unipusseista ja muutenkin apuja öihin

elikkäs vauvani on 4 kuukautta. Yöt ovat kovin levottomia ja äiti väsynyt.. Poitsu heräilee yöllä noin 7 kertaa välillä huutaen, välillä oletettavasti lopulta omaan sätkintään. eli saattaa huitoa piiitkän tovin ja lopulta herää. auttaisikohan unipussi?? kun tuntuu, että nuo kädet ne pääasiallisesti heiluu. Onko unipusseilla eroja? eli onko H&M:n ohut yöpukumainen unipussi ihan yhtä tyhjän kanssa?

muitakin vinkkejä otetaan ilomielin vastaan!!!!!!
 
Kannattaa kokeilla vaikka ensihätään äp-makuupussia, jos rauhottaisi. Unipusseissa on yleensä kädet tavallisissa hihoissa tai sitten on pusseja, joissa ei ole hihoja ollenkaan, joten käsien suihkintaan se ei paljoa auta. Kapalo voisi olla melkein parempi silloin. Jos sulla on mahdollisuus, niin ota vauva kainaloosi nukkumaan, niin on helpompi rauhoitella kun sätkii. Jaksamista! :hug:
 
Mä sanoisin että nukuta masullaan!!
Meillä kolme masullaan nukkuvaa vauvaa ollut ja yöt menneet jo 1 kk ikäisestä asti ilman heräilyjä.
Mahallaa ei voi hutkia itteään hereille.Meillä 6 kk poika ja selällään jos nukkuu herättää ittensä huitomisella.
Eli mä nukutan syliin ja lasken mahallaan sänkyyn.Siellä nukkuu 8-10 tuntia,vaihtelee asentoa mutta ei herää kuitenkaan

Yks vinkki on kapalo.
Tiukasti sinne ja petiin.
 
"Joidenkin vanhempien parissa on vallalla väärä luulo, etä vauvat nukkuvat "paremmin" tai sikeämmin vatsallaan. Tämä ajatus johtuu ehkä siitä, että lapsi näyttää liikkuvan vähemmän tässä asennossa. On totta, että vatsallaan nukkuva vauva ei reagoi häiriöihin tai liiku yhtä paljon. Nopea herääminen unesta on kuitenkin elintärkeä suojamekanismi hengitysvaikeuksien ja muiden nukkumisen aikana mahdollisesti ilmenevien ongelmien varalta. Kun lapsi herää spontaanisesti, hänen kehonsa pystyy lisäämään sydämen lyöntitiheyttä ja hengitysnopeutta sekä säätämään verenpainetta tarpeen mukaan. Useimmat vauvat heräävät luonnostaan useita kertoja yössä, mikä on oikeastaan vain myönteistä. Vatsallaan nukkuvien lasten voi kutienkin olla vaikeampi herätä. Tämä lisää uneen liittyvien riskien mahdollista vaaraa. On siis erittäin tärkeää asettaa pienet vauvat aina selälleen nukkumaan -aina siihen asti, kunnes he pystyvät itse kääntymään vaivatta ympäri.

Tämä oli suora lainaus Pampers-kirjeessä tulleesta Kunnon yöunten tärkeys lapsellesi -kirjasesta. Eli jos lapsesi ei käänny itse vatsalleen, en suosittelisi häntä nukuttamaan mahallaan. Ja omasta kokemuksesta voin lämpimästi suositella unipussia. Tyttömme on nyt reilu 6 kk ja kun kuukausi-pari takaperin hankimme hänelle unipussin, neiti on herännyt yössä viiden sijaan vain kerran pari. Voimia sinulle! :hug:
 
kiitoksia kaikille vastauksista!!! tuosta edellisestä vielä, että kun poika kyllä kääntyy ongelmmitta vatsalleen, mutta ei takaisin selälleen. vaadittaisiko siis myös osaaminen toiseen suuntaan? joskus on yöllä yrittänyt unissaan kääntyä mahalleen, mutta kun nukkuu vaunuissa niin ei ole mahtunut. siitäkös vasta ähinä ja kiukku :) lähinnä siis ongelmana kuitenkin nuo kädet.. harmi jos ei saisi nukuttaa mahalteen, kuulosti siltä että voisi auttaakin!!
 
