uusioperheen arjen ongelmia!? Mielipiteitä??

Mitenkäs muilla uusioperheillä, hoitaako molemmat vanhemmat molempien lapsia yhtälailla ja oma aloitteisesti?

Esim. viekö/ hakee päiväkodista yms..?

Meillä miehen kanssa molemmilla lapsi ja tämä aiheuttanut viime aikoina ongelmia. Miehen lapsi on koulussa kauempana, kahden bussin matkan päässä eikä osaa vielä yksin kulkea. Oma lapseni on 5 min. kävelymatkan päässä kotoamme. Mieheni veisi lastani hoitoon pyydettäessä (ei kovin mielellään) ja itse en ole hänen lastaan vienyt juuri koskaan, sillä minulla ei ole ajokorttia, mies kulkee autolla.

Niin ja itse olen töissä ja mies ei. Onko siis kohtuutonta vaatia, että veisi välillä myös minun lastani hoitoon, jotta omat aamuni helpottaisivat..?

Meillä myös ollut ongelmia minun lapseni ja miehen suhteen luomisessa, suhdetta, läheistä ainakaan ei ole juuri syntynyt tässä kolmen vuoden aikana.. Mies ei lapsen kanssa oma-aloitteisesti vietä aikaa. Miehen lapsi on luonamme jokatoinen viikko ja minun lapseni koko ajan.

Kuulostaapas sekavalta, koittakaa saaha selvää. Täällä vaan pohdin, että muuttuuko tilanne koskaan, kovin on turhauttavaa..

 

Meillä ei ole tietoisesti sun ja mun lapsia vaan meidän lapset....

 

Meillä ihan tasapuoleisesti. Se hakee kuka ehtii jne. Ei mitään "mä vien mun lapsen ja vie sä yhteinen", menisi ihan pyllylleen koko touhu. Meillä asuu yhteinen 3v ja mun 8v kokoaikaisesti molemmat. Mies ja esikoinen ovat tosi läheisiä, oman isänsä kanssa tyttö on tosi vähän tekemisissä (muutaman kuukauden välein haluaa yökylään).

 

Meillä uusperhe, yhteinen okt, josta kumpikin maksaa puolet lainasta ja kuluista. Lapsen kulut maksan minä, vaatteet, harrastukset, päivähoitimaksut ym. Lisäksi teen ruuat, pesen pyykit, laitan lapsen iltapesulle, luen iltasadun ja laitan nukkumaan. Mies imuroi kerran viikossa ja tyhjentää astianpesukoneen muutaman kerran viikossa. Ja nykyään käy kaupassa, mutta maksan ruuista puolet. Miehellä bruttopalkka 2x mun bruttopalkka. Ei tuo paljoa lapsen kanssa ole.

 

Tohon "sun ja mun lapsiin", kirjoitin niin, että lukijat ymmärtää kenestä puhun, jos edes siihen viittasit..

 

Molemmat hoitaa molempien lapsia, mutta on kuitenkin myös niinkin, että omia hoidetaan ensisijaisesti.. Vaikea selittää. Kun olin töissä, minulla vuorotyö, niin kyllä mies kiltisti kuskasi minunkin lastani päiväkotiin ja vielä omaansa eri päiväkotiin. Joskus sitä tympäs illat pitkät istua kotona mun lasteni tähden, omakin oli silloin äidillään.. Mut kriisit näistä on kriiseilty meilläki ja nykyään asiat menee itsestään hyvin. Mies kuskaa mun lastani harrastukseenkin jopa ja ihan oma aloitteisesti. Minä sitten taas hoidan hänenkin lastaan omieni joukossa silloin kun meillä on.

 

Kukin perhe toki tekee omat sääntönsä, mutta kyllä itse olen sitä mieltä että uusperhekin on PERHE, eli siinä toimitaan yhdessä. Ei ole liikaa vaadittu toiselta, että osallistuu asioihin arjen helpottamiseksi. Kunhan se on molemmin puolista ja kohtuullista.

