Välitättekö mitä muut sanovat teistä?

Kyllä. Joku toinen voi nähdä mun elämästä semmoisia juttuja joita en itse huomaa.

Mutta riippuu kuka sanoo. Jos mua arvioi fiksu ja kokenut ihminen jolla on monipuolinen näkemys asioista, niin kuuntelen häntä mieluusti, vaikka kritiikkiäkin tulisi.

Jos taas esim. mun muksut riehuisivat koko päivän ja marketissa ärähtäisin muksuille tiukasti ja joku random ohikulkija huomauttaisi siitä ärähtämisestä, niin se kommentti valuisi mulla kuin vesi hanhen selästä, koska se sanoja ei tietäisi miten olisin muksujen kanssa ystävällisesti ensin puhunut, sit tiukentanut puhetyyliä ja se ärähdys olisi viimeinen pisara.

Tai jos joku tuttu teini tulisi sanomaan että "sun tyylis on näyttänyt vauvan saamisen jälkeen karseelta", niin en välittäisi siitä kommentista, koska se nuori ei ole käynyt samaa rumbaa läpi (siis on mulle tärkeää se että on siisti olemus vaikka olisi vauvavuosi menossa).

Uskonasioissa ulkoistan haukut yläkertaan, silloin kun olen antanut oikean kuvan uskovaisuudesta. Mutta jos olen törttöillyt niin mua saa kritisoida.

 

No en voi sanoa että välittäisin.
Jos lapsista jotakin saipaa puhuttais niin toki tiikeriemo silloin nostaa päätään.

Mies on muokannut minusta vuosien varrella sellaisen että en välitä mitä muut ajattelee tai puhuu (hölynpölyt sun muut).:heart:

Palstailun aloittaessa annoin ehkä hiukan liikaa kommenttien vaikuttaa, mutta se oli joku hetken mielijohde. Nykyään olen teflonia täälläkin.

How ever...toki imen kiinnostavilta ja kokeneilta ihmisiltä kaiken minkä irti saan.

 

Aikasemmin pyrin siihen etten välittäisi mitä muut ajattelee.
Silti jossain syvällä sisässä välitin ja harmistuinkin muiden puheista yms.

Nyt ehkä iän, äitiyden ja itsetunnon kehittymisen myötä mun ei enää tarvitse pyrkiä siihen, vaan se on ihan luonnollinen olotila, ettei muiden mielipiteet juuri hetkauta.
Joskus mietin pitäiskö mun välittää jotenkin enemmän,
mutta toisaalta, miksi ihmeessä?

Tää on mun elämää, naapurin Kaisalla on omansa.
Oon ehkä onnellisimmillani nykyään kun en stressaa siitä mitä muut ajattelevat tai mieti mitä he voisivat ajatella.

 

Totta kai välitän. Sanoillahan he ilmaisevat suurimmaksi osaksi sen, mitä minusta ajattelevat ja miten minua kohtelevat.

 

En ja välitän. Riippuu millaisista asioista on kyse. Olen mielestäni kohtalaisen vapaa siitä, että minua häiritsisi joissakin tilanteissa, mitä ihmiset mahtavatkaan ajatella.
En elä elämääni kovinkaan pitkälle oletusarvojen ja -odotusten mukaisesti. Olen tietyllä tavalla luonnonlapsi. Omista elämänvalinnoistani vastaan itse, enkä oletakaan kaikkien niitä ymmärtävän. Niin kauan kuin osaa itse elää elämäni kanssa, on se minusta pääasia.

Jos saan perusteltua kritiikkiä vaikkapa työssäni tai perusteetontakin kyllä mietin ja analysoin asiaa ja pohdin tuleeko minun ottaa kritiikistä opikseni.

 

Jos mun persoonaa, työntekoa, lapsen hoitoa tai tapaa kohdella muita ihmisiä arvostellaan, se kyllä kiinnostaa. Haluaisin tietää mihin arvostelija perustaa mielipiteensä.

Jos taasen joku pohtii mun ulkonäköä, taloudellisia ratkaisuja tai vaikka puutarhan kukkavalintoja niin siinähän miettii. Ne on kuitenkin vain ulkoisia seikkoj. Voisi varmaan sanoa, että heikko itsetunto vuosikausien koulukiusaamisen jälkeen on jättänyt jälkensä siten, että olen altis persoonaan kohdistuvalle arvostelulle.

 

Riippuu mistä asiasta sanoo. Jos joku sanoo asioista, jotka olen itse valinnut, en välitä. Mutta jos sanoo asioista, jotka kuuluu mun heikkouksiin ja yritän selvitä mahdollisimman hyvin niistä, sattuu kun niistä aina mainitaan.

 

Välitän, mut en vaikka sellaisissa konflikti tilanteissa tai niiden jälkipyykeissä, niin jos tulee lokaa niskaan niin antaa tulla. Elämään kuuluu nekin ja läheiset näkee sut kokonaisuutena eikä muistele niitä huonoja hetkiä.