Vanheneminen ahdistaa

Hei äidit 40+!

Miten koette ikääntymisen? Käyttekö / kävittekö läpi ikäkriisiä ennen / jälkeen 40-vuotispäiväänne? Onko fyysinen kunto romahtanut ja pettääkö muisti?

Itse koen ikääntymisen ahdistavana. Naisen elämän paras aika on 25-30 vuotiaana. Silloin on vielä fyysisesti hyvässä kunnossa, terve, ulkonäkö ei ole repsahtanut ja muistikin pelaa.

Asioiden unohtelu ahdistaa. Onko normaalia, että 40-vuotias hukkaa tavaroitaan (mm. lompakkonsa ja avaimensa) tämän tastä? Voiko yli 40-vuotiailla olla jo alkavaa dementiaa tai Alzheimerin tautia?

 

\

Hei äidit 40+!

Itse koen ikääntymisen ahdistavana. Naisen elämän paras aika on 25-30 vuotiaana. Silloin on vielä fyysisesti hyvässä kunnossa, terve, ulkonäkö ei ole repsahtanut ja muistikin pelaa.

Asioiden unohtelu ahdistaa. Onko normaalia, että 40-vuotias hukkaa tavaroitaan (mm. lompakkonsa ja avaimensa) tämän tastä? Voiko yli 40-vuotiailla olla jo alkavaa dementiaa tai Alzheimerin tautia?

Olen 42, en ole tunnistanut ikäkriisiä. Johtuneeko sitten siitä, että olen himpun verran lapsellinen kaksonen... Ainakin on haukuttu lapselliseksi, mikä on minusta vähän kummaa. Mitä niin negatiivista lapsellisuudessa voi olla....

Muisti ei ole toistaiseksi pettänyt Mutta osaan kyllä teeskennellä, etten muista jostain ikävästä asiasta mitään, mutta sehän on sitä valikoivaa muistia... :saint:

Fyysisessä kunnossa olisi kyllä parantamisen varaa, töitten jälkeen ei muka jaksa enää lenkkeillä jne. Mutta muuten pidän tarkasti huolta ihosta, hiuksista, meikkaan, käytän vain vaatteita, joiden tyylistä ja sopivuudesta itselleni olen varma, vaikka se tuleekin kalliiksi. En koe, että ulkonäkö olisi repsahtanut, paitsi että noin viisi kiloa on LIIKAA. Tosin mies sanoo, että tämän ikäisen kuuluukin olla tietyistä paikoin pyöreä. Mies on armelias. Reisissä lelluu sellu, mahassa on pömppö
Mutta kuten sanottu, vaatteet saa ihmeitä aikaan!

Mutta kun kerran kysyit negatiivisia asioita, niin voin myöntää, että ajoittain, kun iskee depis, saatan herätä ajatukseen, joka puistattaa: kauheeaaa, olen jo 42!!! Enkä ollenkaan tajua sitä. En ole muuttunut mieleltäni! Näinkö tämä elämä menee? Mitä olen saanut aikaan? Vain yhden lapsen, ja päässyt ammattiin, josta nuorena unelmoin! On talo, hyvässä asemassa oleva varakas (ja kitupiikki) mies... Mutta tässäkö kaikki? Tällaiset ajatukset joskus pukkaa päähän. Onko ne sitten sitä ikäkriisiä. Mutta eivät ne taida liittyä asioihin, joita tarkoitit....
:/

 

Anteeksi, unohdin vastata tuohon unohtelukysymykseesi :kieh: Minusta unohtelu on normaalia, kun asioita, joita pitää muistaa, on niin jumalattomasti! Kyllä minäkin silloin tällöin unohdan lompakon kotiin, tai avaimet on kateissa. Mutta aina ovat löytyneet...

 

Hei,

Mä olen 44 v, eikä vanheneminen ahdista ollenkaan. Olen nyt fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan ja tosi aktiivinen ja energinen muutenkin. Meillä on 5 lasta, joista pienin on 3 v, mikä pitää meidät vanhemmatkin virkeänä ja esipuberteetteja seuratessa pysyy itsekin mukana musiikki yms. menossa.

