Useamman lapsen yh-äidille pientä kyselyä

Te useamman lapsen yh-äidit!

Minkä takia erositte? Miten ero sujui?
Miten pärjäätte lastenne yksin? Saatteko apua? Jos saatte niin mistä?
Oletteko töissä, opiskeletteko vai hoidatteko kotona?
Miten pärjäätte taloudellisesti?
Miten saatte kaikki arkipäivän askareet hoidettua kunnialla, kuten kaupassa käynnit, ruoanlaitot ja nukkumaanmenot?
Miten asutte? Kerrostalo, rivitalo, omakotitalo? Neliöt? Vuokra?
Onko helpompaa kuin ennen eroa vai kadutteko päätöstänne?

Kiitos, jos jaksatte vastata... Täällä vain vaihtoehtoja pyörittelen päässäni.

 

kannattaa varmaan miettiä kuitenkin sitä suhdetta ensin. haluaako sitä jatkaa tai paremminkin pystyykö sitä jatkamaan. mikä siinä on se joka pistää sinut miettimään näitä vaihtoehtoja?

kyllä ne neliöt ja kauppamatkat onnistuu. eläähän tässä maassa paljon yhden vanhemman perheitä. eron jälkeen elintaso laskee varmasti, sen tietää kaikki. yksin eläminen on suhteessa niin paljon kallimpaa yhdessä asumiseen. mutta ei näitä asioita laskin kädessä mietitä

 

Marsipaani En mieti asioita laskin kädessä. Enkä murehdi elintason laskemista. Tällä hetkelläkään en elä missään yltäkylläisyydessä. Rahat riittävät juuri ja juuri. Itse olen yh-äidin lapsi ja tiedän mitä se on lapsen näkökulmasta. Itselläni on vain niin pienet lapset, että omaa jaksamistaani vain pohdin. Mutta kiitos vastauksesta.

Eivätkö muut mieti tällaisia asioita eroasioiden lomassa?

 

Olen eronnut silloin kun kaksi vanhinta lastani olivat 3 ja 5 vuotiaat. Ero oli minulle suuri helpotus joka auttoi minua jaksamaan. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen, vaikkakin jos omasta tahdosta eroaa, on kuitenkin haastavaa. Lastenkin kannalta, koska he tarvitsevat paljon tukea ja ymmärrystä, aikaa ja syliä. Puhumattakaan itsestä. Sukulaiset ja ystävät olivat tuki ja turvani. Sain myös uusia tuttavuuksia joiden ansiosta jaksoin ja jaksan edelleen.

Ex-miehelläni oli persoonallisuushäiriö joka häiritsi siinä määrin elämääni, että en voinut hänen kanssaan jatkaa. Eroa mietin kuitenkin pitkään ennekuin ryhdyin toimeen. Juuri tämän "häiriön" takia eromme oli hankalahko.

Lasten kanssa olen pärjännyt mainiosti. Rahaa ei ole yltäkyllin ollut koskaan mutta perustarpeet on aina saatu, ja joskus ylellisyyttäkin. Vuokralla olemme asuneet koko ajan tarpeeksi tilavassa kerrostaloasunnossa mutta mielelläni ostaisin omankin asunnon sillä rahalla mitä vuokraan laitan. Siihen ajatukseen en kuitenkaan haaskaa energiaani enempää koska tiedän, että se ei tällä hetkellä ole mahdollista.

Yksitoista vuotta on kulunut erostamme ja siinä ajassa olen ehtinyt kouluttautua (4 v), käydä töissä, ollut työttömänä ja aina olemme selvinneet. Jaksamistahan yh:n elämä vaatii ehkä enemmän koska kantaa vastuun yksin. Yh:n elämältäni olen saanut mahdollisuuden vahvistua ja tulla myöskin hyväksi organisoijaksi. Olen oppinut laittamaan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen ja osaan ottaa toiset ihmiset huomioon. Sen tiedän myöskin, että omasta voinnista huolehtiminen ei ole itsekkyyttä ja senpä takia toisinaan otan itselleni omaa aikaa. Näitä hetkiä arvostaa enemmän koska ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. En tietysti väitä, etteikö näitä piirteitä olisi voinut kehittyä parisuhteessakin mutta minulle se ei ollut mahdollista.

