Työ ja lapset

Minua ihmetyttää vanhemmat ketkä tekevät ympäripyöreitä päiviä, lapset hoidossa ja kumminkin sanovat kaiken paineen keskellä, että lapset ovat tärkeimmät!?

Mihin hittoon sitä mammonaa pitää kerätä? Koko paletti hajoaa, ku lapset sairastaa ja ei voi kumpikaan vanhemmista olla pois töistä, niin tärkeää se työnantajan palveleminen on.

Täällä ei puhu nyt vain lapsia tehnyt ja soskun tukea saava vaan monilapsisen perheen vanhempi jossa työ on työ ja elämä täällä kotona. Mistään ei puutetta ole vaikka arki on raivattu meille sopivammaksi. Lapsillekin säästöön jää joka kuukausi, ei tarvitse enempää töitä tehdä. Ja ei, me ei olla kultalusikat suussa syntyneitä, joille isovanhemmat kantaa avustuksia ja hoitoapuja.

 

Kiinnostaako toisten ihmisten syyt ja selitykset sinua oikeasti, vai halusitko vain päästä pätemään ja tuntemaan ylemmyydentuntoa?
Siis kiinnostaako sinua keskustelu aiheesta ihan oikeasti vai haluatko vain päästä sättimään ja tuomitsemaan toisen valintoja?

Jotenkin veikkaan noita jälkimmäisiä vaihtoehtoja ja siksi kehottaisinkin sinua miettimään sitä, että jos kerran olet niin tyytyväinen omaan elämääsi, niin mikä tarve sinulla on päästä haukkumaan toisten elämää.

 

-
Tiedän justiin, millaista on, kun on pieniä lapsia ja paljon töitä, joita pitää tehdä.
Kun lapset olivat pieniä (syntyneet v. -96 ja -98) oli minun pakko tehdä paljon töitä, että meillä yksinkertaisesti oli varaa elää. Minut on kasvatettu niin, että minulla ei kestä kantti nostella sossun tukia. Tämän ei ole tarkoitus loukata ketään, mutta tämä on vain minulle selkäytimeen juntattu periaate.
Itse olin myyntiedustaja kun lapset olivat pieniä ja työpäivät saattoivat olla 6-19 ja viikonloput meni painaessa perheyrityksessä töitä. Vaikka tein paljon töitä, lapset olivat silti tärkeimmät.
Mutta, meillä oli vaimon kanssa omakotitalo, jota piti maksella ja muutenkin itsensä elättää, ei ollut vaihtoehtoja.
Joka tapauksessa, nykyään teen vähemmän töitä ja on aikaa viettää teinien kanssa enemmän "laatu"aikaa.

 

[QUOTE="...";25717941]Kiinnostaako toisten ihmisten syyt ja selitykset sinua oikeasti, vai halusitko vain päästä pätemään ja tuntemaan ylemmyydentuntoa?
Siis kiinnostaako sinua keskustelu aiheesta ihan oikeasti vai haluatko vain päästä sättimään ja tuomitsemaan toisen valintoja?

Jotenkin veikkaan noita jälkimmäisiä vaihtoehtoja ja siksi kehottaisinkin sinua miettimään sitä, että jos kerran olet niin tyytyväinen omaan elämääsi, niin mikä tarve sinulla on päästä haukkumaan toisten elämää.[/QUOTE]

Hö, nyt sä veikkasit väärin, en halua päästä sättimään ketään vaan ihan oikeasti haluan tietää miksi jotkut menettelevät niinkuin menettelevät.

Mun pääkoppaan kun ei vaan mahdu asioiden tuoma ristiriita. Meilläkin on asuntolainaa, monta lasta, autot molemmilla vanhemmilla jne. Me kumminkin tehdään lyhennettyä työaikaa, jotta lapset ovat mahdollisimman vähän hoidossa. Miksi joidenkin on tehtävä älytön työmäärä saavuttaakseen, niin mitä? Haluaisin tietää mikä vie perheellisten rahat kun meillä ne riittää vaikka ei eletä mitenkään kädestä suuhun. Ollaan ihan tavis ammateissa, duunaripalkoilla.

