Vaativan Vauvan Vanhemmuus

JANNALIINI joo, noita reflukseja tutkittiin samalla ku todettiin maitoallergia. Eipä tuo juur muuten "oireile". Välillä istuu ihan ok autossa mut jossain vaiheessa joka kerta alkaa se punkeaminen ja huuto. Ikäänku paniikki niistä vöistä. Me ollan ajeltu tosi paljon, pitkiäkin matkoja pienenä ja nykyisinkin. Yleensä vähintään kerran päivään. Toi alko oikeestaan ensin kaukalossa kun siinä ei päässy istuma-asentoon, sit vaihettiin tuoliin jossa meni kohtuu ok, mut ku oppi liikkumaan nii ollu sellasta et "riehaantuu". Etenkään jos on väsyny, niin ensin pitää huutaa pää märkänä kunnes ehkä ehkä ehkä nukahtaa JOS on pv-uniaika..
Ja ihan samaa juttua!! Kylässä (yleensä) on niin täynnä virtaa ja aurinkoinen, saati jos on muita lapsia. Sit kotona alkaa se napina. Kait on vaan tylsää. Ja ihan samoja mietteitä, mä en vieläkää ole ymmärtäny miks ei vaan voi nukkua jos kerta on väsy?! Kuuntelen aina suu aukin kaverin kertomusta,miten tyttö nukahtaa vaikka lattialle "vahingossa" jos on väsy. Meillä ainakin ensin huudetaan ja kitistään, ei puhettakaan mistään vahingossa torkkumisista..

ANNEKE Heh, oon muuten miehelle joskus sanonu, et jospa tyttöä ahdistaa "pieni" tylsä auto, pitäs ostaa kunnon laiva Ja se on muuten viimenen niitti, jos ehtii tulla kuuma. Pienenäkin pakkasilla piti olla kaukalossa vain sisävaatteissa, muuten oli litimärkä ja huuto taattu. Nyt en ees pue hirveesti jos lähdetää autolla. Se on ihan takuuvarma huudon aihe.

Joo, en tiiä mikä siihen sit auttaa. Aika kai. Kun ei oo tuttiakaan millä yleensä jengi tulppaa tylsyyden Kai sitten ,kun ymmärtää ettei autossa oo kamalaa vaikka pitää olla paikallaan. Hommahan "levisi" eniten käteen ku tyttö oppi konttaamaan vajaa 7kk iässä. Ja tähänki pätee se, ettei oo oikeen logiikkaa, joku kerta on menty kivutta 350km matka ja joskus riittää kauppareissu huudon aiheeks. Ja oikeestaan yleensä on paras ettei kukaa istu takana "viihdyttämässä", 90% matkoista me istutaanki molemmat edessä.

Ja taas piti todeta, ettei näitä päiviä voi ennakoida. Vaik eilen oli ketutuspäivä niin tyttö nukku tosiaan ihan ok pv-unet, sit yöllä 11,5h heräämättä kertaakaan, siitä maidolla jatkoi vielä 1,5h unta.. Ja tänään sit sammui "kauniisti" äsken päiväunille. Elämä on. Onneks ei tuu tylsää Aina joku jännitysmomentti.

 

Kiitos kaikille rohkaisuista! Olikin yllätys lukemaan foorumia kun joku olikin noteerannut kirjoitukseni! Aina se elämä jaksaa yllättää!

Kauniskuu ja muutama muu kyseli missä päin maailmaa vaikutan. Vertaistuki olisi enemmän kuin haluttua koska minusta oikeasti tuntuu että ihmiset pitää minua todella huonona äitinä kun kerron rankkuudesta ja haasteista, joita tällä hetkellä on enemmän kuin hyviä asioita. Aina kuulee vaan "Itsehän te lapsen halusitte" tai "Sellasta se elämä joskus on". Tyypillistä ihmisiltä, joilla ei ole mitään kokemusta lapsista saatika haastavista lapsista. Asun Savonlinnassa jossa tuntuu olevan vaan täydellisiä äitejä ja lapsia, en ole ainakaan toistaiseksi kuullut kuin positiivisia vauvakokemuksia tutuilta joilla on pieni lapsi. Mutta eikös ne niin sano että jos lapsi on haastava pienenä, on se helpompi teininä? Tuokin varmasti vaan johtuu siitä että se ei ole niin iso muutos ja shokki lapsen käytöksessä jos on jo pienenä tuottanut päänvaivaa.

Minulla ei kävisi mielessäkään ravistaa tyttöä vaikka kuinka raivon partaalle minut saisikin, mutta minua pelottaa tämän huutamisen vaikutus lapseen. En vaan tiedä mikä minuun menee kun en pysty hallitsemaan itseäni ja omaa käytöstäni. Tiedän että lapseni on herkkä ja vaikutuksille altis, en tahdo että hän alkaa pelkäämään minua. Olen koittanut delegoida syöttämistä enemmän miehelleni koska tiedän sen laukaisevan minussa turhautumista aivan äärimmäisellä tavalla mutta hän ottaa asian ihan kuin itse koittaisin päästä vähemmällä. :| Pääasia kumminkin on se että tyttöni ei ansaitse sitä huutoa ja välistä tuntuu että tytön olisi parempi jossain kaukana minusta.