Eroa en ole katunut hetkeäkään! Eikä tämä tarkoita sitä, että ketään yllyttäisin eroon. Se on jokaisen henkilökohtainen asia ja itse tietää parhaiten mikä on perheen parhaaksi.

Jos haluat, voit laittaa minulle yv:tä.

Asiat selviää kyllä aina, tavalla tai toisella. Pääasia kuitenkin, että asioihin tulee ratkaisu. Toimiva parisuhde olisi ihana mutta näinkin voi elää ja olla tyytyväinen.

 

Ite erosin tammikuussa,kun mies sairastui psyykkisesti.Tätä arkea ei olisi voinut silloin yhdessä pyörittää ja tätä eroa en ole katunut hetkeäkään.Tulevaa ei kannata liikoja murehtia,sillä vasta käytäntö loppujen lopuksi osoittaa,miten kaikki alkaa sujumaan

Jäin siis yksin neljän lapsen kanssa,silloin 8v,6v,4v ja 9kk.Pienet oli tulot aiemminkin,nyt tietysti vielä vähän pienemmät.Hoidan lapset kotona ja elämme siis kotihoidontuella,lapsilisillä,asumistuella ja elatusmaksuilla.Kirppareita on kierretty ennenkin ja leivottu ja ruokaa laitettu,joten tulojen pudotus ei tunnu niin rankasti.

Aluksi oli todella rankkaa,kun mies tapasi lapsia muutaman kerran viikossa pari tuntia.Nyt hänen tilansa jo paljon parempi ja ajat lasten kanssa pidempiä,tosin yökylässä on olleet vain isommat ja muutamia kertoja.Mutta omaa aikaa siis on nyt jonkin verran,mikä auttaa jaksamaan.

Välit sukuun on säilyneet ennallaan,joten lapsilla ja itselläni on muitakin aikuisia tukena,jos on tarvetta.Talvella tuntui,että hukun kotitöihin enkä ehdi lasten kanssa tehdä mitään.Sitten kerran vaan hokasin,että kauppareissut sujuisi tuplarattailla mukavammin.Entiset olin ehtinyt myydä kolmannen lapsen jälkeen,joten ostin vähän käytetyt.Kuopus istuu kyydissä ja vieressä (selkänoja alhaalla) lepää ostoskassit.Näin ei tarvitse kaupoissa ravata kuin 2x viikossa kun saan tuotua kunnon ruokavuoren kerralla,eikä ole kukaan vielä pitkään katsonut!

Saunareissut oli aluksi melkoista kohellusta,mutta sitkeästi kun totuteltiin,alkoi sekin homma sujua ja kuopukselle jarrusukat,että pysyy pystyssä.Nyttemmin saan itsekin jo hetken ylälauteella istahtaa.Suihkuun pääsin aluksi,kun vauva sitterissä lähellä.Kun ei enää siinä viihtynyt,pysyi kävelytuolissa,eturenkaat kylppärissä ja takarenkaat ulkopuolella että pysyi paikallaan.Kun alkoi kiivetä siitäkin pois,nyt istumaan opittuaan istuu vadissa,vähän vettä,ja leikkii kylpyleluilla samalla kun mie peseydyn.Sitten pesen hänet ja pyyhkeet ja vaipat ja kamppeet oon varannu valmiiksi,kun molemmat ollaan märkiä.

Iltasatu isommille on onnistunu vain,että pienin saa rintamaitoa samalla,ei väsyneenä suostu odottamaan,muttei halua istua sylissäkään.Eli ikää nyt 1v4kk ja vielä tisutellaan...Toisen lastenhuoneen ovelle hommasin portin,ettei ehdi legoille.Kohta on hommattava liesisuoja,vaikka käytän ainoastaan takalevyjä.Iltaisin kun lapset jo nukkuu,laitan puurolautaset aamua varten pöytään,niin helpottuu aamukiireet,täällä kun jo koululaisia ja kuopus haluaa sylitellä herättyään.
Ja jos on joku ongelma,vaikka joku tekniikka,kun en näistä ymmärrä,aina voin pimpottaa naapurin ovea ja kysyä.Kun pojalta hajosi pyörä,ja suunnilleen itkua väännettiin pihalla molemmat,niin jo kohta oli joku auttamassa.