Pää pystyyn ja nauttimaan naisen parhaista vuosista!

 

Ihan ekaksi - muut vanhenevat; vaan en mina!

Tana vuonna tulee 44 vuotta tayteen; lapsia 4 ikahaarukassa 16 v - 5v. Avioliittovuosia takana tana vuonna 18 vuotta. Kotona olen ollut vuodesta 1997.

Minusta se 'ika-ahdistus' on sellaista kausiluontoista - niin kuin niin moni muukin asia elamassa. Kun jotain tapahtuu jossa ika on tekijana, niin silloin huomaan itsekseni ajatttelevani omaa ikaani ja sita mita olen saanut aikaiseksi, ja mita viela haluaisin tehda.

Mutta muuten olen sita mielta etta ainakin mina elan totisesti parasta aikaa elamassani juuri nyt. Lapset ovat isoja ja omatoimisia, rahaa on niin ettei siita tarvitse kantaa koskaan huolta (thanks to my wonderful husband! :heart: ), voin tehda juuri mita haluan silloin kun haluan, terveys on hyva, liikun paljon, isojen poikien mielesta naytan ja kayttaydyn kuin 20-kymppinen, ja itsekin tunnen olevani viela kovasti nuori. (Tai ehka pojat vaan osaavat imarrella vanhaa aitiaan sopivissa kohdissa - tieda hanta - eika silla valia silla hyva mieli siita minulle ainakin tulee ja antaa vahan lisa pongahdusta askeleeseeni.)

Valilla kuitenkin iskee jonkinmoinen tutkiskelu hetki jollon mietin etta mikahan minusta viela isona tulee; ja etta tassako tama 'elama' nyt sitten on - eipa minusta sitten oikeen mitaan tullutkaan - vaikka mies on kovasti sita mielta etta onhan tassa aikaa viela ja vaikka kuinka paljon ryhtya vaikka YKn paasihteeriksi.

Asioita unohdan - koko ajan ja paljon. Kaikki pitaa kirjoittaa alas. Mutta unohtelusta syytan lapsia - ja siihen minulla on taysi oikeus mielestani. Mutta unohtelustakaan en kanna mitaan stressia - se on mita on eika siita paremmaksi muutu - elama on ihanaa nyt paalta 40-kymppisena !

,,,, ja viela sellainen pikku asia etta seksi elama oman miehen kanssa ei ole koskaan maistunut niiin hyvalta kuin parin viime vuoden aikana!!!!! =)

 

no höpö höpö. paras ikä alka +40 naisella.... turha moisella stressata itseään. Jokainen vanhenee. Entäs sitten. Positiivisia asioita löytyy joka ikäkaudesta. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa

 

ei ahista! Tässä iässä on ihanaa juuri se ettei tarvitse tekemisilleen hakea hyväksyntää muualta vaan saa elää ihan omaa elämäänsä omalla tavallaan! Nauttia elämästä omalla tavallaan perheensä kanssa

 

Olen 45 eikä ahdista, tietenkin huomaan että kunto ei ole mikä parhain mutta muisti pelaa hyvin. Oman vanhenemiseni huomaan muuten vain siitä että lapset tulee aikuisiksi ja saavat mut pian kiinni tätä vauhtia .

Minusta tää on parasta aikaa, olen sinut itseni kanssa, en välitä siitä mitä muut mahd. ajattelee minusta. Pari lisäkiloa ovat tehneet minusta, entisestä luuviulusta, naisen.

En ole koskaan kokenut ikäkriisiä ja toivon ettei sellaiset tule vastaan jatkossakaan. Kumma juttu muuten kun kaverit rupeaa näyttämään tädeiltä ja minä en tunne itseäni tädiksi vielä ollenkaan.