 

Joo tässä mä oon odottanut että meistä muodostuisi PERHE. Ei vaan näytä muodostuvan, ainakin se on hiiidasta ja kolme vuotta on jo pitkä aika. Mikäli molemmat tarpeeksi tahtois niin luulis, että olis jo muotoutunut. Mietin vaan, odotanko liikoja, mutta ilmeisesti en.

 

Joo tässä mä oon odottanut että meistä muodostuisi PERHE. Ei vaan näytä muodostuvan, ainakin se on hiiidasta ja kolme vuotta on jo pitkä aika. Mikäli molemmat tarpeeksi tahtois niin luulis, että olis jo muotoutunut. Mietin vaan, odotanko liikoja, mutta ilmeisesti en.

Oletteko tuon kolme vuotta asuneet saman katon alla? Meille tulee pian kolme vuotta seurustelua, mutta yhdessä on asuttu vasta vuosi. Aluksi oli aika kriisiä, muttakun asiat käsiteltiin (riideltiin) niin on alkanut sujua.

Nosta kissa pöydälle ja sano mitä odotat ja vaadit, kuuluvalla äänellä, älä enää odota. Miten teillä muuten menee?

 

seurusteltu 3v, yhdessä asuttu n. pari vuotta. Muuten meillä menee hyvin, parisuhteen osalta tosi hyvin, mut perheenä ei hyvin. Pystytään asioista puhumaan avoimesti ja ollaan tästä paljon puhuttu, mies yrittänyt parantaa suhdetta lapseeni ja on ollut sen kanssa "sen verran kun luontevalta tuntuu". En tiedä saako niiden suhdetta läheisemmäksi, jos se kerta ei tunnu luontevalta miehen mielestä... huoh..

 

Meillä uusperhe ollu kasassa 4 vuotta ja ollaan siinä mielessä onnekkaita et meillä yhteenhitsautuminen tapahtu heti alussa. Meillä 2 "mun"lasta edellisestä liitosta, ja vajaa 2v yhteinen ja toinen yhteinen syntyy näinä hetkinä. Mies ei ole kertaakaan kyseenalaistanu mitään mun lasten tarpeita vaan on käyttäytyny alusta asti kuin kolmas vanhempi. Yhteisen lapsen synnyttyäkään ei näy eroa kuka on kenenkin lapsi biologisesti. Meillä on yhteiset rahat joten kaikki maksetaan yhdessä, eikä eritellä lasten menoja.. Itseasiassa unohdan välillä et ei olla ydinperhe vaan uusperhe. Mies osallistuu lasten harrastuksiin enemmän kuin minä ja on tuttu näky vanhempainilloissa yms. Lapsia haki päiväkodista jo seukkausaikoina, joten siitä tuli luonteva käytäntö.

 

Kuulostaapa ihanalta.

 

Ei perheeltä kuulosta.

 

Siis mä en nyt ymmärrä ..."veisi pyydettäessä, ei mielellään" = miksi sä olet tuon miehen kanssa?! Lapsiparka, tai parat.

Ihan jos aaaasta lähdetään, niin meillähän viedään vaikka naapurin lapsia jos niikseen tulee ja ihan mielellään. Ollaan auttavaista porukkaa ja en näe mitään mieltä elämän vaikeuttamisella tuollaisella asenteella.

 

Voi lapsi raukkaa.

Minä odottaisin että mies hoitaisi lapsen kotona, jos ei kerta ole töissä. Oli sitten biologisesti oma lapsi tai ei. En ikinä voisi muuttaa yhteen miehen kanssa joka ei tule toimeen lapseni kanssa.

Lusikat jakoon, sanon minä.