 

Hö, nyt sä veikkasit väärin, en halua päästä sättimään ketään vaan ihan oikeasti haluan tietää miksi jotkut menettelevät niinkuin menettelevät.

Mun pääkoppaan kun ei vaan mahdu asioiden tuoma ristiriita. Meilläkin on asuntolainaa, monta lasta, autot molemmilla vanhemmilla jne. Me kumminkin tehdään lyhennettyä työaikaa, jotta lapset ovat mahdollisimman vähän hoidossa. Miksi joidenkin on tehtävä älytön työmäärä saavuttaakseen, niin mitä? Haluaisin tietää mikä vie perheellisten rahat kun meillä ne riittää vaikka ei eletä mitenkään kädestä suuhun. Ollaan ihan tavis ammateissa, duunaripalkoilla.

Jos jollain on kunnianhimoa? Haluaa perheen lisäksi saavuttaa ammatin ja tehdä mielenkiintoista ja koulutukselleen haastavaa työtä.
Ja toisessa kohtaa täytyy viitata itseeni ja tuohon perheyrittäjyyteen; yrittäjänä ei ole mahdollista tehdä lyhennettyä työaikaa. Ei todellakaan, varsinkaan siinä tapauksessa, jos teet sitä vielä sivutoimisesti. Silloin ei voi ajatella, että oho, tulipa tehtyä töitä tänään 13 h, vaan se täytyy tehdä.
Omassa tapauksessani meillä on ollut saman alan ja nimenä ja yhtiönäkin sama yritys jo kolmessa polvessa ja koen velvollisuudekseni jatkaa sitä perintöä, jonka isäni ja isoisäni on minulle jättäneet. Vaikka isänikin on vielä yrityselämässä, silti.
Kovalla vaivalla rakennettu perheyritys ei saa joutua ulkopuolisten käsiin.

 

Monilla ihmisillä on suorittamisen vimma ja heidän on siksi pakko tehdä kaikkensa työnsä eteen. Tänään täällä oli ketju, jossa äiti kertoi, kuinka hän haluaisi lapsensa olevan paras ja tulee surulliseksi, jos lapsi jääkin toiseksi tai saa vain ysin kokeesta eikä kymppiä. Kun lapsi oppii jo lapsena, että hänen on suoriuduttava kaikesta maksimaalisesti toista miellyttääkseen ja saadakseen hyväksynnän, niin hän helposti jatkaa samaa mallia työelämässä.

 

Jos jollain on kunnianhimoa? Haluaa perheen lisäksi saavuttaa ammatin ja tehdä mielenkiintoista ja koulutukselleen haastavaa työtä.
Ja toisessa kohtaa täytyy viitata itseeni ja tuohon perheyrittäjyyteen; yrittäjänä ei ole mahdollista tehdä lyhennettyä työaikaa. Ei todellakaan, varsinkaan siinä tapauksessa, jos teet sitä vielä sivutoimisesti. Silloin ei voi ajatella, että oho, tulipa tehtyä töitä tänään 13 h, vaan se täytyy tehdä.
Omassa tapauksessani meillä on ollut saman alan ja nimenä ja yhtiönäkin sama yritys jo kolmessa polvessa ja koen velvollisuudekseni jatkaa sitä perintöä, jonka isäni ja isoisäni on minulle jättäneet. Vaikka isänikin on vielä yrityselämässä, silti.
Kovalla vaivalla rakennettu perheyritys ei saa joutua ulkopuolisten käsiin.

Pitää ottaa sellainen akka, joka pystyy ne hommat perheyrityksessä tekemään. Just hiljattain kuopuksen (= poika) kanssa juteltiin perheen perustamisesta ja siitä, että isät ovat erotilanteissa aika heikoilla, jos ovat perheensä eteen paiskineet pitkää työpäivää. Eli pitää heti alkuunsa tyttöystävän kanssa tehdä selväksi, että lakisääteiset vanhempainvapaat pistetään puoliksi. Ja vuorollaan maksetaan omakotitaloa ja puolison kotona oloa. Ei se ole mikään naisten yksinoikeus olla kotona, sama oikeus on miehilläkin.

