Tyttäreni haluaa olla poika, asia huolettaa minua

Olen myös entinen poikatyttö, pahimmillaan tuo vaihe oli 6-10 -vuotiaana. En edelleenkään ole erityisen naisellinen nainen, vaan aika tavallinen nainen ja perheenäiti. Kyse ei siis ole välttämättä mistään sen erikoisemmasta. Ja jos olisikin (tyttärestäsi kasvaisi transihminen), niin sinun kuuluu vain hyväksyä hänet ja rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Transseksuaalisuuteen et pystyisi mitenkään vaikuttamaan, voisit vain hyväksyä asian ja tukea lastasi.

Oliko sinulla ongelmia asian vuoksi koulussa? Miten muut lapset ja opettajat suhtautuivat? Entäpä kaverien vanhemmat?

Ei ollut koskaan mitään ongelmia, tosin mua ole koskaan kiinnostanut mitä muut ovat minusta mieltä.. Kavereita on ollut aina ja opettajat tykkäsivät yleensä minusta, koska olin hyvä koulussa. Ajattelepa asiaa niin päin, että maskuliininen tyttö pärjää paremmin tässä sukupuolittuneessa yhteiskunnassa kuin feminiininen poika. Se ei tietenkään ole reilua ja kivaa että asiat ovat näin, mutta helpottaisiko tuo ajatus sinua? Tyttäresi kuulostaa reippaalta lapselta, anna hänen olla oma itsensä ja tue häntä -kyllä hän pärjää kun itsetunto ja -kunnioitus on kohdillaan!

 

leikin minäkin vain autoilla serkkupoikien kanssa ja musta piti tulla rekkakuski. Nyt ihan "normi" perheenäiti

 

Mun sisko oli aikoinaan poikamainen, lyhyttukkainen, leikki vain poikien kanssa. Nyt 26-vuotiaana se on pahin tuntemani prinsessa.

Mikä sua huolettaa?

 

Minäkin halusin lapsena olla poika. Hmm, ehkä yhä edelleen olen olevinani mies.
On minussa femiininen puolikin.

 

En lukenut koko ketjua, mutta olisiko isolla veljellä vaikutusta asiaan? Ehkä tyttö ihailee veljeään ja ottaa hänestä mallia. Älä ole huolissasi. Minäkään en ole vaikka poikani tykkää kukista ja vaaleanpunaisesta. :xmas: Mutta myös autoista, hirviöistä jne.

 

Silkkaa paskaa!!!

 

kyseessä voi olla pelkkä kehitysvaihe.. itselläkin oli joskus esikoulu-iässä:
ihan lyhyet hiukset, siniset haalarit, sininen lempipaita aina päällä, paras kaverikin oli poika..
mutta on kyseessä vaihe tai ei, yritä hyväksyä lapsesi sellaisena kuin tämä on

 

Tai sitten on transseksuaali. Senhän asianomainen huomaa usein tuossa iässä. Hyväksy lapsesi sellaisena kuin on, äläkä yritä muuttaa tai pakota mihinkään.

 

Mä oon koko aja halunnut olla poika!!!!!! Vihaan olla joku tyttö!!! :'(

 

Täällä varmaan löytyy vähemmän muita kuin niitä, joilla poikamainen vaihe oli ohimenevä. Mitta kuten moni jo sanoi, sä et voi lapsen sukupuoli-identiteettiä muuttaa, joten keskity tukemaan itsetuntoa, niin että pärjää elämässä sellaisella kuin on.

Asiaa voi miettiä myös niin, että tässä sulle ja teidän kaikille lapsille oiva tilaisuus opetella suhtautumaan arvostavasti erilaisuuteen ja opetella jättämään muiden ihmettelyt omaan arvoonsa. Se on taito, josta on oikeasti hyötyä elämässä, menipä tuo vaihe ohi tai ei.

 

itse olin myös poikatyttö, olin kavereiden suosiossa kun olin niin rohkea ja kova suosia laski ylä-asteelle mennessä kun olisi pitänyt pukeutua muoti vaatteisiin ja meikata. nyt olen yli 20vuotias , kyllä mut naiseks tunnistaa mulla on aviomies ja 7vk vanha tytär,edeleen oon enemä kiinnostunut autoista yms kun meikeistä ja muodista. jokainen meistä on oma personnalisuutensa, tue lastasi ja anna asian olla muistan kun äitini totesi ihmettiliöille että "no mun tyttöni on vaa oma itsensä!" älä välitä ulkopuolisista ihmettiliöistä.en myös usko että kokee kiusaamista yms pahemmin.

 

ja viellä ylä-steelle mennessä laitoin urheilu toppia että tissit olisi olleet mah litteät joskus koitin jopa teipillä teipata että ei olis näkyny harmillisesti musta muotoitu nopeesti hyvinkin rintava nainen mutta asian nielin ja hyväksyin.

