Tyttäreni tunnusti minulle olevansa psykopaatti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen eläkkeellä oleva hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa viihtynyt nainen. Sain tietää, että tyttäreni on psykopaatti, joka ei välitä toisten tunteista. Tämä on hyvin hämmentävää. Hän rakastaa eläimiä ja oli lapsena aina hyvin kultainen ja auttavainen. Kaikki muuttui kun hän tuli murrosikään ja laitoimme hänet suljetulle osastolle. Tyttäreni todettiin narsistiksi 13-vuotiaana. Tämän jälkeen hänet sijoitettiin perhekotiin. Hän kertoi jälkeenpäin, että perhekodissa oli ollut julmia työntekijöitä ja lapsia ja nuoria oli kaltoinkohdeltu sadistisesti monella tavalla. Yhdeltä tytöltä oli ajeltu pää kaljuksi.

Tyttäreni on nyt yli 30-vuotias ja pyörittää omaa yritystä. Hän ilmoitti viime syksynä, että ei halua olla kanssani missään tekemisissä. Lisäksi hän kertoi, että hänen tuttavapiiriinsä kuuluu eri tavoin häiriintyneitä ihmisiä, joiden kanssa hänestä tuntuu ensimmäistä kertaa aidosti hyvältä viettää aikaa. Tyttäreni sanoi, että hän arvostaa vain itsensä kaltaisia ihmisiä, eikä kestä tylsiä ja tekopyhiä "taviksia". Hän ilmoitti minulle ymmärtäneensä jo pitkään olevansa psykopaatti ja uskoo, että turvaton lapsuus on saanut hänestä kasvamaan sellaisen kuin hän on.

Mitä voin äitinä tehdä? Voinko soittaa poliisit hakemaan tyttäreni, koska hän on psykopaatti?
 
vierailija
Hahah, no et voi todellakaan soittaa poliisille... nyt puhutaan varmaankin niin sanotuista "valkokauluspsykopaateista" , joista ei muille juurikaan haittaa ole.
Raksalla lähes jokainen oikeasti kova ammatti työnjohtaja on psykopaatti tai vähintään adhd ihminen , jotka ovat oppineet käyttämään "sairauttaan" "supervoimana".
Itse olen suht tunnekylmä ,laskelmoiva ja rauhallinen tilanteessa kun tilanteessa , vaikka olen adhd diagnoosin saanut suht tunteeton elämäntapapsykopaatti eli mullakin kaikki lähti parin vuoden sijoituksesta jossa mua hakattiin ja alistettiin 2 vuotta ohjaajien toimesta vaikka olin vauraasta perheestä.
Opin itse laitoksessa pelaamaan ihmisillä psykologisesti , koska muut vaikuttamiskeinot tukahdutettiin laitoksen toimesta. Olin sittemmin nuorena aikuisena 7 vuotta heroiinikoukussa ja pahoin auktoriteettiongelmainen hermoraunio ulkomailla asuessani, koska mut rikottiin henkisesti lyhyen sijoituksen aikana aikuisten toimesta enkä osannut käsitellä vihaa muulla tavoin vielä silloin kun heroiinin kautta ja nyt mulla on kuitenkin oma kasvava keskikokoinen reilu 200 tonnia vuodessa tulosta tekevä yritys ja olen absolutisti. Käytän opittuja psykopaattisia piirteitäni nykyään hyvään kuten tuloksen tekeniseen ja adhd:n olen myös onnistunut muuttamaan työkaluksi itselleni kun aikuisena vihdoin ymmärsin Mistä on kyse.
Älä huoli tyttärestäsi , hän tod.näk on fiksumpi tapaus kun ihan "nornaali" tallaaja ja pärjää varmasti elämässään erittäin hyvin. Älykkyys kulkee psykopatian kalnssa yleensä käsi kädessä ja Hänellä on varmasti patoutunutta vihaa sisällään todella paljon yhteiskuntaa kohtaan, eikä perus psykologeista tai psykiatreista ole mitään apua koska yleensä keskimäärin psykopatiaan taipuvaisen ihmisen ÄO tosiaan on hieman suurempi kun perus tallaajalla, joten tämän takia tyttäresi viihtyy tietyn tyyppisten ihmisten kanssa ,koska kokee tulevansa ymmärretyksi ja hyväksytyksi tätä kautta.
Anna ajan kulua , hän palaa lakki kourassa luoksesi kunhan annat hänelle aikaa miettiä asioita.
 
vierailija
Ei poliisilla ole mitään oikeutta pidättää ihmistä koska tämä kertoo olevansa psykopaatti. Millainen äiti laittaa lapsensa suljetulle ja perhekotiin? Ei ihme, ettei lapsestasi kasvanut normaalia aikuista. Psykopaatti voi pärjätä elämässä jopa sinua paremmin ja olet ehkä kateellinen? Rakkaus tytärtäsi kohtaan ei ainakaan välity tekstistäsi. Itselläni on sukulaistyttö, jonka boomer-vanhemmat laittoivat hänet sijoituspaikkaan. Siellä estettiin kaikki yhteydenpito ja lapsia ja nuoria kaltoinkohdeltiin. Tytöllä oli huumeongelmaa ja muita vaikeuksia, mutta lopetti päihteet ja hankki korkeakoulututkinnon. Nyt hänellä on menestyvä yritys ja mitään yhteyttä vanhempiin ei tämäkään nykyään 30+ nainen pidä. Kannattaisi hoitaa asiat hyvin jos niitä lapsia täytyy tehdä, koska esimerkiksi toimintakykyinen psykopaatti ei todellakaan pidä yhteyttä ihmisiin, joista ei ole mitään hyötyä tai jopa päinvastoin haittaa.
 
vierailija
No, soita...
Ei ole muumit laaksossa kirjoittajalla.
Suljettu osasto ei ole joku kesäleiri, jonne vanhemmat vie lapsia, mistä lähtien pikkumukuloille tehdään persoonallisuushäiriö-diagnooseja ja viekö poliisi vankilaan ihmisiä sillä perusteella, että äiti tai naapurin kissa sanoo, että tuo on psykopaatti. Ei taida olla lakipykälää joka kieltää olemasta psykopaatti.
 
vierailija
Älä nyt soita poliiseja tai mitään muutakaan. Ota ihan rauhallisesti ja elä omaa elämääsi, keskity harrastuksiin, sukulaisiin ja omiin projekteihin. Hän jostain syystä teki päätöksen, ettei luota sinuun, ehkä johtuen siitä että joutui laitoksiin - kun viimeksi soittelit jonnekin. Anna hänen elää omaa elämäänsä rauhassa. Ei hän ole psykopaatti tai sosiopaatti välttämättä, osa luulee olevansa. Joillakin voi olla hetkellinen identiteettihäiriö, esimerkiksi trauman vuoksi, alkoholi tai muu. Tai sanoo vaan. Väärästä seurasta hänen kannattaa hankkiutua eroon kyllä, se vaikuttaa joskus ajatteluun. Alkoholin käyttö? Hän on vasta 30v ja olisi aiemmin tarvinnut positiivista vanhemman tukea, jos sitä ei nuorena ollut, se saattoi aiheuttaa turvattomuutta. Vielä ehtii muuttua hyvään suuntaan elämässään ja ehkä onkin. -Tuskin hän tekee mitään ikävää muille, paitsi jos on ihmisläheisellä alalla asia voi olla toinen. Ja silloin yrityksen idean voi vaihtaa toiseen, ettei ole läheisesti asiakkaiden kanssa. Toisen ongelmat eivät ole sinun ongelmiasi.
 

Yhteistyössä