Vaativan Vauvan Vanhemmuus

Kiitos puhille artikkelista. Näitä on tullu aikanaa kahlattua netissä 24/7 jopa "itsediagnoosiin" saakka. Lääkärithä ei oikeen hanakkaan "usko" refluksiin. Tokihan se on tavallaa fysiolog.ilmiö mutta ei isossa mittakaavassa. Kuulema pitäisi oksentaa kaaressa jne. Silent versiotakin kyll on. Mut ei meillä se sitä ole.. enää en usko siihen. Aikanaan mietin sitäkin ku yritin epätoivossani löytää selitystä kaikelle itkulle.

 

ainii.. sitä piti vielä kysyy, et ootteko huomannu että vauvat olis herkkiksiä jolleki asialla? Siis.. toki varmaan kaikki vauvat pelkää äkillisiä ääniä ja kovia ääniä, tiedän, mut tietyt jutut o ihan mahdottomia.
Siis.. muuten tyttö ei välitä vaikka rekka ajais ohi tai imuroisi korvan juuressa, mut esim. toisten vauvojen kiljahdukset saa aina itkemään. Samoin säikähtää/hätkähtää kyl aivastusta tai vähän myös niistämistä tai sen tyyppisiä ääniä.. mut toi kiljunta on se pahin. Itse hän ei kiljahtele.

 

Jooo..pitää hetki purkautua..
Aamu ollu taas ihan hanurista. Näitä ihme jaksoja on. Olenki miettiny et ku tytöllä on hyvä pv niin se on todella hyvä ja kun huono nii se sit myös on huono.
Joku kamu sano joskus, (ja tiiän tän itekin..) et aamulla jos herää aikaseen nii annat maidon ja vaihdat vaipan ja jätät köllimään sänkyyn ja jatkat ite unias.. Joo-o. Olen kokeillu tätä pienenä ja olen kokeillu nyt isona. Juu ei. Herättyä menee max 15min ku alkaa pullistelu ja narina vaikka olis maidot naamassa jne. Se yltyy sitten pyörimiseks ja huudoks jos ei nousta ylös. Ihanku paniikki iskis et pitäs jatkaa unia (vaikka oikeesti tyttö olis monesti unen tarpeessa vielä ) - No tähän ei auta muu ku ylös sängystä jne. Eli ei toimi ainakaa täällä.

Välillä mietin et olenko mä ite vaan liian heikko jaksaakseni tai otanko liikaa itseeni näitä asioita. Mut tänäki aamuna tuli itku ku olin iloisesti aloittanu aamun, innossani hain tytön sängystä (jossa tosin jo narisi..) ja syötetty ja kuivitettu ja yritin leikittää nii eikun huutoa ja narinaa ja vänkäämistä :'( Tulee nii hemmetin paha mieli ku en ilmeisesti vaan ymmärrä..

Huokaus.
Sorry taas..valitus. Tulee paha mieli siitäki ku vaa valittaa. Rakastan tyttöä yli kaiken ja lapsettomuudesta vuosia kärsineenä tulee vielä pahempi mieli-olihan tätä odotettu ja toivottu vuosia vuosia vuosia ja nyt vaan valitan..

 

Kauniskuu meillä tyttö reagoi muiden lasten/vauvojen huutoon säikähtämällä ja itkemällä. Tyttö ei säikähdä sellaisia ympäristöön kuuluvia ääniä (liikenteen melu ja sellainen yleinen häly), mutta jos vaikka kaikessa hiljaisuudessa tyttöä imetän ja satun aivastamaan tai puhelimeni alkaa soida, tyttö alkaa itkeä aivan hysteerisesti ilmeisesti säikähdysestä. Ja mullakin on välillä sellainen olo, että oonko vaan liian heikko, että onko todellisuudessa kaikilla tällaista, mutta oon tullut siihen tulokseen, että kaveripiiriini on siunaantunut pääosin todella helppoja vauvoja. Välillä itken, kun mies tulee töistä, mutta ei mies näe tilannetta niin hankalana, kun on ollut koko päivän pois ja on tavallaan uudet voimat käytössä kotona olemiseen taas.

