Vauva 8kk. kuinka monta yötä erossa äidistä?

Mun vauva 8kk ja olen kuukauden päästä menossa yhdeksi yöksi pois kotoa. Vauva jää isänsä kanssa kotiin, olen yhteensä n. 24h poissa. Nyt tuli ahdistus, että voinko näin tehdä? Itsellä olis tarve päästä tuulettumaan, mutta kestääkö lapsi näin pitkän poissaolon? Ollut paljon isänsä kanssa, kahdestaankin, mutta ei yötä. Saman tyyppisten ongelmien kanssa siis painitaan... Ja minä myös imetän vielä. Ei kai maidontulo vuorokaudessa lopu?

Ei lopu maidontulo. kyllä tekee terää käydä välillä viihteellä - mene vaan. Ja hyvää tekee lapsi-isä suhteelle kun saavat olla keskenään.

 

Mun vauva 8kk ja olen kuukauden päästä menossa yhdeksi yöksi pois kotoa. Vauva jää isänsä kanssa kotiin, olen yhteensä n. 24h poissa. Nyt tuli ahdistus, että voinko näin tehdä? Itsellä olis tarve päästä tuulettumaan, mutta kestääkö lapsi näin pitkän poissaolon? Ollut paljon isänsä kanssa, kahdestaankin, mutta ei yötä. Saman tyyppisten ongelmien kanssa siis painitaan... Ja minä myös imetän vielä. Ei kai maidontulo vuorokaudessa lopu?

Ei varmaankaan maidontulo vielä lopu, mutta mulla ainakin pakottaisi rintoja ihan sikana. Siksi varmaan pumppaisin maitoa poissaollessani, ja myös jo etukäteen vauvaa varten.
Onko lapsesi tottunut juomaan maitoa myös pullosta? Meillä pullomaidon antaminen tyssää siihen, ettei vauva huoli sitä - ei, vaikka pullossa on minun omaa maitoani. Silloin saattaa vielä kelvata, jos _minä_ syötän pullosta, mutta muuten ei. Meidän vauva myöskin nukkuu aina minun vieressäni yöt, eli yöllä ei varmaan paljon tulisi nukuttua, jos minä olisin poissa. Jos sinun vauvasi nukkuu omassa sängyssään, ongelma ei ehkä ole niin suuri.
Vauvan on mielestäni helpompi olla isän kanssa kotona tutussa ympäristössä, kuin isän kanssa isän kotona, siis jos vanhemmat ovat eronneet.. Siltäkin kannalta sinun tilanteesi on vähän eri asia.

 

Ai tässä on kyse taas siitä aikuisten parhaasta ja aikuisten oikeuksista... missä vaiheessa aletaan puhua lapsen parhaasta ja hänen oikeuksistaan?

Ja vielä sen verran, että kuvitteletko sä tosissaan että lapselle on jotenkin hyväksi olla suurimman osan ajasta äitinsä kanssa, niin että isä jää paljon vähemmälle? Elä viitsi!
Mä katson itse vierestä tilannetta kuinka 7kk ikäinen lapsi ei edes tunnista isäänsä kun ei saa nähdä kuin n. kerran viikossa muutaman tunnin ja voit vaan kuvitella kuinka tämä isä kärsii kans tästä. Se on todella kiva kun lapsi vierastaa omaa vanhempaansa, toista ihmistä joka on saattanut alun maailmaan!
Ja turha alkaa löpöttämään, että sitten isompana, se side ei todellakaan tule samanlaiseksi jos lapsi ei voi koko elämänsä alusta asti tuntea kumpaakin vanhempaansa yhtä hyvin.

 

Mä en raaskis luopua yhdeksikään yöksi...
Tuttava erosi juuri ja heillä on 8kk ikäinen aina viikon kerrallaan toisella vanhemmalla, viikon toisella. Mä en kestäis, tulis hirvee ikävä :/

Diih, se kun ei ole vain sun kullannuppu vaan myös sen toisen.
Lapsella on kaikki oikeudet olla isänsä kanssa, se on lapsen oikeus ja sun on vaan kestettävä se, ei siinä auta.
Kyllä muakin hajotti alussa ja yhä 4v jälkeenkin olla lapsista erossa kun ovat isällään mut niin se vaan menee.
Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin ja isä ei todellakaan ole vieras.