 

Meillä on 2 "mun" lasta 1 "miehen" lapsi ja 1 yhteinen, kaikki asutaan samankaton alla ja haastavaa on välillä.. Minä olen kotiäiti ja laitan "miehen" lapsen sekä "omani" kouluun joka aamu, tarkistan läksyt, laitan ruoat, pesen pyykit.. Eli teen aika paljon lasten eteen, kaikkien, mieheni vie välillä keskimmäistä lastani kerhoon jos on kotona, ja vie myös jumppaan.. Eli molemmat näitä asioita hoitaa, minä vain olen se joka meistä on kotona pävät, niin luonnollisesti tulee enemmän tehtyä lasten eteen..

MUTTA mielestäni lapsen äidillä ja isällä on kuitenkin PÄÄvastuu lapsesta..

 

on sinulla vaan upea parisuhde <3 onnea valitsemallanne tielle, mihinkäs koira karvoistaan pääsee kun sen kerran näin olet jo opettanut

 

Minä huolehdin suuremman osan lasten asioista, kotitalousasioista(=koko huushollin), käyn töissä ja lapset eivät ole "minun". Olipa perheen malli mikä hyvänsä niin hommat ois syytä jakaa niin, että kaikille aikuisille jää omaa aikaa yhtä lailla ja lapset on samalla "viivalla" toistensa kanssa(olipa kumman tahansa lapsi).

 

Meillä samanlainen setti kuin vieraalla, 1 miehen, kaksi minun ja yksi yhteinen, mutta lapset on pienempiä, pojat täyttää tänä vuonna 5 ja tyttö 4, yksi yhteinen vauva ja kaikki saman katon alla. Ja kulkevat nimikkeellä MEIDÄN.

Jos jotain ongelmia onkin ollut, niin tuntuu että ne on johtuneet lähinnä enemmän ulkopuolisista muuttujista, kuten eksät, anopit...

Viimeinen sana on meillä biovanhemmalla, mutta ollaan jo siinä vaiheessa että myös itsenäisiä päätöksiä voi jonkun verran tehdä, ja jos on ollut kerho/tarha-asioita niin niistä voidaan helposti sopia - se hakee ja vie kuka sillä hetkellä pystyy.

Vaikea uskoa että tuossa kohtaa asiat enää kovinkaan merkittävästi muuttuisi, kun selkeästikään muutoshalukkuutta ei miehessä ole. Eihän nämä helpoimpia kuvioita suinkaan ole, ja välillä on meilläkin menty hammasta purren, mutta nyt kun kaikki ovat löytäneet paikkansa, on helpompaa. Mutta tahtotila, sen se vaatii kestääkseen ja pysyäkseen hyvänä. Sen että kaikki tekevät kaikkensa pitääkseen sisäilman puhtaana. Ihan niinkuin perheissä nyt yleensäkin.

 

Ei toimisi meillä erittely, mun biologisten lasten koti täällä, käyvät isällään joka toinen vkloppu, miehen lapsi taas asuu äidillään ja käy täällä..mutta kyllä nää lapset hoidetaan yhdessä, kuskaamiset jne. Mun mies on arjessa isä, vaikka ei sitä biologisesti olekkaan. Ja samoin mä olen osana miehen lapsen elämää,esim. tänään mies joutuu oleen pidempään töissä niin mä haen hänen lapsen meille, eli molemmat hoitaa näitä arjen asioita, niin se toimii ilman kikkailuja.
Ollaan perhe, ei kaksi erillistä yksikköä.

 

:O

Meillä kans uusperhe-elämää vietetään. Kolme lasta joista kaksi mun entisestä liitosta, kuopus yhteinen. Alusta asti on ollut kaikki selvää, ollaan perhe ja thäts it. Yhteinen tili, yhteinen talo, "meidän lapset". Ei tulisi mieleenkään olla miehen kanssa joka suhtautuisi lapsiini noin kun teillä joillain!!! Eihän toisen lapset koskaan tunnu samalta kun oma biologinen, mutta meillä ainakin isäntä on mun kahdelle vanhemmalle enemmän isä kun lasten oma isä on koskaan ollut. Viettää niiden kanssa hurjasti aikaa, tarkistaa läksyt, leikkii ja pelaa, hakee ja vie hoitoon/kouluun, sen mukaan miten meillä työvuorot menee. Meillä päivänselvää että se tekee ruuan, joka ensin töistä pääsee yms. Taidan olla onnekas...