 

Pikkupkaupunkilainen: ei ole mitään pahaa, jos tekee paljon työtä ja on kunnianhimoinen. Silloin ei vain ole oikein realistista hokea, että lapset ovat tärkeimmät. Kun se ei arjessa näy mitenkään: ajankäyttö menee ihan muuhun kuin lapsiin.

Yleensä se hokema uraorientoituneen ihmisen suusta: lapset ovat tärkeintä, kertoo vaij syyllisyydnetunnosta.

 

Jos jollain on kunnianhimoa? Haluaa perheen lisäksi saavuttaa ammatin ja tehdä mielenkiintoista ja koulutukselleen haastavaa työtä.
Ja toisessa kohtaa täytyy viitata itseeni ja tuohon perheyrittäjyyteen; yrittäjänä ei ole mahdollista tehdä lyhennettyä työaikaa. Ei todellakaan, varsinkaan siinä tapauksessa, jos teet sitä vielä sivutoimisesti. Silloin ei voi ajatella, että oho, tulipa tehtyä töitä tänään 13 h, vaan se täytyy tehdä.
Omassa tapauksessani meillä on ollut saman alan ja nimenä ja yhtiönäkin sama yritys jo kolmessa polvessa ja koen velvollisuudekseni jatkaa sitä perintöä, jonka isäni ja isoisäni on minulle jättäneet. Vaikka isänikin on vielä yrityselämässä, silti.
Kovalla vaivalla rakennettu perheyritys ei saa joutua ulkopuolisten käsiin.

Henkisellä tasolla lapset sitten saattavat olla tärkeimmät sinun elämässä mutta käytännössä ei. Miten se lapsi ajattelee maailmaa? Ajatteleeko isona ja aikuisena , että kylläpä se isä sitten välitti minusta kovin kun painoi aina töitä. Tämä on se pointti joka minua hiertää. Ymmärrän kyllä että ihmisillä on kunnianhimoa ja saa mun puolesta toteuttaa sitä, sitähän minäkin teen mutta kun ajatellaan lasten etua ja tärkeyttä niin voiko se ihan aikuisten oikeesti olla se jumalaton työmäärä ja lapsi aina vaan jää siksi odottajaksi, että sitten kun työt on tehty. Meillä ainakin lapset kaipaavat valtavasti huomiota ja läsnäoloa, tuskin teidän lapset sen erilaisempia on, vai onko oppineet pienestä pitäen, että työ on maan perusta johon ei sovi mennä sorkkimaan.

 

Hö, nyt sä veikkasit väärin, en halua päästä sättimään ketään vaan ihan oikeasti haluan tietää miksi jotkut menettelevät niinkuin menettelevät.

Mun pääkoppaan kun ei vaan mahdu asioiden tuoma ristiriita. Meilläkin on asuntolainaa, monta lasta, autot molemmilla vanhemmilla jne. Me kumminkin tehdään lyhennettyä työaikaa, jotta lapset ovat mahdollisimman vähän hoidossa. Miksi joidenkin on tehtävä älytön työmäärä saavuttaakseen, niin mitä? Haluaisin tietää mikä vie perheellisten rahat kun meillä ne riittää vaikka ei eletä mitenkään kädestä suuhun. Ollaan ihan tavis ammateissa, duunaripalkoilla.

No kyllä tuo sun aloitus oli aika syyllistävä ja osoittava, siitä paistoi läpi, miten mielestäsi olet paljon parempi vanhempi kuin moni muu. Jos oikeasti haluaisit kuulla syitä, aloitus olisi ollut toisenlainen.