Olen miettinyt sitä terapiaan menemistä mutta se mitä oikeasti tarvitsen ei ole ventovieras ihminen arvostelemassa minua vaan ne ihmiset jotka aikasemminkin piti minut järjissäni, ne ystävät. Olisi aivan eri asia hoitaa haastavaa lasta jos olisi joku joka tuntee sinut, millainen ihminen oikeasti olet, tavoitettavissa kun on tarve. Pääsisin säännöllisin välein olemaan oma itsesi ilman lasta, porukassa jossa on muutakin ajateltavaa kuin vauvat. Tiesin tämän jo ennen raskautta, siksi ihmettelinkin miten olen itseni tähän jamaan saanut. Ystäväni ei ole varsinaisesti minua hylänneet, heillä vaan sattuu olemaan hyvin kiireinen oma elämä muutoksineen jonka ohessa ei pysty eikä välttämättä halua kuunnella ainaista valitusta. Pelkään muuttuvani sellaiseksi tylsäksi ihmiseksi joka ei osaa muusta puhua kun tytöstä, koska mitään muuta ei koskaan elämässäni tapahdu. :|

Siinä olen päässyt helpolla että meillä ei ole allergioita, ainakaan vielä- *koputtaa puuta* Olisin varmaankin jo tullut hulluksi jos olisi joku vaikea allergia joka entisestään vaikeuttaa arkea. Hatun nosto kaikille superäideille joita täälläkin palstalla näkee paljon. Teistä saa mielettömän määrän energiaa omaan jaksamiseen. Ja kuten aikaisemminkin totesin, oma lapseni ei todellakaan ole sieltä ongelmaisimmasta päästä kun tällä palstalla lukee aikaisempia kirjoituksia.

En usko että meistä kukaan on oikeasti "huono äiti". Olen täysin varma että meillä ei enää olisi näitä lapsia ellemme pitäisi heistä huolta ja kasvattaisi omien kykyjemme mukaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se huonommuuden tunne kun vaan välillä tuppaa tulemaan ja kasvamaankin kun yrität kaikkesi ja annat kaiken ja enemmän itsestäsi lapselle, joka ei vain reagoi yrityksiin. Nykyään kun neuvolatkin pistävät kauheat paineet äitien ylle... lapsen pitäisi silloin ja silloin osata tehdä sitä ja sitä. Lapsesi kuuluisi painaa ainakin sen verran ja olla sen pituinen. ihan kuin paineita ei olisi jo omassa pääkopassa ilman tuollaistakin painostusta. Tai näin ainakin minulla, koska tyttöni on todella pieni (niinkuin äitinsäkin) eikä vielä konttaa ja kävele kuten jotkut supervauvat.

Luojan kiitos internet on keksitty ja on mahdollisuus päästä puhumaan ja lukemaan sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat itse samassa tilanteessa tai sen joskus kokenut. :hug: Ihana tunne kun tajuaa että hei, sie et ole ainoa joka käy läpi tätä samaa!

Nyt on kaksi päivää ollut aivan ihanaa kotona. Tyttö on pyytänyt itse päiväunille kun on ensin itse harjoitellut konttaamista tai sen alottamista ennemminkin. Hän on myös alkanut leikkimään meidän koiran kanssa pallolla joten ei aivan koko ajan tarvitse neitiä viihdyttää. Tänään pääsin käymään suihkussa ihan rauhassa vaikka tyttö oli hereillä! :O Syöminenkin on mennyt ilman suurempia draamoja, vaikkakin sylkeminen ja heiluminene edelleenkin kiristää hermoja niin jotenkin tuntuu lievemmältä. Ehkä se kuule tytöt vielä siitä paranee! Nytkin tyttö tuossa jaloissa innoissaan mymisee Muumitanssin tahdissa ja heiluttaa rytmimunaa, tietenkin aina välillä kurkkaa mitä äiti tekee ja virnistää ihanasti kun huomaa että mie vieläkin huomaan hänet vaikka muuta teenkin samalla.

Voimia kaikille teille ihanille ja hyville äideille joita koetellaan välillä rankemmin! :hug:

 

Kanga:
Kyllä sä voit mielenterveystoimistoon soitella. Ei olisi työntekijältä ammatillista alkaa sinua arvostelemaan. Tarkoitus on tukea ja löytää yhdessä keinoja, joilla arjessa jaksaa eteenpäin paremmin. Lisäksi on joku jolle voi luottamuksellisesta antaa tulla kaikki turhautumiset. Mulle jäi hyvät kokemukset, kun itse uuvahdin ja kävin jonkun kuukauden ajan. Väsyneenä sitä on hankalampi hallita itseään ja tulee herkemmin tiuskittua ja huudettua. Toisaalta sulla on huoli miten vaikuttaa vauvaan ja siitä huono omatuntokin niin nyt vaan hakemaan apua tilanteeseen. On inhimillistä, että ylilyöntejä tulee, mutta apuakin voi saada tuollaisiin tunteisiin, ettei kykene itseään hallitsemaan
Mun väsymys näkyi niin, että mä en tehny enää muuta kuin pelänny, että vauva itkee ja sitte itkettiinkin yhdessä, en kerta kaikkiaan kestäny enää sitä itkua... Ja mietin miten tällainen "epäturvallinen" vanhempi vaikuttaa lapsen kehitykseen, kun on vaan kusi sukassa koko ajan milloin taas alkaa huuto ja romahtaa kun huuto alkaa.

Enhän vaan painostanut sua? Sitä vaan niin kovasti toivoo, että vaativan vauvan kanssa saisi tarvitessa tukea. Helpottaa, usko pois!

 

Hei! Olen kirjoittanut tähän ketjuun jo aiemmin, mutta unohdin sen käyttäjätunnuksen. Niin kuin olen unohtanut monta muutakin asiaa tämän univelan ja hermoromahduksen keskellä.

Eli niin tuttua, meillä on nyt 14 kk vanha vaativa vauva - vai taaperoko hän nyt on. Ei tuonut liikkeelle pääseminen (kontaten toistaiseksi) helpotusta meille, aina vaan on yhtä marinaa ja itkua eri asteissa. Pahimmaksi koen tällä hetkellä lapsen totaalisen juomalakon, minkä tahansa juomavälineen (ja niitä on kuulkaa hankittu monta!) näkeminenkin aiheuttaa itkupotkuraivarin. Ja nukkumaanmeno ajankohdasta riippumatta laukaisee myös hirmuisen huudon.

Minä etsin apua perheneuvolasta, jossa kävimme monta kertaa. Ystävällinen täti siellä vain pyöritteli päätään, ei osannut oikein auttaa kuin näillä perusvinkeillä, joita varmaan kaikki olemme eri tuuteista lukeneet. Hän kävi myös meillä kotona seuraamassa, eikä osannut nähdä yhtään minua paremmin mitään syy-yhteyttä lapsen lukuisiin raivareihin. Jollain tavalla ymmärrän pukemiseen ja nukkumiseen liittyvät kilahdukset, mutta kun näitä tuppaa tulemaan keskellä ei-mitään. Mutta ilman muuta kannattaa kokeilla ulkopuolista apua, kyllähän se pelkkä turhautumisen purkaminen jollekin auttoi.

