Unikoulu tuotti tulosta kolmessa illassa!!

hullua
Huudatus-unikoulussa lapsi huutaa just niin kauan, kun jaksaa, eikä sinne mennä välillä. Tassuttelusta taas olen kuullu, et lapsi oppii vaatimaan tasssuttelua.
Mä vastaan lapsen tarpeisiin, kun menen sinne silittelemään välillä. Ja jos joku edes luki KOKo mun ekaa tekstiä, niin meillä siis 3 minuuttia oli pisin aika, minkä tyttö itki, ei edes sitä kymmentä minuuttia.

Mutta kiitosta vaan, että saitte taas pahan mielen aikaiseksi!!

Luuletteko, että lastenlääkäri suosittelis tämmöstä, jos siitä olis oikeesti havaittu jotain paskaa tulevan lapselle?
Mutta tämä sun lastenlääkäris oli suositellut sitä 10min?Melkoinen tapaus.
Huudatithan sinäkin omaasi,ihan olet siis käyttänyt huudatusta..

Ole hyvä vain.

Ja kyllä,lääkäritkin välillä suosittelevat ties mitä.
Mielestäni se on tarpeeksi paskaa,että lasta huudatetaan yksin.Vielä tyylillä et jos inahdat niin saat olla yksin viel minuutin pidempään.
 
"vieras"
[QUOTE="niina";21998694]hieno juttu ap! :)

meillä sama juttu kolmosen kanssa, meni neljä iltaa.

ja voi jessus teitä hölmöjä, ei todellakaan lapsi kärsi tai traumatisoidu jos se muutamana iltana itkee :D[/QUOTE]

Mä luulen, että useimmilla unikouluvastustajilla ei ole kokemusta vaativasta, valvottavasta ja huonostinukahtavasta lapsesta. Meillä esim. ei edes perhepeti suojannut jatkuvilta heräilyiltä. Ei me lastamme vihasta tai julmuudesta unikoulutettu.
 
Meillä
[QUOTE="ppp";21998592]Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin. Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle.

Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nousee ja hänen lihaksensa ovat jännittyneet.

Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.

Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.[/QUOTE]

just näit "hihhuleita" mä tarkotin...
 
ioii
PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.
 
Sisu harmaana
[QUOTE="vieras";21998710]Ihan ammattilaiset, lastenlääkärit, lasten psykiatrit ym, suosittelee että lapset opetetaan nukahtamaan yksin!!! Ei mitään tuntikausien nukuttelurumbaa.[/QUOTE]

Ehdin jo kirjautua ulos, nukkumaan lähdössä, mut näin just. Tää lastenlääkäri-ystävä sano ihan samaa, et lapsen aivojen kehitykseen vaikuttaa positiiviisesti se, et lapsi opetetaan nukahtamaan yksin.

Kiitos tsemppajille!!

Ja teille kritisoijille, en minä lastani rääkkää! Rääkkääminen on ihan jotain muuta. Kyllä mä tunnistan, millon oikeesti kuuluu hätä itkusta =)
 
se on
[QUOTE="Snoopy";21998682]Kiva kun tehosi pian! Muista, että takapakkejakin voi tulla...

Ja arvostelijoille tiedoksi - ketään lasta ei huudateta näännyksiin vaan max. muutama minuutti. Mites muuten luulette että usean pienen lapsen äiti pystyy hoitamaan lapset jos ketään ei koskaan "huudateta"? :D Ihmisellä (äideillä) kun ei ole kuin kaksi kättä ja hyvin (HYVIN) usein käy niin että kaikilla lapsilla on joku tarve yhtäaikaa ;)[/QUOTE]

Eri juttu tehdä sitä tuollain tieten tahtoen.
 
"vieras"
:attn: Tää ei siis ole huudatus-unikoulu. LASTENLÄÄKÄRI suositteli tätä. No, ihan turhaahan täällä on mitään hehkuttaa, kun aina saa paskaa niskaan.

"vieras", sä sit voitkin tulla meille nukuttamaan tuon joka ilta, eikö vaan??
Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.


Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.
 