Mun piti kysyä, että miten teidät vauvat suhtautuu sellaiseen muutokseen, joka ei tule lapsesta itsestään vaan vanhemmista? Tarkoitan siis esim. kiinteiden opettelua, uudenlaisia rutiineja... Meillä kun tyttö tuntuu olevan systemaattisen muutosvastarintainen, jos niin nyt voi sanoa. Tuttipullolle opetettiin 2kk, lopulta löytyi yksi pullo joka kelpaa, mutta se kelpaa vain multa tai mieheltä, ei esim. isovanhemmilta, tutille ei oppinut ikinä kun en jaksanut tuollaista rumbaa sen tähden aloittaa, ja varmasti se vieroittaminen olisi myös ollut kauhea operaatio, nyt yritän opettaa syömään maissivelliä, mutta tyttö vaan sylkee kaiken pois, mitä suuhun tulee... Kaikki muutos vie ihan tuhottomasti aikaa ja vaatii multa aivan mielettömästi kärsivällisyyttä.

Entä mitenkä teidän oma temperamentti, oletteko itse voimakastemperamenttisia vai onko vauvan temperamentti aivan ristiriidassa teidän omanne kanssa?

 

IKUISUUS HAssua.. olen miettinyt että onko tää jotai tavallaan aistiyliherkkyyttä.. mut toisaalta, sellaset lapset käsittääkseen huutaa joka rasaukseen. Kylässäkin hankala olla ku menee monesti itkuksi jos joku kiljuva lapsi jne.

No, meillä joskus 3kk iässä ku yritin antaa vellejä pullosta jossa tietysti iso reikä, ni siitä ei tullu mitään. Kakoi ja yski ja itki. Samoin jos anto maitoo pullosta jossa oli iso reikä. Vain sellanen newborn tutti pullossa kävi. Siks mietin että epäonnistuiko imetys myös siks jos tissistä tuli liikaa/paineella tai jotain. Kiinteiden kanssa ei mitään ongelmaa. Suu auki ku linnun pojalla ja sen että ehtii lappaa. Ei kakistele mitään kokkareita, siinä mielessä outoa tuota pulloasiaa miettien. Mut toi nestehomma on vieläki "ongelma", runsaasti tuleva tavara aiheuttaa yskimisen. Tavallaan siis kaikki uusi on haastavaa mut toisaalta taas ei vierasta eikä silleen oo ongelmaa olla uusissa paikoissa.

Tempperamentti- joo.. kyllä. Luulen että on ristiriidassa. Vaikka ite olen "levoton" sielu tai siis sellanen nopea ja rivakka liikkeissäni ja aina pitäs olla jotain nii olen myös sellane "ei-oo-ihan-nii-justiinsa"tyyppi. Eli syön miten sattuu ja extempore-jutut onnistuu, esim joku lähtö jonneki käy vaikka samantien. Siks tällanen "mikään-ei-hyvä"-lapsi on mulle jotenki haastava. Samoin ku tykkään että kaikki on silleen selkeetä niin itelle iskee itku ja epätoivo ku tuntuu etten osaa tulkita lastani.

Ite olen pelänny jopa jotain asperger-juttua. Tällaset lapsethan on ollu vauvana vähä tällasia "haastavia"ja kaavoihin kangistuneita , aistiherkkiä ja muutenki "omanlaisiaan" Toisaalta, en tiedä, tyttö hymyilee ja on aurinkoinenkin mutta sit taas on näitä kitinäpäiviä. En tiedä, huokaus. Ku joku kertoisi, kellä tällänen vauva ollut, että miten elämä on edenny..

 

muoks. Siks ihmettlenki välillä,että onko "normaalia", ku tuntuu että kaikille hymyillään ja kaikki ihmiset kelpaa (paitsi väsyneenä en edes minä/mies ) eikä erityisesti tunnu mua "kaipaavan"...