Puhutko nyt lapsen oikeudesta vai vanhempien?

 

Mä en raaskis luopua yhdeksikään yöksi...
Tuttava erosi juuri ja heillä on 8kk ikäinen aina viikon kerrallaan toisella vanhemmalla, viikon toisella. Mä en kestäis, tulis hirvee ikävä :/

Diih, se kun ei ole vain sun kullannuppu vaan myös sen toisen.
Lapsella on kaikki oikeudet olla isänsä kanssa, se on lapsen oikeus ja sun on vaan kestettävä se, ei siinä auta.
Kyllä muakin hajotti alussa ja yhä 4v jälkeenkin olla lapsista erossa kun ovat isällään mut niin se vaan menee.
Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin ja isä ei todellakaan ole vieras.

Puhutko nyt lapsen oikeudesta vai vanhempien?

Mä puhun nimenomaan lapsen oikeuksista luoda suhde molempiin vanhempiin.

 

Ai tässä on kyse taas siitä aikuisten parhaasta ja aikuisten oikeuksista... missä vaiheessa aletaan puhua lapsen parhaasta ja hänen oikeuksistaan?

Ja vielä sen verran, että kuvitteletko sä tosissaan että lapselle on jotenkin hyväksi olla suurimman osan ajasta äitinsä kanssa, niin että isä jää paljon vähemmälle? Elä viitsi!
Mä katson itse vierestä tilannetta kuinka 7kk ikäinen lapsi ei edes tunnista isäänsä kun ei saa nähdä kuin n. kerran viikossa muutaman tunnin ja voit vaan kuvitella kuinka tämä isä kärsii kans tästä. Se on todella kiva kun lapsi vierastaa omaa vanhempaansa, toista ihmistä joka on saattanut alun maailmaan!
Ja turha alkaa löpöttämään, että sitten isompana, se side ei todellakaan tule samanlaiseksi jos lapsi ei voi koko elämänsä alusta asti tuntea kumpaakin vanhempaansa yhtä hyvin.

Totta tuokin puoli. Jos mahdollista, yrittäisin löytää jonkin toisen ratkaisun kuin "muutaman tunnin kerran viikossa". Silloin kyllä vanhempien pitäisi asua lähekkäin jne.
Riippuu tuo varmaan vauvastakin yksilönä, joku ei ehkä ole tuosta moksiskaan. Minun vauvani olisi.

 

Silloin saattaa vielä kelvata, jos _minä_ syötän pullosta, mutta muuten ei. Meidän vauva myöskin nukkuu aina minun vieressäni yöt.

Ootko sä yh vai tyranni parisuhteessa?

 

Ai tässä on kyse taas siitä aikuisten parhaasta ja aikuisten oikeuksista... missä vaiheessa aletaan puhua lapsen parhaasta ja hänen oikeuksistaan?

Ja vielä sen verran, että kuvitteletko sä tosissaan että lapselle on jotenkin hyväksi olla suurimman osan ajasta äitinsä kanssa, niin että isä jää paljon vähemmälle? Elä viitsi!
Mä katson itse vierestä tilannetta kuinka 7kk ikäinen lapsi ei edes tunnista isäänsä kun ei saa nähdä kuin n. kerran viikossa muutaman tunnin ja voit vaan kuvitella kuinka tämä isä kärsii kans tästä. Se on todella kiva kun lapsi vierastaa omaa vanhempaansa, toista ihmistä joka on saattanut alun maailmaan!
Ja turha alkaa löpöttämään, että sitten isompana, se side ei todellakaan tule samanlaiseksi jos lapsi ei voi koko elämänsä alusta asti tuntea kumpaakin vanhempaansa yhtä hyvin.

Omiin kuvitelmiinsa näyttävät muutkin pohjaavan mielipiteensä Myös sinä näemmä.

