Haluan vain purkaa mieltäni jonnekin ja mahdollisesti saada asiallisia kommentteja.
Tapasin poikaystäväni 2.5kk aikaisemmin kunnes tulin vahingossa raskaaksi. Lääkäri sanoi minulle,että ei se aikaa katso, jos suhde joskus katkeaa eli monet 10v. yhdessä olleet eroavat myös. Ei siis todellakaan aikeena ole erota,mutta minä järkevä ihminen olen 2kk seurustelun jälkeen raskana?! En edes ymmärtänyt ensin olevani raskaana, koska kuukautiseni ovat aina olleet epäsäännölliset ja minulle tuli niukkaa vuotoa. Lähdin lääkäriin kuitenki mahapolttojen vuoksi. Raskaus ei kuulunut suunnitelmiin, mutta ehkäisy petti. Olen käynyt kaksoistutkinnon ja nyt jatko-opiskelen Amk:ssa. Lapsen synnyttyä olisin 25-vuotias eli mielestäni en kuitenkaan kovin nuori, mutta kuitenkin kaveripiirissäni ensimmäinen äiti sekä isäni saisi ensimmäisen lapsenlapsen. Minulla on kolme vanhempaa sisarusta ja heistä kukaan ei vielä suunnittele lapsia, joten tiedän tämän olevan "shokki", kun nuorin saa ensimmäisenä lapsen. Isäni on siskoilleni sanonut,että joko olisi aika,mutta ei ikinä minulle. Siskoni ja kaverini sanovat, että alle 30v. on niin nuori äidiksi. Itse en kuitenkaan halua jäädä lapsettomaksi. Äitini tietää ja on innoissaan asiasta sekä poikaystäväni on sujut asian kanssa. Itse en tiedä. Pääni on sekaisin. Itkin ensimmäisen viikon. Jotenkin ahdistaa kertoa ihmisille, että olen raskaana, koska emme ole olleet pitkään yhdessä. Mummoni tokaisi aikaisemmin kesällä, että tämä on varmaan jotain ohimenevää ja siskoni ei pidä ulkomaalaistaustaisesta miehestäni. Ei pitäisi välittää muiden kommenteista, mutta silti jotenkaan en osaa iloita raskaudesta enkä kykene tekemään varmaan aborttiakaan. Nyt viikkoja 11. Ajattelin,että ensimmäinen ultra ensiviikolla voisi herättää iloisia asioita päässäni.
Sekä toinen huolenaiheeni on,että seksielämämme sammui kuin lumilyhty talvipakkasella. Ei mitään mielenkiintoa harrastaa seksiä ja ikinä ei ole näin käynyt muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Olen myös jatkuvasti huonolla tuulella. Jes! Ohimenevää?
Tapasin poikaystäväni 2.5kk aikaisemmin kunnes tulin vahingossa raskaaksi. Lääkäri sanoi minulle,että ei se aikaa katso, jos suhde joskus katkeaa eli monet 10v. yhdessä olleet eroavat myös. Ei siis todellakaan aikeena ole erota,mutta minä järkevä ihminen olen 2kk seurustelun jälkeen raskana?! En edes ymmärtänyt ensin olevani raskaana, koska kuukautiseni ovat aina olleet epäsäännölliset ja minulle tuli niukkaa vuotoa. Lähdin lääkäriin kuitenki mahapolttojen vuoksi. Raskaus ei kuulunut suunnitelmiin, mutta ehkäisy petti. Olen käynyt kaksoistutkinnon ja nyt jatko-opiskelen Amk:ssa. Lapsen synnyttyä olisin 25-vuotias eli mielestäni en kuitenkaan kovin nuori, mutta kuitenkin kaveripiirissäni ensimmäinen äiti sekä isäni saisi ensimmäisen lapsenlapsen. Minulla on kolme vanhempaa sisarusta ja heistä kukaan ei vielä suunnittele lapsia, joten tiedän tämän olevan "shokki", kun nuorin saa ensimmäisenä lapsen. Isäni on siskoilleni sanonut,että joko olisi aika,mutta ei ikinä minulle. Siskoni ja kaverini sanovat, että alle 30v. on niin nuori äidiksi. Itse en kuitenkaan halua jäädä lapsettomaksi. Äitini tietää ja on innoissaan asiasta sekä poikaystäväni on sujut asian kanssa. Itse en tiedä. Pääni on sekaisin. Itkin ensimmäisen viikon. Jotenkin ahdistaa kertoa ihmisille, että olen raskaana, koska emme ole olleet pitkään yhdessä. Mummoni tokaisi aikaisemmin kesällä, että tämä on varmaan jotain ohimenevää ja siskoni ei pidä ulkomaalaistaustaisesta miehestäni. Ei pitäisi välittää muiden kommenteista, mutta silti jotenkaan en osaa iloita raskaudesta enkä kykene tekemään varmaan aborttiakaan. Nyt viikkoja 11. Ajattelin,että ensimmäinen ultra ensiviikolla voisi herättää iloisia asioita päässäni.
Sekä toinen huolenaiheeni on,että seksielämämme sammui kuin lumilyhty talvipakkasella. Ei mitään mielenkiintoa harrastaa seksiä ja ikinä ei ole näin käynyt muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Olen myös jatkuvasti huonolla tuulella. Jes! Ohimenevää?
Oletko miten paljon jutellut poikaystäväsi kanssa tästä raskaudesta? Lähinnä siitä pidättekö lapsen ja onko puolisosi tukemassa sinua raskauden ajan ja lapsen syntymänkin jälkeen? Suosittelen siis arvioimaan myös miehesi kypsyyden isäksi & sitoutumiskyvyn, ettei tule ikäviä yllätyksiä ja kääntyisitkin yksinhuoltajaksi. Mielestäni ulkomaalaiset miehet eivät ole sen huonompia ihmisiä kuin muunkaan maalaiset, eli sopii "haistatella" siskolle pitkät hänen ennakkoluuloilleen.