En kestä enää sukulaisiani. Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi valittaessani heistä. En vaan haluaisi raivota niille päin naamaakaan.
He ovat niin konservatiivisia ja jäykkiä kaikessa. Lapset tuntuvat olevan niille ihan eri arvoisia kuin aikuiset. Omat huolet on aina tärkeämpiä kuin muut ihmiset. Huokuvat negatiivista maailmankuvaa ja itsekkyyttä.
Käymme siellä toisesta kaupungista. Ei siis edes ihan joka toinen viikonloppu. Silloin ilmoitamme hyvissä ajoin yleensä tulostamme. He taas ilmoittavat aina tekevänsä aikaa vievän kauppareissunsa tietenkin la aamupäivänä, jolloin ei saa tulla. Aina samaan aikaan, vaikka haluaisimme mielellämme tulla itse jo ennen puolta päivää.
Kaupasta ostavat epäterveellisiä ruokia, joista olemme valittaneet hienovaraisesti ja kehottaneet ostamaan vähän terveellisempiä vaihtoehtoja. Ei mene vaan jakeluun. Olemme jopa aina joskus osallistuneet itse kaupassa käyntiin, mikä on ainoa tapa saada terveellistä ruokaa, vaikka kuinka tarkasti niitä informoisi terveelllisestä ruoasta.
Ne ovat ihan kykenemättömiä myös leikkimään lapseni kanssa. Yritän kannustaa niitä kovasti tutustumaan lapseeni leikkimällä. Aina se leikkiyritys loppuu pian siihen, että niillä on jotain muuta tekemistä. Pitää lukea lehti tai syödä tai nukkua tai laittaa ruokaa vaikka mitä. Ollaan tarjouduttu mieheni kanssa tekemään itse ruoka, kun ollaan kylässä, mutta ei.
Yleensä niiden oleskelu viikonloppuina on kuitenkin kamalan apaattista loikoilua yleensäottaen. Istuvat sohvalla lukemassa lehtiä. Ottavat päiväunet, syövät ja kahvittelevat. Illalla katsovat televisiota. Ei mitään aktiivista toimintaa vaan ikinä. Meille ei puhutakaan oikein mitään. Vain jotain virallisia kuulumisia kysellään. Vaikeaa saada keskustelua aikaiseksi. Siskoni ja äitini ovat aina toisessa huoneessa keskustelemassa keskenään. Eivät mielellään kuuntele, mitä asiaa muilla voisi olla. He syövät eri aikaan. Tekevät ruoan, tiskaavat kahdestaan. Ollaan tarjouduttu mieheni kanssa tekemään kyllä kaikkea itsekin, mutta ei tunnu menevän perille. Tuntuvat mielummin tekevän kaiken itse, että ei tarvitsisi seurustella meidän kanssa. Ollaan siis kuin hotellissa. Vieraiden ihmisten kestittävänä.
Siskoni on ollut lapsenvahtina tuntemattomille ihmisille, mutta tuntuu, ettei sillä ole mitään käsitystä, mitä lapsen kanssa voisi leikkiä. Aina vaan ollaan kieltämässä jotain. "Älä, sitä ja älä tätä!" Tädin korviin, polviin tai mihin milloinkin sattuu. Pyytää lasta tulemaan luokse ja ihmettelee kun se liikkuu koko ajan eri suuntiin, niin kuin lapset mielestäni normaalisti tekee. Itse ei voi mennä lapsen luokse ja perässä millään. Ihan kuin joku vanha mummo. "Tules nyt tänne ja mihin sä nyt meeet?" Ei se leikikään mun kanssa, kun istun tässä vaan paikoillaan.
Äiti on toinen tapaus. Kauhean arka leikkimään lapseni kanssa oma-aloitteisesti. Tarvii siskoni mukaan muutenkin joka asiaan, mitä tekee. Vievät sitten hirveällä tohinalla lapsen ulos vähäksi aikaa, kun olen sitä ehdottanut.
Itseäni ei sinne enää kiinnostaisi mennäkään, mutta tunnen velvollisuutta lapseni takia. Ja toista siskoani on ehkä kuitenkin kiva nähdä sekä isääni, joka on jo hyvin huonokuntoinen, tiedä koska heittää henkensä.
Mieheni vanhemmat ovat taas niin toisenlaisia, että hävettää. Ovat aina tosi kiinnostuneita lapsestamme, niin kuin se olisi maailman mielenkiintoisin asia. Kaikki mitä lapsi tekee on niille ihmeellistä ja arvokasta. Kun niille menee kylään on kaikki mahdollinen tehty valmiiksi. Muiden hommien ohella ehtivät muutenkin aina hoivaamaan ja leikittämään lastani. Asettavat kaikessa lapsemme omien tarpeidensa edelle.