 

Mä en raaskis luopua yhdeksikään yöksi...
Tuttava erosi juuri ja heillä on 8kk ikäinen aina viikon kerrallaan toisella vanhemmalla, viikon toisella. Mä en kestäis, tulis hirvee ikävä :/

Diih, se kun ei ole vain sun kullannuppu vaan myös sen toisen.
Lapsella on kaikki oikeudet olla isänsä kanssa, se on lapsen oikeus ja sun on vaan kestettävä se, ei siinä auta.
Kyllä muakin hajotti alussa ja yhä 4v jälkeenkin olla lapsista erossa kun ovat isällään mut niin se vaan menee.
Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin ja isä ei todellakaan ole vieras.

Puhutko nyt lapsen oikeudesta vai vanhempien?

Mä puhun nimenomaan lapsen oikeuksista luoda suhde molempiin vanhempiin.

Ihanko :hug:

 

Mä en raaskis luopua yhdeksikään yöksi...
Tuttava erosi juuri ja heillä on 8kk ikäinen aina viikon kerrallaan toisella vanhemmalla, viikon toisella. Mä en kestäis, tulis hirvee ikävä :/

Diih, se kun ei ole vain sun kullannuppu vaan myös sen toisen.
Lapsella on kaikki oikeudet olla isänsä kanssa, se on lapsen oikeus ja sun on vaan kestettävä se, ei siinä auta.
Kyllä muakin hajotti alussa ja yhä 4v jälkeenkin olla lapsista erossa kun ovat isällään mut niin se vaan menee.
Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin ja isä ei todellakaan ole vieras.

Puhutko nyt lapsen oikeudesta vai vanhempien?

Mä puhun nimenomaan lapsen oikeuksista luoda suhde molempiin vanhempiin.

Ihanko :hug:

Oot aika hassu.
Musta on aina hassua kun ihmiseltä vaan loppuu sanottavat ni laitetaan jotain todella kuivia asiaankuulumattomia kommentteja
Mut ehkäpä säkin saat jotain muuta mietittävää tästä, toivottavasti ainakin.

 

Omiin kuvitelmiinsa näyttävät muutkin pohjaavan mielipiteensä Myös sinä näemmä.

Omiin kuvitelmiini, tuota anteeksi mitä? Mielestäni kuvitelma ja tosi elämä on täysin eri asioita.

 

Mun vauva 8kk ja olen kuukauden päästä menossa yhdeksi yöksi pois kotoa. Vauva jää isänsä kanssa kotiin, olen yhteensä n. 24h poissa. Nyt tuli ahdistus, että voinko näin tehdä? Itsellä olis tarve päästä tuulettumaan, mutta kestääkö lapsi näin pitkän poissaolon? Ollut paljon isänsä kanssa, kahdestaankin, mutta ei yötä. Saman tyyppisten ongelmien kanssa siis painitaan... Ja minä myös imetän vielä. Ei kai maidontulo vuorokaudessa lopu?

Ei varmaankaan maidontulo vielä lopu, mutta mulla ainakin pakottaisi rintoja ihan sikana. Siksi varmaan pumppaisin maitoa poissaollessani, ja myös jo etukäteen vauvaa varten.
Onko lapsesi tottunut juomaan maitoa myös pullosta? Meillä pullomaidon antaminen tyssää siihen, ettei vauva huoli sitä - ei, vaikka pullossa on minun omaa maitoani. Silloin saattaa vielä kelvata, jos _minä_ syötän pullosta, mutta muuten ei. Meidän vauva myöskin nukkuu aina minun vieressäni yöt, eli yöllä ei varmaan paljon tulisi nukuttua, jos minä olisin poissa. Jos sinun vauvasi nukkuu omassa sängyssään, ongelma ei ehkä ole niin suuri.
Vauvan on mielestäni helpompi olla isän kanssa kotona tutussa ympäristössä, kuin isän kanssa isän kotona, siis jos vanhemmat ovat eronneet.. Siltäkin kannalta sinun tilanteesi on vähän eri asia.