Kärsivällisyys on todella koetuksella tuhat kertaa päivässä, eikä se valitettavasti aina kestä. Kun alentuu kiljumaan kilpaa vauvan kanssa, seurauksena ei tosiaan ole voittajaolo! Kyllä munkin pitää usein menää toiseen tilaan, jotta en kokonaan kilahda. Mikä ei juuri auta, kun täyttä kurkkua kailottava tenava pääsee perässä...Kylässä meilläkin ollaan aika mukavasti, harmi vaan, että kyläilyt edellyttävät kirottua automatkaa...

Mutta nyt tällä puretaan kirjahyllyä, voimia vain kaikille!

 

KANGA joo, noi kommentit kuulostaa tutulle. Sekä lisäksi se että "itse ootte lapsesta tehny tollasen joka asiasta naukuvan ku heti juoksette palvelemaan jne". Huokaus. Ja kyllä Tuo haastava lapsi-helppo teini fraasin olen monelta "kokeneemmalta" kuulu. Heh. sitä odotellessa. Voi vitsit. Hieman on välimatkaa Savonlinnaan Olis ollu hauska jutella enemmän, onhan lapsemme about samanikäisiä.
Joo, olen minäki miettiny miten oma "tulistuminen" vaikuttaa äiti-lapsi suhteeseen, oli raivostuminen millasta tahansa (en tarkota siis mitään fyysistä väkivaltaa, todellakaan) . Mun yks tuttu kertoi, et lapsen ollessa tosi pieni, hän kerran suutuspäissään heitti lautasen seinään. Tää lapsi muistaa sen VIELÄKIN vaikka on nyt 6v. Kai ne jää jossain vaiheessa alitajuntaan aika vahvasti Onhan se pelottavaa et miks turvallinen aikuinen on yhtäkkiä "hirviö". Äläkä välitä siitä mitä kukaan ajattelee, vauvasi taidoista tai koosta. Kyllä mustakin joskus tuntu kurjalle ku kaikki (varmaan ihan vaan "hyvällä") kommentoi miten vauva on ollu ruoka-aikaan kotona ja ompas iso tytöksi jne. jne. Kyl ne mukulat on sit tulevaisuudessa ihan samalla viivalla taitojen ja muun kanssa, meni vauva-aika miten tahansa. Kanga, oletko kokeillu tyttös kans sormiruokailua? Meillä se toi ratkaisun 8kk iässä alkaneeseen syöttö-vastusteluun. Kai tolla oli liikaa omaa tahtoa. Nyt kaikki menee omin käsin, puuron syötän.
Heh. Ihanaa, hyvä et on ollu hyviä päiviä. Ja aina huomaa tosiaan, et kaiken sen "valituksen" ja tytön tempperamentin kanssa taistelun ohella lapsessa on tsiljoona upeaa piirrettä Ja mäkin olen todennu et tytön kans hyvät päivät o todella mukavia,tyttö on huumorityyppi, loistavaa seuraa jne vaikka lahkeessa roikkuukin. Sit huonot pv on vastaavasti ihan P--stä.

OLIVIA kiva ku kerrot kuulumisia Ei meilläkää konttaus tuonu apua..saa nähdä tuoko sitte kävely. Konttaamalla vaan pääsee kivemmin roikkumaan lahkeessa, heh.. Ja joo, olen miljoona kertaa miettiny omaa pienuuttani jos tytölle "räjähdän". Tulee tosi avuton olo koska tietää ettei se auta yhtään, päinvastoin.
Mun on ainaki hirveen hankalaa ajatella et menisin purkautumaan kellekään "ulkopuoliselle". En tiiä, tuntuu et sit ku sen huonon pv jälkeen on hyvä päivä, nii nää valitukset tuntuu tosi turhille ja typerille. Tulee sellanen olo et koko vauvan "haastavuus" on vaan mun korvien välissä. Kuitenki kaikissa huonoissakin päivissä on tosi upeita ja ihania hetkiä, milloin aina miettii miten upea lapsi onkaan. Ja miettii et mitä hemmettiä mä valitan, luuseri. Tulee sellanen olo, et muillaki on varmaan vaikeaa mut mä oon jotenki heikko ja valitan vähästä ..

 

Kauniskuu:Juuri sen takia hakeuduin perheneuvolaan, että joku "ammattilainen" (ne oli erikoistuneet vauvaperheisiin) voisi arvioida, että onko lapseni jotenkin haasteellinen vai olenko mä vähän pimeä. No, voin mä pimeäkin olla, mutta sain kuitenkin vahvistusta siihen, että ei tässä ihan keskivertovauvan takia hiukset harmaannu...

Usein tosiaan lohdutetaan, että kyllä se SITTEN helpottaa, kun tapahtuu sitä ja tätä. Näitä rajapyykkejä on ohitettu, mutta eipä juuri helpota. Jospa se kuuluisa kävelytaito olisi ratkaisu...

kanga85: Meitäkin on neuvolasta ja lastenlääkärin taholta ohjattu lisäpunnituksiin (olen myös itse rääpäle...) ja fysioterapiaan, mutta toistaiseksi kaikki kehitysvaiheet ovat löytyneet omassa, vähän hitaassa aikatalussa. Eli ei ole täälläkään supervauvaa eikä -äitiä! Olipa tuo vauvana yhden lääkärin mielestä ylisyötettykin...Yritän muistuttaa itselleni, että lapsen parasta tässä ajatellaan, ja potkin vasta kotona seinää

 

Löysin tämän ketjun ja tajusin, että meidän vauva on vaativa vauva. Luin koko ketjun läpi ja niin paljon tuttuja ajatuksia ja tunteita!

