Vastaavan läpi käyneitä?

Minä jouduin synnyttämään kuolleen vauvan rv 17+3 (kuukausi sitten) Sen jälkeen vielä kaavintaan neljän päivän päästä,kun en "puhdistunutkaan" kunnolla. Kokemus oli kyllä hirveä, lääkäri sanoi vaan että se on hyvä käydä lävitse synnyttämällä. En ole vieläkään samaa mieltä. Meillä on tarkoitus yrittää uutta raskautta mahdollisimman pian. Olisi kiva keskustella muiden vastaavan kokeneiden kanssa. Meillä on ennestään neljä lasta, mikä vaikuttaa positiivisesti toipumiseen. Mutta odotan viestejänne.

 

Mulla on takana samanlainen kokemus viime toukokuulta rv 19. Tosin, kaavintaan en joutunut.

Minulle selitettiin tosi huonosti mielestäni miksi kuollut sikiö pitää synnyttää eikä esim. leikata, mutta jälkikäteen olen kuullut, että ko. tilanne lisää verenvuodonriskiä niin paljon, että leikkaus voisio olla kohtalokas. Ja kyllä siitä varmaan fyysisesti toipui tuolla tavalla paremmin.

Meillä myös kolme lasta ennestään, mutta silti toipuminen oli henkisesti todella raskasta ja edelleen itkettää jos asiasta pitää jonkun kanssa puhua. Minulla tilannetta vaikeutti entisestään se, että koin saaneeni todell huonoa hoitoa ja kivunlievityskin oli olematon. Alkuaika meni lähinnä sen asian puimiseen, miten huonosti homma hoidettiin. Ja vasta jonkun ajan kuluttua pystyi alkamaan ajatella mitä oikeasti on tapahtunut.

Joskus vieläkin tulee sellainen olo, että onko minulle oikeasti tapahtunut jotain sellaista. Ja olen edelleen suunnilleen sama ihminen kuin ennenkin.

Tällä hetkellä mulla on menossa rv 12+6 ja täytyy sanoa, että tämä raskaus on varmaan vaikein kokemistani. Parhaasta tahdosta huolimatta mielessä pyörii koko ajan, että jotain on varmaan nytkin pielessä, vaikkei mitään syytä ole niin ajatellakaan.

Voimia ja jaksamista sinulle. Surullinen voi olla juuri niin kauan kuin se on itselle tarpeen.

 

Hei,
osanotto menetykseesi. Itsekin kuolleen lapsen synnyttäneenä tiedän, mitä kärsimystä käyt läpi...
Siitä synnyttämisestä. Ammattipiireissä kuolleen lapsen leikkaamista (keisarinleikkausta) pidetään taitovirheenä. Leikkauksessa on niin paljon riskejä äidille, ja koska lapsen etu ei sitä enää vaadi, olisi tosi ammattitaidotonta lääkäriltä suostua keisarinleikkaukseen. Ainoa tilanne, jossa se on pakollinen on etisistukka.
Lisäksi keisarinleikkauksen jälkeen tulee pakollinen puolen vuoden odotus ennen kuin seuraavaa raskautta voi yrittää. Eli voit olla tyytyväinen siltä osin saamastasi ammattitaitoisesta hoidosta.

 

:hug: sulle! Mulla kuoli lapsi kohtuun päivää ennen laskettua aikaa. Ja synnytys oli vaikea kun se jouduttiin keinotekoisesti käynnistämään. Olen edellisen kanssa samaa mieltä, että lääkärisi ovat tehneet aivan oikein. Tavallinen alatiesynnytys on äidin kannalta hellin tapa, ja jos haluatte nopeasti yrittää uudestaan, niin alatiesynnytyksen jälkeen se on mahdollista heti kun raskaaksi vain onnistut tulemaan. Leikkauksen jälkeen on pakko odottaa että kohdussa oleva haava vahvistuu kestääkseen uuden raskauden.
Kaavinnassa joskus jää kohtuun materiaalia. Se johtuu siitä, että kaavinnat pyritään nykyään tekemään kohdun limakalvoa säästäen. Kovakouraisessa kaavinnassa saattaa limakalvo vaurioitua ja silloin ovat lastentekohaaveet lopullisesti menneet! Eli varovaisuus on lääkärin ammattitaitoa sekin. Parempi täydentää kaavintaa jos sinne sattuu jotain jäämään kuin jyystää kohtu pilalle.

