Väleihin puolison ex:n kanssa

Uusperhe on aina haastava yhtälö sen kaikille jäsenille. Halusipa tai ei, ex-kumppanitkin "roikkuvat" perheen matkassa jollakin tapaa aina lasten vuoksi.
Mietinkin, miten olette päässeet yhteistyöhön puolisonne ex:n kanssa ja mitä se teiltä vaatii? Onko ex halukas olemaan väleissä kanssanne?
Itse olen alku vaikeuksien jälkeen päässyt hyviin väleihin mieheni ex-puolison kanssa. Kyllähän se on vaatinut ponnisteluja ja hyvää tahtoa sekä minulta ja miehen ex:ltä. Välillä on vaikea sietää sitä, että ex soittelee usein miehelleni - aina ei välttämättä ole kyse lasten asioista (kysyy lainaksi työkaluja tai pyytää mieheltä apua jonkin tekemiseen). Aluksi tuntui, etten saa omaa tilaani hänen puolisonaan, kun miehen ex on mukana kaikissa sukujuhlissa ja perhetapahtumissa anoppilassa. Lapsillamme on sama harrastus, joten sielläkin olemme hyvin usein koko porukalla.
Mieheni pyynnöstä anoppi otti mieheni ja hänen ex-puolisonsa hääkuvansa pois olohuoneensa seinältä - katselin sitä siinä aika kauan ja pitää myöntää, että ei tuntunut hyvältä. Anoppi kyllä tykkää myös minusta, joten ei kai vain tullut ajatelleeksi koko asiaa.
Mutta kiitosta pitää antaa paljon myös mieheni ex-puolisolle siitä, että meillä on nykyisin hyvät välit, sillä ei ole aina helppoa tykätä ihmisestä, jonka vuoksi mies lähtee avioliitosta. Nykyisin käymme kahvilla silloin tällöin toistemme luona. Olen erittäin onnellinen siitä, että hän ei ole jäänyt rypemään katkeruuteen, vaan on mennyt elämässään eteen päin. Onhan se lasten kannalta hyvä asia, että me aikuiset olemme sovussa keskenämme ja lapset näkevät, ettei kenelläkään ole paha olla. Parhaani mukaan yritän toimia niin, että välimme pysyvät hyvinä jatkossakin.

 

Kuulostaa fiksulta, mutta ootteko sitä aidosti?Jotenkin kuitenkin haiskahtaa ettet oikeesti väiltä niin kovasti miehesi exästä...
Minä itsekkin äitipuoli ja koitan sietää mieheni exää välillä hyvin ja välillä huonosti...Lasten takia ok tulla toimeen, mutta välillä lasten äiti käyttää tätä kyllä hyväkseenkin.
Onneksi meillä tuota välimatkaa kuitenkin on... =)

 

Mie koitan kyllä ymmärtää mieheni lapsia...En jaksa ennää haastaa riitaa mut kyl minäkin saan relata...

 

Jos oikeasti oletet pystyneet tuohon teidän perheessä ja se toimii, ok. Minusta ei kuitenkaan voi olettaa, että kaikissa uusperheissä olisi noin. Itse en edes haluaisi olla mieheni exän kanssa missään väleissä ja hän vielä vähemmän minun kanssani. Lienee parasta kaikille, ettei tuollaista edes yritetä. Sitä en tiedä, mitä seuraa, kun nyt 7-vuotias miehen ja hänen exänsä lapsi viettää lakkiaisia, häitä tms. Uskon, että lapsi haluaa kutsua minutkin ja sisaruksensa, mutta ex varmaan vastustaa tyyliin vain kuolleen ruumiini yli. Todennäköisesti hän jyrää lapsensa tahdon yli. Onneksi noihin asioihin on vielä aikaa, voihan tilanne muuttuakin.

Tärkeintä on kuitenkin tulla niiden lasten kanssa toimeen, että normaali perhe-elämä toimii uusperheessä silloinkin, kun etälapset ovat paikalla. Jos niin on, niin kaikki hyvin ja muu on ekstraa.

 

Me käymme mieheni lasten juhlissa ex:n kotona ja on ollut ihan lämminhenkisiä juhlia. Mutta toisaalta minun lasteni isä ei tule meille lasten juhlia viettämään, koska hänen uusi puolisonsa ei halua olla meidän kanssa missään tekemisissä, eikä anna lasten isänkään olla. Surettaa lasten puolesta, sillä he toivoisivat, että isä tulee esim. synttäreille.

