Uusi ruokakuvaketju.

Keittiönoita
[QUOTE="jeps";29317223]Mullakin on noita Hobby Hallista ostettuja lautasia. Olen saanut ne varmaankin joskus 1996 tai 1997, päivittäisestä käytöstä huolimatta kaikki vielä ehjiä. :D[/QUOTE]
Noi Octimen astiat alkaa melko varmasti nousta arvoonsa, kun niiden valmistus on lopetettu.
 
Tänään tein valkosuklaa-appelsiinijuustokakun.
Pohjasta tuli vähän paksu mutta maistui silti :D


Ensin tehdään pohja.
Murskataan 200g Digestive-keksejä lähes jauhoksi ja lisätään 100g sulatettua voita. Sekoitetaan ja painellaan seos irtopohjavuoan pohjalle. Heitetään jääkaappiin oleskelemaan ja aletaan tekemään täytettä.

Ensin laitetaan kulhoon 250g ricotta-tuorejuustoa ja 250g mascarponea (en osannut päättää kummasta tekisin joten laitoin molempia :) ).
Lisätään yhden appelsiinin raastettu kuori ja puolikkaan appelsiinin mehu.
Desi sokeria ja 1tl vaniljasokeria sekaan ja 4 kananmunaa yksitellen. Raastoin sekaan vielä 50g valkosuklaata mutta olisi voinut olla satakin.
Sekoitetaan mutta ei vatkata ettei tule ilmakuplia ja kaadetaan täyte vuokaan.
Paistetaan 175 astetta 45 minuuttia.

Otetaan huoneenlämpöön jäähtymään. Annetaan jäähtyä tunti/pari ja lisätään appelsiinihyytelö jos niin halutaan. Puristetaan mehu yhdestä (tai kahdesta) appelsiinista ja tehdään hyydyke hyydytysaineen ohjeen mukaan. Itse tein liivatejauheesta.
Kaadetaan hyytelöjuttu kakun päälle ja laitetaan kakku ainakin 4:ksi tunniksi jääkaappiin hyytymään.

Syötiin kermavaahdon kanssa mutta oli vähän överiä. Seuraavaksi teen varmaankin vadelmakastikkeen tuohon kaveriksi.
 
Viimeksi muokattu:
yövieras
Hm..olen vuosia ...tuota katsellut noita keittiönoidan astioita ja olet varmasti mainio velho laittamaan ruokaa mutta..noissa sinun astioissa ne näyttävät erittäin tunkkaiselta ja luotaan työntävältä..paitsi noissa valkoisissa astioissa.

Jonkun vuoden joulukattauskin meni pilalle astioiden värin vuoksi. Ruoka ei näytä hyvältä ihan minkä värisissä astioissa. Kata valkoisiin pliiis...
 
Alkuperäinen kirjoittaja yövieras;29318449:
Hm..olen vuosia ...tuota katsellut noita keittiönoidan astioita ja olet varmasti mainio velho laittamaan ruokaa mutta..noissa sinun astioissa ne näyttävät erittäin tunkkaiselta ja luotaan työntävältä..paitsi noissa valkoisissa astioissa.

Jonkun vuoden joulukattauskin meni pilalle astioiden värin vuoksi. Ruoka ei näytä hyvältä ihan minkä värisissä astioissa. Kata valkoisiin pliiis...
Valkosissa lautasilla taas ruoka voi helposti näyttää todella aneemiselle.
 
hoipp
Alkuperäinen kirjoittaja yövieras;29318449:
Hm..olen vuosia ...tuota katsellut noita keittiönoidan astioita ...
Minä taas olen ihaillut hänen astioitaan, aivan ihana, kaunis (ja ilmeisesti aika laaja :) ) valikoima astioita!

Kiitos ketjun aloittajalle, ruokakuvaketjua on ollut ikävä.
 


Skonssit:

4dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2tl leivinjauhetta
50g voita
1 dl mysliä
1/2 dl kuivattuja karpaloita
1 1/2 dl maitoa

1. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Sekoita jauhot, sokeri, suola ja leivinjauhe
2. Paloittele voi ja nypi jauhoseoksen joukkoon murumaiseksi taikinaksi.
3. Lisää mysli ja marjat.
4. Kaada maito joukkoon ja vaivaa nopeasti taikinaksi.
5. Jaa taikina kahdeksaan palaan ja paista muffinimuoteissa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.


Nopsa kakku

2 munaa
3dl sokeria
75g voita, sulatettuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja

Koristeluun:

Manteleita ja tomusokeria

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita joukkoon voi ja jauhot. Sekoita taikinaseosta mahdollisimman vähän jauhojen lisäämisen jälkeen, jotta kakku pysyy mehukkaana sisältä.
3. kumoa taikina voideltuun ja leivitettyyn irtopohjavuokaan (noin 22cm). Ripottele pinnalle mantelit.
4. Kypsennä uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Koristele kakku tomusokerilla ennen tarjoilua.
 
