vanhempien hoitaminen kotona

Kuinka moni teistä olisi valmis hoitamaan omat vanhempanne/ puolisonne vanhemmat kun nämä tulevat vanhaksi eivätkä enää pärjää yksin/keskenään kotona?

Oletetaan vaikka että "hoidokki" olisi jo sen kuntoinen että tarvitsi vaippoja 24/7 useita lääkkeitä ja olisi enemmän tai vähemmän dementoituneita.


Itse en tällaiseen alkaisi, ja olen sen sanonut jo hyvissä ajoin vanhemmilleni enkä myöskään ottaisi appivanhempia tänne (ei puhettakaan, anopin kanssa en ole edes väleissä onneksi mieskään ei halua vanhempiaan tänne). Olen vanhemmilleni sanonut että siinä vaiheessa kun eivät kotona pärjää niin hoivakotiin mars. onneksi vanhempanikin ovat samoilla linjoilla, mummoni on äitinsä hoitanut kotona loppuun asti ja hän ja äitini ovat sanoneet että heitä ei kotona tarvitse kyllä hoitaa. Asia ei itselleni ole mitenkään ajan kohtainen (isäni täyttää syksyllä vasta 50)

mutta tuolla vanhusten parissa kun työskentelee niin omaisille ei tuppaa mikään kelpaamaan, kotona hoitaisivat kuulemma paremmin. mutta kuinkakohan moni heistä todellisuudessa ottaisi vanhempansa kotiinsa hoidettavaksi?

miten teillä? oletteko hoitaneet kotonanne vanhempianne tai aijotteko hoitaa kotona tulevaisuudessa? jos kyllä niin miksi? =)=)

ihan silkasta mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta tällaista kyselen :saint:

 

kyllä mä uskon, että voisin äitini kotona hoitaa, anopista ja apesta en osaa sanoa

raskastahan se on omahoitaja olla, mutta äitini on mulle kumminkin sen verran tärkeä, että olisin valmis hoitamaan hänet. vaippojen vaihto ja lääkkeet ja yleensäkki dementikkojen hoito on tuttua jo työnpuolesta

 

En ottaisi hoidettavakseni.

Voisin kyllä suostua jonkinlaiseen yhteisasumiseen sellaisen läheisen vanhuksen kanssa, joka vielä olisi omatoiminen, mutta joka tarvitsisi joko jonkinlaista päivittäistä apua tai sitten vain sitä yhteisasumisen"turvaa".

 

En todellakaan hoitaisi. Mä en koe saaneeni omilta vanhemmilta sellaista tukea, turvaa ja hoitoa jota lapsen kuuluu saada, joten en ole velvollinen myöskään heitä hoitamaan. Tämän olen myös kertonut, jotenkin vaan tuntuu siltä että äiti ei ainakaan ota mua todesta, vaan todennäköisesti 15v päästä olen kusessa temppuilevan marttyyrimummon kanssa, aivan samoin kuin äitini ja minä aikoinaan mummoni kanssa :/ Isä nyt ei tule elämään niin kauaa että hoivaa tarvisi, tai todennäköisesti viettää kasviksena vuodeosastolla viimeiset vuotensa, kun viinan kanssa sen verran on tullut läträttyä.

Mä olen kanssa hoitoalalla. Ja todellakin joillain omaisilla tuntuu olevan realiteetit täysin hukassa.

 

En hoitaisi. Ei olisi varaa hoitaa eikä halujakaan.

 

En hoitanut vanhempiani kotona vaan hiipuivat sairaalassa ja kävin siellä katsomassa heitä.

 

En hoitaisi. En vaan pystyisi siihen.

 

en todellakaan ota kotiini omia vanhempia, saati miehen. ensinnäkään ei ole tilaa tarpeeksi, ja en voi päivystää koton 24/7. ja mikäli he tälläistä hoitoa tarvitsisivat, turvallisinta olisi todellakin olla jossain hoitokodissa.
ehkä jos asuisivat lähempänä, ja tarvitsisivat apua ruuanlaiton, lääkkeiden, kaupassa käynnin ym. kanssa, voisin olla avuksi.

 

en kykenisi hoitamaan, se olisi todella raskasta.

tällä hetkellä on jo tarpeeksi se, että käydään auttamassa anoppia n. 3kertaa viikossa kotitöissä jne. Kun hän ei kykene itse syöpähoitojensa takia. Tällasta voisin kyllä ajatella tekeväni kun äitini vanhenee, mut en pystyis olemaan 24/7 hoitaja

 

Pahahan se on tässä vaiheessa sanoa jos toinen on niin dementoitunut on kotona hoitaminen vaikea, todennäköisesti ei kuitenkaan ole varaa jäädä pitkäksi aikaa töistä pois.
Toisaalta jos joku sairastuisi syöpään ja sanotaan, että elinkuukausia olisi jäljellä vaikkapa kolme niin parhaani tekisin jottai rakkaani voisi asua kotonaan jos siihen mahdollisuudet suinkin olisi.