 

meidän esikoinen oli samanlainen, mutta tavallaan vei hieman pidemmälle tuon jutun. alkoi kun tyttö oli n.4v. ruesi puhumaan että oikeasti on poika ja hänelle kasvaa pippeli isompana. hiukset oli lyhyet, pukeutui vain poikien vaatteisiin yms. olisi myös halunnut kutsuttavan poikien nimellä. me ei asialle mitään sen kummallisempaa tehty, mitä ois voinu tehdäkkään?! annettiin lapsen olla semmoinen kuin on. päiväkodissa ja koulussa suhtautuivat oikein hyvin asiaan ja sai sielläkin olla oma itsensä. alkuun pk:n työntekijät eivät jotenkaan tienneet miten suhtautua mutta puhuimme siitä vasun yhteydessä. itse painotin sitä, että tytön täytyy saada olla sellainen kuin on. ilman sen enempää kuohkaamista.kukaan ei ole koskaan kiusannut tyttöä. itse ajattelin jo silloin kun tyttö oli 5v, että tyttö on transsukupuolinen tai jotain muuta. se tuntui jo silloin hyvin todennäköiseltä. nyt tyttö on 11v ja viimeisten vuosien aikana on ruvennut tulemaan tyttömäisempää käytöstä esiin. hiukset on jo hieman pidemmät ja kynsilakka + meikit ovat ruvenneet kiinnostamaan. mekkojakin jo käyttää, tosin harvakseltaan. ei ole enää puhunut siitä että on oikeasti poika. meillä tästä on puhuttu avoimesti lähiimmille ihmisille ja voin sanoa että meistä kukaan ei järkyttyisi jos tyttö ilmoittaisi jossain vaiheessa ettei ole hetero. mitäpä siitä? meistä kaikkien tulisi saada olla sellaisia kuin ovat. enemmän lapsi siitä traumatisoituu jos hänet pakottaa tiettyyn muottiin koska muut ihmiset ei kestä erilaisuutta.

 

En edelleenkään ymmärrä mikä sinua huolettaa? Enkä myöskään voi käsittää tätä "tyttöjen lelut ja poikien lelut ja tyttöjen värit ja poikien värit jne"... On totta, että moni tyttö leikkii hoivaleikkejä ja poika autoleikkejä, mutta yhtä totta että montaa tyttöä kiinnostaa myös autot, junat ja toisinpäin. Antaa kaikkien olla sellaisia kuin on. Parasta, mitä voit tehdä lapsellesi on rakastaa häntä juuri sellaisena kuin hän on ja tukea häntä, jolloin hänelle kasvaa hyvä itsetunto ja oli hän isona sitten mitä tahansa, hän selviää mahdollisista ennakkoluuloista.

Minä olin varsinainen poikatyttö pienenä, ja nykyääm erittäin naisellinen. Tosin luonteeltani olen jossain mielessä poikamainen, inhoan juoruilua, selän takana puhumista ja arvostan suoraa puhetta.

 

Voi voi, kun ei äidillä nyt olekkaan pikkuprinsessaa, jolla leikkiä.


Anna tyttösi olla sellainen kuin on. Kaikkia ei tarvitse tunkea samaan naisellisuusmuottiin. Olin itsekin poikatyttö ja sellainen olen edelleen. Silti pidän miehistä ja olen parisuhteessa.
Miksi naisen ja tytön pitäisi olla kananen, joka keimailee, on pitkätukkainen ja pitää hametta ja leikkii nukeila.
Paljon terveempi suhtautuminen poikiin ja miehiin tulee tyttösi kaltaiselle tytölle, joka oikeasti tutustuu poikien ajatus- ym. maailmaan, kuin että hän eläisi vain "naisille suotavaa elämää".

 

Hahahah imekää toistenne pilluja!!

 

Pienestä asti minä olen poikien kanssa ollut ja puuhaltanut. Välillä oli nyrkit pystyssä joukkue tappeluun. Nykyäänkin on lyhyt tukka ja enempi poikien vaatteita käytän. Ei minua se ikinä ole haitannu eikä kyllä läheisiäkään.

 

Mitä lepakot ovat ennekuin niistä tulee lepakoita?

Vauvalepakoita!

 

Vituttaa.
Tiedän että tämä on vanha viesti mutta kirjoitan tämän silti jos joku vaikka sattuu tätä vielä lukemaan.
Miten tämän ketjun aloittaja perustelee POIKIEN lelut?
TYTTÖJEN värit?

Ei ole olemassa tyttöjen ja poikien juttuja erikseen. Pojat voivat leikkiä nukeilla ja tytöt autoilla.
Pojat voivat tykätä vaaleanpunaisesta ja pojat sinisestä.