Itse käsitin niin, että ei vaadita kääntymistä takaisin selälleen. Monestihan se kestää aikansa, että lapsi oppii kääntymään vatsaltaan selälleen, mutta nukkuu silti vatsallaan - tyytyväisenä ja terveenä. Joten varmastikin ihan huoletta voit nukuttaa pienokaisesti vatsallaan - tietty itse teet kuten hyvältä tuntuu. =)
 
siis meillä ei unipussi auttanut olleska. käärin kädet peiton sisään ja tutti suuhun. se auttaa !! jos en kääri, meillä heräillään välillä viittätoistakin kertaa, mutten ole olleskaan väsynyt. pitää ajatella postiivisesti :)
 
Hei,haloo!!Lapsi on 4 kk ikäinen,kyllä voi huoletta nukuttaa mahallaan.Ja joka aikakausi keksii omia hömpötyksiään,kun ite olin pieni,lapset piti nukuttaa mahallaan.Ja herättää 4 tunnin välein syömään taikka huudattaa,mut 4 h oli syöttöväli.

Nyt tehty mahallaan nukkumisesta tuollanen show.
Sori vaan,Pampersin kirja ei ole mikään raamattu.... ;)

Musta on turha syyllistää vanhempia tuollasella tekstillä.
Sillä jos esim kätkyt kuolemat olis TODISTETTU johtuvan mahallaan nukkumisesta,olisihan se lailla kielletty.

Sukulaiseperheen vauva kuoli kätkytkuoleman ja nukkui kyljellään,eikä vanhemmat olleet mahtaneet mitään,eivätkä tehneet mitään"väärin".
 
Miulla veli kuollut kätkytkuolemaan vuoden ikäisenä eli ei varmaan johtunut vatsalla nukuttamisesta...

Mie oisin tuota meidän neiti nukuttanut mahallaan, jos siitä apua olisi ollut, mutta kun ei suostunut niin ei suostunut. =)
 
Ei ollut tarkoitus lietsoa mitään tai aiheuttaa kenellekään ylimääräisiä pelkoja tai muuta. Lainattu teksti - kuten kaikki muukin nukuttamiseen ja syöttämiseen ja mihin tahansa lasten kasvatukseen liittyvä ohjeistus on suositus. Kukin tekee kuten oikealta tuntuu, mut toinpahan yhden "suosituksen" aiheesta esiin, koska ainakin itse olen sellainen, että haluan tietää asioista useamman kuin yhden puolen, koska jos lapselleni jotain sattuisi, en tiedä, kuinka voisin elää tapahtuneen kanssa, jos en olisi tietoinen kaikista näkökulmista, joiden pohjalta rakentaa oma mielipiteeni. Eikä todellakaan Pampers-kirjanen - niin kuin ei mikään muukaan kirjanen - ole raamattu, mutta maailma on muuttunut siitä, kun sua ja mua on pitänyt nukuttaa mahalleen.
 
Joo,maailma muuttuu mutta vauvat on vauvoja,kautta aikojen.
Musta on kamalaa jos äitejä syyllistetään liikaa,nukutti niin taikka näin niin on lapsi kuolemanvaarassa.

aplle koitin vain vinkata apuja,joita hän kysyi.mulla 2 lasta nukkuneet täyspitkiä öitä pienestä asti ja mahallaan...
elossa siis ovat!!! ;)
 
Muutamat kertovat että ovat käärineet lapsensa vaan tavalliseen peittoon ja se on rauhoittanut lapsen. Entäs vanha kunnon kapalo? Siitähän sanotaan että on rauhoittava vaikutus ja sitä voi käyttää vastasyntyneellä milloin vain ja myöhemmin vain nukkuessa. Kapaloon tarvitaan vain sopiva kangas eikä sitä ei tarvi ostaa valmiina. Kuka tietää mistä kankaasta se täytyy olla? Onko tavallinen lakanakangas liian ohut?

Tuo kätkytkuolema täytyy johtua jostain muusta kuin nukkuma-asennosta jos vauvoja on kuollut joka asennossa.
 
Jaa, vaikea sanoa, auttaisko unipussi tosiaan käsien huitomiseen. Meillä on ainakin sellaset pussit käytössä, joissa kädet jäävät ulos ja ne on peitetty ihan tavallisella paidalla/yöpuvulla ja sitten muuten on se pussi peiton tilalla. Meillä (poika 10 kk) se toimii sen takia, että jalat on ne, jotka viuhtoo. Mikään peitto ei siis pysyisi päällä mitenkään. Eipä olla kyllä kesällä käytetty pussia ollenkaan, kun on niin lämmintä ja lämminverinen kaveri =) Pusseja on kyllä hyvinkin eri paksuisia olemassa. Kesällä varmaan sellanen h&m:n ohut on ok.
 

Yhteistyössä