 

Hoidettu jo, olin alta kahdenkymmenen, nopeasti etenevä sairaus, alta pari vuotta. Aikuiseksi piti kasvaa hätäisesti, mutta en muuttaisi mitään. Katuisin paljon jos olisin toiminut toisin. Vain erittäin läheistä ihmistä voin ja voisin hoitaa.

On muuten tilanne, jota on mahdoton kuvitella etukäteen. Ei tiedä, minkälainen sairaus tulee kohdalle, ei tiedä miten sairastunut suhtautuu/ muuttuu, miten itse suhtautuu, missä elämäntilanteessa itse on, minkälaista hoitoa sairastunut saa jne. Esim. muistisairauksissa hoitopaikan saaminen omaiselle voi olla monen vuoden työn tulos ja harva vähänkään välittävä omainen pystyy vain katselemaan vierestä kun sairas ihminen on heitteillä kotonaan lyhyiden kotipalvelukäyntien varassa.

 

mä hoidin mummoni niin että kotisairaanhoito kävi kolmesti päivässä, vaihtoivat vaipat ja antoivat ruoan. mä asuin naapurissa ja minun oli käytävä töissä. hoidin ulkoilutukset 2-3 kertaa viikossa, lääkärikäynnit, pesulla käynnin 2-3 kertaa viikossa, pyykkihuollon, kotityöt, kaikki kauppareissut, ruoanlaitot, lääkkeet lajittelin annostelijoihin... mitähän vielä... Minusta se oli itsestään selvää että ne hoidan....kun ei ketään muuta kiinnostanut.

 

Mulle on itsestäänselvyys, että hoidan vanhempani itse. Työskentelin aikoinaan sairaanhoitajana vanhainkodissa ja omia vanhempiani en laitokseen laita...sen verran karua vanhusten oleminen laitoksissa on. Toki riippuu ihan siitä, millaisessa fyysisessä kunnossa olen eli pystynkö heitä hoitamaan. Mutta jos pystyn, niin kotonaan saavat olla loppuun asti.

 

No kuka nyt jotain housuihinsa kuseksivia haisevia vanhuksia omissa nurkissaan katselisi, en minä ainakaan. Sinne vaan samoihin laitoksiin mitkä ovat täynnä samanlaisia.

 

En koskaan. Enkä halua että munkaan lapset ottaa koskaan taakakseen mun hoitamista. Jokaisella on oikeus elää elämäänsä niinkuin haluaa niin kauan ku pystyy. Sit ku ei enää pysty hoitakoon valtio. Tai sit mut saa heittää takapihan kompostiin jos valtio ei hoida.

 

Toivon et mulla olis mahdollisuus hoitaa kotona jos joku äkillinen, suht nopeasti hautaan vievä sairaus tulee. Että saisi sen viimeisen vuoden tai viimeiset kuukaudet viettää yhdessä, ei tarvitsisi laittaa laitokseen.

Mut joku dementikko saattaa elää 10-20 vuotta täysin 24/7 hoidettavana ja vahdittavana, aiheuttaen työtä vähintäänkin sen mitä täysin autettava pikkulapsi. Ei mulla olis varaa hoitaa lapsiakaan niin kauaa kotona ja sitä sentään tukee yhteiskunta huomattavasti enemmän kuin omaishoitajuutta. Enkä tiedä jaksaisinko edes pistää vuosiksi koko omaa elämääni tauolle sen enempää lasten kuin vanhempienkaan vuoksi (en siis minkäänlaiseen hoivatyöhön ole koskaan kokenut ollenkaan kutsumusta, omat aidot kiinnostuksenkohteet ovat aivan muualla kuin ihmisten kanssa olemisessa ja heistä huolehtimisessa ja em. asiat koen siksi jokseenkin raskaiksi). Ja väliaikaisenkin hoitajan palkkaaminen äidille tai isille maksaa aika hitosti enemmän kuin joku MLL-hoitsu lapsille jolta saa ostettua sitä omaa aikaa, omaishoitajien lakisääteiset "vapaapäivät" ovat ihan vitsi mikä harvalla paikkakunnalla mitenkään toteutuu.

 

no molemmat vanhemmat siis sekä minun, että miehen vanhemmat on kuolleet, joten tuohon en osaa vastata. mutta meidän vanhemman pojan perhe suunnittelee, että ostavat joskus aikoinaan niin ison talon, että siihen sopii sitten heidän lisäkseen sekä me että miniän vanhemmat ja poikani perhe meidät sitten hotaa. kun eivät kuulema halua, etä joudumme vanhainkotiin

 

Voisin kuvitella että hoitaisin äitini. En tiedä miksi. Ei hän ole koskaan lapsiani hoitanut, mutta silti hänestä välitän. Ei ole hoitanut lapsiani, eikä auttanut muutenkaan kun lapset olivat pieniä. Ja suosii siskojani ja heidän lapsiaan. Mutta joku veriside se vaan sitoo.

Jos hän pyytäisi, voisin kuvitella että hoitaisin. En koe asiaa ainakaan mahdottomana.