Niin, on mun tilanne todellankin erilainen, tuli vain tätä ketjua lukiessa mieleen. Ja vauva juo pullosta mielellään, isä saa lapsen nukkumaan yleensä jopa paremmin ja helpommin kuin minä. Vauva on viimeiset 2kk nukkunut omassa sängyssä, huolii "yöpalvelut" (=pudonneen tutin nostamisen, ei syö enää öisin) myös isältään. Ja pumpun aion ottaa mukaan omaa oloa helpottamaan. Tiedän, ei tässä varmaan ole mitään ongelmaa, mutta jotenkin sitä miettii onko tämä nyt oikein. Toki tässä minun tapauksessa tekee varmaan hyvää koko perheelle, että äiti pääsee vähän irrottautumaan. Ja pidän erittäin tärkeänä, että isä+lapsi saavat kahdenkeskistä aikaa, ilman minun niskaan hengittämistä.

 

Ai tässä on kyse taas siitä aikuisten parhaasta ja aikuisten oikeuksista... missä vaiheessa aletaan puhua lapsen parhaasta ja hänen oikeuksistaan?

Ja vielä sen verran, että kuvitteletko sä tosissaan että lapselle on jotenkin hyväksi olla suurimman osan ajasta äitinsä kanssa, niin että isä jää paljon vähemmälle? Elä viitsi!
Mä katson itse vierestä tilannetta kuinka 7kk ikäinen lapsi ei edes tunnista isäänsä kun ei saa nähdä kuin n. kerran viikossa muutaman tunnin ja voit vaan kuvitella kuinka tämä isä kärsii kans tästä. Se on todella kiva kun lapsi vierastaa omaa vanhempaansa, toista ihmistä joka on saattanut alun maailmaan!
Ja turha alkaa löpöttämään, että sitten isompana, se side ei todellakaan tule samanlaiseksi jos lapsi ei voi koko elämänsä alusta asti tuntea kumpaakin vanhempaansa yhtä hyvin.

Hyvin sanottu! Sillä lapsella on tosiaan oikeus olla yhtäläisesti isänsä kanssa kuin äitinsäkin. Ja tuskin sitä sidettä enää muutaman vuoden päästä muodostuu, kun äiti sitten vihdoin raaskii antaa lapsensa lapsen isälle.

Ja meillä kyllä äiti ja isä ovat justiinsa samalla viivalla. Kun vauva on syntynyt, sillä ei ole mitään merkitystä, että äiti se jaksoi 9kk kantaa lasta. Imetystä isä ei voi tehdä, mutta muuten ollaan oltu ihan tasavertaisia. Jos meille tulisi joskus ero, olisi todella vaikea miettiä asumisjärjestelyjä. Kumpikaan ei suostuisi miksikään viikonloppuvanhemmaksi, saati sitten että näkisi vain joka toinen viikonloppu.

Siinä muuten hiukan mietittävää niillekin, jotka sitä eroa suunnittelee: onko se oikeasti lapsen parasta, jos ero tulee? Täällä moni aina huutelee sen "lapsen parhaan" perään, niin onko se aikuisten itsekkyyttä erota? Ei se ainakaan aina ole lapsen parhaaksi... Muuten pitää aina ajatella lapsen parasta, mutta ero on kuitenkin usein itsekäs ratkaisu. Ei oikein suju enää, kyllästyttää, ärsyttää... Ymmärrän, jos eron syynä on väkivaltaisuus, päihteet tai joku muu, joka vaarantaa jonkun perheenjäsenen turvallisuuden. Kuinka moni liitto olisi oikeasti pelastunut, jos ihmiset olisivat ratkaisseet ongelmansa puhumalla ja esim. terapialla?

 

Ai tässä on kyse taas siitä aikuisten parhaasta ja aikuisten oikeuksista... missä vaiheessa aletaan puhua lapsen parhaasta ja hänen oikeuksistaan?

Ja vielä sen verran, että kuvitteletko sä tosissaan että lapselle on jotenkin hyväksi olla suurimman osan ajasta äitinsä kanssa, niin että isä jää paljon vähemmälle? Elä viitsi!
Mä katson itse vierestä tilannetta kuinka 7kk ikäinen lapsi ei edes tunnista isäänsä kun ei saa nähdä kuin n. kerran viikossa muutaman tunnin ja voit vaan kuvitella kuinka tämä isä kärsii kans tästä. Se on todella kiva kun lapsi vierastaa omaa vanhempaansa, toista ihmistä joka on saattanut alun maailmaan!
Ja turha alkaa löpöttämään, että sitten isompana, se side ei todellakaan tule samanlaiseksi jos lapsi ei voi koko elämänsä alusta asti tuntea kumpaakin vanhempaansa yhtä hyvin.

