ulkokäännös rv 36

hei,
Kävimme äippäpolilla ja siellä todettiin, että vaavi olis perätilassa ja lääkäri tokaisi että, tulkaa ensiviikolla uudelleen ja kokeillaan silloin ulkokäännöstä. huh!
Asia on meille täysin uusi eikä lääkäri siinä enempää asiasta jutellut ja koska oli niin paljon muuta asiaa niin ei mekään sillä hetkellä tajuttu kysyä tarkemmin. Vasta kun päästiin kotiin, soitin takaisin sairaalaan, josta sitten kätilö kertoi faktoja kääntämisestä; että yksi käännösyritys kolmesta onnistuu eikä silloinkaan voida olla varmoja, olisiko alatiesynnytys mahdollinen. Kävimme myös kääntämisen riskit läpi, istukan irtoaminen, hätäsektio, muutoksia sydänäänissä jne.. Neuvolassa otin asian puheeksi, terkkari sanoi, että päätös suostumisesta toimenpiteeseen olisi minun, ottaen huomioon riskit ja hyödyt ja tokaisi hän vielä loppuun, että läheskään kaikki äidit eivät siihen suostu.
Nyt olemme mieheni kanssa kahden vaiheella, suostua vai ei? Tämä on toinen raskauteni, ekassa kaikki meni kovin mallikkaasti. Mitä mieltä olette asiasta ja kokemukset olisi kullan arvoisia..
 
SEE
Itse pohdin samaa, meillä tietysti vielä mahdollista että kääntyy itsestään sillä nyt meneillään rv34. Meillä seuraava ultra rv 36 jossa katsotaan tilanne uudestaan. Mulla vielä lisäkysymyksiä herättää se että esikoinen on tullut kiirrellisellä sektiolla aikaa tuosta vajaa 2 vuotta joten tuo voi vaikutta myös kääntämisyritykseen. Kuitenkin haluaisin ihan älyttömästi kokea ns. normaalin synnytyksen ja saada vauvan heti rinnalle ja toipua nopeammin jne...

joten kokemuksia olisi täälläkin kiva kuulla...
 
meillä oli viikolla 37 vauva istuma-asenossa mahassa. tekivät ulkokäännöksen sairaalassa. kesti noin 4 minuuttia. ei koskenut oikeastaan, mutta oli "inhottavaa", mutta sen kesti sen voimalla että lapsi saattaa kääntyä. lääkärillä tuli ihan hiki siinä hommassa. kätilö ultrasi koko ajan vauvaa, että miten päin se on. saivat puoliksi käännettyä, siis vauva jäi poikittain. sit lääkäri sanoi, ettei saa enempää ja että vauva voi itse osata kääntyä loppuun asti. no, siitä parin pv päästä vauva oli itse kääntynyt pääalaspäin :)

kysyin kätilöltä, että miten usein joudutaan hätäsektioon / aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen tuo käännös, niin se muisti vain 1 tapauksen omalta työssäoloajaltaan, jossa olis jouduttu noihin.. eli HARVINAISTA.

Oli mulla sairaalakassi varuilta mukana kyllä, kun asutaan 120km isosta sairaalasta.

Tsemppiä kovasti jos päädytte käännösyritykseen!! :flower:
 
Mulle tehtiin ulkokäännös rv 37 ja en kokenut sitä pahaksi. Vauva oli esikoinen ja istuskeli tukevasti useita viikkoja ennen käännöstä. Ennen yritystä lääkäri tuumasi, että vauva ei todennäköisesti käänny, koska lapsivettä on aika vähän ja istukka on juuri edessä. No siitä huolimatta käännöstä yritettiin ja eihän siinä mennyt kuin hetki, kun vauva oli kääntynyt. Lääkäri oli aika yllättynyt, sillä kuulema tosi harvoin ensisynnyttäjän vauva saadaan käännettyä.

Käännytyshän tehdään synnytyssalissa juuri sen varalta, jos jotain menee pieleen. Väkisinhän sitä vauvaa ei käännetä, eli jos vauva ei lähde kääntymään, niin homma jätetään kesken. Käännytys ei käynyt kipeää, mutta kyllähän se vähän epämiellyttävää oli, mutta se ei kestänyt kuin muutaman minuutin. Onneksi suostuin käännytykseen, sillä vauva syntyi sitten normaalisti alakautta ja vielä melko helposti!
 
En osaa ulkokäännökseen sanoa mitään, mutta oletko miettinyt mahdollista perätilasynnytystä alateitse?

Mulla oli yllätysperätilavauva eli vasta synnytyssalissa selvisi, että peppu edellä tyttö oli maailmaan tulossa. Olin jo 8cm auki ja synnytys eteni niin hurjaa vauhtia, että pikaisen painoarvion jälkeen sain jo luvan ponnistaakin. Tyttö oli 3,5kg ja 50cm eli ihan keskikoinen. Olin rv 28 viimeisimmässä ultrassa, jossa vauva oli perätilassa, mutta neuvolassa pää olevinaan tuntui alhaalla sekä terkkarin että lääkärin mielestä aina. Itse epäilin koko raskauden perätilaa, joten ei se ollut minulle kovin kummoinen shokki ;) Kysessä oli siis toinen raskauteni ja kaikki sujui alusta loppuun asti mallikkaasti =) Synnytys oli mielestäni yhtä "helppo" kuin pää edelläkin synnyttäminen, vaikka esikoisesta sain epiduraalin ja nyt mentiin ilokaasun voimalla.

Tsemppiä päätöksen tekoon, valitset sitten mitä tahansa :flower:
 
Ehdotimme myös perätilasynnytystä, ettei tarvitsisi kääntämiseen mennä, mutta lääkäri sanoi, ettei ole tarjoutuvaa osaa, eli pylly on hieman oikealla ja jalat ovat ensin tulossa. :) Tällöin ei kuulemma voi aatellakkaan alatiesynnytystä?
 

Yhteistyössä