Vatsan kasvusta

Heipä hei! :wave:
Olen kolmen pojan äiti pohjanmaalta. Nuorin syntyi 08/07 ja nyt olen raskaana menkkojen mukaan viikolla 11+. Neuvolassa viikolla 9 ultrattiin vatsan päältä ja täti löysi kaksi alkiota :eek: . Ultra oli huono ja näkyvyys heikko, vain toiselta näkyi syke. Täti meinasi, että saattaa olla toinen toisen takana tai sitten toinen ei ole lähtenyt kehittymään. Nyt en millään jaksaisi odottaa np-ultraa, joka on parin viikon päästä...
Koska teillä on alkanut vatsa kasvaa, kun lapsia on tullut kaksi? Minusta tuntuu, että vatsa on jo nyt jotenkin pullahtanut esille. Tosin edelisestä raskaudesta on vain vähän aikaa ja turvotustakin saattaa olla... Niin ja ruokakin on maistunut :whistle:
 
Heippa! Pidetään peukkuja että molemmat alkiot jaksaisi kasvaa. Itse olen ehkä hieman jäävi vastaamaan tähän, koska kaksosraskaus vasta toinen raskaus ja esikoisen syntymästä jo 10 vuotta. Mutta kerron kuitenkin :) Minulla alkoi vatsa kasvamaan joskus viikoilla 16+ ja todellinen "räjähdys" tapahtui viikon 20-22 välillä. Ennen viikkoa 16 mahtui omat housut hyvin jalkaan. Nyt massu jo aika iso, isompi kuin normaalin yksösodottajan maha loppuvaiheessa.

HooWee 31+4
 
minulla vatsa alkoi kasvamaan rytinällä jo ennen kuin tikkuun tuli viivat :D
jo viikolla 9 ihmettelin että kyllähän tää nyt kummasti venyy ja syykin siihen selvisi sitten viikolla 9 että tuplat tuloillaan.
esikoisen odotusajasta jo lähes 8v joten ei johtunut tästäkään hurja kasvu.
toivottavasti kaikki hyvin =) onnea odotukseen yhden tai kahden kera jokatapauksessa!

mami+kakkoset 33+6
 
Onnea odotukseen! :flower:
Mulla alkoi maha kasvaa vauhdilla jo rv 10, ei mahtunut enää housut jalkaan. Kasvuvauhti kiihtyi vain loppua kohden. Mulle masu tuli eteen ja alas. Ultra oli rv14, joten masun kasvun luulin johtuvan, kun esikoisesta oli niin vähän aikaa, mutta eipäs... Kerroin töissä rv 13 että odotan, kun oli pakko, näkyi jo niin selkeästi. Työkaverit olivat huomanneet jo pari viikkoa aiemmin :ashamed:
Tuplat tuli kyllä ihan yllätyksenä. :heart: :heart:
 
Hei, minuakin kiinnostaisi tämä asia.

Odotan kaksosia, nyt 16+5, ja massu kasvoi ja kenties oli turvonnutkin jo aika alussa, omat housut tekivät melko pian tiukkaa. Nyt tuntuu, että viime viikoilla masun kasvu on jotenkin ollut pysähdyksissä. Onkohan normaalia? Näkyy kyllä selvästi, mutta ei ole suurentunut pariin viime viikkoon. Rakenneultraan vielä 3 viikkoa...
 
Itse olen tällainen aika solakka, niin mahakaan ei ole kovin suuri, vaikka olen jo loppusuoralla, viik.36. Moni ei usko, että odotan kahta. Lapset on silti hyvän kokoisia. Eli ulkokuori ei aina vastaa sisältöä. Se taitaa olla vähän äidin rakenteesta kiinni. Ja tokihan se vaikuttaa jos on ennen synnyttänyt. Oma mahani tuli esiin vasta viikolla 13, ja kyllä oli odotettu.

Toivottavasti tärppää tuplasti!
 
Mulla maha alkoi kasvaa lähes heti kun tikkuun oli plussa saatu. Juhannuksena oli 6 viikko menossa ja muistan jo sillon et vatsa vähän pömpötti. Olen pieni ja aika "vatsaton" normaalisti niin jo alussa monet huomasi raskauden. Noin viikola 7 jouduin luopumaan farkuistani ja muista kireistä housuista. Olin jo esikoisen kanssa iso, mitenhän nyt käy, kun kaksi pitää kantaa =)
 

Yhteistyössä