Uskotko, että olisit ollut onnellinen vaikka et olisi saanut lapsia?

En usko että olisin onnellinen JOS minulla olisi lapsia. Koko se elämäntapa kuulostaa erittäin ahdistavalta, enkä aidosti ymmärrä miten joku voi sellaista haluta saati nauttia. Onneksi lapsettomana pysyminen on aina mahdollista, toisin kuin lasten hankkiminen jos joku on päinvastaista mieltä. Onnellinen olen siis siinäkin mielessä että tavoitetilani (lapsettomuus) oli helposti hankittavissa !

 

Kun lapset ovat aina olleet haaveissa ni kyllä siitä kokonaisvaltaisesta onnellisuudesta varmasti puuttuisi iso pala ilman lapsia. Tulisin varmaan toimeen ja löytäisin onnellisuuden jostain muusta sitten, mutta olisi aina kova pala.

 

Uskon. Ehkä jopa onnelisempi kuin nyt, minä vaan nautin siitä vapaudesta mitä oli ennen kuin lapsia tuli.

 

En ollut kovin onnellinen ennen kuin tapasin mieheni.
Olisin ollut varmasti onnellinen kahdestaankin miehen kanssa mutta silloin en olisikaan tiennyt mitä lapsettomuudessa olisin menettänyt.

 

Voisi olla tunne, että jotain puuttuu.

Sama juttu, mutta tämä ajatus on tullut vasta lasten saannin myötä. Tuosta tunteesta huolimatta uskon että olisin ollut onnellinen niinkin

 

En ollut kovin onnellinen ennen kuin tapasin mieheni.
Olisin ollut varmasti onnellinen kahdestaankin miehen kanssa mutta silloin en olisikaan tiennyt mitä lapsettomuudessa olisin menettänyt.

Jotenkin surullista, jos ihmisen onnellisuus on yhdestä ihmisestä kiinni.

 

Jotenkin surullista, jos ihmisen onnellisuus on yhdestä ihmisestä kiinni.

Löysin onnen ja itseni hänen kauttaan.
Voisin olla onnellinen ilman miestäkin. Nyt oli puhe siitä olisinko onnellinen jos ei oltaisi saatu lapsia. Oletus oli siis se että miehen kanssa oltaisiin kaksin.
Olin tuuliajolla henkisesti ja huonossa suhteessa ennen nykyistä liittoani.
En ole riippuvainen miehestäni mutta hän on ollut merkittävä tekijä minun onnellisuudessani. Ja toivon että hänet saan pitää kunnes kuolema meidät erottaa.

 

Jotenkin surullista, jos ihmisen onnellisuus on yhdestä ihmisestä kiinni.

Jotain muutakin olisi voinut hänen elämäänsä tulla, joka olisi tehnyt hänet onnelliseksi. Tuskin hän ihan tätä tarkoitti, mutta sinä tykkäätkin varmasti usein ymmärtää väärin?

 

no olin onnellisempi lapsettomana kuin nyt,mutta luultavasti en olisi tajunnut nauttia niinkin mitättömistä asioista kuin pitkään nukkumisesta(tai ylipäätänsä nukkumisesta)tai kahvin juomisesta lämpimänä(ilman kymmentä uudelleen lämmitystä)

 

Tää kuulostaa ehkä pahalta mutta en varmaan olisi elossa ilman lapsiani.

 

Olen onnellinen lapseton nelikymppinen. Olen aina tykännyt lapsista, mutta en kaipaa itselleni omaa lasta.

 

Tuli taisteltua 7 vuotta että lapsi saataisiin.
Jossain vaiheessa jopa mietin että elämä ei ole elämisen arvoista jos ei saa omaa lasta.
Se oli kai se pohjakosketus noissa hoitorääkeissä, vissiin 4 epäonnistunut ivf.

Mutta niin, luulen että olisin oppinut olemaan onnellinen jollain tapaa. Kaipa olisin jatkanut matkustelua maailman äärilaidoille jonne lapsien kanssa ei järkevät ihmiset mene,

Nyt kun oma vauva on tossa, niin.... Onnellisuus on jotenkin erilaista. Seesteistä täydellisyyttä.

 

Olisin varmasti ollut hetkittäin onnellinen, mutta pidän elämääni tasaisesti onnellisempana kun minulla on lapsia.

Eikä mielestäni voi sanoa että jos sanoo ettei olisi onnellinen ilman lapsia, ei olisi koskaan onnellinen ollut. Itse ainakin olin onnellinen lapsuudessani ja nuoruudessanikin, vaikkei niitä lapsia ollutkaan. Mutta ellen niitä olisi koskaan saanut, olisi se seikka kääntänyt elämäni siitä tietoisuudesta asti hieman surullisemmaksi.

Tunnen muutaman yli 40-vuotiaan lapsettoman, ja siinä vaiheessa tulee se suru kun tulee tietoisuuteen sen yhden junan ohi meneminen. Ei se tietenkään kaikilla mene näin.

 

Onnellisuutta eivät tee toiset, se lähtee itsestä. Se olisinko ollut onnellinen ilman lapsia, riippuu siitä muistaisinko arvostaa niitä asioita mitä minulla olisi ja tavoitella niitä mitä haluaisin.