 

Minä en edes tunne mieheni exää enkä näe mitään taarvetta tutustuskaan, kuten ei hänkään minuun. Olen ollut mieheni kanssa avioliitossa 6 vuotta emmekä ole koskaan hänen exän kanssa tavanneet.
Heillä on yksi 10-vuotias lapsi joka kulkee bussilla meidän luoksemme 150 km:n matkan.

Mitään riitoja ei ole enkä minä ole heidän eronsa syy ollut mutta emme vaan ole halunneet tutustua vaikka mahdollisuus siihen olisi ollut useammankin kerran.

Miehenikään ei ole hänen kanssaan edes puhelinyhteydessä. Lapsi itse soittaa kun on tulossa ja muutenkin kuulumisia. Enkä kerran vuodessa heillä on jotain asiaa mitä pitää puhelimitse hoitaa.

Ai niin, uskokaa tai älkää mutta edes valokuvaa en ole missään hänestä nähnyt.

 

jeps ei todellakaan olla väleissä miehen exän kanssa, enkä todellakaan haluakkaan, täysin mielen vikainen akka!! hän kun on kokoajan yrittänyt tehdä meidän elämästä yhtä #&%?$!*ä.. heidän erosta on jo yli 5vee mut ei vaan pääse yli!! olen hänelle täysin punainen vaate ja meidän lapset siis minun ja mieheni jotain ihan kamalaa!! mulla ei ois mitään väliä jos tämä ihminen vois olla ihmisiksi mutta ei!! en kyllä siltikään meille käskis tai kahville menis!! en myöskään kyllä ymmärrä näitä synttäreitä yhdessä juhlissa ym... haiskahtaa kyllä hiukan.. tietty sitä voi selittää että lasten takia jne,... kyllä meillä on alusta asti vietetty lapsilla syntärit meillä ja sit äiti on pitänyt omansa samoin joulut ym... tuntuu ettei pystytä päästään irti menneestä jos on tollasta on.juu en todellakaan viettäis joulua ym miehen exän kanssa sais kyllä mies viettää ihan yksin jos haluais eikä trvis sit kyllä enää takas tullakkaan, no meillä ei tahdo olla missään tekemisissä kylläkään!!

 

Alussa toivoin, että olisimme voineet olla mieheni exän kanssa väleissä (ei nyt läheisissä, mutta asiallisissa) ihan lasten takia. Vaan eipä siitä mitään tullut. Jokunen kuukausi meni jotenkuten, puhuimme jopa muutaman kerran puhelimessa. Sitten alkoi häiriköinti, lapsilla kiristäminen ja yritys rikkoa mieheni ja minun välit valheilla ym. Enää en ole aikoihin halunnut olla missään tekemisissä, eikä onneksi miehenikään. Nainen on rauhoittunut (sai raivokohtauksia), kun ei miestäni enää näe, sillä lapset ovat jo tarpeeksi isoja kulkeakseen bussilla tapaamisten matkat. Saa nähdä, mitä sitten tapahtuu, kun tulee rippijuhlien ym. aika.

 

No, mielipiteitä on monia -huomaan! Itse en pidä itseäni mielenvikaisena ex-akkana. Olen huomannut, että omat lapseni toivoisivat, että heidän isänsä ja hänen nykyinen kumppaninsa olisivat meidän kanssamme yhtä hyvissä väleissä, kuin nykyisen mieheni ex on meihin. Itse en henkilökohtaisesti kaipaa entistä miestäni ja hänen nykyistä kumppaniaan minkään, haluan vain, että lapsillani on isä edelleen elämässään. Erosimme ex-puolisoni kanssa sovussa ja olimme ystäviä siihen saakka, kunnes hänen nykyinen kumppaninsa teki siitä stopin - samoin lasten tapaamisista isänsä kanssa. Mielestäni ei kovin aikuista käytöstä.
En myöskään ole missään vaiheessa häiriköinyt tai piinannut heitä mitenkään - päinvastoin olen pitänyt aina hyvin matalaa profiilia ja ottanut yhteyttä harvoin ja aina vain lasten asioissa.

Mutta alkuperäinen kysymykseni koski sitä, miten olette päässeet väleihin puolisonne ex:n kanssa, eikä sitä miten olette pitäneet hänet pois elämästänne! :/

 

\

Minä en edes tunne mieheni exää enkä näe mitään taarvetta tutustuskaan, kuten ei hänkään minuun. Olen ollut mieheni kanssa avioliitossa 6 vuotta emmekä ole koskaan hänen exän kanssa tavanneet.
Heillä on yksi 10-vuotias lapsi joka kulkee bussilla meidän luoksemme 150 km:n matkan.

