Uusperheen lapset

Itsekin alussa ajattelin (pienen lapsen äitinä) välillä miehen lasten vierailujen aikana, että miksi nuo taas tulevat. Nyt kuitenkin kun yhteinen lapsemme on 2 v ja näkee sen kuinka pikku veli itkee isojen perään heidän lähtiessään ja kuinka juttelee veljistään minulle muulloin, huomaa sisarusten tärkeyden kyllä todella. Minullakin on paljon helpompaa kun tuo 2 v on isompien joukonjatkona ja itse voi tehdä ihan jotain muuta kuin leikkiä kavereita kaipaavan lapsen kanssa. Minä olen valinnut miehen, jolla on aikaisempi elämä ja se on hyväksyttävä. Mikäli sellaista pakettia ei hyväksy, ei ole kyllä kypsä uusperheelliseksi.

Meidän perheellä on myös kokemusta tilanteesta miehen lapsuudesta, jossa isäpuoli ei hyväksy äidin aikaisempaa elämää. Meitä ei kutsuta kylään, anoppi ei käy meillä, miehen isäpuoli ei ole lapsemme juhlissa, me emme ole tervetulleita miehen sisarpuolien juhliin. Nämä tilanteet tuntuvat vieläkin pahalta miehestäni, vaikka hän onkin jo aikuinen. Naurettavaakin on, että aikaisempi elämä halutaan lakaista maton alle.

 

\

Itsekin alussa ajattelin (pienen lapsen äitinä) välillä miehen lasten vierailujen aikana, että miksi nuo taas tulevat. Nyt kuitenkin kun yhteinen lapsemme on 2 v ja näkee sen kuinka pikku veli itkee isojen perään heidän lähtiessään ja kuinka juttelee veljistään minulle muulloin, huomaa sisarusten tärkeyden kyllä todella. Minullakin on paljon helpompaa kun tuo 2 v on isompien joukonjatkona ja itse voi tehdä ihan jotain muuta kuin leikkiä kavereita kaipaavan lapsen kanssa. Minä olen valinnut miehen, jolla on aikaisempi elämä ja se on hyväksyttävä. Mikäli sellaista pakettia ei hyväksy, ei ole kyllä kypsä uusperheelliseksi.

Ihan kuin minun suustani. Viimeiseen vaan vielä, että kukaan ei ole kypsä uusperheeseen heti. Tottuminen ja täydellinen hyväksyminen vie aikaa, toisilla kuukausia toisilla vuosia, niin lapsilta kuin aikuisilta.
Tsemppiä!

 

Alunperin otin tähän aiheen puheeksi juuri sen takia, että olen aloittelemassa uusperhettä, johon kuuluvat minun ja poikaystäväni lapsi edellisistä suhteistamme. Jossain vaiheessa tunsin jopa pientä painetta ja syyllisyyttä siitä etten juurikaan tunne tätä poikaystäväni lasta kohtaan kuin pintapuolista "tykkäämistä", välittämistä ja tietysti hyväksyin lapsen. Itselläni tähän lapseen on melko neutraali asenne, en juurikaan odota hänen tapaamistaan, toisaalta en huokaise helpotuksestakaan kun hän lähtee takaisin äidilleen. Tämän pitäisi mielestäni riittää toistaiseksi, koska syvempiin kiintymyksen ja jopa rakkauden tunteisiin saattaa mennä vuosia aikaa. Useasti olenkin huomannut että vastaavanlaisissa tilanteissa uuden kumppanin odotetaan hyvinkin lyhyessä ajassa kiintyvän ennalta täysin vieraisiin lapsiin ja näihin paineisiin ja ennakko-odotuksiin kaatuu muuten hyvinkin lupaavalta näyttävät uusperheet. Mielestäni sekä lapsille että vanhemmille pitäisi antaa rajattomasti aikaa hyväksyä toisensa sekä antaa lupa niiden kielteistenkin ajatusten ajattelemiseen!!

 

\

Kun lukee näitä tekstejä, tulee ikävä olo, kun omat lapset täytyy lähettää isän luo "toisen kotiin". Omat lapset ovat kilttejä ja hyväkäytöksisiä ja suhde isään hyvä. Mutta millaista on lapsen olla, jos toinen aikuinen vieroksuu tai kohdistaa jotain lapselle kuulumattomia kaunoja lapseen.. Lapset eivät ole eroon vaikuttaneet ja itse kohtelen mieheni lasta tasapuolisesti ja olen häneen hyvin kiintynyt (rakkaudeksikin voi kutsua). Oman äidin paikalle en pyri ja olen hienotunteinen - ehkä siksikin homma tuntuu toimivan molemminpuolin.

Ei ole kaunoja lasta kohtaan ollenkaan vaan yksinkertaisesti en rakasta, mutta se ei tarkoita ettenkö tykkää mieheni lapsesta. Meillä on erittäin neutraalit välit esim. en ikävöi häntä vaikka ei nähdä pitkään aikaan. Väkisin ei vaan pysty sanan mukaisesti rakastamaan.

 

Vielä tuohon yhteen tekstiin, jossa parisuhde kärsii lapsen 1 x kk tapahtuvista lyhyistä vierailuista; lapsi varmaan ikävöi isäänsä kokonaisen kuukauden ja välimatkaa on hirveästi. Ei ole ihme, ettei 5 v. lapsi halua päästää isää silmistään kun isä vihdoin on lähellä!
Jos ei ole omia lapsia, ei varmaan ole helppo asettua lapsen aemaan ja ajatella hänen tunteitaan. Toisaalta ei kannata koskaan etukäteen sanoa kuinka aikoo toimia oman lapsensa kanssa sitten kun sellainen on - niin moni on joutunut sanansa syömään, kun totuus on kuvitelmia ihmeellisempi!