Valitsenko lapsen onnen, vai omani

Ei kuulemma halua erota. Siksi tässä kai vielä ollaankin, kun olen sanonut että otan eron niin on ollut sitä vastaan kovin. Mutta kyllä, tuntuu ettei mies arvosta minua, eikä esim. panosta meidän parisuhteeseen mitenkään. Hänestä asiat on ihan hyvin näin. Ja onhan meillä näennäisesti ihan kai ok, ei ole mitään päihde tai mielenterveysongelmia, ei pettämisiä, ei suuria riitelyjä, väkivaltaa tms.

Niinkuin sanoin, henkisesti olen eroa jo tehnyt kauan. Vaikka haluaisin edelleen asiat korjata! Lapsemme on vauva, olen kotiäitinä nyt.

Teillä on vauva, kuinka pieni?

Odota vielä, älä tee tuollaista päätöstä nyt kun vauva-aika on vielä päällä. Kun kerran ei "oikeaa" ongelmaa ole.

 

Erosta puhuminen lämpimikseen on henkistä väkivaltaa ja pelottelua, johon moni reagoi heittäytymällä siilipuolustukseen. Arvostaisitko itse miestä, jos tämä olisi sinulle puhunut erohaaveistaan ääneen?

Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että vaikka toinen roikkuisi netissä koko hereilläoloaikansa tai ei puhuisi mitään, niin pikkulapsen vanhempien kuuluu mennä se vaihe läpi ja miettiä niitä eroamisia sitten vasta, kun muutosvaihe on eletty läpi ja suhde lapseen ja omaan vanhemmuuteen alkaa olla vakiintunut?

En puhu erosta lämpimikseni tai pelotteeksi, vaan siksi että olen sitä AIDOSTI jo miettinyt. Pitäisikö vaan olla puhumatta koko aiheesta miehelle, ja sit yks kaks kaunis päivä täräyttää sille että nyt mä otan susta eron! Ja mikä ihmeen "haave"? Voi jestas joidenkin vastauksia taas...

Tämä on alkanut jo ENNEN lasta. Kuinkakohan kauan sitä sit tarttis odotella että voi muutoksen tehdä... tiedän kyllä että aina on hetkiä ja aikoja ja tekosyitä, minkä vuoksi ei "sovi" ja jää roikkumaan suhteeseen.

 

[QUOTE="Hassu";28451039]Teillä on vauva, kuinka pieni?

Odota vielä, älä tee tuollaista päätöstä nyt kun vauva-aika on vielä päällä. Kun kerran ei "oikeaa" ongelmaa ole.[/QUOTE]

Peukku.

Ja kuinka pitkään ja hartaasti te/sinä olette eroa harkinneet, jos teillä on pieni vauva? Miksi teillä sitten on pieni vauva...

 

[QUOTE="liinu";28451029]Olennaisempaa minusta on se onko rehellisesti onnellisempi erossa kuin yhdessä. On tilanteita joissa oman onnen sittenkin on parempi hakea parisuhteessa vaikka se tarkoittaisi luopumista joistakin itselle asetetuista tavoitteista tai ihanteista parisuhteessa. Joskus ehkä oman onnen lapsen onnen takia joutuu etsimään parisuhteesta huolimatta.[/QUOTE]

Sitä olen pohtinut. Olemme olleet yhdessä teinistä saakka, en tiedä millaista on olla ilman tuota miestä. Mutta nyt en voi sanoa olevani onnellinen. Vaikka haluaisin.

 

[QUOTE="...";28451062]Peukku.

Ja kuinka pitkään ja hartaasti te/sinä olette eroa harkinneet, jos teillä on pieni vauva? Miksi teillä sitten on pieni vauva...[/QUOTE]

Oletko kuullut koskaan yllätys- tai vahinkoraskauksista? Siksi.