Hyvin sanottu! Sillä lapsella on tosiaan oikeus olla yhtäläisesti isänsä kanssa kuin äitinsäkin. Ja tuskin sitä sidettä enää muutaman vuoden päästä muodostuu, kun äiti sitten vihdoin raaskii antaa lapsensa lapsen isälle.

Ja meillä kyllä äiti ja isä ovat justiinsa samalla viivalla. Kun vauva on syntynyt, sillä ei ole mitään merkitystä, että äiti se jaksoi 9kk kantaa lasta. Imetystä isä ei voi tehdä, mutta muuten ollaan oltu ihan tasavertaisia. Jos meille tulisi joskus ero, olisi todella vaikea miettiä asumisjärjestelyjä. Kumpikaan ei suostuisi miksikään viikonloppuvanhemmaksi, saati sitten että näkisi vain joka toinen viikonloppu.

Siinä muuten hiukan mietittävää niillekin, jotka sitä eroa suunnittelee: onko se oikeasti lapsen parasta, jos ero tulee? Täällä moni aina huutelee sen "lapsen parhaan" perään, niin onko se aikuisten itsekkyyttä erota? Ei se ainakaan aina ole lapsen parhaaksi... Muuten pitää aina ajatella lapsen parasta, mutta ero on kuitenkin usein itsekäs ratkaisu. Ei oikein suju enää, kyllästyttää, ärsyttää... Ymmärrän, jos eron syynä on väkivaltaisuus, päihteet tai joku muu, joka vaarantaa jonkun perheenjäsenen turvallisuuden. Kuinka moni liitto olisi oikeasti pelastunut, jos ihmiset olisivat ratkaisseet ongelmansa puhumalla ja esim. terapialla?

Täydellisesti samaa mieltä :flower:

 

Ja jos erotaan, niin miksi pitää aina muuttaa mahdollisimman kauas siitä exästä? Olisko kuitenkin lapsen edun mukaista, että vanhemmat asuisivat edelleen mahdollisimman lähellä toisiaan ja samalla alueella, missä asuttiin ennen eroakin? Silloin lapsen "siirto" paikasta toiseen käy helpommin ja myöhemmin, kun kulkee itsenäisestikin pihoilla, voi olla kumman vanhemman luona milloinkin haluaa.

 

Siinä muuten hiukan mietittävää niillekin, jotka sitä eroa suunnittelee: onko se oikeasti lapsen parasta, jos ero tulee? Täällä moni aina huutelee sen "lapsen parhaan" perään, niin onko se aikuisten itsekkyyttä erota? Ei se ainakaan aina ole lapsen parhaaksi... Muuten pitää aina ajatella lapsen parasta, mutta ero on kuitenkin usein itsekäs ratkaisu. Ei oikein suju enää, kyllästyttää, ärsyttää... Ymmärrän, jos eron syynä on väkivaltaisuus, päihteet tai joku muu, joka vaarantaa jonkun perheenjäsenen turvallisuuden. Kuinka moni liitto olisi oikeasti pelastunut, jos ihmiset olisivat ratkaisseet ongelmansa puhumalla ja esim. terapialla?

Mä en koe olevani mikään tuomitsemaan muiden syitä erota, kuitenkin isoin pointti niissä aina on se että jokaisella on oikeus onneen ja sitä ei aina syystä tai toisesta kaikista suhteista loppupelissä löydy.
Ja mä uskon et lapsi on onnellisempi kun vanhemmat ovat onnellisia, yhdessä tai erikseen, enkä mä ymmärrä ihmisiä jotka pysyvät vaan yhdessä lasten takia ja ovat onnettomia.
Näitäkin tapauksia tiedän useita, sellaisiakin jossa lapset ovat jo osa aikuisia ja jos heiltä asiaa kysyy niin kyllä he olisivat toivoneet vanhempieen eroavan jo aikaisemmin kun pitävän yllä mitään kulisseja.
Kukaan lapsi ei pidemmän päälle halua nähdä onnettomia vanhempiaan, ja eivät lapset ole tyhmiä, kyllä ne sen ajan myötä huomaa tekohymyistä huolimatta.