Että asioilla on tapana ratketa parhain päin.Ja onpahan aivonystyröille töitä,kun keinoja keksii.Käytännössä sen huomaa,mikä mitenkin parhaiten sujuu.Ja aina varmaan on ainakin joku,keltä apua voi pyytää.Että voimia ja tsemppiä sinulle,mihin ratkaisuun ikinä päädytkään!Miulla ainakin on nyt kotirauha ja se on tärkeintä niin itseni kuin lastenikin takia

 

mulla viis lasta, mutta tilanne siitä erilainen, että mies (ex?) kuitenkin välillä paljonkin kuvioissa, välillä ei lainkaan. (alkoholisti)
Me asutaan kerrostalossa kaupungissa, rauhallisella, lapsiystävällisellä alueella. Kauppa parin sadan metrin päässä ja bussit kukee. koulu, eskari, kerhot ym. kaikki alle 1km. Joten aika helpolla alueella asutaan. Ajokortin ajoin kesällä. Autoa ei vielä ole, mutta ennen talvea sellaisen hommaan, pääsen tekemään pari kertaa viikossa isot ostokset prismasta tai muusta isommasta kaupasta. Säästöä sekin, kun toi lähikauppa aika kallis. Mun mielestä pärjäillään aika hyvin, tosin haluaisin jaksaa viedä lapsia enemmän harrastuksiin ym. Aamuisin herätään 1,5h ennen koulun ja eskarin alkua että saadaan rauhassa kaikki herätä, silti tulee usein kiire. Vauva on osoittautunut itkuiseksi, viihtyy paljolti sylissä, ostinkin kantoliinan, jollaista pidin ennen vähän "hörhöilynä". se on osoittautunut meillä tarpeelliseksi. Lapset saavat meillä euron viikkorahaa jos nukkumaan menot sujuvat tappelutta ja huone pidetään siistinä, mutta kymmen- tai kakskytsenttisiä voi tienata muita kotitöitä tekemällä. Esim. tiskaamalla, roskat viemällä, imuroimalla.. isommat osaavat jo hyvin, joten siitä on äidille apua.
Mä palkkasin juuri hoitajan lapsille, koska aloitin opiskelut. Käyn 2krt viikossa iltakoulussa 3h kerrallaan, hoitaja käy kolmena päivänä joten saan läksytkin tehtyä. Opiskelu tuo mukavaa vaihtelua arkeen, kun muistaa olla stressaamatta siitä.
Meidän "ero" on mennyt siitä hyvin ettei olla lopulta erottu kuitenkaan.. Minä asun elän lasten kanssa ja pyöritän arkea, lasten isä elää omaa elämäänsä ja välillä sit on meidän kanssa. En tiedä olenko tyytyväinen tähän tilanteeseen, tällähetkellä tuntuu helpoimmalta ratkaisulta elää näin.

 

Mulla on neljä lasta, ex-mies muutti pois noin vuosi sitten ja siitä asti ollaan oltu lasten kanssa päineen. Asutaan kerrostalossa, vähän liian pieni asunto meille kun kaksi vanhinta lasta on jo koulussa ja tarvitsee omaa rauhaa. Mä yritän kaydä töissä, etä saataisiin leipää pöytään. Eihän tää joka päivä helppoa ole ja välillä tuntuu, että ei jaksa tätä kaikkea yksin pyörittää. Varsinkin kun ex-ukko tekee kiusaa koko ajan ja keksii kaikenlaista pientä äksöniä mulle. Meillä on yhteishuoltajuus ja isän pitäisi hakea lapset joka toinen viikon loppu vaan eipä aina näy, eikä halua, että lapset soittavat isälleen, on hommannut salaisen numeron. Vanhin lapsi oli oikein isin poika ja on nyt ottanut asian todella raskaasti, ei luista koulu eikä mikään muukaan ja kun yritän asioihin saada apua ex-ukko torpedoi avun hakemisenkin, olenkin kysellyt mistä löytyisi sellainen ihminen joka tietäisi, mitä häiriintyneelle exälle voisi tehdä ja miten sen saisi lopettamaan kiusanteon. Lapset kärsii ja kun ne kärsii en minäkään voi hyvin ja silti pitäisi yrittää mennä eteenpäin ja selviytyä jokaisesta päivästä