 

Kun meillä oli suuria ongelmia parisuhteessa, lapsen ollessa pieni, päädyin puhumaan isäni kanssa tilanteesta vähän vahingossa. Mitään suuria syvällisyyksiä hän ei järkkyy, totesi vain että kyllä hekin olisivat äidin kanssa eronneet jo monta kertaa meidän lasten ollessa pieniä, jos ero olisi ollut vaihtoehto. Hän oli vierestä katsonut, kun suurin osa ystävistään meni naimisiin ja erosi sitten. Silloin isä päätti, että hän ei eroa. Siinä se.

Eli niin kauan kuin ero on vaihtoehto, ei parisuhteen eteen tehdä kaikkea mahdollista ja tarpeelllista. Kun avioero otetaan täysin pois yhtälöstä, on ratkaisun löydyttävä jostain muualta.

IMHO.

 

Kun meillä oli suuria ongelmia parisuhteessa, lapsen ollessa pieni, päädyin puhumaan isäni kanssa tilanteesta vähän vahingossa. Mitään suuria syvällisyyksiä hän ei järkkyy, totesi vain että kyllä hekin olisivat äidin kanssa eronneet jo monta kertaa meidän lasten ollessa pieniä, jos ero olisi ollut vaihtoehto. Hän oli vierestä katsonut, kun suurin osa ystävistään meni naimisiin ja erosi sitten. Silloin isä päätti, että hän ei eroa. Siinä se.

Eli niin kauan kuin ero on vaihtoehto, ei parisuhteen eteen tehdä kaikkea mahdollista ja tarpeelllista. Kun avioero otetaan täysin pois yhtälöstä, on ratkaisun löydyttävä jostain muualta.

IMHO.

Mulla on ollut ihan sama ajatusmaailma kauan. Siksi olen edelleen tässä suhteessa ja lapsikin on tullut. Mieskin taitaa olla samaa kaliiberia.. ei eroa helpolla. Mutta ei silti ole mitään valmis tekemään meidän suhteen eteen. Hän ei esim. halua viettää aikaa kanssani juuri ollenkaan. Olenkin alkanut pohtia onko tässä periaatteessani lopulta mitään järkeä...

 

Oletko kuullut koskaan yllätys- tai vahinkoraskauksista? Siksi.

Joo, on kyllä paska tilanne, jos olet eroa jo pitempään harkinnut, etkä silti huolehdi kunnolla ehkäisystä.

 

Sitä olen pohtinut. Olemme olleet yhdessä teinistä saakka, en tiedä millaista on olla ilman tuota miestä. Mutta nyt en voi sanoa olevani onnellinen. Vaikka haluaisin.

Jos laitetaan vaihtoehdot paremmuus järjestykseen ajattelen että paras vaihtoehto lapsen kannalta on onnilliset yhtenä perheenä ovevat vanhemmat. Seuraavaksi tulisi se vaihtoehto että vanhemmat ovat erillään mutta onnellisia. Toiseksi huonoin vaihtoehto on vanhemmat yhdessä onnettomina ja huonoin vaihtoehto se että vanhemmat ovat erillään ja onnettomia.

 

[QUOTE="...";28451113]Joo, on kyllä paska tilanne, jos olet eroa jo pitempään harkinnut, etkä silti huolehdi kunnolla ehkäisystä.[/QUOTE]

No tuo sun "nokkeluus" ei nyt auta yhtään. Ehkäisy toimi moitteetta 5 yhteistä vuotta ja sit kävi joku vahinko. Mutta ehkä elämä joskus sutkin yllättää, niin laskee se sunkin nokkas sieltä pilvistä. Kaikki ei aina ole itsestä kiinni ja jokainen mokaa joskus.

Ja lapsi nyt on parasta kuitenkin meidän molempien elämässä, iloinen yllätysvauva eikä mikään paha vahinko.