Esikoinen oli todella helppo vauva, alusta asti tyytyväinen ja aurinkoinen ja todellakin vain söi ja nukkui. Ja silloin kun oli hereillä, oli tyytyväisenä lattialla, sylissä, sitterissä, missä nyt vaan tarve oli. Nukahti itse, nukkui hyvin yöt ja päivällä nukkui pitkiä pätkiä, yhdet 3-4h unet ja muutamat lyhyemmät ja rytmi muotoutui jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Kun aloin odottamaan tätä toista, mietin vähän että kuinka käy, kun olin varma että toista noin helppoa vauvaa ei voi tulla. Mutta en kuitenkaan ollut valmistautunut siihen, millaista vauva-arki olisi.

Ensimmäiset kaksi viikkoa meni hyvin, vauva vaan lähinnä nukkui ja söi. Tosin oli huono nukahtamaan, piti nukuttaa esim. vieressä ja oli hyvin herkkä siirtämisille, jos yritti rinnalle nukahtamisen jälkeen siirtää omaan sänkyyn niin tuli aina hurja huuto. Tyttö sitten nukkui mun vieressä, ajattelin, että kaipaa vaan enemmän läheisyyttä alkuun. Kolmen viikon iässä alkoivat masuvaivat ja yleinen tyytymättömyys.

Vauva ei ollut hereillä ollessaan hetkeäkään tyytyväinen, koko ajan kitisi tai itki vaikka mitä teki. Ei viihtynyt oikein missään, sylikään ei tuonut helpotusta läheskään aina. Nukahtaminen oli hankalaa, nukkui tosi pienissä pätkissä ja jos puoli tuntia päivällä nukkui putkeen, se oli ihme. Heräämisen jälkeen saattoi nukahtaa uudelleen, tai sitten ei ja jos heräsi, saattoi hetken aikaa olla suht tyytyväinen sylissä, sitten alkoi kitinä ja huuto. Siirtelyistä ei tykännyt yhtään, mitä monet sukulaiset eivät oikein ymmärtäneet. Olisi pitänyt vaan saada vauva syliin ja kierrättää sylistä toiseen eikä ymmärretty, kun en antanut sylistä pois jos oli siihen rauhoittunut ja tyytyväinen. Koska jos meni siirtämään siitä pois, kun oli tyytyväinen, niin alkoi kauhea huuto. Esikoinen protestoi kiukuttelemalla, kun äidin huomio meni päivisin vauvaan eikä ehtinyt hänen kanssaan olemaan, kun piti vaan yrittää miettiä miten saisi vauvan tyyväiseksi. Esikoisen päiväuniajat olivat painajaisia, kun yritin hyssytellä suunnilleen hysteerisenä vauvaa vuoroin sisällä ja ulkona, että esikoinen ei heräisi kesken unien huutoon.

Olin lopulta ihan poikki ja soitin ajan vyöhyketerapeutille. Kaksi kertaa vyöhyketerapiaa auttoi, ilmeisesti tytön suolisto lähti toimimaan paremmin ja sen jälkeen elämä helpottui vähän, tuli ekat hymyt ja alkoi vähän aikaa olemaan tyytyväisenä hereillä, mitä ei aiemmin ollut juuri tapahtunut. Unet olivat kuitenkin edelleen katkonaisia päivällä, öisin nukkui hyvin ja pitkiäkin unipätkiä. Tyttö alkoi myös nukahtamaan itsekseen omaan sänkyyn. Kuitenkin edelleen oli hyvin sylissä pidettävä ja viihdytettävä ja jos hermo meni, se meni sitten heti täysillä.

Meidän neiti on ollut myös alusta asti jäntevä ja kova liikkumaan. Muiden vauvat näyttävät omaan silmään oudolta, kun ne vaan möllöttävät lattialla tai leikkimatolla tai sylissä, kun meidän neiti sätkii ja potkii, viuhtoo ja huitoo ja pää pyörii. Sylissä ei ole viihtynyt oikeastaan koskaan vauva-asennossa, vaan haluaisi olla pystymmässä ja pitäisi olla liikettä. Tyttö on tosi tarkkaavainen ja tomera.

Nyt kun neiti on 4kk, on elämä huomattavasti helpompaa kuin pari kuukautta sitten, mutta huomattavasti hankalampaa kuin esikoisen kanssa oli. Tyttö on selvästi temperamenttinen luonne, kun hän hermostuu, hän hermostuu kunnolla ja äänenvoimakkuus nousee heti huippulukemiin. Jos joku "hätä" iskee, niin hän ei varoittele vaan alkaa karjumaan täysillä saman tien. Nykyään viihtyy jo vähän aikaa leikkimatolla tai sitterissä. Päivisin nukkuu edelleen aika lyhyissä pätkissä, mutta välillä saattaa jopa 1-2h nukkua putkeen - tosin silloinkin pitää käydä kuitenkin useamman kerran luona. Yöt menivat yhdessä vaiheessa tosi hyvin, mutta nyt on kiljuttu taas 2-3h välein monta viikkoa, välillä tiuhempaankin. Tuntuu, että tyttö reagoi kaikkeen tosi vahvasti - esim. pieruja huudetaan edelleen, välillä herää unilta kiljuen kuin päätä leikattaisiin ja kohta tulee iso pieru. Silloin, kun on tyytyväinen, tyttö on tosi iloinen ja valloittavasti hymyilevä neiti, joka juttelee paljon. Mutta silloin, kun ei ole tyytyväinen, tuntuu edelleen että koko päivä on yhtä kitinää ja huutoa eikä mikään mene oikein vaikka mitä yrittäisi tehdä.