 

meillä ei ihan vastaavaa,mutta kamalaa kuitenkin ,kaksosista toinen kuoli mahaan 26 viikolla ja toinen syntyi kovin kärsineenä 33 viikolla ja kuoli 8 viikon ikäisenä,aikansa meni toipumiseen mutta elämän on jatkuttava ja yritetään uudelleen

 

Kiitos kirjoituksistanne. On tuntunut niin "yksinäiseltä" kun ei ole ketään kaveria jolle olisi asiasta puhunut. Ja ammatti ihmistä kun ajattelee niin ..ulisen jo valmiiksi. Mutta kiva (vaikkakin karmea aihe)että en ole yksin,ja tiedän että muutkin ovat päässeet asian yli ja jatkaneet elämäänsä. Kiitos teille. :hug:

 

Sylin täydeltä voimia teille kaikille. Aivan käsittämätöntä tuskaa olette joutuneet kokemaan. Minulla kolme lasta ja nyt syksyllä ensimmäinen keskenmeno rv.6-8. Täällä kun lukee kohtalotovereiden kokemuksista, niin loppujen lopuksi en ole kuitenkaan joutunut kokemaan mitään niin järkyttävän surullista ja musertavaa kuin te monet muut. Elämä kantaa, siihen on uskottava. Ja koittakaa jaksaa te joilla todellakaan ei ole ollut helppoa! :hug: :heart:

 

Lämmin halaus kaikille pienokaisensa menettäneille.

Minä olen kokenut reilu vuosi sitten yhden elämän suurimmista menetyksistä, oman lapsen menetys kohtuun rv 38. Ensin yritettiin synnytys käynnistää lääkkeillä, mutta tuskat tulivat aivan hirvittäviksi ja tätä kesti kaikkiaan toista vuorokautta, välillä helpompaa ja välillä kivut todella kovia. Hengitykseni kävi tukalaksi ja olo sietämättömäksi, kunnes yksi lääkäri tuli ja sanoi: kohtusi on varmaakin revennyt. Kiireesti ultraan ja siellähän se tosiasia selvisi. Leikkaus oli kohdallani ainoa vaihtoehto.
Kipu jäi siihen leikkaussalin pöydälle, vain henkinen kipu jäi loppuelämäksi. :'(

 

:hug: kaikille lapsensa menettäneille vanhemmille!

Olen itse menettänyt tyttölapsemme 16.11.06 kohtuun, raskausvkolla 33+3. Ensireaktio synnytykseen oli ehdoton ei, lääkäri kuitenkin puhui minut ympäri. Olen todella onnellinen siitä, että lapsemme syntyi alateitse. Se oli mielestämme kaunein ja arvoikkain päätös raskaalle tapahtumaketjulle. Synnytyksen käynnistyminen oli erittäin hidas prosessi ja kaikki kipulääkkeet eivät minulle sopineet. Kaikesta huolimatta minulle ja miehelleni ei jäänyt tapahtumien kulusta pahoja muistoja, vain rakkaita ajatuksia pientä tyttöämme kohtaan.

Surun käsittelyä ovat auttaneet sairaalaan ihana ja huomaavainen henkilökunta, ilman osaavia kätilöitä emme olisi näissä voimissa henkisesti kuin nyt olemme. Lisäksi olemme saaneet paljon tukea ystäviltä ja vierailtakin. Henkistä paranatumista edistää myös fyysinen terveys, joka synnytyksen jälkeen säilyi. Leikkaushan arvillaan muistuttaa asiasta kauan...

Toivon, että jokaisella lapsensa menettäneellä äidillä kuin isällä elämä jatkuu. Haavat ovat suuret, mutta ne paranevat. Arpia saakin jäädä, kunhan niitä hoitaa.

Eräs ystäväni kiteytti kauniisti toiveen tulevasta, ja toivon teille kaikille asian kokeneille samaa:

Toivon sinulle ystäväni,
että elää taas uskaltaisit,
että surujen suurten jälkeenkin
ilon siiville nousta saisit.
Toivon sinulle ystäväni,
taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,
että kaikkina päivinä levon löydät
ja lohdun kuulet.

A-M Kaskinen

 

Minullakin kolme lasta ja tämän vuoden Juhannusaattona lääkkeellinen keskeytys. Silloin oli viikkoja 18. Sikiön kehitys tosin oli jo pysähtynyt aiemmin. Odotimme yhdet kuukautisen ja aloimme yrittämään uudestaan. Ajattelimme, ettei pelolle saa antaa valtaa. Tärppäsi heti. Mutta kuinka kävikään: viikkotilanteessa 16+6 todettiin taas sama asia eli sikön sydän ei enää syki. Paniikissa taas odottelen huomista ja lääkkeellistä keskeytystä kuollut sikiö kohdussa... :'(