 

Ei juurikaan ahista, tällä hetkellä tunnen olevani nainen "parhaassa iässä". Ja pienet lapset pitävät vielä kauan virkeänä, kun on yritettävä pysyä perässä ainakin jotenkin, omat pikkuviat jäävät siinä sivussa taka-alalle

 

\

Ei juurikaan ahista, tällä hetkellä tunnen olevani nainen "parhaassa iässä". Ja pienet lapset pitävät vielä kauan virkeänä, kun on yritettävä pysyä perässä ainakin jotenkin, omat pikkuviat jäävät siinä sivussa taka-alalle

nimenomaan näin, lapset pitää nuorena. Ja kun on eri-ikäisiä lapsia niin tässä pysyy kärryillä niin monessa asiassa joista ei muuten välttämättä olisi tietoakaan

 

On mulla varmaan joku kriisi.
Ja tuntuu hirveän pahalta, etten vieläkään ole saanut kaikkia sellaisia asioita mitä haaveilin jo 20 vuotta sitten. Eihän tietenkään kaikkea voi saadakaan mutta tuntuu silti että olen saavuttanut elämässäni ihan liian vähän. Nyt on kauhea stressi ja hätä viime tipassa vielä yrittää saavuttaa edes jotakin, että tuntisin itseni tyyväiseksi kun katson elämääni taaksepäin. Näen valtavan määrän vääriä valintoja ja turhia yrittämisiä.
Välillä tulee hirveä pettymyksen tunne, että tässäkö kaikki sitten olikin? Etteikö elämä tämän hauskempaa ollutkaan. Tai lähinnä se nuoruus.

Että kyllä, ainakin minua vanheneminen ahdistaa vaikka muisti sentään vielä pelaa. Välillä liiankin hyvin.

 

Olen 42 ja ei kyllä ahdista. En koe olevani vielä vanha pitkään aikaan. Sitten voidaan keskustella uudestaan kun mittari lähenee 80v.
Unohtelu on aivan normaalia kaiken ikäisillä kun on muuta ajateltavaa, ei aivojen kapasiteetti riitä rekisteröimään kaikkea. Tosin dementia, tai Alzheimerin tauti on täysin mahdollinen jo yli 40v. Oireet vaan kyllä vakavampia kuin lompakon tai avainten hukkaaminen. Annetaan vaan iän ja elämänkokemuksen siinä samalla karttua kaikessa rauhassa. Kerätään mukavia muistoja, joita sitten oikeesti vanhana voimme muistella. Ne kun säilyvät siellä lokeroissa myöhemminkin, vaikka muu unohtuisikin.

 

Täytän 42 v tänä vuonna ja ei ahdista. Ainoa mikä herättää ihmetystä, on se että olenko siis tosiaan JO 42 v - en tunne itseän niin vanhaksi (?). En tiedä näytänkö 4-kympppiseltä, ehkä. En mieti sitä.
Nuorimmainen on kohta 3 v ja vauvakuume jyllää, vielä kun saisi miehen innostumaan.. mietin vaan, että onko "soveliasta" tehdä lastan näin "vanhana" enää, toisaalta tunne olevani elämäni parhaimmassa kunnossa, parhaimmassa iässä, välillä harmittaa että olen elänyt "hukkaan" niitä aikaisempia vuosia - en näin onnellisesti, täysillä, kuin nyt. En osaa kuvailla tätä, ehkä se on tiettyä varmuutta, vahvuutta ja itsevarmuutta ja tyytyväisyyttää elämään. Ei pelota eikä ole tärkeää ulkoiset asiat ...

Elämänkriisejä olen kokenut, noin 26-vuotiaana = tein sitten paljon muutoksia elämässäni. Toisen kerran noin 36-vuotiaana, hieman ennen ja jälkeen eron , tein muutoksia esim. työpaikan ja ammatin suhteen.

Nyt on kriisi menossa työyhteisöön liittyen, työstä itsestään pidän mutta työyhteisön koen hankalana.

Nämä eivät liity ikään, ei siihen että on 40 v.