Pojilla voi olla pitkät hiukset.
Tytöillä lyhyet. Lyhyet tai pitkät hiukset, lempiväri vaaleanpunainen tai sininen, mekko/hame tai housut ja paita jne.jne...
Ei tee ihmisestä tyttöä tai poikaa. Kaikki tietävät itse mistä pitävät. Aloittajan ajattelutavasta pitäisi huolestua. Ei siittä että tyttö pitää siittä kun häntä luullaan pojaksi.


Ja jos tälläinen tämä ihminen tuntee viellä myöhemminkin niin että haluaa olla poika niin ei sitä saa minun mielestäni rajoittaa.


Itselläni oli kamala nuoruus/lapsuus.
Halusin olla poika mutta joka ilta itkin itseni uneen koska tiesin ettei äitini ikinä voisi hyväksyä minua poikana.
Yhä tunnen itseni pojaksi.


Sanon vain että se ahdistus joka tulee kun joutuu elämään (ainakin jonkin aikaa) vääränlaisessa kehossa on järkyttävä. Enkä usko että ainutkaan äiti tai isä haluaa että omaa lapsea ahdistaa.

Typerää tämä yleistys =.=

Minulla olisi vielä vaikka kuinka paljon sanottavaa mutta en jaksa enempää purkautua.

Vitun tyhmää ajatella noin.

 

Huvittaa, että niin moni sanoo että voi olla ohimenevä vaihe tai sitten lapsi on transu.

Minäkin olen pienestä pitäen ollut poikamainen, pukeutunut poikien vaatteisiin, leikkinyt "poikien leikkejä" jne. Ja edelleen olen "poikamainen", enkä vieläkään käytä naisten vaatteita. Mutta en minä koskaan ole halunnut poika olla, enkä mikään transu ole. Minä vain viihdyn poikien vaatteissa ja mielenkiinnon kohteet sattuvat olemaan enemmän sellaisia mistä pojat/miehet useammin tykkää.

 

Selvennystä siis, että rakastan tytärtä ihan yhtä paljon kuin muita lapsiani, mutta tottakai asia huolestuttaa kun hän ei käyttäydy kuin muut lapset. Elämä on erikoisille varmasti hyvin paljon vaikeampaa, toivon, että kyseessä on ohimenevä vaihe. Tämä alkoi kun tyttö oli noin 3-vuotias, mutta on mielestäni vain voimistunut koko ajan. Mieheni ei osaa olla asiasta huolissaan, puhuu kahdesta vanhimmasta lapsista pojat, jätkät -nimellä, vaikka olen kieltänyt. Saattaa esim. sanoa tulkaas jätkät kattomaan matsia iskän kanssa.

Älä vain opeta lapsellesi tuollaista asennetta, että "elämä on helpompaa kun olet tavallinen", "älä vain ole oma itsesi", "erilaisuus on pahasta"...
Annat lapsesi olla juuri se mitä hän itse haluaa olla.
Eikä meillä "erikoisilla" mitenkään vaikeaa aina ole, miksi ihmeessä ajattelet niin? Lapsellasi tulee olemaan huomattavasti vaikeampaa, jos hänet pakotetaan typeriin ja vanhanaikaisiin rooleihin!

Toivon _todella_ ettet pilannut lapsesi elämää vain omien typerien pelkojesi ja oletuksiesi vuoksi, vaan että hän on onnellinen ja oma itsensä

 

Itse olen transpoika. Hiukste ovat lyhyet, vaatteet mahdollisimman isokokoiset ettei mitään naisellisia piirteitä näy. Jos ap lapsesi todella on transsukupuolinen niin pahinta mitä voit tehdä on olla hyväksymättä häntä omana itsenään. Minun äitini ei hyväksy minua täysin poikana vaan edelleen tytöttelee ja se on asia, joka ärsyttää ihan todella. Olen harkinnut itsemurhaa useampaan otteeseen, mutta en sitä ole yrittänyt ainoastaan siitä syystä, etten halua kuolla juridisesti tyttönä. Hyvin todennäköstä on, että jos lapsesi on trans hän VÄHINTÄÄN harkitsee itsemurhaa ja muutenkin kokee oman kehonsa viimeistään myöhemmällä iällä inhottavaksi. Hyväksy lapsesi sellaisena kuin hän on. On hän sitten sukupuoleltaan tai seksuualiselta suuntautumiseltaan mikä tahansa.

 

Lakkaa miettimästä muiden mielipiteitä, sitäpaitsi tyttö joka on ns. hyvä jätkä on yleensä koulunsa suosituimpia. Musta kuitenkin tuntuu että suurin ongelma olet sinä itse, eikä muut.
[/QUO