 

Kauniskuu Mä voin kertoa miten elämä on edennyt jos siitä ois jotain apua Eli meidän tyttö oli tosi kitisevä 1,5 vuotiaaksi asti. Koliikista se kaikki lähti ja eipä paljon helpottanut sen jälkeen. N. vuoden iässä todettiin kyllä laktoosi-intoleranssi. Vähän helpotti kun maito vaihdettiin mutta eipä ihan kauheasti. Tyttö siis vauvana jaksoi huutaa vaikka ja kuinka. Missään ei ollut hyvä. Ja tyttö ei edes pahemmin hymyillyt eikä viihtynyt sylissä joten epäilin ihan tosissani aspergeria ja autismia ja olin yhdessä vaiheessa jo ihan hysteerinen.

Mutta nyt meillä on helpottanut tosi paljon! Oikeestaan tuossa vuoden vaihteen jälkeen. Tyttö täyttää kohta 2 vuotta ja on oppinut puhumalla ilmaisemaan itseään. Herkästi edelleen tietty hermostuu mutta muuten kyllä on nykyään yllättävän helppo tapaus kun vertaa siihen vauva-aikaan joka oli kyllä mun mielestä ihan hirveetä. Meidän perheen elämä on nykyään jopa mukavan leppoisaa. En ois tätä kyllä vuosi sitten uskonut ensinkään.

Ja voi jukopliut kun olin kateellinen kavereiden möllykkä vauvoille jotka vain köllöttivät tyytyväisenä lattialla ja katselivat. Ja kaverit taas jaksoivat ihmetellä että mitäs se meidän tyttö aina vaan huutaa.

Jaksamista kaikkien vaativien vauvojen vanhemmille!

 

Kauniskuu: aspergerlapset on usein sellaisia, että ne ei oikein ota katsekontaktia eikä malta keskittyä ja olla paikallaan. mut noin pienestä on mahdoton sanoa oikeastaan mitään! moni lapsi on yhtä vaativa kuin teillä. jotkut vauvat vain mörmöttävät joka pienestä asiasta.
mulla on ollu tapana ottaa vauva aamulla pinnasängystä meidän väliin köllöttelemään vähäks aikaa. mut enää ei poika paljon malta köllötellä enää. muutenki ku laittaa sänkyyn, niin heittelee kuperkeikkoja ja naureskelee eikä millään malttas laittaa nukkuun tosi vilkas lapsi, mut sit välillä saattaa puolikin tuntia keskittyä johonkin pikku asiaan.
voin kuvitella miten raskasta on, kun itse koittaa olla pirteän positiivinen,mutta vauva ei vastaa siihen... :/ ei voi muuta kun toivottaa hirmuisesti voimia! :hug:

 

Lainaan itseäni toisesta ketjusta, tää kuvaa aika hyvin meidän arkea...

Olihan taas melkoinen seikkailu. Käytiin tytön kanssa muutama tunti sellasessa perhepuistossa kavereita näkemässä. Ensinnäkin menomatkalla paistoi aurinko, joten tyttöpä ei suostunut olla vaunuissa ollenkaan, kun aurinko häikäisi. Harsokaan ei kelvannut suojaksi, koska silloin ei nähnyt mitään. Kuljin sitten kilometrin matkan etupyörät ylhäällä, että tytön kasvot olivat varjossa, mutta järjestelyjä tämäkin vaati. Piti pään alle laittaa tavaraa, ettei joutunut olemaan makuulla. Puistossa tyttö nukkui jopa 15min., minkä jälkeen heräsi itkemään ja hytkyttelin siinä sitten loppuajan tyttöä sylissäni seisten ja yritin syöttää riuhtovaa vauvaa... Kotiin päin suostui olla vaunuissa, kun lyttäsin äitiyspakkauksen makuupussin pääpuolen alla, että oli kohoasennossa. Huh huh sanon minä!