 

Ei ikä mua ahdista. Päinvastoin. Omasta mielestäni olen nyt parhaassa iässä. Olen 44 ja lokakuussa 45v. Lapset on aikuisia nuorinta lukuunottamatta, eikä hänkään enää pikkulapsi. Mä olen ehtinyt jo kolmen lapsen mummiksikin ja silti tunnen että ikäni puolesta olen parhaimmillani.
Ei tarvitse enää valvoa lasten takia yöllä eikä päivähoitopaikkoja tarvi enää miettiä, vaan voin jo keskittyä hieman itseenikin.
Eikä tarvitse suhtautua enää esim. ulkonäkö asioihinkaan niin stressaantuneesti, kuin joskus nuorena jolloin saattoi joku finnikin olla katastrofi, saan olla rauhassa ihan oma itseni. Elämää ei tarvi ottaa niin kuoleman vakavasti, vaan voi nauttia ihan täysillä elämästä. Ja ne pienet unohduksetkin voi ottaa ihan huumorilla vaan.
Nautitaan tästä iästä. Olemme parhaimmillaan. =)

 

Minuakaan ei ahdista ja ikää on 42v. Tosin olen tullut aika mukavuudenhaluiseksi viime aikoina, mutta se tuskin liittyy ikään. Ikänäkö alkaa muuten pikkuhiljaa vaivaamaan, mutta se ei ole krisiin paikka. Minulla on ollut silmälasit 13-v lähtien joten olen tottunut niihin ja siihen, että näkö muuttuu iän myötä jonkun verran.

Kun täytin 40-v sain työtoveriltani surunvalittelut, koska parhaan vuoteni olivat takanapäin. Vähän hämmästelin sitä, mutta hän itse kokee asian noin ja kuvitteli että se koskee kaikkia.
Mun yli 50-v työkaveri sanoi,että parhaat vuodet vasta odottavat minua. Ja ne alkaa kuulemma kun täyttää 50v! =)

 

\

On mulla varmaan joku kriisi.
Ja tuntuu hirveän pahalta, etten vieläkään ole saanut kaikkia sellaisia asioita mitä haaveilin jo 20 vuotta sitten. Eihän tietenkään kaikkea voi saadakaan mutta tuntuu silti että olen saavuttanut elämässäni ihan liian vähän. Nyt on kauhea stressi ja hätä viime tipassa vielä yrittää saavuttaa edes jotakin, että tuntisin itseni tyyväiseksi kun katson elämääni taaksepäin. Näen valtavan määrän vääriä valintoja ja turhia yrittämisiä.
Välillä tulee hirveä pettymyksen tunne, että tässäkö kaikki sitten olikin? Etteikö elämä tämän hauskempaa ollutkaan. Tai lähinnä se nuoruus.

Että kyllä, ainakin minua vanheneminen ahdistaa vaikka muisti sentään vielä pelaa. Välillä liiankin hyvin.

Ihan samalta minustakin tuntuu. On välillä sellainen olo, että hitto, tää elämä menee niin hurjaa vauhtia, eikä vielä ole mitään saanut aikaiseksi! Toki on lapsia ja lapsenlapsikin, hyvä perhe ja muuten tullaan toimeen, mutta jokin kaihertaa. Tuntuu, että olisi kiire kokea jotakin, en vain itsekään tiedä, mitä se olisi... Muutaman vuoden kuluttua täytän 50 ja ihan hirvittää!! Terveys ja voimat eivät ole enää kuin esim. kymmenen vuotta sitten. Ulkonäkö rapistuu, paino nousee, naama venähtää. No, tottapuhuen en nyt niin kovasti kanna huolta ulkonäöstäni, mutta lisänä se on sekin. Olisinpa niinkuin te, onnelliset jotka eivät ole vielä ahdistuneet iästä. Toivottavasti pirteyttä riittää eteenkin päin =)

 

Minäpä täytin jo 50 enkä ole vanha ensinkään! Kriisistä ei tietoakaan, ihmettelen itsekin. Tottakai sitä on viiskymppisen näköinen, mutta mieli on ihan yhtä lapsllinen kuin ennenkin!

 

\

\

Hei äidit 40+!