Kaikki työnantajat eivät suostu lyhennettyyn työaikaan tai jos suostuvat, niin sitten teet 7,5h työt 6h:ssa. Ja vanhemmat, jotka oikeasti painavat töitä ympäri vuorokauden, taitavat olla harvassa. Vaikka toinen vanhempi tekisikin enemmän töitä, niin toinen tekee vähemmän. Monet vanhemmat tekevät niitä töitä lasten mentyä nukkumaan. Vapaa-aika käytetään töitä tehden eikä esim. netissä roikkuen tai telkkaria katsellen.

 

Pikkupkaupunkilainen: ei ole mitään pahaa, jos tekee paljon työtä ja on kunnianhimoinen. Silloin ei vain ole oikein realistista hokea, että lapset ovat tärkeimmät. Kun se ei arjessa näy mitenkään: ajankäyttö menee ihan muuhun kuin lapsiin.

Yleensä se hokema uraorientoituneen ihmisen suusta: lapset ovat tärkeintä, kertoo vaij syyllisyydnetunnosta.

Varsinkin miehillä se välittämisen osoittaminen on useimmin tekoja kuin sanoja. Miehet tekevät paljon töitä, jotta perheellä olisi taloudellisesti turvattu olo ja näin osoittavat välittävänsä perheestä. Naisten taas on vaikea tätä ymmärtää, koska heidän mielestään välittämistä voi osoittaa vain olemalla läsnä.

 

Pitää ottaa sellainen akka, joka pystyy ne hommat perheyrityksessä tekemään. Just hiljattain kuopuksen (= poika) kanssa juteltiin perheen perustamisesta ja siitä, että isät ovat erotilanteissa aika heikoilla, jos ovat perheensä eteen paiskineet pitkää työpäivää. Eli pitää heti alkuunsa tyttöystävän kanssa tehdä selväksi, että lakisääteiset vanhempainvapaat pistetään puoliksi. Ja vuorollaan maksetaan omakotitaloa ja puolison kotona oloa. Ei se ole mikään naisten yksinoikeus olla kotona, sama oikeus on miehilläkin.

Kyllä vaimoni on tehnyt ihan kokopäiväistä työtä siitä lähtien, kun kuopus täytti 2v., eli vuodesta 2000.
Mutta silloin kuin lapset oli ihan pieniä, oli kotona niiden kanssa.
Ja vaikka vaimoani rakastan ja kunnioitan, sanonpa silti; vaimoni ei olisi ollut kykenevä hoitamaan perheyritystämme, jonka liiketoimintaan sisältyy vientimyyntiä Keski-Euroopan maihin ja sen lisäksi pitää tuntea tuote läpikotaisin. Kyllä nämä olisi ihan täysin minun, työntekijöidemme ja isäni vastuulla, vaimollani ei ollut oikeaa koulutusta/kokemusta ko. tehtävien hoitoon.

 

Pikkupkaupunkilainen: ei ole mitään pahaa, jos tekee paljon työtä ja on kunnianhimoinen. Silloin ei vain ole oikein realistista hokea, että lapset ovat tärkeimmät. Kun se ei arjessa näy mitenkään: ajankäyttö menee ihan muuhun kuin lapsiin.

Yleensä se hokema uraorientoituneen ihmisen suusta: lapset ovat tärkeintä, kertoo vaij syyllisyydnetunnosta.

Nykyään en tee enää tuohon tahtiin töitä, mutta kyllä silloin, kun lapset olivat pieniä, vaikka olisin mennyt kuuteen töihin ja päässyt kuudelta illalla, kun kotiin tulin, leikin vielä lasten kanssa, annoin iltapalan ja vein nukkumaan (en joka ilta, mutta kuitenkin). Vaikka tekee paljon töitä, ei sen tarvitse tarkoittaa automattisesti sitä, ettei huomio lapsiaan ollenkaan.