Välillä olen edelleen niin väsynyt, että tuntuu että ei yksinkertaisesti jaksa. Tuttuja on nuo tunteet mitä muutkin ovat kokeneet. Ja se morkkis, kun ei meinaa jaksaa omaa lastaan. Rakastan tuota lasta ihan hirveästi, mutta kun on monta yötä putkeen nukkunut huonosti, kun toinen vaan kiljuu vähän väliä ja päivät samoin eikä oikein mitään syytä löydy eikä tiedä mitä tehdä, niin kyllä se ottaa koville. Mietin monesti myös sitä, että miten voi olla, että en edelleenkään aina tiedä mistä on kyse kun pitää vaan huutaa?? Kun kaikki tuntuvat suunnilleen ekasta inahduksesta tietävän mikä on vialla. Välillä tulee sanottua vauvalle, että oikeesti nyt naama kiinni ja sitten tuntuu kauhean pahalta. Eihän se sitä tahallaan tee eikä tarkoituksella ole hankala, mut aina ei vaan jaksa. Välillä tuntuu että tekisi vaan mieli antaa sen huutaa, kun kerran mikään ei auta kuitenkaan. Mutta en kuitenkaan anna, vaan yritän josko joku keino auttaisi. Tunnistan myös tuon mistä olette puhuneet, että se, mikä eilen auttoi, ei tänään auta. Voi kun olisi joku keino mikä varmasti aina toimisi, mutta ei.

Jatkan myöhemmin, nyt täytyy lopettaa... Neiti viihtyi ehkä 10 minuuttia lattialla, mutta nyt ei enää... Kuten olettekin puhuneet, pitää reagoida ennen kuin hermot menee kokonaan.

 

Kanga85, oletko käynyt avoimessa päiväkodissa Savonlinnassa? Pääsetkö? Me ollaan tykätty käydä siellä... Siellä on ihan tavallisia äitejä ja ohjaajat/lastentarhanopettjat ovat mahtavia...

 

PRECIOSA wellcome ! Taas kuulostaa kaikki hyvin tutulle. Mut joo, meilläkin vaihdettiin ä.maito apteekin erik.korvikkeeseen, loppui ne tietyt huudot ja itkuisuus. Tyttö oli maitoallerg. ja oireili mun imetysdietistä huolimatta,joten oli allerginen jolleki muullekin. Mua toki harmittaa ettei mua imetyksessä neuvottu eikä ohjattu diettien kans yms. mut nyt meni näin. Ainakin silloin saatiin hymyilevä ja aurinkoinen tyttö taloon. MUTTA ei se tietty tätä perimmäistä tulisuutta ja tempperamenttia poistanu minnekään. Edelleen kaikki vaaditaan ja eletään kovaan ääneen jne.
HEH..tuokin on niin tuttua, ja käsittääkseni tällasten jäntevien vauvojen ongelma, että esim pierut ja kakat tehdään huudon saattelemana. Vasta jonku aikaa (ikää siis pian 11kk) pierut tulee ihan "kivutta". Muutenki muistan, että jossain vaiheessa, en muista ikää, tyttö ikäänku rentoutu. Ei enää ollu sellanen rautakanki niinku ekat kuukaudet. Esim vauvana jos nosti ilmaan "vaakatasossa" niin tyttö oli sellanen levy, ei sellanen roikkuva vauva niinku vauvat yleensä. Olisko ollu sit jotain 5kk maita kun tyttö rentoutui.. Muistan senkin, tajusin kerran pukiessa kun kädet alkoi taipua hihoihin

JANNALIINI niimpä, tuo kierre on/oli se kurjuus, tuntu et koskaan ei päässy balanssiin. Liika väsy-huutoa/kitinää- sit ei nukuta sitäkään vähää jne.

Tosta johtuen mulla alkoi jo vauva-ajasta sellanen oma jännityskierre. Mä huomasin olevani tosi stressaantunu päivisin. Yritin elää edellä vauvaa ja panikoin tulemiset ja menemiset, nukkuma ja ruoka-ajat. Mies sai tuta osansa, koska aina kiirehdin kylästä pois ja kiukkusin sit miehelle ku se ei mun mielestä ollu tarpeeks nopea lähtijä. Vieläki huomaan näitä, mä katon kelloa ja yritän tulkita tytön olotiloja etukäteen, ettei menis siihen huutopisteeseen

SUljettu ketju vois ollaki ihan hyvä juttu

 

Toivottavasti tosiaan muilla ovat seuraavat vaavit helpompia tapauksia! Mä olisin kyllä toivonut, että eka olisi mieluummin ollut vaativa ja toinen helppo, kun ekan kanssa voi kuitenkin keskittyä täysin siihen yhteen lapseen, kun nyt taas on tuo toinenkin jota pitää ehtiä huomioida yhtä lailla. Toisaalta, jos eka olisi ollut tällainen tapaus, niin luultavasti meillä ei olisi vielä toista lasta

Jannaliini, meidän neidillä on siis kyllä masuvaivoja, ollut pienestä asti. Silloin siis huusi kuin syötävä puklua / röyhyä / pierua / kakkaa ja äkisti monesti aamuyöt kahdesta saakka aamuun asti kakkaa. Vyöhyketerapia auttoi aika paljon, mutta edelleen puklailee ja edelleen pierut ja kakat huudatuttavat välillä enemmän, välillä vähemmän. Mietin tässä juuri, pitäisikö mennä käymään taas vyöhyketerapeutilla, jos neidin suolisto on taas jotenkin jäkissä niinkuin silloin alkuun ilmeisesti oli, koska silloin kaksi kertaa jo auttoivat selvästi. Nyt panttaa kakkaa, kolmeen päivään ei ole tullut ja se varmasti vaikuttaa myös tuohon kiukkuisuuteen. Tytöllä on myös vaikeuksia siirtyä unijaksosta toiseen eli monesti herää huutamaan siinä välissä eikä aina saa nukahtamaan uudelleen ja sitten on kiukkuinen kun väsyttää (eikä me sit oikein tiedetä onko nyt sitten väsy vai onko nälkä vai onko kuitenkin vaan tylsistynyt vai onko puklua tai pierua tulossa vai mikä on...).

Mä olen kyllä kiinnostunut suljetusta ryhmästä, kivempi olisi silleen kirjoitella joten jos joku perustaa niin olen mukana!

 

Jannaliini!
Perustaks sie kerhon? Vai miten ?

 

Mäkin tulen kerhoon! :wave:Kertokaa sit vaan mistä sen löytää!

 

Minäkin tuun mielelläni kerhoon juttelemaan! Laittakaa linkkiä siihen kerhoon, kun joku sen on perustanut.