"Jenis"
No voi vitsi! Nää unikoulujen vastustajat on kyllä aivan... Tiedätte kyllä mitä! Ei se lapsi mene miksikään tuosta unikoulusta. Siinä nimenomaan opetetaan, että vanhemmat on kyllä lähellä, jos tulee hätä. Kyllä se vanhempi aina sinne kohta tulee, eikä ole mitään hätään. Tämän johdosta siellä huoneessa käydään muutaman minuutin välein, kunnes lapsi oppii tajuamaan, että kyllä se vanhempi on siinä lähellä ja jos hätä tulee, niin kyllä se vanhempi ihan kohta tulee sinne. Lapsi pian huomaa, että siellä sängyssä on aivan turha huutaa turhaan. Koko perhe saa näin rauhalliset unet ja säilyttää mielenterveytensä! Lapsi, joka ei osaa nukahtaa yksin, on varmaan häiriintyneempi vanhempana, kuin lapsi, joka ei osaa rauhoittua itsekseen. Ja te vanhemmat, jotka oikeasti annatte jo yksi vuotiaanne pompottaa teitä tolleen, niin voi vaan arvata, mitä jatko tuo tullessaan. Ehkä onglmat ei edes tule esiin kotona, mutta jossain varmaankin.
Justiinsa näin :) Unikoulujen vastustajat sitten varmaan johdonmukaisesti vastustavat myös uhmaikäisen lapsen itkettämistä? Jos tulee raivari karkkihyllyllä/puistossa/pukiessa/pottaillessa/whatever, niin annetaan pikimmiten periksi että se lapsiparka vaan "huuda" ja mene siitä rikki? Yli vuoden ikäinen kyllä jo tajuaa tästä maailmasta yhtä sun toista...
 
"vieras"
Huudatus-unikoulussa lapsi huutaa just niin kauan, kun jaksaa, eikä sinne mennä välillä. Tassuttelusta taas olen kuullu, et lapsi oppii vaatimaan tasssuttelua.
Mä vastaan lapsen tarpeisiin, kun menen sinne silittelemään välillä. Ja jos joku edes luki KOKo mun ekaa tekstiä, niin meillä siis 3 minuuttia oli pisin aika, minkä tyttö itki, ei edes sitä kymmentä minuuttia.

Mutta kiitosta vaan, että saitte taas pahan mielen aikaiseksi!!

Luuletteko, että lastenlääkäri suosittelis tämmöstä, jos siitä olis oikeesti havaittu jotain paskaa tulevan lapselle?
Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin".


Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.

Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.

Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.

Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
 
"vieras"
Samalla systeemilä, et minuutti, kaksi jne. Meillä kuopus nukkuu samassa huoneessa, eli jos se yöllä herää, niin vetäse sen sängyn meidän sängyn viereen, ja tyrkkään käteni sille käteen.
Unikouluja on erilaisia. Pehmeässä unikoulussa ei lasketa minuutteja vaan lohdutetaan lasta valitulla tavalla. Toimitaan aina samoin tavoin. Pehmeä unikoulu sopii hyvin esim. yösyötöistä vierottamiseen. Meillä on auttanut molemmille lapsille. Samalla helpottui myös nukahtaminen illalla.
 
"Snoopy"
Eri juttu tehdä sitä tuollain tieten tahtoen.
:LOL:

Ja miten tää vauva sen tietää?

Ei se muutaman MINUUTIN itku vauvaa hajoita. Vauva tassutellaan ja silitellään takaisin sänkyynsä unta hakemaan. Esikoinen oppi unikoulun kautta nukahtamaan yksin (ei muuten ole KOSKAAN nukkunut kunnolla perhepedissä t. vieressä!). Kuopus on vähän samaa maata. Ei nukahtamisongelmia mutta ei nuku jos joku on vieressä. Niin ne lapsetkin vaan on erilaisia...
 
"harmaa"
[QUOTE="Jenis";21998783]Justiinsa näin :) Unikoulujen vastustajat sitten varmaan johdonmukaisesti vastustavat myös uhmaikäisen lapsen itkettämistä? Jos tulee raivari karkkihyllyllä/puistossa/pukiessa/pottaillessa/whatever, niin annetaan pikimmiten periksi että se lapsiparka vaan "huuda" ja mene siitä rikki? Yli vuoden ikäinen kyllä jo tajuaa tästä maailmasta yhtä sun toista...[/QUOTE]

Joo just näin me vastustajat ajatellaan...jeesus mitä järjen juoksuu taas....
 