 

[QUOTE="vieras";25718314]Varsinkin miehillä se välittämisen osoittaminen on useimmin tekoja kuin sanoja. Miehet tekevät paljon töitä, jotta perheellä olisi taloudellisesti turvattu olo ja näin osoittavat välittävänsä perheestä. Naisten taas on vaikea tätä ymmärtää, koska heidän mielestään välittämistä voi osoittaa vain olemalla läsnä.[/QUOTE]

Näin!!

 

Kyllä vaimoni on tehnyt ihan kokopäiväistä työtä siitä lähtien, kun kuopus täytti 2v., eli vuodesta 2000.
Mutta silloin kuin lapset oli ihan pieniä, oli kotona niiden kanssa.
Ja vaikka vaimoani rakastan ja kunnioitan, sanonpa silti; vaimoni ei olisi ollut kykenevä hoitamaan perheyritystämme, jonka liiketoimintaan sisältyy vientimyyntiä Keski-Euroopan maihin ja sen lisäksi pitää tuntea tuote läpikotaisin. Kyllä nämä olisi ihan täysin minun, työntekijöidemme ja isäni vastuulla, vaimollani ei ollut oikeaa koulutusta/kokemusta ko. tehtävien hoitoon.

Ymmärrän kyllä tuon sun tilanteen Itse vaan ajattelen, että ei pidä ottaa sellaista puolisoa, joka muodostuu tavalla tai toisella rasitteeksi. Pitää valita puoliso, jonka kanssa vastuu elämisestä kaikilta osin menee aika fifty-fifty. Tai ainakin ymmärrys osuu yksiin. Yrittäjälle paras valinta ei välttämättä ole mikään kellokortti-Kerttu, joka tiputtaa kynän kädestän heti, kun kello on 16:00.

 

Kehen kalikka kalhtaa, se ulvahtaa =) Vieläkään en ole vastauksia saanut, muita kuin selityksiä. Mun mielstä on vaan niin väärin, että lapsella on käytännöllisesti molemmat vanhemmat muuta ainakin toinen on poissa miltei kokoajan vedoten työkiireisiin. Hmm, voiko joku näin toimiva puhtaalla omalla tunnolla katsoa itseään peilistä ja vannoa olevansa tekemässä taas pitkän työputken lapsen edun nimissä.

Usein olen törmännyt perheissä myös sellaiseen ilmiöön, että kaikki vapaa-aika on buukattu niin täyteen, että sekin juostaan tarkoin laaditun aikataulun mukaan. Loma-ajat juostaan mitä hienoimmissa paikoissa, onko kuunneltu lasten oikeaa etua? Onko lapselle mielettömän tärkeää lentää arki ja loma-ajat, palata väsyneenä kouluun, päiväkotiin tms. arkeen.

Ja korostan, en vit***** vaan ihan oikeasti tässä vuosia äitinä olleena mietin näitä asioita. Ystäväpiirissäni näin toimivia ihmisiä on, en halua kyseenalaistaa heidän tekojaan, ei hekään minun mutta haluan vaan tietää mitkä motiivit saa ihmiset toimimaan muka lasten etujen mukaan. Ihmisinä nämä minunkin tuntemat ihmiset ovat upeita yksilöitä mutta toiminta kyseenalaista.

Melkein poikkeuksetta loma-aikana minulta kysytään, että mitä me tehdään. Esim. nyt hiihtiksellä kerroin, että ei mitään, ollaan kotona. Käydään korkeintaan naapuri kunnassa laskemassa mäkeä ja lapsilla on reilusti kaveriaikaa. (jollei kaverit ole matkoilla...) Käymme kerran vuodessa reissussa, ei ole halua mennä aina ja kokoajan johonkin.

 

Ymmärrän kyllä tuon sun tilanteen Itse vaan ajattelen, että ei pidä ottaa sellaista puolisoa, joka muodostuu tavalla tai toisella rasitteeksi. Pitää valita puoliso, jonka kanssa vastuu elämisestä kaikilta osin menee aika fifty-fifty. Tai ainakin ymmärrys osuu yksiin. Yrittäjälle paras valinta ei välttämättä ole mikään kellokortti-Kerttu, joka tiputtaa kynän kädestän heti, kun kello on 16:00.