 

Siis tosiasia on valitettavasti, että isä ja äiti ei tosiaan ole samalla viivalla. Ja sen luulis jokaisen äidin ja myös isän tajuavan. Luonto nyt vaan on järjestänyt sen niin.

Kyllä meillä ainakin on ollut alusta asti samalla viivalla molemmat.
Mun mielestäni lapsen pitäisi olla myös isällään. Kyse on kuitenkin lapsen isästä, ei mistään vieraasta ihmisestä.

 

Ja jos erotaan, niin miksi pitää aina muuttaa mahdollisimman kauas siitä exästä? Olisko kuitenkin lapsen edun mukaista, että vanhemmat asuisivat edelleen mahdollisimman lähellä toisiaan ja samalla alueella, missä asuttiin ennen eroakin? Silloin lapsen "siirto" paikasta toiseen käy helpommin ja myöhemmin, kun kulkee itsenäisestikin pihoilla, voi olla kumman vanhemman luona milloinkin haluaa.

Hei anteeksi mä vanhingossa poistin sun viestin :ashamed:
Kone tilttas ihan kokonaan ja se meni siinä ja siinä oli ihan asiaakin kun sen ehdin lukemaan ja aloin siihen vastaamaan ja näin kävi :ashamed:

 

Ja jos erotaan, niin miksi pitää aina muuttaa mahdollisimman kauas siitä exästä? Olisko kuitenkin lapsen edun mukaista, että vanhemmat asuisivat edelleen mahdollisimman lähellä toisiaan ja samalla alueella, missä asuttiin ennen eroakin? Silloin lapsen "siirto" paikasta toiseen käy helpommin ja myöhemmin, kun kulkee itsenäisestikin pihoilla, voi olla kumman vanhemman luona milloinkin haluaa.

Hei anteeksi mä vanhingossa poistin sun viestin :ashamed:
Kone tilttas ihan kokonaan ja se meni siinä ja siinä oli ihan asiaakin kun sen ehdin lukemaan ja aloin siihen vastaamaan ja näin kävi :ashamed:

Ei se mitään . Taisin jotain puhua siitä, että miksei ihmiset tee enemmän työtä sen suhteen eteen. Miksei puhuta asioista, vaan annetaan sen kaiken kertyä ja sitten jossain vaiheessa napsahtaa, ja kaikki paska tulee samalla kertaa ulos. Jos ei asiat selviä keskenään puhumalla, niin sitten pitäisi hakea ulkopuolista apua. Jos vaikkapa se mies juo ja riekkuu kylillä kaikki viikonloput, niin ehkäpä hänen tulisi kuulla joltain ulkopuoliselta, ettei semmoinen nyt vaan käy. Musta siinä kohtaa, kun perhettä aletaan perustamaan, pitäisi tehdä jonkinlainen sopimus siitä, että tämän suhteen eteen tehdä kaikki mahdollinen. Pitäis varmaan ottaa se vanha käytäntö uudelleen käyttöön, että eroon pitää olla joku todellinen syy.

 

Mun mielestä 8kk voi hyvin olla sen viikonlopun isänsä luona. Mulle itselleni ainakin on ihan ehdottoman tärkeää, että myös vauvalle ja isälle muodostuu erosta huolimatta hyvä ja läheinen suhde. Oma vauvani oli alle 2kk kun oli isällään yhden yön harjoittelemassa (illasta aamuun).

 

Ja jos erotaan, niin miksi pitää aina muuttaa mahdollisimman kauas siitä exästä? Olisko kuitenkin lapsen edun mukaista, että vanhemmat asuisivat edelleen mahdollisimman lähellä toisiaan ja samalla alueella, missä asuttiin ennen eroakin? Silloin lapsen "siirto" paikasta toiseen käy helpommin ja myöhemmin, kun kulkee itsenäisestikin pihoilla, voi olla kumman vanhemman luona milloinkin haluaa.