 

erottiin ennekun plussasin viimeisestä.Nyt asuttu erillään reilu puoli vuotta.Parin vkon sisällä syntyy kolmonen.Rahallisesti on tiukkaa, koska opiskelin ja siitä jäin nyt äippälomalle, mutta pärjäämme kyllä ja on meillä autokin käytössä, joten sen verran on budjetti joustanut. Sukulaiset ja oma äiti on suureksi avuksi sekä lasten kummit (exän siskot). Exän kans erottiin alkoholin takia, minkä käyttöön sitten liittyi jos jonkinmoista seikkailua ja loppuajasta sitä ei itekkään enää ollu puhdas pulmunen.Välit olivat todella tulehtuneet. Nyt meillä on hyvät välit.Hän on lasten kanssa huomattavasti enemmän kuin ennen.Virallisesti on joka toinen vk.loppu ja väliviikoin yhtenä päivänä, mutta aika usein me ollaan koossa koko perhe jomman kumman asunnolla.Lapset voivat nyt paljon paremmin (2 ja 5vuotiaat) ja mulla on aikaa myös itselleni, eikä tarvitse huolehtia niin paljon lasten isukin menoista, joten vaikka joskus onkin yksinäistä niin ei kaduta ja nooh onhan meillä tässä kyllä ollut helliäkin hetkiä myös eron jälkeen joten mikään ei oo mahdotonta, mutta olen kyllä tyytyväinen tähän erillään asumiseen toistaiseksi Synnytykseen on ex lähdössä mukaan ja on luvannut auttaa sitten kun pikkunen on syntynyt..

 

minulla kaksi lasta 12/03 ja 08/05. Alusta asti olen yksin pääasiassa ollut, kun isä oli töissä muualla. Lopullisesti erottiin reilu vuosi sitten. Alku oli aika vaikeaa,olin juuri opiskelutkin aloittanut. Mutta hetkeäkään en ole katunut, koska yhdessä olo oli henkisesti niin uuvuttavaa. Paljon paremmin olen nyt voinut. Taloudellinen tilanne ei kai yksinhuoltajilla koskaan ole se paras mahdollinen, opiskeleva varsinkaan kun ei mitään tienaakkaan, mutta pärjätty on. Arkiset puuhat hoituu jo rutiinilla, kaupassa käydään lasten kanssa yhdessä (samalla saa ulkoiltua) tai joskus koulun jälkeen, ennenkuin haen lapset. Lapset ovat paljon myös isänsä kanssa, mikä omalta osaltaan helpottaa arkea ja jaksamista. Sukulaisia tai ystäviä ei minulla täälläpäin ole, joten muuten aika yksin lasten kanssa. Apua on aika hankala saada mistään yllättävissä tilanteissa. Kun ei näin opiskelijana ole varaa esim. palkata lastenhoito apua. Joskus on vaikeaa, toisena päivänä aurinko paistaa. Näin kai se on muissakin perheissä?! :flower:

 

Meidän äiti otti ja lähti..., ulkomaalaisen kakkosnaiseksi.
Ei ole enään.
Tytöt silloin 8kk ja 4v8kk.
Nyt 10 kuukautta mennyt YH-Isänä.
Jäin kodinhoidonvapaalle.
Elän elämäni parasta aikaa.., hampaiden puhkeaminen, ensi askeleet, sanat +++..., kaikkee ihanaa on nähty.
En kadu..., olen tyytyväinen