 

[QUOTE="liinu";28451115]Jos laitetaan vaihtoehdot paremmuus järjestykseen ajattelen että paras vaihtoehto lapsen kannalta on onnilliset yhtenä perheenä ovevat vanhemmat. Seuraavaksi tulisi se vaihtoehto että vanhemmat ovat erillään mutta onnellisia. Toiseksi huonoin vaihtoehto on vanhemmat yhdessä onnettomina ja huonoin vaihtoehto se että vanhemmat ovat erillään ja onnettomia.[/QUOTE]

Näinhän se menee.

 

Mulla on ollut ihan sama ajatusmaailma kauan. Siksi olen edelleen tässä suhteessa ja lapsikin on tullut. Mieskin taitaa olla samaa kaliiberia.. ei eroa helpolla. Mutta ei silti ole mitään valmis tekemään meidän suhteen eteen. Hän ei esim. halua viettää aikaa kanssani juuri ollenkaan. Olenkin alkanut pohtia onko tässä periaatteessani lopulta mitään järkeä...

Toivon että voisin auttaa sinua tilanteessasi, mutta en oikein osaa sanoa enempää. Tuolla isän neuvolla on tässä päästy yli uskottomuuksista, kuivista kausista ja hetkistä jolloin olemme suorastaan vihanneet toisiamme. Jostain sieltä alta on aina löytynyt se oikea ihminen. Se jota kuitenkin, kaikesta huolimatta aina rakastaa.

Äiti sanoi myös joskus, että onnea on turha hakea uudesta suhteesta, koska se luultavasti päätyy samoihin ongelmiin kuin edellinenkin, eikä niitä ongelmia voi paeta loputtomiin. Jos ne siis pitää jossain vaiheessa kuitenkin ratkaista, niin miksi ei tekisi sitä nyt.

Hyvää yötä ja onnea sinulle ja perheellesi. Toivottavasti päädytte ratkaisuun joka on paras kaikille.

 

Toivon että voisin auttaa sinua tilanteessasi, mutta en oikein osaa sanoa enempää. Tuolla isän neuvolla on tässä päästy yli uskottomuuksista, kuivista kausista ja hetkistä jolloin olemme suorastaan vihanneet toisiamme. Jostain sieltä alta on aina löytynyt se oikea ihminen. Se jota kuitenkin, kaikesta huolimatta aina rakastaa.

Äiti sanoi myös joskus, että onnea on turha hakea uudesta suhteesta, koska se luultavasti päätyy samoihin ongelmiin kuin edellinenkin, eikä niitä ongelmia voi paeta loputtomiin. Jos ne siis pitää jossain vaiheessa kuitenkin ratkaista, niin miksi ei tekisi sitä nyt.

Hyvää yötä ja onnea sinulle ja perheellesi. Toivottavasti päädytte ratkaisuun joka on paras kaikille.

Varmaan kaikesta pääsee yli, jos molemmat haluaa yrittää. Mutta tietysti pitää ajatella niitä lapsia siinä sivussa, lapset kärsii jos tulee oikein pahoja riitakausia tms.

Niin, ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolen. Toisaalta, eroon johtaneesta suhteesta voi kasvaa ja ottaa opiksi.

Kiitos kuitenkin ajatuksistasi.

 

Minä olen myös katsonut läheltä vanhempia, jotka ovat yhdessä onnettomia. Ihan kamalaa. Nämä vanhemmat olivat entisen poikaystäväni vanhemmat, ja minusta jotenkin tuntuu että tämän takia hän ei oppinut "parisuhteen mallia".

 

Minä olen myös katsonut läheltä vanhempia, jotka ovat yhdessä onnettomia. Ihan kamalaa. Nämä vanhemmat olivat entisen poikaystäväni vanhemmat, ja minusta jotenkin tuntuu että tämän takia hän ei oppinut "parisuhteen mallia".

omat vanhempani eivät olleet onnellisia yhdessä, mutta eivät riidelleet tms. Lapsuuteni oli ihan onnellinen, ja vanhempien ero oli aika kauhea. Tää on vähän sellainen tilanne, että miten vaan tekee niin joku kärsii jotenkin.