Itse koen ikääntymisen ahdistavana. Naisen elämän paras aika on 25-30 vuotiaana. Silloin on vielä fyysisesti hyvässä kunnossa, terve, ulkonäkö ei ole repsahtanut ja muistikin pelaa.

Asioiden unohtelu ahdistaa. Onko normaalia, että 40-vuotias hukkaa tavaroitaan (mm. lompakkonsa ja avaimensa) tämän tastä? Voiko yli 40-vuotiailla olla jo alkavaa dementiaa tai Alzheimerin tautia?

Olen 42, en ole tunnistanut ikäkriisiä. Johtuneeko sitten siitä, että olen himpun verran lapsellinen kaksonen... Ainakin on haukuttu lapselliseksi, mikä on minusta vähän kummaa. Mitä niin negatiivista lapsellisuudessa voi olla....

Muisti ei ole toistaiseksi pettänyt Mutta osaan kyllä teeskennellä, etten muista jostain ikävästä asiasta mitään, mutta sehän on sitä valikoivaa muistia... :saint:

Fyysisessä kunnossa olisi kyllä parantamisen varaa, töitten jälkeen ei muka jaksa enää lenkkeillä jne. Mutta muuten pidän tarkasti huolta ihosta, hiuksista, meikkaan, käytän vain vaatteita, joiden tyylistä ja sopivuudesta itselleni olen varma, vaikka se tuleekin kalliiksi. En koe, että ulkonäkö olisi repsahtanut, paitsi että noin viisi kiloa on LIIKAA. Tosin mies sanoo, että tämän ikäisen kuuluukin olla tietyistä paikoin pyöreä. Mies on armelias. Reisissä lelluu sellu, mahassa on pömppö
Mutta kuten sanottu, vaatteet saa ihmeitä aikaan!

Mutta kun kerran kysyit negatiivisia asioita, niin voin myöntää, että ajoittain, kun iskee depis, saatan herätä ajatukseen, joka puistattaa: kauheeaaa, olen jo 42!!! Enkä ollenkaan tajua sitä. En ole muuttunut mieleltäni! Näinkö tämä elämä menee? Mitä olen saanut aikaan? Vain yhden lapsen, ja päässyt ammattiin, josta nuorena unelmoin! On talo, hyvässä asemassa oleva varakas (ja kitupiikki) mies... Mutta tässäkö kaikki? Tällaiset ajatukset joskus pukkaa päähän. Onko ne sitten sitä ikäkriisiä. Mutta eivät ne taida liittyä asioihin, joita tarkoitit....
:/

Pakko kirjoittaa sinulle olen myös kaksonen,viikko sitten 51v!Vuosi sitten tuntui ihan naurettavalta,kun korteissa luki 50v.Tuntui ettei ne millään voi olla minulle!Joskus luulevat 10v nuoremmaksi mutta sekin on mielestäni liikaa!Olen iätön ja ajaton,nuorin poikakin vasta11v.Tsempataan vaan ja ollaan sen ikäisiä kuin tunnemme! :heart: :wave:

 

muusta en tiedä mut seksielämä on villeimmillään siin äyli nelikymppisenä
viis muistista

 

\

muusta en tiedä mut seksielämä on villeimmillään siin äyli nelikymppisenä
viis muistista

Naulan kantaan, sisko hyva!!!!! B)

 

\

\

muusta en tiedä mut seksielämä on villeimmillään siin äyli nelikymppisenä
viis muistista

Naulan kantaan, sisko hyva!!!!! B)

meinaatko että kun dementoituu niin sitä sitten tulee noita uusia seksikokemuksia ja uusia seksikumppaneitakin kun ei omaa ukkoa enää muista eikä muista koska viimeksi ja mitenpäin??
Jossakinhan sanottiin dementoitumisesta että se on kivaa kun sitten tapaa joka päivä uusia tuntemattomia ihmisiä
Mutta eihän me vielä dementoiduta, ei vielä vuosikymmeniin!!
Vielä tässä ne eläkepäivät on vasta edessä ja silloinhan se elämä sitten vasta alkaakin kun ei tarvite töihin lähteä vaan saa tehdä kaikkea sitä kivaa mitä ei vielä ole ehtinyt tehdä. Yksi tuttavani alkoi eläkepäiviensä kunniaksi aikanaan opiskella esperantoa ja hankki kirjeystäviäkin esperantoksi päälle kuusikymppisenä. jos minäkin sen italian sitten eläkkeellä opiskelen jos en ennen sitä ehdi