Muut vauvat ne vaan joko nukkuivat vaunussa tai nököttivät tyytyväisenä äidin sylissä ihan paikallaan...

Kiitos TessaNessa kokemuksen jakamisesta! Varmasti helpottaa siinä vaiheessa, kun lapsi osaa ilmaista tahtoaan niin, että vanhemmatkin ymmärtää.

 

kiitos TessaNessa kokemuksesta. ihana kuulla miten sit isompana sujuu..
ja joo, kyllähän mä tiedän että kaikki voi olla hetkessä toisin, eikä meilläkään kaaosta ole 24/7.. jotenki musta vaan on tullu sika herkkä itkulle/itkuisuudelle. Se pikkuvauva-aika on jotenki jättäny sellasen painolastin.. tuntuu et homma kaatuu ku alkaa kitinäpäivät.
Ja joo.. kamun poika oli toooooodella haastava vauva mut sitten mitä helpoin ja rauhalllisin taapero ja nyt kouluun menevä. On hyväkäytöksisin penska ketä tiedän, reipas, omatoiminen ja fiksu ku mikä ja urheilee paljon. Eli.. toisaalta tempperamentti voi olla myös hyväksi.

Ja nii, en mä sitä Asperger hommaa silleen miteti, mut kaikkee ajattelee ku epätoivosena aina miettii syitä miks missään ei oo hyvä vaikka mitä keksis. Syytän itteeni ja osaamattomuutta ja samalla omaa korvien väliä, et oon vähintään idiootti ku pelkään aina pahinta.

Nytkin tyttö touhottaa omiaan ja harjottelee konttaamista. Tuntuu pahalle että ees miettii näitä juttuja. Joskus oikeesti tuntuu et isoin ongelma on mun päässä ja siinä et tytön ja mun luonteet on erilaiset, thats it..

Jep.. kyl tää taas tästä. Pitää vaan muistaa että jokaine on erilainen... ja muita vauvoja nähdessä pitää muistaa että enhän mä nää muiden arkeen, vain hetken.

 

Ainii..IKUISUUS , piti kommentoida.. meillä se pahin jatkuva kitinä ja narina valveilla korjaantu ku tyttö alko mennä 19 nukkumaan eli sai kunnon unet. Suurin syy aikanaa oli väsymys, nyt ku mietin.. ELi oli liian väsy ja pv unetki meni sit miten sattu.. Sit usein "heräs" pv uniltaan ja mä vaan nostin pois koska luulin et unet oli nukuttu.. mut se oli virhe koska usein heräs kesken unen ja mä estin tavallaa uusiks nukahtamisen. Näin tyttö jotenki assosioitui siihe että aina ku silmät aukenee niin kuuluu herätä. Sit aloin vaan ottaa vaunut sisään ja aina ku alko havahtumaan nii vetelin uusiks uneen. No... sit jossai vaiheessa tää ei enää auttanu, samaan aikaa ku pv unet muutenki lyheni. Vaunuissakaa ei enää kiinnostanu nukkua, kaipa se maailma kiinnosti liikaa.
Nytkin huomaa selkeesti et ne pv on iha hanurista jos yö ei oo tarpeeks pitkä tms. Jopa yösyöttö rikkoi öitä.. Ku saatiin ensin siirrettyä tutilla syötöt 1-max3 niin se autto heti ja sit ku tutti rikkoi öitä niin vierotettiin se pois. Huomas et tyttö oli paljo aurinkoisempi ku ei ollu sitä 1h välein heräilyä.
No, ei tääkään aina päde. Nytki nukkuu kohtuu hyvin mut silti on näitä kränöjä..

Mut joo.. mä ressaan ehkä liian herkästi ja otan itkut liikaa itteeni, siinä varmaan syy.. Mä vaan jotenki totuin siihen millasia mun systerien lapset on ollu ja ne oli toista maata, siks mä varmaan mietin että jotain on pielessä. Mut no, sanotaanko, että olishan tää voinu olla helpompaakin Mut kaippa tällä on tarkotus.

