Ujo ja hiljainen poika ei haluaisi kavereita. Mitä tehdä?

Poika on luonteeltaan sellainen erakko. Tällä hetkellä nelosluokalla.
Jos hän saisi valita niin mielellään olisi koulun jälkeen vaan kotona, mutta hänen ikäväkseen yksi luokkakavereista asuu viereisessä talossa. Ja eivät tietenkään enää leikki omalla pihalla vaan täytyy suunnistaa sinne ostarille jossa on esim.kirjasto ja muut luokkakaverit. Hän itse ei nauti yhtään sellaisesta.
Olen monta kertaa pelastanut hänet esim. keksimällä tekosyitä(täytyy mennä suihkuun, on ruoka-aika, läksyt tekemättä, kohta lähdetään kauppaan jne) miksei voi mennä ulos. Juu, siis minä aikuisena joudun sanomaan miksei voi mennä ulos koska poika itse ei kertakaikkiaan osaa pitää puoltaan eikä sanoa ei.
Pitäiskö minun nyt sitten pistää pelin poikki, eli aina koulun jälkeen kotiin eikä enää koskaan ulos(siis se kaverin kanssa)?
Tämä kaveri on luokan ns. kingi, mielellään on poikamme kanssa joka on ujo, hiljainen, myötäilevä ja sitä rataa. Muutamia kertoja on kuulemma haukunut poikaa selän takana, mutta poika itse ei uskalla kysyä ja selvittää tilannetta. Itsekään en noita "kuulemma" haukkuja vielä haluaisi nostaa kissaa pöydälle, mutta tilanne on näin ettei poika uskalla olla poiskaan siinä ringistä. Heidän luokallaan ei ole kauhiasti poikia joten valinnanvaraakaan ei ole.

E: Niin, harrastuksia ollaan ehdoteltu. Joukkuelajeja ei tule kyseeseen, mutta esim. taidekerho, kokkikerhot ja tuollaiset ollaan käyty. Ei halua niihin enää.
 
Viimeksi muokattu:
Kun ostarilla hengailu ei ole pojalle mieleen eikä hän ehkä muutenkaan viihdy isossa porukassa, voisitteko kokeilla, että kun kaveri tulee pyytämään ulos, pyydättekin tätä teille esim. pelaamaan? Kaverisuhteen ylläpitäminen voi olla tärkeää, jotta lapsi ei jää kokonaan ulkopuolelle, mutta kahdenkeskinen tekeminen voi olla pojallenne mieluisampaa. Ja kotona on helpompi vahtia, koska kaverin touhut eivät kaikin osin vaikuta aivan harmittomilta...


Kotiäitiys - elämänura ja elämäntapa!
kotona.munfoorumi.com
 

Yhteistyössä