Uusioperheessä toisen lapsen kasvatukseen puuttuminen

  • Viestiketjun aloittaja kokemuksia kaipaava
  • Ensimmäinen viesti
kokemuksia kaipaava
Mietin, että minkä verran minun kuuluu puuttua kaikkiin asioihin... lähinnä, koska uusioperheemme on vielä sen verran tuore, että käytännöt ei ole niin vakiintuneita. Pääsääntöisesti nyt toimitaan kyllä niin, että me olemme miehen kanssa perheen aikuiset eikä eritellä sinun ja minun lapsia.

Mutta omillani on aina olleet aika tarkat säännöt siitä minkä verran ruutuaikaa päivässä sopii olla ja että elämä ei saa pyöriä vain kännykän/tabletin ja television ympärillä. Melko pitkälti asia hoituu jo ihan sillä, että lapset harrastaa niin paljon ettei tarvi pelätä sitä, että ruutua toljotettaisiin yhtenään.

Mieheni 10v ja 12v lapset katsovat kuitenkin ihan tauotta televisiota. Nyt kun ovat joululomalla niin kaiketi eilinen päivä meni kokonaan ruudun vahtaamiseen. Nuorempi ei katsellut enää niin paljoa, kun minä kotiuduin, mutta 12v tuijotti 4tuntia telkkaria. En puuttunut asiaan vaan päätin seurata miten kauan katsoo.

Lähdin koiran kanssa lenkille ja kaikki muut lapset tuli mukaan, mutta 12v jäi telkkarin ääreen. Aamulla tutkin vielä instagrammin ja whatsapin avulla, että kännykkää oli tuijotettu ainakin 22-01 välinen aika.
 
olkoon uusioperhe tai mikä hyvänsä, niin kaikille lapsille samat säännöt ja molemmilla perheen aikuisilla pitää olla oikeus ojentaa lasta, oli se oma tai sen puolison lapsi. ei se toimi, jos molemmat kasvattaa vaan omaansa, ja toisen lapsen tekemisiin ei saa puuttua. ja siitä se eripura tulee lasten välille, jos vaimon lapset saa pelata päivässä puoli tuntia, mutta sen miehen lapset saakin pelata 2 tuntia. samat säännöt kaikille
 
uusioperheessä kaikki lapset on samalla lähtöviivalla, ei erityisoikeuksia kummankaan puolen lapsille. sun pitäis sopia ensin miehesi kanssa näistä tietyistä säännöistä, käytte läpi mitkä säännöt on ollut tärkeitä teille pitää kiinni. mut älkää ikin lähtekö sille linjalle "sun lapset ,Mun lapset". ja niinku aina tietty lapset pitää myös huomioida ikänsä kantilta, ei 12v voi kohdella samalla tavalla kun 5v... u know the point ;)
 
aloittanut
Omat lapseni ovat 12, 10 ja 7.

Ja ei missään nimessä mitään sun ja mun lapset juttuja, mutta ollaan niin alussa vielä, että yritän kuitenkin etten liian räikeästi puuttuisi tai että tulisi tunne, että minä kovasti määräilen.
 
vierailija
Jospa keskustelisit asiasta puolisosi kanssa ja sopisitte yhdessä yhteiset säännöt. Joulun aikaan voi telkkusäännöistä joustaakin, kun sieltä tulee väliin erilaisia maratoneja. Jos joku sellainen sattuu kiinnostamaan, niin äkkiä siinä aikarajat paukkuu.
 
aloittanut
Jospa keskustelisit asiasta puolisosi kanssa ja sopisitte yhdessä yhteiset säännöt. Joulun aikaan voi telkkusäännöistä joustaakin, kun sieltä tulee väliin erilaisia maratoneja. Jos joku sellainen sattuu kiinnostamaan, niin äkkiä siinä aikarajat paukkuu.
Ei ollut kyse minkään maratonin katsomisesta vaan sellaista telkkarin tuijotusta mitä se nyt aina on. Vuoroon jotain boksilta tallennuksia ja välillä taas telkkarista jotain. Ja siihen päälle vielä yöhön asti kestänyt kännykän tuijotus.
 

Yhteistyössä