 

Ei minua vanheneminen sinänsä ahdista. Elämä on aikamoisen mukavaa nyt. Ainoa asia mikä iän karttumisessa joskua itkettää on se, ettei kaivattua lasta ole tullut monista toiveista huolimatta ja olen jo 39.

Ihanaa aikaa kaikille, syksyllä menee täälläkin 40 rikki.

 

\

Ei minua vanheneminen sinänsä ahdista. Elämä on aikamoisen mukavaa nyt. Ainoa asia mikä iän karttumisessa joskua itkettää on se, ettei kaivattua lasta ole tullut monista toiveista huolimatta ja olen jo 39.

Ihanaa aikaa kaikille, syksyllä menee täälläkin 40 rikki.

ei toivo vielä mennyttä. tiedän tapauksen josta lääkäri jos sanoi että vaihdevuodet alkamassa ja oli jo kirjoittanut mummopillereistä reseptinkin ja "vaihdevuodet" on menossa kouluun!

 

\

\

\

muusta en tiedä mut seksielämä on villeimmillään siin äyli nelikymppisenä
viis muistista

Naulan kantaan, sisko hyva!!!!! B)

meinaatko että kun dementoituu niin sitä sitten tulee noita uusia seksikokemuksia ja uusia seksikumppaneitakin kun ei omaa ukkoa enää muista eikä muista koska viimeksi ja mitenpäin??
Jossakinhan sanottiin dementoitumisesta että se on kivaa kun sitten tapaa joka päivä uusia tuntemattomia ihmisiä
Mutta eihän me vielä dementoiduta, ei vielä vuosikymmeniin!!
Vielä tässä ne eläkepäivät on vasta edessä ja silloinhan se elämä sitten vasta alkaakin kun ei tarvite töihin lähteä vaan saa tehdä kaikkea sitä kivaa mitä ei vielä ole ehtinyt tehdä. Yksi tuttavani alkoi eläkepäiviensä kunniaksi aikanaan opiskella esperantoa ja hankki kirjeystäviäkin esperantoksi päälle kuusikymppisenä. jos minäkin sen italian sitten eläkkeellä opiskelen jos en ennen sitä ehdi

Dementiasta en tieda tuon taivaallisa - mutta mina ajattelin etta kun saman miehen kanssa ollaan nyt treenattu kovasti 21 vuoden ajan, niin nyt se harjoittelu tuottaa tulosta ja ollaan vihdoin huippukunnossa - kuten urheilijat konsanaan. Olympialaiset - jatkuvat sellaiset - ovat meilla nyt!!

 

\Pakko kirjoittaa sinulle olen myös kaksonen,viikko sitten 51v!Vuosi sitten tuntui ihan naurettavalta,kun korteissa luki 50v.Tuntui ettei ne millään voi olla minulle!Joskus luulevat 10v nuoremmaksi mutta sekin on mielestäni liikaa!Olen iätön ja ajaton,nuorin poikakin vasta11v.Tsempataan vaan ja ollaan sen ikäisiä kuin tunnemme! :heart: :wave:

[/quote]

Se voi olla, että meillä kaksosilla on extra-annos teinimieltä! Nuoremmaksihan minuakin aika usein luullaan, varmaankin lapsellisten juttujen takia . Musiikkimakukin on sama, kuin 12v. tyttärellä . Tyttö kerran sanoikin monimerkityksisesti, että "sä et ole ollenkaan niinkuin muut äidit". Hehee. Valoisaa kesää!!! Ja kyllähän tätä valoa ja lämpöä näyttää riittävän... \|O :heart: :wave: