Työ,opiskelu, urheilu ja lapset

Heips.

Tilanne ois seuraava, ollaan poitsun kanssa muuttamassa Pohjois-Suomesta Helsinkiin(missä asustaakin koko muu sukuni), koska opinnot pitäisi suorittaa avoimessa loppuun ja töissäkin pitäisi samalla käydä ja se jo pelkästään on nykyisessä asuinpaikassa mahdoton yhtälö, johtuen kapeasta sosiaalisesta turvaverkostani tällä paikkakunnalla. Kaiken tämän lisäksi pitäisi harrastaa itsekin urheilua ja valmentaa junnuja. Suku auttaa kyllä tarpeen mukaan ja suurin osa harrastuksista on sellaisia missä voi poikaa pitää huoletta mukana. Mutta siltikin vähän etukäteen mietityttää miten sitä tulee voimat riittämään, vai oonko haukkaamassa sittenkin liian suurta palaa..

Kysymys oiskin seuraava; Onkos kukaan ollu samankaltaisessa tilanteessa, että on pitänyt yksinhuoltajana jakaa aika lapsen, työn, opiskelun ja urheilun välillä? Miten on rahkeet ja jaksaminen riittänyt?

 

luulisin, että useimmat yh:t joutuvat tinkimään harrastuksistaan jonkin verran. Kannattaa varmaan miettiä jo sitä, että se oma junnu saa tarpeeksi rauhallista kotonaoloaikaa isän kanssa. Sun todennäköisesti pitää priorisoida, mitkä ovat tärkeimpiä menoja (nyt varmaan työ ja opinnot?) ja myöhemmin, esim. opintojen valmistuttua, saat taas enemmän aikaa itsellesi.

 

Juu,mulla on poika 4v ja oltu alusta asti kahden.Aloitin opiskelun lapsen ollessa 1v2kk,valmistuin kun poika oli 3 ja puol vuotta.sen jälkeen ollu osa-aikatöissä ja tällä hetkellä taas opiskelen.Omat harrastukset jääny aika minimiin,koska ei ole paljon tuttuja joita vois pyytää hoitoavuksi.Mutta en valita,poika kuitenkin eusijalla.Pitää vaan ajatella,et kyl sitä sit joskus on omaa aikaa kun lapsi on isompi.Kouluiässä kuiten lapselle kaverit entistä tärkeämpiä,eikä vanhempien kanssa niin paljon enää haluakaan aikaa viettää.Joten nauttikaamme lapsistamme ku he ova pieniä ja ennen kaikkea annetaan sitä aikaa heille...=)) Jaksamisia sinulle!

 

Täällä yksi opiskeleva kahden lapsen lähiäiti! :wave:
Töissä on myös käytävä kun ei tuolla opiskelijan kukkarolla muuten oikein eläisi. Onneksi on omat vanhemmat ja sisko ( sekä tarvittaessa lasten kummit), jotka auttavat lastenhoidossa. Omista harrastuksista olen kyllä aika pitkälle joutunut luopumaan, mutta aikansa kutakin! Olen ajatellut asian niin, että lapset ovat loppujen lopuksi niin lyhyen aikaa pieniä, että saan vielä moonta vuotta juosta harrastuksissani kun lapset tuosta hiukan kasvavat. =)
Rankkaahan tämä opiskelu ja työssäkäynti yksinhuoltajana toisinaan on ja huono omatunto on seurana aika useasti. Mutta silti en kadu hetkeäkään päätöstäni palata koulunpenkille! Vielä olisi kolme vuotta opiskeluja edessä.. =)