 

Yhteinen koti, yhteinen perhe, yhteiset rahat, lapset hoidetaan yhdessä biologisesti alkuperästä riippumatta. Toki tässä huomioimme sen, että etälapset (miehen) saavat riittävästi "laatuaikaa" ikioman vanhempansa kanssa silloin, kun meillä ovat.

 

Viettää niiden kanssa hurjasti aikaa, tarkistaa läksyt, leikkii ja pelaa, hakee ja vie hoitoon/kouluun, sen mukaan miten meillä työvuorot menee. Meillä päivänselvää että se tekee ruuan, joka ensin töistä pääsee yms. Taidan olla onnekas...

Kuulostaa hyvältä. Mun mies on kyllä arjessa läsnä mun lapsille ja auttaa pyydettäessä, mutta ei varsinaisesti tee mitään lasten kanssa yhdessä. Osittain siihen vaikuttaa se, että hän tuntee syyllisyyttä omien lastensa vuoksi, jotka asuvat äitinsä kanssa. Kokee siis jollain tavalla "vääränä" sen, että touhuaisi mun lasten kanssa, mutta omiensa kanssa ei voi.

Mulle se on ihan fine. Voi olla, että itse käyttäytyisin samalla tavalla, jos tilanne olisi toisinpäin. Vaikea sanoa, kun ei ole itse siinä tilanteessa.

 

Mulla aikasemmasta suhteesta 7v tyttö ja yheisiä tyttö 2v elokuussa vauva, kyllä mun mies hoitaa munkin lasta, leikkii, tekee ruokaa, komentaa, ostaa yllätyksiä.. kohtelee samanlailla kuin omaansa..

mulle oli juttua miehen kanssa jolla oli tyttö, ei toimu suhde ollenkaan, oma lapsi oli tärkeempi jne. silloin päätin etten ota miestä jolla on lapsi ja hyvä niin..

 

Meillä yhteistä eloa takana kohta 2 vuotta ja vuosi ollaan avioparinakin maailmaa ihmetelty ja ihasteltu.
Esikkoni oli vajaan vuoden kun mieheni ja mun yhteen törmäys kävi ja siitäpä asti on ollut vaan meidän lapset!
Tuon mun ukkokultani siis tuli ekasta päivästä asti toimeen tyttäreni kanssa ja sama toisin päin. Mieheni on ainoa isä joka tyttöselläni on koskaan ollut.
Ikinä ei ole nurinaa kuulunut (eikä kuulu, sen tiedän) että "sun lapsi" ja "meidän lapsi" vaikka "oikeasti yhteinen lapsikin jo on" esikkoMME lisäksi. Hänelle molemmat ovat yhtälailla omia ja todellakin tasa-arvoisia, molempien kanssa viettää yhtä paljon aikaa yhdessä ja erikseen kummankin kanssa.
Muutaman kuukauden yhdessä olon jälkeen hän oma aloitteisesti halusi hakea ensin oheishuoltajuutta ja nyt meillä on menossa perheen sisäinenadoptio niin sitten tuo meidän likka on ns. virallisestikin mieheni lapsi vaikka sitähän tyttömme on hänelle ollut alusta asti

Eli vaikka uusioperhe olemmekin niin meillä on tasan tarkkaan MEIDÄN LAPSET. Täytyy kyllä sanoa että tämän äidin & tyttären elämään sattui tupsahtamaan kyllä maailman ihanin ja isällisin mies josta ei voi olla kun onnellinen ja ylpeä.