Mitään riitoja ei ole enkä minä ole heidän eronsa syy ollut mutta emme vaan ole halunneet tutustua vaikka mahdollisuus siihen olisi ollut useammankin kerran.

Miehenikään ei ole hänen kanssaan edes puhelinyhteydessä. Lapsi itse soittaa kun on tulossa ja muutenkin kuulumisia. Enkä kerran vuodessa heillä on jotain asiaa mitä pitää puhelimitse hoitaa.

Ai niin, uskokaa tai älkää mutta edes valokuvaa en ole missään hänestä nähnyt.

Mielestäni aikuisten kuuluu sopia lapsen asioista kuten esim. tapaamisita ja niihin kuuluvista järjestelyistä, ei tuollaisia asioita yleensä vastuuntuntoiset vanhemmat jätä lapsen varaan. Jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus, on lapsen asioista voitava puhua ja sopia keskenään!

 

En ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Enkä näe mitään tarvetta edes tutustua. Miksi pitäisi?

 

Jaa-a. Onpa vaikea ja tulenarka aihe vastauksista päätellen. Mulla se tilanne, että tulen tosi hyvin juttuun ex-mieheni nykyisen vaimon kanssa (en tykkää nyxä-sanasta). Olen kai pipi: hänhän se "vei" mieheni. Joojoo. Siitä on kuitenkin aikaa. Sattuihan se aluksi, mutta eteenpäin pitää mennä. En ole märehtivää tyyppiä muutenkaan, enkä välitä katsella takapeiliin missään asiassa. Joten jutellaan puhelimessa luontevasti, ja silloin, kun satutaan tapaamaan. Ihan kuin kenen hyvänsä kanssa. Ei hän ole multa sitäkään salannut, jos exäni on tehnyt elämästä vaikeaa... :0 Olen joskus miettinyt mistä tämä johtuu, tullut siihen tulokseen, että olemme temperamentilta ja muutenkin aika samanlaisia...

Tätä taustaa vasten on tuntunut oudolta, ettei nykyisen mieheni exä pysty kommunikoimaan kanssani. Ei kuulemma halua olla tekemisissä. Siis ei millään tavalla. Kadulla sanoo hei, kun tulee vastaan, mutta ei muuta. Hänelle ero miehestään oli ilmeisesti kovempi pala, kuin tahtoo myöntää. Olen sitä mieltä, että meillä kaikilla olisi helpompaa, jos minäkin voisin vastata puhelimeen silloin kun hänen numeronsa vilkkuu puhelinnäytössä. Nyt leikimme jonkinlaista leikkiä, jossa minä olen näkymätön-aave, koska miehen exä on osoittanut, ettei kestä minua. Hän voi soittaa vaikka pikkuhuppelissa puolilta öin, tai pyytää miestäni kahville, ja koko ajan hänen mielikseen leikitään, ettei minua ole olemassa.

Koen tämän kiusallisena, jotenkin epänormaalina. Miehelleni ex purkaa yksityisasioitaan miessuhteistaan lähtien, kyse ei todellakaan ole siitä, että puhuttaisiin lähes aikuisesta lapsesta. Mieheni on kiltti luonne, eikä tahdo exälleen mitään pahaa, pelkää riitelyä ex:n kanssa, joka on luonteeltaan hyvin hallitseva.Miehen mielistely saattaa tietysti osaltaan vaikeuttaa tilannetta... Olen ajatellut, että ei näinkään voi jatkua. On jollain tavalla astuttava esiin, halusi ex sitä tai ei. Vaikka minussakin on tätä liiallisen kiltteyden vikaa, toisin kuin exässä!
No, heidän erostaan ei ole monta vuotta, ja mies aloitti suhteen kanssani heti sen perästä, vaikka ex ilmeisesti luuli, että nyt he pitävät jotain "paussia" (?). Joten siksi minä kai se punainen riepu olen!

 

Aluksi välit olivat suht hyvät, taisi ex luulla ettei suhde kestä, nyt neljän vuoden avioliiton jälkeen ei ex enää tervehdi vaikka minä tervehdin häntä!
Eikä puhu mieheni kanssa heidän yhteisen lapsen asioista vaikka pitäisi. Lapsen kannalta olisi hyvä jos olisimme puhe väleissä, mutta minkäs sille mahtaa?