 

Olen lueskellut ketjua tytön syntymästä asti (täytti maanantaina 2 kk). Kolme viikkoa sitten alkoi helpottaa, joten päädyin siihen, että pientä koliikinpoikasta oli vaan ilmassa, mutta nyt on taas viikon verran ollut yhtä helve*iä..

Tyttö on jäntevä kuin mikä ja kotiuduttuaan ei nukkunut yhtään päivisin muuten kuin syliin nukahdettuaan. Jos hänet siirsi sylistä sänkyyn tms, niin silmät aukesivat ja parku alkoi. Helpompi vaihe alkoi siitä, että löysimme kapalot. Kapaloimalla ja "pakottamalla" päiväunille alkoi elämään tulla jotain rotia. Myös kantoliinassa tyttö saattoi ottaa pitkätkin päiväunet. Yöunet on menneet koko ajan helpommin. Tyttö nukahtaa 23-01 ja nukkuu aamuun asti kahdella kolmella syötöllä ja nukahtaa uudelleen aivan itsekseen.

Nyt sitten on palattu alkuruutuun. Tyttöä ei tahdo saada nukkumaan tai jos saa, niin unet on 45 minuutin luokkaa. Kantoliina ei enää rauhoita vaan raivostuttaa, mutta kapalo auttaa edelleen rahoittumaan. Ja aina herättyään - olivat unet kuinka lyhyet tahansa - hän vaatii päästä rinnalle. Siitä seuraa sitten jatkuva ylensyönti, puklaaminen ja vatsanväänteet => lisää huutoa. Tuttia neiti ei osaa/halua syödä. Nyrkki kelpaa jonkin aikaa..

Onhan tilanne nyt tietty parempi kuin alkuun - nyt saa välillä vaivan palkaksi iloisia hymyjä ja jokeltelua ja toisinaan tyttö viihtyy lattiallakin yksinään jopa kymmenisen minuuttia, mutta kyllä tuo nyt aika vaativalta tapaukselta alkaa tuntua.

 

Olen myös lueskellut tätä ketjua, vaikkei meidän poitsu ihan näin vaativa tapaus taida olla.

Virgo72, kuulostaa ihan meidän pojalta..oli kanssa syntymästään asti todella jäntevä..meilläkään ei onnistu edelleenkään, pojan ollessa 3,5kk, laskeminen sänkyyn ilman huutoa. Käytämme myös kapaloa niin öisin kuin päiväunienkin aikaan. Alkuun poika nukkui vaunuissa 3-4tunnin unia, mutta nyt siitäkin on tullut yhtä takkuamista! "Kunnon" yöunia meillä ollaan nukuttu varmaan 4 kertaa, eli öiden katkonaisuuteen kapalo ei ole meillä auttanut, nukahtamiseen kylläkin.

Sylissä poika ei mielestäni kovin kauaa viihdy, vaan alkaa vääntelehtiä ja kitistä. Sitterissä saattaa olla pidemmänkin aikaa joskus. Muitten juttuja kun kuuntelee, he tuntuvat ehtivän tehdä vaikka millaisia kotitöitä vauvanhoidon lomassa..vai olenkohan itse vaan vähän saamaton.. =)

 

Meillä myös oli kapalo käytössä jonneki n. 3kk kieppeille. Sitten alkoi pakkopaita ahdistaa ja nukkui paremmi ilman. Muistan ku hyssytin illat kapalossa sängynlaidalla hytkyttäen. Huutaen mentii nukkumaan. Syliin nukahti ja siitä siirsin sänkyyn. Hirveellä kiireellä iteki nukkumaan koska muuten heräs. Sit joskus 4kk iässä tajusin kokeilla omaan sänkyyn.. jotenki oli vaa jääny tuo hyssytys päälle. Nukahtikin paremmin ku en väkisin vääntäny sylissä. Syliin ei enää muutenkaa nukahda, sekin muutos tuli ajan kanssa.