"vieras"
Tälle yhdelle attachmen parenting -floodaajalle vois laittaa jonkin spämmineston.

Minä kuuntelin nimenomaan herkkää äidinintuitiotani ja kuulostelin lapseni tarpeita. Hän ei osannut tyynnyttää itseään eikä rauhoittua niin, että olisi nukahtanut, vaikka oli sopivasti väsynyt. Olimme yliväsymyskierteessä. Pahimmillaan vauvaa piti nukuttamalla nukuttaa pari tuntia, jotta hän nukahti puoleksi tunniksi ja havahtui unisyklin vaihtuessa hereille eikä osannut siitä enää jatkaa uniaan. Eihän tuollaista kukaan lapsen tarpeille herkkä vanhempi voi ohittaa olankohautuksella ja ajatella että kyllä se joskus nukkuu. Kun ei se nuku jos ei osaa säädellä itseään. Sen me opetimme lapsellemme tassuttelulla (johon siihenkin kuuluu vanhemman arviointi siitä, milloin lapsen ääntely on kuulostelevaa, milloin vaativaa ja milloin jotain muuta ja reagointia siihen).
 
"vieras"
Tuohon perhepetilitanjaan ei voi todeta kuin että ei mene läpi. Jos unihäiriöt johtuisivat siitä, ettei lapsi ole ollut riittävän pitkään perhepedissä, silloinhan niitä ei pitäisi olla perhepedissä nukkujilla! Erittäin monesti unikouluihin lähdetään juuri siksi, ettei perhepeti enää toimi ja lapsen nukkuminen on onnetonta.

Todellisia syitä näihin 'länsimaisiin' unihäiriöihin on taatusti paljon muitakin. Esim. lisääntyneet allergiat, joista suurta osaa ei ikinä edes löydetä.
 
uyy
Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.

Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.

Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.

Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.
 
"Jenis"
[QUOTE="harmaa";21998851]Joo just näin me vastustajat ajatellaan...jeesus mitä järjen juoksuu taas....[/QUOTE]

No kerropa miten te ajattelette. Joko sen lapsen "huudattaminen" on aina väärin, tai sitten ei ole. Vai onko siihen jotain nyrkkisääntöä, milloin se onkin ok ja milloin ei? Milloin sitä lasta saa opettaa, milloin ei?
 
"vieras"
Miten teidän selät kestää sitä tassuttelua ja lapsen jatkuvaa makuulleen kumoamista? Meidän taaperolla on niin paljon pidempi pinna tässä asiassa kun mulla, se jaksaa nousta aina useammin pystyyn kun mä jaksan kumota... :|
 
"Jenis"
[QUOTE="vieras";21998901]Miten teidän selät kestää sitä tassuttelua ja lapsen jatkuvaa makuulleen kumoamista? Meidän taaperolla on niin paljon pidempi pinna tässä asiassa kun mulla, se jaksaa nousta aina useammin pystyyn kun mä jaksan kumota... :|[/QUOTE]

Nakita homma miehelle! Meillä toimi erinomaisesti.
 
se on
[QUOTE="Snoopy";21998838]:LOL:

Ja miten tää vauva sen tietää?

Ei se muutaman MINUUTIN itku vauvaa hajoita. Vauva tassutellaan ja silitellään takaisin sänkyynsä unta hakemaan. Esikoinen oppi unikoulun kautta nukahtamaan yksin (ei muuten ole KOSKAAN nukkunut kunnolla perhepedissä t. vieressä!). Kuopus on vähän samaa maata. Ei nukahtamisongelmia mutta ei nuku jos joku on vieressä. Niin ne lapsetkin vaan on erilaisia...[/QUOTE]

Niin et se jos ajaisin tahallaan jonku päälle autolla,ei erois mitenkään siitä et tekisin saman vahingos?

Ja jos et tajunnut miten nämä liittyvät toisiinsa,niin sopii miettiä.
 

Yhteistyössä