Ymmärrän kyllä pointtisi. Toisaalta, minkäs sille tekee, kun rakkaus alkaa viedä, oli kellokortti-Kerttu tai työskentelijä-Terttu . 17 v. sitten kun tavattiin, se oli kyllä menoa heti kerrasta, eipä silloin juuri järjellä osannut ajattella.
Mutta kyllä meillä on vastuu elämisestä mennyt lasten vauvaiän jälkeen koko lailla tasan.

 

Ja sekin vielä, että ainakin toinen vanhemmista on paljon ajasta työssä niin milloin on perheen yhteinen aika ja arki? Luulenpa, että kun työkiire hellittää, jaksaminen ja perheen asioihin paneutuminen on kortilla?

 

Kehen kalikka kalhtaa, se ulvahtaa =) Vieläkään en ole vastauksia saanut, muita kuin selityksiä. Mun mielstä on vaan niin väärin, että lapsella on käytännöllisesti molemmat vanhemmat muuta ainakin toinen on poissa miltei kokoajan vedoten työkiireisiin. Hmm, voiko joku näin toimiva puhtaalla omalla tunnolla katsoa itseään peilistä ja vannoa olevansa tekemässä taas pitkän työputken lapsen edun nimissä.

Usein olen törmännyt perheissä myös sellaiseen ilmiöön, että kaikki vapaa-aika on buukattu niin täyteen, että sekin juostaan tarkoin laaditun aikataulun mukaan. Loma-ajat juostaan mitä hienoimmissa paikoissa, onko kuunneltu lasten oikeaa etua? Onko lapselle mielettömän tärkeää lentää arki ja loma-ajat, palata väsyneenä kouluun, päiväkotiin tms. arkeen.

Ja korostan, en vit***** vaan ihan oikeasti tässä vuosia äitinä olleena mietin näitä asioita. Ystäväpiirissäni näin toimivia ihmisiä on, en halua kyseenalaistaa heidän tekojaan, ei hekään minun mutta haluan vaan tietää mitkä motiivit saa ihmiset toimimaan muka lasten etujen mukaan. Ihmisinä nämä minunkin tuntemat ihmiset ovat upeita yksilöitä mutta toiminta kyseenalaista.

Melkein poikkeuksetta loma-aikana minulta kysytään, että mitä me tehdään. Esim. nyt hiihtiksellä kerroin, että ei mitään, ollaan kotona. Käydään korkeintaan naapuri kunnassa laskemassa mäkeä ja lapsilla on reilusti kaveriaikaa. (jollei kaverit ole matkoilla...) Käymme kerran vuodessa reissussa, ei ole halua mennä aina ja kokoajan johonkin.

Mun isäni teki aikoinaan yksityisyrittäjänä hyvin pitkää työpäivää mahdollistaakseen sen, että äitini sai olla 17 vuotta kotiäitinä. Kiitos ja kumarrus sekä isälleni että äidilleni, että minä ja 6 vuotta vanhempi siskoni emme koskaan joutuneet vieraalle hoitoon. Hassua, että mulla on muuten ollut koko ikäni ( = 50 vuotta) paljon läheisemmät välit isäni kuin äitini kanssa...vaikka isä olikin varhaislapsuudessani pääsääntöisesti töissä mun ollessani hereillä.

 

pakko vielä taustaa antaa sen verran ajatuksilleni, että onko tällä tavoin toimivissa perheissä sitten yleistä että vanhemmat riitelevät melkein kokoajan jonka kotona yhtaikaa ovat? Joka asiasta ja käytännön asioista ja kaikesta mahdollisesta! Siksi miksi olen pyrkinyt tälläisestä oravanpyörästä pois niin on suuri syy siinä, että pariskunnat ovat kovin riitaisia näissä perheissä joissa työtahti sanelee. He ovat yleensäottaen kovin tyytymättömiä elämäänsä mutta puolustavat suoraan tai epäsuoraan elämäntapaansa.