Itekin tein tuota imetystaiteilua. Kävelin ja säädin ja toinen huusi. Imi ja huusi ja imi ja huusi. Kunnes ajattelin ettei tässä oo järkeä ja annoin pullosta maitoa. Veti kuin hengenhädässä. Pitkä tarina tulisi kaikesta mutkista, mutta ikäväkseni piti todeta että pullolla saatiin rytmit ja ruokavälit pidemmäksi. Tyttö söi kerralla kunnolla eikä 1h välein joka aiheutti mahaoireita ja huutoa. Vauvahan ei osaa erottaa mahakipua ja nälkää ja siksi roikkuu rinnalla. Puurot aloitin n 3.5kk iässä ja se toi helpotuksen myös. Tämä oli ihan lastenlekurin suositus. Korosti ehdottomasti sitä että vaikka mulla maitoa tuli (siitä ei ollu kiinni) nii jostain syystä homma ei toiminu ja vauva roikkui rinnalla ja sit huusi mahaansa tai nälkää tai mitä ikinä lienee.

äh.. taas mentävä. Mutta tuttuja tilanteita

 

BEBO sama juttu. Jäntevyyttä täälläki riittää ja syli ei oo pop, ei oo koskaa ollu paitsi ihan pienenä ku pakkonukutin siihe.. Joskus tuntuu pahalle, eikö kaikki vauvat nauti sylistä :ashamed:

Vielä tuosta imetyksestä. Ite otin isona henk koht menetyksenä monestaki syystä että imetys loppui. Osin noiden raivojen ja osin allergioiden takia. Mutta koska hommassa itki lapsi ja itki äiti nii mietin että ei oo järkeä tapella vain pelkän imetyksen takia..

Kirjottaa tästä voisi vaikka romaanin. Olen kahlannu miljoona opusta ja tutkimusta ja tekstiä tän 6.5kk aikana. Mut oikeasti, uskokaa täi älkää, ku vauva saa massun täyteen eikä tarvii kokea ahdistusta ruoasta nii se helpottaa. Olen miettiny että eihän kaikista lehmistäkää ole lypsettäviksi

 

yli 6kk imetyksen jälkeen äidinmaidossa alkaa muuten olla niin paljon maitosokeria että se on tosi huono hampaille. siksikin esim yösyötöistä suositellaan luopumaan viim. 1v iässä. meillä tosiaan 6kk kohdalla ne jäi kokonaan pois. vauvalla ei ollu nälkä, kun ämppäsin sen illalla ihan täyteen. ja 4kk asti on vasta-aineita äidinmaidossa.
Kauniskuu: kauanko pystyit imettään? Kaverilla loppu maito 1kk iässä.. mut hyvin on poika pysyny terveenä. =)

 

Teille, joiden vauvat nukkuvat mieluusti vain sylissä, kokeilkaa nukkuisiko vauva imetystyynyllä. Olen huomannut imetystyynyn välillä olevan ainut paikka mihin voin vauvani laskea nukkumaan ilman että herää. Auttanee kun saa olla pää koholla eikä täysmakuulla, ja koska tyyny on pehmeä, kuin sylissä olisi. (eikä tietty ole ergonomisesti paras paikka mutta joskus on ihana kun saa edes hetkeksi paikan missä vauva nukkuu)

 

PALEZZU mä imetin vajaa 3kk. Siinävaiheessa tappelu ja raivo oli sitä luokkaa että itkettiin molemmat. Sit tuli maitoallergia-altistus ja lopullinen sinetti sille että pullo toimii, tissi ei. Tissistä kieltäytyi sit öisinki,siihen asti kelpas.
Ja tuo toimi meilläkin, otin asiakseen illalla tuputtaa vähä väliä maitoa (siis pullolla, et näki määrät) , se aikaisti myös ajan kanssa sit nukkumaa menoa illalla, ennen klo23, sit 21 ja lopulta 19, luulen että vaikutti se, että tankkauksen tarve ja tissillä roikkuminen illalla jäi pois.
Ja mun äiti ei oo imettäny meitä ketään ku n. 1kk (4 sisarusta) eikä oo ollu tauteja samoin omat siskoni. Kamu taas täysimetti 2 muksua joilla molemmilla pienestä asti paha korvakierre. Eipä se sitä tosiaa katso.

