vapaa kasvatustyyli
Lapsi on perheen pomo, joka sanelee tekemiset. Lapsi saa vapauden toimia haluamallaan tavalla. Lapselle ei koskaan esitetä vaatimuksia, vaan toivomuksia, ehdotuksia ja kysymyksiä.
Vanhemmat voivat päätyä tällaiseen kasvatustapaan halutessaan kuunnella lastaan, arvostaa häntä ja antaa hänelle mahdollisuuden toteuttaa itseään. Vapaa kasvatusilmasto oli osin Suomessakin vallalla 1960-1970-luvuilla. Vanhemmat halusivat irti vanhempien valtaan perustuvasta kasvatustyylistä, jossa tottelevaisuus oli hyve ja aikuinen ilman neuvotteluja tai perusteluja määräsi kaapin paikan.
Tällainen toiseen ääripäähän menevä kasvatustyyli tuo kuitenkin nykytiedon valossa lapselle ongelmia. Lapsen perustarve on turvautua itseään kokeneempaan ja vahvempaan. Vapaa kasvatus näyttäytyy lapsen silmin välinpitämättömyytenä ja laiminlyöntinä. Lapsi jää yksin päättämään liian suurista asioista: milloin menen nukkumaan, mitä syön, lähteekö perhe kauppaan ja kuinka käyttäydyn. Lapsi myös joutuu kantamaan vastuun päätöstensä seurauksista, vaikka hänellä ei ole siihen tarvittavaa kypsyyttä.
Tässä kasvatustyylissä lapsi ei saa osakseen vanhempiensa elämänkokemukseen pohjautuvaa turvallista opastusta, ohjausta ja rajoja, aikuisen vastuunottoa. Lapsi joutuu yksin yrityksen ja erehdyksen kautta kokeilemaan mitä kotona ja kodin ulkopuolisessa maailmassa sallitaan ja edellytetään. Lapsi saatetaan kodin ulkopuolella leimata huonotapaiseksi. Hän ei ehkä osaa hoitaa velvollisuuksiaan. Hänen voi olla vaikea tulla muiden kanssa toimeen: jakaminen, odottaminen ja muiden huomioon ottaminen on mahdotonta.
Lapsi vaistoaa vanhemman käytöksestä, että hänen oma käytöksensä ei ole sopivaa tai toivottua, vaikka vanhempi ei sitä lapselleen sanoisi. Kun vanhempi yrittää peitellä ärtymystään, hän tosiasiallisesti ilmaisee peitellysti ja epäsuorasti lapselleen, että tämän käytös ärsyttää. On luonnollista, että saadessaan vapaat kädet toimia oman mielensä mukaan lapsi tekee sitä, mikä tuo eniten mielihyvää: valvoo, syö karkkia, hyppii sohvalla, ottaa toisen kädestä, piirtää seinään jne.
Periaatteessa vapaat kädet, mutta tosiasiassa peitelty paheksunta tuntuu lapsesta hämmentävältä: "Toimin parhaaksi katsomallani tavalla » siihen minulla on lupa » vanhempi osoittaa epäsuorasti paheksuvansa minua » en osannutkaan valita oikein » olen huono ja paha lapsi, en vanhempieni toiveiden mukainen." Tästä ketjusta voi seurata syyllinen ja masentunut olo. Lapsi voi tarkkailla ympäristöään ja olla jatkuvasti hieman huterolla maaperällä: toiminko oikein, olenko hyväksytty?
On reilua lasta kohtaan kertoa hänelle minkälainen käytös ei ole hyväksyttävää tai mitä häneltä odotetaan. Tärkeää on tuomita vain teko, ei lasta ihmisenä. Lapsi saa protestoida ja syyllistää kurjan aikuisen ja kurjat rajat ja vaatimukset, eikä hänen tarvitse syyllistää itseään - aikuisen on helpompi kantaa syyllisyyden taakkaa kuin lapsen.