Preciosa tervetuloa mukaan keskusteluun, tää on ollut ihan mielettömän hyvä ketju. Monet kerrat tullut helpottunut olo, kun on huomannut, että on muitakin äitejä, jotka painii ihan samanlaisten asioiden kanssa samanlaisten vauvojan parissa. Sinulla tosiaan tilanne hieman toinen kuin esim. minulla, kun sinulla tämä lapsi on toinen. Mutta onneksi sentään esikoisesi on rauhallinen ja ”helppo” lapsi. Sinunkin kokemuksesi kuulostavat todella tutuilta. Meidänkin vauva on ollut alusta asti todella jäntevä, niskaa ei tarvinnut tukea edes synnytyssairaalassa ja päätä kannateltiin muutenkin todella hienosti ihan alusta saakka. Meilläkin oli 2,5kk todella pahat mahavaivat, mutta edelleen (tyttö 7,5kk) tytöllä on todella herkkä maha ja vatsa reagoi välillä ties mihin. Edelleen tyttö välillä öisin itkee mahakipuja ja tekee kakkaa suurella hartaudella. Käytiin kanssa vyöhyketerapiassa kolme kertaa ja mahan tilanne alkoi samoihin aikoihin rauhoittua, johtuiko sitten iän lisääntymisestä vai vyöhyketerapiasta. Vauva-asennossa ei meilläkään olla ikinä viihdytty. Ja minäkään en edelleenkään läheskään aina ymmärrä, mitä tyttö on vailla. Kyllä tässä muutaman kuukauden aikana itkusta on alkanut erottua enemmän sävyjä ja nälkäitku on sellaista, minkä erotan varmasti, mutta muut itkut ovat niin samanlaisia, että monesti saa hakea oikeaa tarvetta.

Jannaliini meilläkin on välillä tuota väsykierrettä. Tyttö nukkuu tosi lyhyitä päiväunia ja välillä herää virkeänä ja välillä jo valmiiksi ihan väsyneenä ja silloin vaan odotan iltaa, että tyttö kävisi yöunille ja seuraava päivä olisi ehkä helpompi. Nimittäin tytön ollessa väsynyt _mikään_ ei onnistu.

Meidän vaativasta vauvasta on paljastunut taas uusia puolia, kun tyttö potee ensimmäistä korvatulehdusta ja keuhkoputkentulehdusta. Tyttö on ollut niin reipas sairastaja, etten ikinä uskoisi hänen kärsivän mistään taudista. Jaksaa hymyillä ja ”vitsailla” ja olla todella mukavaa ja hupaisaa seuraa. Taitaa olla lääkitys kohdallaan.

 

Niin ja mulla on Kauniskuun tapaan kauhea stressi tytön touhuista ja rytmistä. Yritän aina ennakoida ja monesti myös ajattelen, että joidenkin asioiden on tapahduttava, että meidän ulkoilut/muut menot sujuisivat. Esimerkiksi jossain vaiheessa tuntui ihan maailmanlopulta lähteä kauppaan, jos tyttö ei suostunutkaan juomaan maitoa ennen lähtöä. Mies oli monesti ihan hermona siitä, että suunnittelen meille jotain aikataulua ja sitä, miten asioiden pitäisi mennä. Yhtäkkiä huomasin, että reissut saattoivat mennä tosi hyvin, vaikkei tyttö olisikaan juuri ennen lähtöä juonut. Ja muutenkin olen aina lähdössä kyläpaikoista riittävän ajoissa ja laittamassa tyttöä nukkumaan mielestäni just oikealla hetkellä jne. Mies olis näissä asioissa paljon rennompi kuin minä, ja se aiheuttaa välillä eripuraa.

Ja piti sanoa, että pelkään edelleen esim. muskarista ja vauvauinnista lähtöä, kun tyttö inhoaa pukemista niin paljon. Tyttö huutaa aina kurkku suorana ja se on aina meidän vauva, jonka takia koko talo raikaa. Välillä olen ihan hemmetin kateellinen niille äideille, joiden lapset vaan makoilee rauhassa, kun niitä puetaan. Näiden kuukausien aikana meillä ei ole ollut varmaan ainuttakaan kertaa, kun tyttö olis puettu ilman kauheeta raivoa.

 

Ja sanonpa vielä senkin, mitä Kauniskuu jossain vaiheessa sanoi, että toivottavasti tyttö ei ikinä lue tätä ketjua! Tyttö kun on hyvänä päivänä ja hyvinä hetkinä aivan mieletön persoona, ja syvällä sisimmässäni tiedän, etten vaihtaisi näitä tytön hankaluuksiakin aiheuttavia luonteenpiirteitä minnekään. Tyttö on ainakin todella ainutlaatuinen persoona.

 

Jannaliini Liittymishakemus laitettu, vaikkakaan en hoksannut mihin noita tietoja pitäisi kirjoitella. On hieman hidas olo kun kohta 72 tuntia mennyt 4 tunnin unilla... meidän neidillä TAAS meinaan flunssa, kuume, yskä, korvatulehdus ja kaksi poskihammasta tuloillaan. Arght!

 

Löysin vasta tämän ketjun ja kylläpä hepottaa niin,että itku meinaa tulla. Niin raskaalta ajoittain tuntuu tämä vauva-aika ja ihanaa, että en olekkaan yksin näiden ajatusten ja tilanteiden kanssa.Meidän tyttö on 6kk ja lähes kokoaika on mennyt stressatessa, että onko tämä lapsi terve, mikä on kun raivoaa, kitisee, itkee.Ongelmat alkoivat tytön täytettyä 2kk. Maitoallergia suolisto-oireinen meiltäkin löytyi ja oikean korvikkeen myötä toki helpotti vatsavaivat mutta hetkenpäästä alkoi taas itkut ja kitinät.

Nukahtaminen on suurin ongelma meillä kun ei suostu nukkumaan ja väsyneenä sitten kiukkuaa:kieh:Illat ovat yhtä helvettiä, kiikutetaan, hyppyytetään,pidetään laittialla, sitterissä jne. Vähän aikaa viihtyy ja sitten alkaa taas kitinä.Yöunille meno venyy 23.30-24.00 joka ilta ja ollaan ihan puhki|OKun saisi edes jokus katsoa yhden iltaohjelman tv:stä rauhassa niin omat "akut" latautuisivat.

Kun näitä päiviä on mennyt riittävästi olen jo vakuuttunut, että neidillä on jotakin pahasti pielessä. Sitten lähdetään kauppakeskukseen, kylään, muskariin ym niin neito on maailman rauhallisin ja iloisin lapsi.Ulkopuoliset ihmiset aina toteavat, että ompa rauhallinen ja iloinen vauva. Niinpä kun tulisitte meille kotiin niin tietäisitte

Vie nyt sitten lapsi lääkäriin ja kerro,että onkohan kaikki hyvin kun ei viihdy kotona, että pitäisikö muuttaa JumboonOlen ruvennut pelkäämään iltoja, koska en kestä kuunnella itkua ja yritän ennakoida kaikki tilanteet niin,että suht vähällä itkulla mentäisiin.
Nyt siis luettuani ketjua vahvistuu ajatus,että meillä on vaativa ja tempperamenttinen vauva!

Helposti huomaan, että kun yritän kertoa jollekkin meidän tilanteesta vähättelen asiaa ja kerron vain pintaraapaisun, koska pelkään saavani outoja katseita, että ei meillä ole tuollaista. Ja olenko huono äiti kun puhun negatiivisesta omasta vauvasta, jonka olen vuosien lapsettomuuden jälkeen vihdoin saanut elämään.
Kiitos siis, että olette jakaneet omaa arkeanne tänne, enää en ole niin yksin.Toivottavasti voin liittyä teihin kerhon puolelle?Aurinkoisia syyspäivä ja voimia kaikille vaativien mussukoiden äideille!

 

Hei! Minäkin pyrin kerhoon, ja voin myös muuttaa Jumboon

 

Laitoin myös liittymispyynnön kerhoon Jatketaan siis juttua siellä!

 

Mä laitoin myös liittymispyynnön. Kiitos Jannaliinille kerhon perustamisesta!

 

Mä muutan kans Jumboon.. tai vaikka edes Cittarikin kyl kävis

Ööh. tuleeks se hyväksyntä sitte viesteihin vai miten..?

Kummallisia päiviä. Tiiättekö.. vaikka tiedän,että tytön allergia, tempperamentti ja vaikka mikä vaikutti imetyksen epäonn. niin silti mä välillä pysähdyn..
Mä tänäki aamuyönä kun tyttö vaati raivolla aamu 5 aikaan maito/vesisotkuaan, että helekutti..pitäs "huudattaa" tyttö pian noita eroon..ja heittää koko pullot roskiin. (Tyttö on nii kiinni maitopullossaan että tiedän sen olevan extra-haastavaa) Mä mietin, miten olin ajatellu imettäväni jopa lapsentahtiin..Miks sitten "lapsentahtinen"pullottelu ei oo "se-juttu"? Miks mä haluan äkkiä eroon koko touhusta. Välillä mä kiroa koko pullotouhua ja mietin miten ihana olis ku ei tarviis tapella eroon noista pulloista. Tiedän miten tahtojen taistelua se tulee olemaan. Välillä mä edelleen masentelen imetyksen epäonnistumista muutenkin.
Välillä mä mietin, miten "helppoa" on ollu vaan jatkaa tota aamuyön syöttöä. Kaikki rauhottuu siihen. Mua ei huvita yhtää alkaa huudattaa (siis HUUTOA se tulee olemaan vaikka kuinka olisin vieressä tai rauhottasin) tyttöä. No, lähinnä sen takia, et mä pelkään, että aamut alkaa sit taas klo 5 ja tyttö on p**lle ammuttu koira koko päivän koska unet jää lyhyiks. Tiedän et se olis varmaan väliaikaista mut silti.

Mites muut..ketkä ei enää imetä? Miten teillä maitopullo istuu vielä päiväkuviossa? Mä olen 5kk iästä yrittäny tarjota nokkista ja lasia tms. mut hirvee huuto kunnes saa pullon. Tietää jo kai, että huutamalla sen sit saa ?? Onko muille pullo tärkeä?? Tytölle pullo tuntuu olevan tärkee, enemmänki lohtu tms kuin se itse maito.. Tai ainakaan maitoa se ei suostu muualta juomaan.. En mä sillä, ei mulla oo kiire vierottaa.. tai tässäkin mun mielialat vaihtelee (kuten edellä kuvasin). Välillä mua raivostuttaa koko pullorumba ja välillä taas ajattelen, ettei asialla oo mitään kiirettä ja haluan antaa tytön nauttia kun siitä kerran nauttii : /

 

Löysin tämän ketjun ja tajusin, että meidän vauva on vaativa vauva. Luin koko ketjun läpi ja niin paljon tuttuja ajatuksia ja tunteita!


Ensimmäiset kaksi viikkoa meni hyvin, vauva vaan lähinnä nukkui ja söi. Tosin oli huono nukahtamaan, piti nukuttaa esim. vieressä ja oli hyvin herkkä siirtämisille, jos yritti rinnalle nukahtamisen jälkeen siirtää omaan sänkyyn niin tuli aina hurja huuto. Tyttö sitten nukkui mun vieressä, ajattelin, että kaipaa vaan enemmän läheisyyttä alkuun. Kolmen viikon iässä alkoivat masuvaivat ja yleinen tyytymättömyys.