Hei anteeksi mä vanhingossa poistin sun viestin :ashamed:
Kone tilttas ihan kokonaan ja se meni siinä ja siinä oli ihan asiaakin kun sen ehdin lukemaan ja aloin siihen vastaamaan ja näin kävi :ashamed:

Ei se mitään . Taisin jotain puhua siitä, että miksei ihmiset tee enemmän työtä sen suhteen eteen. Miksei puhuta asioista, vaan annetaan sen kaiken kertyä ja sitten jossain vaiheessa napsahtaa, ja kaikki paska tulee samalla kertaa ulos. Jos ei asiat selviä keskenään puhumalla, niin sitten pitäisi hakea ulkopuolista apua. Jos vaikkapa se mies juo ja riekkuu kylillä kaikki viikonloput, niin ehkäpä hänen tulisi kuulla joltain ulkopuoliselta, ettei semmoinen nyt vaan käy. Musta siinä kohtaa, kun perhettä aletaan perustamaan, pitäisi tehdä jonkinlainen sopimus siitä, että tämän suhteen eteen tehdä kaikki mahdollinen. Pitäis varmaan ottaa se vanha käytäntö uudelleen käyttöön, että eroon pitää olla joku todellinen syy.

Ehkä jos se otettais käyttöön, lisääntyisi se onnettomuus ja tietty pakkopolitiikka saada se suhde kuntoon ja se jo pilaisi kaiken.
Nykyisin on niin paljon enemmän tiedostamatonta masennustakin et se on aika iso syy siihen helposti eroamiseen myös.
Koetaan et rakkaus vaan loppuu, lapset pyörii jaloissa, laskuja kamala pino odottamassa, lomautukset päällä..
Ei vaan jaksa alkaa korjaamaan sitä suhdetta, eikä sitä edes välttämättä ajattele et se olisi mahdollistakaan, sillä hetkellä ei osaa ajatella muuta kun sitä et niin on parempi.
Ei voi tietää.
Mä erosin lasten isästä todella hyvistä syistä mutta tein jo aikoinaan päätöksen et exän huonoista puolista en täällä puhu, en koska hän ei ole täällä omaa kantaa kertomassa.
Mutta se et mitä mä tekisin jos rakkaus nykyiseen loppuisi?!
Taistelisin, sen tiedän tällä hetkellä mut en mä voi sanoa menisikö asiat joskus siihen pisteeseen ettei vaan.. Niin, jaksaisi enää edes yrittää.
Tänään en siihen usko, mut entä huomenna?
Muiden osaan en edes koita asettua, jokaisella on omat ongelmat suhteissaan.

 

Meillä on ollut aika rankkaa tytön syntymän jälkeen. On molempien masennus, rahahuolia, ollaan toisiimme kyllästyneitä jne jne. Mutta me ollaan tässä sillä asenteella, asioiden on pakko korjaantua. Ja sen eteen pitää vaan tehdä helvetisti työtä.

 

Meillä on ollut aika rankkaa tytön syntymän jälkeen. On molempien masennus, rahahuolia, ollaan toisiimme kyllästyneitä jne jne. Mutta me ollaan tässä sillä asenteella, asioiden on pakko korjaantua. Ja sen eteen pitää vaan tehdä helvetisti työtä.

Siis joo no oli meilläkin tosi rankkaa, mut se rakkaus ei kyllä kadonnut joten oli "helppoa" vaan roikkua toisessa kiinni.
Ja kaippa se kyllästyminen tulee joka suhteessa, se on sitä miten siihen suhtautuu, mut sitä en rinnastaisi rakkauteen kuitenkaan.

 

E#n ole ikinä imettänyt.Mutta rakastan lastani ja isällä on lapseen tosi hyvä suhde ilman äitiään.

 

Siis jos olette juuri eronneet ja ennen eroa isä on hoitanut paljon lasta jne, uskon että hän pärjäisi vauvan kanssa ja tietty siis vauvakin isän kanssa. Ja onhan siinä sisaruksetkin mukana. Itse kuitenkin olisin tuossa vaiheessa varmaan sen verran itsekäs että kysyisin vaikka mahdollisuutta että muiden lasten ollessa isällä viikonlopun, vauva olisi siinä vaikka yhden päivän ja sitten saisi äidin aknssa kahdenkeskeistä aikaa loppuviikonlopun. Sitten sen mukaan mikä tuntuisi sopivalta pidennettäisiin noita tapaamisia.