 

[QUOTE="vieras";25718314]Varsinkin miehillä se välittämisen osoittaminen on useimmin tekoja kuin sanoja. Miehet tekevät paljon töitä, jotta perheellä olisi taloudellisesti turvattu olo ja näin osoittavat välittävänsä perheestä. Naisten taas on vaikea tätä ymmärtää, koska heidän mielestään välittämistä voi osoittaa vain olemalla läsnä.[/QUOTE]

Tällähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa miten lapset vanhempansa kokevat. Mun mies muistaa vieläkin erittäin hyvin ettei isänsä koskaan ollu kattomassa treenejä tai ees matseja. Varmasti hänenkin isänsä halusi vain turvata perheensä hyvinvoinnin ja turvasikin ja nythän me nautimme siitä, mutta siis lapsi ei sitä niin näe.

Enkä syyllistä minäkään paljon töitä tekeviä mutta eihän sellainen voi väittää että lapsi menee kaiken edelle.Ei se sitä poista ettei olisi hyvä vanhempi silti.

 

Kehen kalikka kalhtaa, se ulvahtaa =) Vieläkään en ole vastauksia saanut, muita kuin selityksiä. Mun mielstä on vaan niin väärin, että lapsella on käytännöllisesti molemmat vanhemmat muuta ainakin toinen on poissa miltei kokoajan vedoten työkiireisiin. Hmm, voiko joku näin toimiva puhtaalla omalla tunnolla katsoa itseään peilistä ja vannoa olevansa tekemässä taas pitkän työputken lapsen edun nimissä.

Usein olen törmännyt perheissä myös sellaiseen ilmiöön, että kaikki vapaa-aika on buukattu niin täyteen, että sekin juostaan tarkoin laaditun aikataulun mukaan. Loma-ajat juostaan mitä hienoimmissa paikoissa, onko kuunneltu lasten oikeaa etua? Onko lapselle mielettömän tärkeää lentää arki ja loma-ajat, palata väsyneenä kouluun, päiväkotiin tms. arkeen.

Ja korostan, en vit***** vaan ihan oikeasti tässä vuosia äitinä olleena mietin näitä asioita. Ystäväpiirissäni näin toimivia ihmisiä on, en halua kyseenalaistaa heidän tekojaan, ei hekään minun mutta haluan vaan tietää mitkä motiivit saa ihmiset toimimaan muka lasten etujen mukaan. Ihmisinä nämä minunkin tuntemat ihmiset ovat upeita yksilöitä mutta toiminta kyseenalaista.

Melkein poikkeuksetta loma-aikana minulta kysytään, että mitä me tehdään. Esim. nyt hiihtiksellä kerroin, että ei mitään, ollaan kotona. Käydään korkeintaan naapuri kunnassa laskemassa mäkeä ja lapsilla on reilusti kaveriaikaa. (jollei kaverit ole matkoilla...) Käymme kerran vuodessa reissussa, ei ole halua mennä aina ja kokoajan johonkin.

Heitän ihan vaan piruuttani vastanäkökulman: jos lapset oppivat kotoa käytösmallin, että kaiken voi saavuttaa myös suht helposti ja vähällä vaivalla, millaista elämänkuvaa/ tulevaisuutta se heille antaa? Viitaten lyh. työaika jne. Mitä muuten te teette työksenne?

 

En väitäkään, että kaikki tulee vähällä vaivalla ja helposti. Itse teen hoitoalalla raskasta kolmivuorotyötä mutta lyhennettynä juurikin lasteni vuoksi, mies toisella alalla. Meille vaan on luonnollista luopua parkettilattiasta, kattokruunuista, ihka uusista autoista ja kaikenlaisesta muusta härpäkkeestä, jotta tämä on mahdollista mutta emme koe luopuvamme mistään. Lapset eivät saa esim. viikkorahojaan kuin manulle illallinen vaan siihen täytyy tehdä työtä ja nähdä myös vaivaakin mutta ei sen hankkiminen hallitse heidän elämäänsä stressiin asti. Tottakai jokaisen eläväisen, siis melkein jokaisen, on tehtävä työtä elinkustannusten kattamisen eteen mutta tehdäänkö se aina niin, että on katsottu lapsen etu vai sanotaanko niin.