Vauva ei ollut hereillä ollessaan hetkeäkään tyytyväinen, koko ajan kitisi tai itki vaikka mitä teki. Ei viihtynyt oikein missään, sylikään ei tuonut helpotusta läheskään aina. Nukahtaminen oli hankalaa, nukkui tosi pienissä pätkissä ja jos puoli tuntia päivällä nukkui putkeen, se oli ihme. Heräämisen jälkeen saattoi nukahtaa uudelleen, tai sitten ei ja jos heräsi, saattoi hetken aikaa olla suht tyytyväinen sylissä, sitten alkoi kitinä ja huuto. Siirtelyistä ei tykännyt yhtään, mitä monet sukulaiset eivät oikein ymmärtäneet. Olisi pitänyt vaan saada vauva syliin ja kierrättää sylistä toiseen eikä ymmärretty, kun en antanut sylistä pois jos oli siihen rauhoittunut ja tyytyväinen. Koska jos meni siirtämään siitä pois, kun oli tyytyväinen, niin alkoi kauhea huuto. Esikoinen protestoi kiukuttelemalla, kun äidin huomio meni päivisin vauvaan eikä ehtinyt hänen kanssaan olemaan, kun piti vaan yrittää miettiä miten saisi vauvan tyyväiseksi. Esikoisen päiväuniajat olivat painajaisia, kun yritin hyssytellä suunnilleen hysteerisenä vauvaa vuoroin sisällä ja ulkona, että esikoinen ei heräisi kesken unien huutoon.

Olin lopulta ihan poikki ja soitin ajan vyöhyketerapeutille. Kaksi kertaa vyöhyketerapiaa auttoi, ilmeisesti tytön suolisto lähti toimimaan paremmin ja sen jälkeen elämä helpottui vähän, tuli ekat hymyt ja alkoi vähän aikaa olemaan tyytyväisenä hereillä, mitä ei aiemmin ollut juuri tapahtunut. Unet olivat kuitenkin edelleen katkonaisia päivällä, öisin nukkui hyvin ja pitkiäkin unipätkiä. Tyttö alkoi myös nukahtamaan itsekseen omaan sänkyyn. Kuitenkin edelleen oli hyvin sylissä pidettävä ja viihdytettävä ja jos hermo meni, se meni sitten heti täysillä.

Tuntuipa omituiselta lukea. Minä olisin voinut kirjoittaa tämän!

 

Jannaliini Minäkin voisin liittyä kerhoon. Olen palstaa aina välillä lukenut, mutten ole liittynyt, koska olen itsepintaisesti ajatellut, että ei meidän poika ole vaativa vauva, nyt kuitenkin olen ihan loppu, ja olen valmis hyväksymään, että meidän poika TODELLAKIN ON vaativa vauva ja vertaistuki tarpeen. Hyvin tuttuja ajatuksia kaikilla. Täytyy vielä lukea läpi tää keskustelu, mutta meillä siis 10kk poika jolla tahtoa enemmän kuin liikaa. Kopion tähän viestin, jonka liitin toiseen ketjuun äsken.

Mä olen niin pettynyt itseeni äitinä. Mä en enää tiedä onko vika mussa vai mun kasvatuksessa vai lapsessa vai missä, mutta mä olen vaan ihan poikki, kun kotona olosta ei tuu mitään. Kuinka paljon te leikitte teidän lasten kanssa? Mä olen alkanut miettiä, että mä varmaan en käsitä mitä kotiäidin pitäis tehdä. Mä luulin ennen, että olen koti-ihminen ja vauvan kanssa kotona oleminen olis ihanaa ja mä olen niin pettynyt, että eikö musta ookaan tähän. Muiden lasten kanssa oon aina pärjännyt, mutta miksen omani? Mä en varmaan leiki tuon kanssa tarpeeksi. Leikkiikö muut kotiäidit lastensa kanssa kaiket päivät? Meidän poika ei oo kiinnostunut leikkimään itsekseen. Jos mä istun sen vieressä lattialla ja leikin samoilla leluilla kuin se, niin sitten se on iloinen. Mutta jos otan itselleni kirjan tai kutimen ja ajattelen, että istun siinä vieressä ja leikin samalla, niin poika tulee kuin kissa istumaan kirjanpäälle, roikkuu kaulassa ja repii langoista. Ei siis toivoakaan, että leikkis itsekseen, vaikka mä istun vieressä. Jos olen kauempana se konttaa mun jalkaan. Vessassakaan en voi käydä enää, koska poika tulee mukaan, repii paperin, kaivaa roskiksen, kaivaa pyykkikorin, hyppää ammeeseen ja leikkii vessaharjalla tai itkee, että ota syliin. Ja jos en ota vessaan mukaan, niin konttaa salamana perään ja huutaa. Ja aamulla vaikka en tekis mitään muuta kuin suoraa ulos, niin on jo kitinät ennen kuin ollaan ulkona. Mä en saa vaatteita laittaa päälle ilman, ettei poika kitise jalassa. Ja tänään oltiin mll:n perhekahvilassa, mikä oli tosi kiva, ja meni hyvin, mutta kun se loppui alkoi jo valmiiksi ahdistaa, että täytyy tulla kotiin. Ja olin niin kateellinen muille äideille, jotka sanoi, että on aamulla lukenut hesarin. Siis LUKENUT HESARIN. Mä en muista koska olisin viimeksi saanut lukea mitään ilman, että mun lehti revitään. Ja ei vaikka mies olis kotona. Jos toinen levittää lehden, toisen on vietävä lapsi toiseen huoneeseen. Ja nytkin kun kirjoitan tätä poika leikkii kaikella mikä ei oo hyvä (heiluttaa ovia - jatkuva kolina ja itku), yrittää saada kaiken mitä ei saa, johdot, kirjat, laskut ym pöydiltä. Ja vaikka aamupäivä menis hyvin ja ollaan liikenteessä, niin silti nukkuu vaan 30 min tsägällä ja sama sirkus alkaa. En vaan ymmärrä. Ja kun mä haluaisin nauttia tästä, mutta kun en voi edes astianpesukonetta täyttää rauhassa kun toinen tulee sen tyhjentämään. Ja muualla on kivaa, mutta ei me nyt voida kotona oloa loputtomiin välttää. Ja kun mä jo etukäteen stressaan, että nukkuuko poika tänään ja tiedän ettei nuku jne, niin kaikki on ihan yhtä säätämistä. Ja niin poika on kyllä todella hurmaava, hymyilevä, iloinen, aktiiinen, liikkuvainen taitava jne, kun sille päälle sattuu, mutta kun ei niin elo on sitten tätä jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. väsyttää.