 

PALEZZU vielä tuosta yöimetyksestä.. Vauvaha tankkaa tarpeensa täyteen vrk sisään, jos ei päivisin nii sit öisin. Siks yösyömättömyyden edellytys on että tarve on tankattu päivisin. 2kk syö vielä vähemmän, siks yöt saattaa olla pitkiäkin syömättä, mut iän myötä tarve kasvaa rajusti. Jos päiväsyöttö on niukkaa niin takuuvarmasti vauva alkaa herätä 1h välein myös yöllä syömään.

Mut yleisesti.. Jos vauva on itkuinen, roikkuu tissillä tunnin välein, imee hädissään , tappelee, joutuu seisomaan päällään imettäessä , mahakipuilee ja saati jos ei kasva, en näe syytä siihe miks ihmeessä ei lisämaitoa kokeilisi? Eihän rinta monellakaan ehdi muodostaa maitoa sillä tahdilla. Imettäisi, antas lisämaidon jos syö ja sit 2-3h päästä uusi kierros. Voi olla että pahin tarve tulee tyydytetyksi parin päivän lisämaidolla imetyksien jälkeen. Saisi välit pidemmäksi ja maidontulon tasaantumaan.

Nyt jos olisin ajassa takaisin niin kokeilisin tuota. Silloin kukaan ei neuvonu enkä saanut mitään tukea.

 

SERRATUS toi teidän "vaunuilu" kuulostaa tutulta, tuota se oli meilläkin. Alkoi tuntua tyhmältä kuljettaa vaunija mukana, kun lapsi oli sylissä (huutamassa) kuitenkin. Jostain kumman syystä vaunut kelpaavat tällä hetkellä - ovat ainoa paikka missä tyttö nukkuu kunnolla päikkäreitäkin (kop-kop).

Meillä ei sitteri kepaa, lattialla saattaa joskus jonkun aikaa köllöttää. Täytyykin hankkia sellainen jumppamatto, jos se kiinnostaisi sen verran, että saisi pidennettyä itsenäistä aikaa..

BEEBO et ole saamaton! Mä en välillä saa syötyä aamiaista kuin puolelta päivin (vaikka olisin ollut kuudesta - seitsemästä hereiilä). Siinä ei paljon kotitöitä tehdä!

Multa tulee maitoa ihan reilusti. Jouduin turvautumaan alkuvaiheessa imetystukisivuilta löytämiini suihkutissiohjeisiin. Niillä sain kesken syömisen tapahtuvan puklailun kuriin. Tuntuu idioottimaiselta ruveta käyttämään pulloa, kun rinnoista tulisi maitoa enemmän kuin tarpeeksi, mutta kohta me kokeillaan sitäkin, jos muu ei auta.

Meillä nimittäin loppuivat hyvin nukutut yöt pari yötä sitten. Nyt on kaksi yötä nukuttu max 1,5 pätkissä. Silmissä alkaa sumentua ja päätä särkee. Nyt tyttö nukkui just kolmen tunnin päikkärit... Toivottavasti sama meno jatkuu. |O

 

kyl minäkin annoin lisämaitoa usein, vaikka rintamaitoakin riitti, koska poika oli tosi nälkäinen. puuroa aloin antamaan 4kk iässä. se kasvupyrähdys rauhoittui meillä ehkä siinä 9-10kk iässä ja silloin huomasi et poika alkoi syömään vähemmän. mut niitä yösyöttöjä ei tosiaan meillä enää tarvinut 6kk iässä koska poika tankkasi itsensä päivällä täyteen. riippuu vauvasta. mut pelkkä kiinteän ruoan lisääminen ei meillä vähentäny yöheräilyä. päinvastoin! meillä se oli kiinni siitä et vauva ei osannut itse nukahtaa.