Isääni en hoitaisi. Hän ei ole minuakaan lapsena hoitanut.
Appivanhempiani en hoitaisi. Oksennus lentäisi jos joutuisin heidän takamusta pyyhkiä. En pystyisi. Ruokahalu menisi ja kuolisin itse nälkään ja anoreksiaan... en taitaisi edes fyysisesti olla tarpeeksi vahva hoitamaan sen kokoisia ihmisiä.

 

Hoitaisin vanhempiani kotona niin kauan kuin mahdollista, eli käytännössä ei tarvitse hoitajaa 24/7. Työssäkäyntiä en voisi lopettaa. Toivottavasti en koskaan joudu vanhempiani laitokseen laittamaan. Vierestä olen seurannut muutamassa tapauksessa miten se on muutamassa kuukaudessa vienyt vanhukselta viimeisenkin elämänhalun, itsekunnioituksen. En ymmärrä miksi vanhus laitetaan laitokseen niin hyväkuntoisena, että pienellä avulla pärjäisi vielä kotonaan.

 

[QUOTE="vieras";24067432] En ymmärrä miksi vanhus laitetaan laitokseen niin hyväkuntoisena, että pienellä avulla pärjäisi vielä kotonaan.[/QUOTE]

Missä kaupungissa edes pääsee laitokseen, jos kotihoidon turvin pärjäisi kotonaan?
Meilläpäin hoidetaan kotona nekin jotka eivät sinne kuulu - kun laitospaikkoja ei ole.

Toisinaan ajattelen että omaiset ja läheiset ei edes tiedä koko totuutta vanhuksen sairauksista ja kunnosta. "Juu heti se meni alaspäin kun sairaalaan/vanhainkotiin joutui". Parantuako niiden pitäisi?! Jos jollekulle tulee vielä yllätyksenä niin kasi-ysikymppisten perussairaudet voi olla sitä luokkaa, ettei mikään maailman lääketiede ja niiden hoidot niitä vanhuksia paranna.

 

Meillä on molemman puolen isovanhemmat hoidettu kotona ihan viimeisiin päiviin asti.
Se on mielestäni ihannetilanne, jos vastuuta jakamassa on kyllin monta ihmistä. Jos vain yksi tai kaksi niin asiasta voi muodostua liian suuri taakka.

Oletan että minun vanhempani aikanaan hoidetaan kotona minun, lasteni, sisarusteni ja sisarusteni lasten toimesta. Toistaiseksi kuitenkin sen verta nuoria ja hyväkuntoisia, että asia ei ole lähelläkään ajankohtaisuutta.

 

Minä hoidin vanhempiani niin kauan kun he pystyivät olemaan kotonaan päivittäisten (tai x2) käyntien turvin ja veljeni välillä yöpyi siellä. Isä sai olla kotona , 6 viimeistä tuntia oli päivystyksessä, ja äiti joutui sairaalaan vaikeutuneen kiputilanteen vuoksi kuukausi sitten. Käymme siellä molemmat lapset joka päivä useita tunteja (toinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä), mutta kotiin emme voi ottaa koska molemmat ovat töissä ja äiti on kipein öisin. Kumpikaan ei päässyt eläkeikään.

 

Mä oon tätä miettiny, yks syy on nimenomaan se, että oon ammatiltani lähihoitaja. Kyllä ainaki pienimuotoista auttamista aidonkin tehdä, sitten kun vanhemmat menee huonoon kuntoon. Mutta sitten, kun alkavat olla tuossa tilanteessa, mikä aloitusviestissä kuvailtiin, niin hoitokotiin laittaisin. Ei mun mielestä muutenkaan noin huonossa kunnossa olevan paikka ole enää kotona.

 

hoidan kotona, ehdottomasti. se on vähintä mitä voin vanhemmilleni tehdä. saatan hoitaa appivanhempanikin. mietin asiaa niin että ahluanko minä, että minut aikoinani heitetään laitokseen hiipumaan ja kuolemaan...noh, lasteni puolesta en voi päättää että minutkin hoidetaan sitten heidän luonaan, mutta haluan kuitenkin hoitaa vanhemmat kotonani. ei tulisi mieleenkään muu...

 

Voisin kuvitella että hoitaisin äitini. En tiedä miksi. Ei hän ole koskaan lapsiani hoitanut, mutta silti hänestä välitän. Ei ole hoitanut lapsiani, eikä auttanut muutenkaan kun lapset olivat pieniä. Ja suosii siskojani ja heidän lapsiaan. Mutta joku veriside se vaan sitoo.

Jos hän pyytäisi, voisin kuvitella että hoitaisin. En koe asiaa ainakaan mahdottomana.

Isääni en hoitaisi. Hän ei ole minuakaan lapsena hoitanut.
Appivanhempiani en hoitaisi. Oksennus lentäisi jos joutuisin heidän takamusta pyyhkiä. En pystyisi. Ruokahalu menisi ja kuolisin itse nälkään ja anoreksiaan... en taitaisi edes fyysisesti olla tarpeeksi vahva hoitamaan sen kokoisia ihmisiä.

Mutta tuskin äitini pyytää. Ja en ole hoitoalalla.