Pikkukaupunkilainen: Oliko teillä vaimon kanssa riiotja, jotka melko varmasti aiheutuivat suuresta työmäärästä? Eläkä valehtele...=)

 

Kehen kalikka kalhtaa, se ulvahtaa =) Vieläkään en ole vastauksia saanut, muita kuin selityksiä. Mun mielstä on vaan niin väärin, että lapsella on käytännöllisesti molemmat vanhemmat muuta ainakin toinen on poissa miltei kokoajan vedoten työkiireisiin. Hmm, voiko joku näin toimiva puhtaalla omalla tunnolla katsoa itseään peilistä ja vannoa olevansa tekemässä taas pitkän työputken lapsen edun nimissä.

Usein olen törmännyt perheissä myös sellaiseen ilmiöön, että kaikki vapaa-aika on buukattu niin täyteen, että sekin juostaan tarkoin laaditun aikataulun mukaan. Loma-ajat juostaan mitä hienoimmissa paikoissa, onko kuunneltu lasten oikeaa etua? Onko lapselle mielettömän tärkeää lentää arki ja loma-ajat, palata väsyneenä kouluun, päiväkotiin tms. arkeen.

Ja korostan, en vit***** vaan ihan oikeasti tässä vuosia äitinä olleena mietin näitä asioita. Ystäväpiirissäni näin toimivia ihmisiä on, en halua kyseenalaistaa heidän tekojaan, ei hekään minun mutta haluan vaan tietää mitkä motiivit saa ihmiset toimimaan muka lasten etujen mukaan. Ihmisinä nämä minunkin tuntemat ihmiset ovat upeita yksilöitä mutta toiminta kyseenalaista.

Melkein poikkeuksetta loma-aikana minulta kysytään, että mitä me tehdään. Esim. nyt hiihtiksellä kerroin, että ei mitään, ollaan kotona. Käydään korkeintaan naapuri kunnassa laskemassa mäkeä ja lapsilla on reilusti kaveriaikaa. (jollei kaverit ole matkoilla...) Käymme kerran vuodessa reissussa, ei ole halua mennä aina ja kokoajan johonkin.

Niin, toisilla voi olla tilanne että on täyttä päivää tehtävä töissä tai sitten voi valita sen ettei käy ollenkaan. Ja siitä töissä käymättömyydestä sitä vasta syyllistetäänkin. Ja kaikilla perheillä se osa-aikatyö ei kata perheen normaaleja menoja vaikka eläis nuukastikkin, varsinkin kun molemmat vanhemmat tekisi lyhennettyä, niinkuin ilmeisesti teillä? Meillä ainakaan ei olisi mahdollista tehdä molempien lyhennettyä. Silti lapset on tärkeimmät ja menee edelle. Lapsille on ollut kyllä aikaa ja läsnä on oltu vaikka normi mittaisia päiviä töitä tehdäänkin.

 

Meillä minä aloittelen tekemään 30h viikkoa ja mies liukuvalla työajalla, mut normi päivätyössä. Mulla työt 7-15 ja mies usein menee 8 tai 9 et muksuilla mahd. lyhyt pvä hoitajan kanssa. Mut todellakin tahdon lapsille opettaa että työtä on tehtävä jos elää tahtoo.

Oma isä oli pitkään yrittäjä ja hänen päivät venyi ja vanui äidillä säännöllinen päivä työ, silti ei mitään pahaa sanottavaa lapsuudesta isän työstä. Opin korkean moraalin työtä kohtaan, pikku nuhista ei nitistä ja hommat hoidetaan kunnolla. Vastapainoksi myös kotona ollaan ja touhuillaan lasten kanssa. Oma lapsuus oli onnellinen!