 

En ole saanut enkä halunnut lapsia, ja olen onnellinen.

 

Varmasti olisin ollut onnellinen. Itse asiassa nuoruuden suunnitelmiini ei lapset edes kuuluneet. Kun aikoinaan sairaanhoitajaopintoni alkoivat olla loppusuoralla, totesin, että jos haluan joskus lapsia, niin nyt voisi olla otollinen hetki sille. Päätin, että jos tärppää, minusta tulee valmistumiseni jälkeen äiti, ja jos ei tärppää, pyrin valmistumiseni jälkeen lääkikseen. Noh, tärppäsi.

Kuopuksen kanssa oli vähän samanlainen tilanne eli ajattelin, että jos haluan lapselleni sisaruksen, niin nyt olisi otollinen aika siihen. Päätin, että jos tärppää, minusta tulee toistamiseen äiti. Ja jos ei tärppää, lähden opiskelemaan erikoissairaanhoitajaksi. Noh, tärppäsi taas.

 

En mää onnetonkaan ollu ja oltiin kyllä jo suunniteltu elämää eteenpäin kun ei lasta kuulunut. Koskaan en silleen väkipakolla ollu mieltä että PAKKO saada lapsi. Sellanen silti saatii kuitenkin.

 

Olisin onnellinen vaikka en olisi saanut lapsia. Varmaan olisin onnellisempi kuin nyt. Ei mulla koskaan ollut mitään vauvakuumetta, ajattelin vain että kai se lapsi pitää hankkia. 3 kk myöhemmin olin raskaana ja vauvan synnyttyä tajusin, etten ollut kovinkaan kummoinen äiti. Silti päätin jokusen vuoden kuluttua hankkia lapselle sisaruksen, ajattelin että on sitten myöhemmin mukavaa kun ei ole ainoa lapsi. 1 kk päästä päätöksestä olin raskaana.

Ja nyt vuosia myöhemmin tajusin, että olisi ollut kaikille parempi, ellen olisi pystynyt saamaan lapsia. En nauti elämästäni, mies tympii eikä sisarukset tule keskenään toimeen. Kyllä, olisin ollut onnellisempi ilman tätä perhe-elämää. Olen kateellinen lapsettomille työkavereilleni.

 

Uskoisin. Meille ei lasta olisi välttämättä edes tullut ja monesti mietittiinkin millaista on lapseton elämä.

 

Vastaan kääntäen, koska lapsia meille ei tule. En luultavimmin pystyisi olemaan yhtä onnellinen lasten kanssa kuin lapsettomana, jo siksikin kun en pysty lapsia haluamaan ja koko tekoprosessi olisi todella raastava ja vaikea vastentahtoisesti, jos "pakko" olisi. Vaikka eihän sitä silloin kai tietäisi mistä olisi jäänyt paitsi, mutta kyllä sen vain tietää mikä on itselle paras ratkaisu...

 

En koskaan halunnut lapsia, it 40 vuotiaana mieli muuttui ja 2 lasta nyt. Uskon että olisn haikaillut lasten perään jos en olis niitä saanut. Luultavsti olisin ykisn ja ettisin miestä ja katuisin etten tehnyt lapsia.

 

Hmmm....kun menetin esikoiseni sikiöaikana ja oli olemassa aika iso mahdollisuus, etten pysty lapsia saamaan, aika pitkälti kävin tuon asian läpi silloin....kyllä jossain vaiheessa tuntui, että en pysty olemaan onnellinen, jos ei lasta saada. Mietin sit kyllä paljon vaihtoehtoja ( kennelistä ulkomaille muuttoon), mistä sais sisältöä elämään.....
No, onneksi lapsia kuitenkin sain.
Elämä olisi kovin erilaista ilman lapsia, ja kyllä uskon,,että olisin jollain tavalla katkera....mut varmaan silti voisin olla onnellinen....

 

Varmasti olisin lopulta osannut olla onnellinen ilmankin vaikka lapsettomuus olisi minulle ollut iso suru, kun lapsen/lapsia olen aina halunnut.

 

Olisin ollut onnellinen sillä elämänkokemuksella mikä minulla oli. Ja olinkin onnellinen.

Nyt olen onnellinen kun minulla on lapsi, ja nyt tuntuu että tiedän mitä se onni oikeasti on.

Mutta. Enpä olisi voinut kuvitellakaan silloin, millainen on se äidin huoli omasta lapsestaan! Sen tunteen jos olisin saanut lapsettomana niin en tiedä miten olisin sitten valinnut.

 

Kyllä varmaan olisin voinut olla onnellinen ilman lapsiakin. Olishan se mahdollistanut elämään taas jotain ihan toisenlaisia asioita. En usko että kenenkään onnelisuus todella voisi olla kiinni vaikka lapsista tai parisuhteesta. Kyllä varmasti on hyvinkin monenlaisia polkuja saavuttaa onnellinen elämä.

Ja oikeasti tosi monet äidit/isät on uupuneita ja ahdistuneita. Että ei ne lapset itsessään onnea tuo vaan paljon myös haastetta, työtä, väsymystä.