He ovat niin konservatiivisia ja jäykkiä kaikessa. Lapset tuntuvat olevan niille ihan eri arvoisia kuin aikuiset. Omat huolet on aina tärkeämpiä kuin muut ihmiset. Huokuvat negatiivista maailmankuvaa ja itsekkyyttä.
Käymme siellä toisesta kaupungista. Ei siis edes ihan joka toinen viikonloppu. Silloin ilmoitamme hyvissä ajoin yleensä tulostamme. He taas ilmoittavat aina tekevänsä aikaa vievän kauppareissunsa tietenkin la aamupäivänä, jolloin ei saa tulla. Aina samaan aikaan, vaikka haluaisimme mielellämme tulla itse jo ennen puolta päivää.
Kaupasta ostavat epäterveellisiä ruokia, joista olemme valittaneet hienovaraisesti ja kehottaneet ostamaan vähän terveellisempiä vaihtoehtoja. Ei mene vaan jakeluun. Olemme jopa aina joskus osallistuneet itse kaupassa käyntiin, mikä on ainoa tapa saada terveellistä ruokaa, vaikka kuinka tarkasti niitä informoisi terveelllisestä ruoasta.
Ne ovat ihan kykenemättömiä myös leikkimään lapseni kanssa. Yritän kannustaa niitä kovasti tutustumaan lapseeni leikkimällä. Aina se leikkiyritys loppuu pian siihen, että niillä on jotain muuta tekemistä. Pitää lukea lehti tai syödä tai nukkua tai laittaa ruokaa vaikka mitä. Ollaan tarjouduttu mieheni kanssa tekemään itse ruoka, kun ollaan kylässä, mutta ei.
Yleensä niiden oleskelu viikonloppuina on kuitenkin kamalan apaattista loikoilua yleensäottaen. Istuvat sohvalla lukemassa lehtiä. Ottavat päiväunet, syövät ja kahvittelevat. Illalla katsovat televisiota. Ei mitään aktiivista toimintaa vaan ikinä. Meille ei puhutakaan oikein mitään. Vain jotain virallisia kuulumisia kysellään. Vaikeaa saada keskustelua aikaiseksi. Siskoni ja äitini ovat aina toisessa huoneessa keskustelemassa keskenään. Eivät mielellään kuuntele, mitä asiaa muilla voisi olla. He syövät eri aikaan. Tekevät ruoan, tiskaavat kahdestaan. Ollaan tarjouduttu mieheni kanssa tekemään kyllä kaikkea itsekin, mutta ei tunnu menevän perille. Tuntuvat mielummin tekevän kaiken itse, että ei tarvitsisi seurustella meidän kanssa. Ollaan siis kuin hotellissa. Vieraiden ihmisten kestittävänä.
Siskoni on ollut lapsenvahtina tuntemattomille ihmisille, mutta tuntuu, ettei sillä ole mitään käsitystä, mitä lapsen kanssa voisi leikkiä. Aina vaan ollaan kieltämässä jotain. "Älä, sitä ja älä tätä!" Tädin korviin, polviin tai mihin milloinkin sattuu. Pyytää lasta tulemaan luokse ja ihmettelee kun se liikkuu koko ajan eri suuntiin, niin kuin lapset mielestäni normaalisti tekee. Itse ei voi mennä lapsen luokse ja perässä millään. Ihan kuin joku vanha mummo. "Tules nyt tänne ja mihin sä nyt meeet?" Ei se leikikään mun kanssa, kun istun tässä vaan paikoillaan.
Äiti on toinen tapaus. Kauhean arka leikkimään lapseni kanssa oma-aloitteisesti. Tarvii siskoni mukaan muutenkin joka asiaan, mitä tekee. Vievät sitten hirveällä tohinalla lapsen ulos vähäksi aikaa, kun olen sitä ehdottanut.
Itseäni ei sinne enää kiinnostaisi mennäkään, mutta tunnen velvollisuutta lapseni takia. Ja toista siskoani on ehkä kuitenkin kiva nähdä sekä isääni, joka on jo hyvin huonokuntoinen, tiedä koska heittää henkensä.
Mieheni vanhemmat ovat taas niin toisenlaisia, että hävettää. Ovat aina tosi kiinnostuneita lapsestamme, niin kuin se olisi maailman mielenkiintoisin asia. Kaikki mitä lapsi tekee on niille ihmeellistä ja arvokasta. Kun niille menee kylään on kaikki mahdollinen tehty valmiiksi. Muiden hommien ohella ehtivät muutenkin aina hoivaamaan ja leikittämään lastani. Asettavat kaikessa lapsemme omien tarpeidensa edelle.