  • Tykkää
Reactions: Minni-hiiri

Lohisalaattia (helppo tehdä oman maun mukaan)


Jokirapusalaatti


Pitsapohja
Pohja:
2dl vettä, 11g kuivahiivaa, 2rkl öljyä, 4dl vehnäjauhoja, suolaa

Kastike:
Valkosipulia, 1/2 tl suolaa, 1/2tl sokeria, tuoreita yrttejä esim basilikaa, tomaattimurskaa, öljyä


Mansikkarahkakakku


tomaatti-mozzarellapiiras
1 pkt voitaikinaa
kypsiä tomaatteja
muutama paketti Mozzarellaa
1 pkt creme fraichea
kivettömiä oliiveja
tuoreita yrttejä. itse käytin oreganoa ja rosmariinia
valkosipulia
lisäksi myös

sormisuolaa
hunajaa
mustapippuria myllystä
kaulitse voitaikina sopivaksi käyttämääsi uunipeltiin, voitele reunat kananmunalla ja paista taikinalevyä itsekseen n. 200 C asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia. pohja saa siis kypsyä hyvin ennen täytteiden lisäämistä - näin ehkäistään mm. mozzarellan palaminen ja varmistetaan pohjan kypsyminen läpikotaisin.

pyöräytä viipaloituja tomaatteja pannulla oliiviöljyssä - lisää pannuun valkosipulin kynsi tai muutama, loraus hunajaa, rosmariinin oksia ja sormisuolaa. hunajan lisäys on pieni niksi lisätä varsinkin talviaikaan kovin vetisiin tomaatteihin lisää makeutta. anna tomaattien imeä itseensä aromit pannusta ja siirrä sivuun.

kun pohja alkaa näyttää kypsältä, ota se uunista ja painele keskeltä kohonnutta piirasta kevyesti lastalla alaspäin. levitä piirakkapohjalle creme fraiche, lado tomaatit pohjalle ja kaada lopuksi ihana hunaja-valkosipuli-rosmariini-oliiviöljyliemi tomaattien päälle tuomaan lisämakua. lisää vielä oliivit, mozzarella käsin revittyinä köntteinä, pippuria myllystä ja sormisuolaa. paista uunissa vajaa 10 minuuttia, tai kunnes piiraan reunat saavat kauniin rusehtavan sävynja juusto on just eikä melkein täydellistä.

ripottele päälle vielä tuoreita yrttejä ja tarjoile omatekoisen peston kanssa.


Katkarapusalaatti



Kirsikkatomaatti-piiras

Taikina:
3/4dl täysjyväjauhoja
1 1/2dl vehnäjauhoja
85g voita
4-5 rkl kylmää vettä
Mittaa jauhot ja voi kulhoon. Sekoita murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita ainekset taikinaksi. Painele taikina piirasvuokaan pohjalle ja reunoille. Rutista foliosta tukirengas ja painele se tueksi piirasuoan reunoille. Paista 220 asteen uunissa noin 5 minuuttia. Poista folio ja jatka paistamista vielä 5 minuuttia. Ota vuoka uunista ja jäähdytä. Alenna uunin lämpötila 160 asteeseen.

Täyte:
1 rkl öljyä
150g kalkkunapekonia
1 pieni sipuli
Kuumenna öljy pannussa ja paista silputtu pekoni ja sipuli rapeaksi. jäähdytä.

Liemi:
4rkl maitoa
1 1/2 dl turkkilaista jugurttia
2 kananmunaa
2 timjaminoksan lehdet
Sekoita liemen ainekset keskenään.

Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle, kaada liemi vuokaan ja pane halkaistut kirsikkatomaatit päälle. Jatka paistamista 160 asteen uunissa noin 30 minuuttia, kunnes liemi on hyytynyt myös piiraan keskeltä. Koristele lämmin piiras timjamilla.
 
Viimeksi muokattu:
Professional Griefer
Laitan vähän vanhoja. Tänään käyn ensimmäistä kertaa noin viikkoon kaupassa, niin ehkä saa kokkailtua pitkästä aikaa..

Kylmäsavulohisalaattia


Kikherne-possupataa


Halloumia ja inkivääristä kaalikastiketta


Bananapancakes


Misokeitto kanalla


Näiden ohjeet löytyy tämän syksyn ruokahaasteketjuista.

Sushia


Riisi tehty tällä ohjeella: Tokyokan - Sushiohje
täytteenä avocadoa ja kylmäsavulohta.

Garin (sushi-inkivääri) ohje:
desinfioi lasipurkki
kuori ja suikaloi tuoretta inkivääriä purkkiin

kiehauta kattilassa:
1/4 dl Riisiviinietikka
3/4 dl Sokeria
2 dl Vettä
(ripaus suolaa)
kaada lastujen päälle. Kansi kiinni, jäähdytä huoneenlämmössä ja siirrä jääkaappiin vähintään viikoksi muhimaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Yhteistyössä