 

Kiitos Kauniskuu! Ilman tuota sinun kokemustasi en olisi varmaan "uskaltanut" laittaa tyttöä omaan sänkyyn nukkumaan hyssyttämättä. Oon kyllä lukenut kirjoista, että niin voi ja pitää tehdä, mutta en ole vaan uskaltanut yrittää. Nyt päätin uskaltaa ja tyttö nukahti äsken itsestään päiväunille alta aikayksikön! Tää on tietty vaan yksi kerta, mutta josko tämä vielä joskus toistuisi!

 

Ihana kuulla VIRGO!! No, aina voi varautua että tulee takapakkeja, yliväsyä tai hampaita tms. Mut nyt kun kerran onnistuit niin ainakin voit olla itsevarma ja tietää että periaatteessa se toimii toistekin Meilläkin on tuurista kiinni, jos ilta menee väsyksi niin nukahtaa karjuen, hampaiden kans raivosi ja sit ihanne kerralla nukahtaa nätisti .. mut ei siitä ressaa, koska tietää että se taito kuitenkin on. :heart:

 

Mitäs vaativien vauvojen vanhemmille kuuluu? Luin ketjua kärppänä kevään mittaan, mutten ole kirjoittanut koska taistelin masennuksen kanssa, ja nyt muka liikaa kiireitä... Hirveästi lohtua tästä yhdestä ketjusta on kyllä ollut. Kiitos siitä!

Tilasin itselleni maailman ihanimman kirjan, suosittelen lämpimästi englannintaitoisille:

William Sears & Martha Sears: The Fussy Baby Book. Parenting your high-need child from birth to age five.

Kirjassa luetellaan suuritarpeisen vauvan piirteitä, kuulostaako tutulta? (sori en ehdi/jaksa suomentaa, koska pitäis oikeestaan mennä jo nukkumaan valmistautumaan ekaan neljästä yösyötöstä: )
intense, hyperactive, draining, feeds frequently, demanding, awakens frequently, unsatisfied, supersensitive, unable to be put down, uncuddly, not a self-soother, separation-sensitive

Kirjassa korostetaan, että suuritarpeiset vauvat ovat ihan normaaleja, ja heistä kasvaa usein hienoja, älykkäitä, luovia ja toisten tarpeet huomioon ottavia lapsia ja aikuisia. Kirjoittajien mukaan paras tapa kasvattaa tällaista vauvaa on yrittää jaksaa vastata tämän tarpeisiin, eikä yrittää muuttaa vauvaa itseään (esim. itkettämällä uneen). Tällä tavoin vauvoista kasvaa onnellisia ja luottavaisia lapsia. Itselleni kuitenkin lohdullisinta oli lukea kirjasta muiden tarinoita, sekä kirjoittajien ihanan lempeä suhtautuminen. Kaikki vauvat tarvitsevat hoivaa ja rakkautta. Vauvat syntyvät erilaisilla temperamenteilla varustettuina, ja "vaativa" vauva on hyvä kommunikoimaan tarpeensa. Sehän ei ole huono piirre ollenkaan.

 

^hellurei! Tää ketju on ollu joo, aika hiljanen nykysin.. !? Kiitos kirjavinkistä, taidan tilata sellasen. Olen päässyt onneksi jo tuohon "pisteeseen" etten enää yritä muuttaa tyttöä tai pode kamalaa huonoa omaatuntoa, et miks en osaa ja et syy on mussa. Enkä vertaa "naapurin kaijaan" -joka vaan on ja möllöttää.
Not-a-self soother -kuvaa kyllä meidän neitiä kaikkein napakimmin