Vauva Haaveissa 2013

miss_piggy voi höh! Mutta jospa se kuitenkin yllättäisi....? :)

Omaa napaa Viikonloppuna ajattelin että jopas kuvittelen näitä raskausoireita tehokkaasti kun meinasin oksentaa ja alas meni pelkkää appelsiinia. Kahvi ei enää eilisaamusta lähtien mennyt alas. Menkkajomotuksia oli kuitenkin niin paljon, että lähdin kauppaan hakemaan siteitä siltä varalta että yöllä "hanat aukeaa". Joku päähänpistos kuitenkin kävi ja ostin Predictor Early -testin samalla reissulla. Illalla tein testin ja loppuilta menikin tihrustaessa onko siinä oikeasti kaksi viivaa vai kuvittelemmeko vain. Haalea viiva siinä kyllä näkyi ja ohjeen mukaan haaleakin viiva on plussa! En silti jotenkin uskaltanut ajatella asiaa kun menkkajomotuksia oli edelleen. Tänään aamulla kuvotus ja väsymys on ollut tosi kovaa. Ostin nyt iltapäivällä vielä first signal -testin johon tuli tosi haalea viiva ja ajattelin että tuskinpa Clear Bluen digitaalinen antaa "raskaana" -tulosta kun toisiin testeihin tulee vain haaleita viivoja. Menkkojen olisi siis tänään pitänyt alkaa. Ruutuun pärähti kuitenkin "Raskaana 1-2" ! Seitsemäs kierto meillä siis sanoi toden! Mutta en silti vieläkään uskalla hihkua riemusta, mutta aika hyvältä tämä nyt näyttää!

Uskaltaakohan jo allekirjoittaa viestin näin (?): annamay 4+0 :heart:

Kokoan päivityksen alle, mutta toivon että pian uskaltaisin hypätä odottelijoiden puolelle.... :) Ehkäpä joku muu olisi innokas päivittelemään jos tuntuu että päivitykset olisi kivat?

Hurjasti tsemppiä kaikille ihanille naisille ja runsaasti vauvatuulia! :kiss:
 
  • Tykkää
Reactions: Helena2013 ja mavli
Vauva haaveissa 2013



Huikeaa huhtikuuta!

Tiistai 16.4.2013


mavli..............................4/28-32............................yk 25 ........ 1.

Postimerkki........ 23....... ??/24............... 09/12.......................... 1.

miss_piggy........ 31......... ?/?................. 02/12......... yk 9.......... 1.

pinkkihevonen... 26.......... ??/27............. 08/12........ yk ?.......... 1.



Jännäpäivät
miss_piggy dpo 11

Taustakuumeilijat

Boom
jen_ni
Alexandra89
Tintti83
roro
jjennaa-
Ihanamami
haaveuni
Milk@
Unja-O
Rosie B.Mom
young_woman
Nenni88
happy sun
angelblue
nyytti88


Plussanneet
Marraskuu: nanna_ 07.11.2012, BDU 08.11.2012 yk1, hopestar 24.11.2012 yk10
Joulukuu: pink dream 4.12.2012 yk2, Buster84 5.12.2012 yk1, Hallittu kaaos 12.12.2012 yk 2, Bambini 15.12.2012 yk 4
Tammikuu: fever 18.1.2013 yk 3, Maana_mamma 27.1.2013 yk 1
Helmikuu: Fossiili 1.2.2013, Helleka 4.2.2013 yk 3, sinnuli 5.2.2013 yk 2, pecanpie 6.2.2013 yk 2, vema 6.2.2013 yk 1, Tagzy 7.2.2013
Maaliskuu: Piitu_83 14.3.2012 yk 13 (?) Na-dene 24.3.2013 yk 2, Kaislanen yk 7
Huhtikuu: annamay yk 7


Odottavien puolella
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2207146-vauva-haaveissa-2013-pinosta-plussanneet/#post27498918

Päivittäjä
--

Listapäivitykset ja lisäykset punaisella.
(nimimerkki, ikä, kiertopäivä/edellinen kierto, yritys aloitettu, yrityskiertojen määrä, monesko lapsi)
Ilmoita jos kiertosi venyy yli kp60, muuten siirretään taustailijoihin.

Plussaonnea kaikille! :heart:

Listaa päivitti annamay. Pahoitteluni jos olen sählännyt tietojen kanssa! Olen päivityshommissa täysin keltanokka..
 
Viimeksi muokattu:
miss_piggy
Juu no eipä ne menkat tullukkaan vielä :D Mahanippailuja on ja aamulla tuli joku rusehtava tuhru ja sitte ei taas mitään... Jotenki veikkaan kyllä että ei tuu vauvelia tässä kierrossa mutta katotaan.
 
  • Tykkää
Reactions: annamay
miss_piggy kuulostaa kyllä ihan toiveikkaalta! Mäkin olin tässä kierrossa ihan varma että menkat alkaa, oli niin menkkaolo ja eilen tuli vähän pinkkiä vuotoakin peiton heiluttelun jälkeen. Mutta plussa pärähti. Tosin vielä on niin aikaista ettei tästä voi vielä hirveästi päätellä...
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
miss_piggy
annamay: No niin kauan kyllä varmaan on toivoa ku hanat ei aukene :D En oikein muista mun oireita ennen keskenmenoa että mitä sillon oli ku plussasin..närästystä ainaki ja mahakipuja mutta musta sillon nuo mahakivutki oli vähän erilaisia...toisaalta ei kai ne aina samanlaisia ookkaan.
Oon varmaan kyllä laskenu nuo Dpotki päin pyllyä..ku jos se ovisplussa-päivä on dpo -1 ja sitä seuraava dpo 0 niin nythän olis sitten niinku dpo 10.. No päivä sinne tai tänne, ei mitään väliä :)
 
miss_piggy, Se onkin ihme juttu että miten saman naisen raskaudet voi olla erilaisia! Esikoista odottaessa mulla oli kunnon kiinnittymisvuodot ja ihan älyttömän kovat mahakrampit, tässä ei pientä pupuilun jälkeistä pinkkiä vuotoa lukuunottamatta mitään vuotoja ja mahakivut ovat vain samanlaisia kuin silloin kun menkat olisivat juuri alkamassa.
Mutta jos sulla onkin vasta dpo 10 niin ei olisi myöhäistä kiinnittymisvuodolle eikä se toisaalta vielä näkyisi testissäkään..... :) Onko tuhrut kokonaan ohitse? Peukut on täällä pystyssä kovasti!

muoks. niin ja kahvikaan ei edellisessä raskaudessa ällöttänyt eikä pahoinvointikaan alkanut kuin vasta joskus viikolla 6 tai 7. Jos sinne asti päästään tällä kerralla, kauhulla odotan pahoinvoinnin määrää kun jo nyt oksetti ennen plussaa!
 
Viimeksi muokattu:
Paljon ONNEA annamay!!!
mahtava juttu!

täällä ketjussa alkaa vain olla melko hiljaista....

minulla menossa DPO6, päivisin palelee aivan järjettömänä, illat/yön ravaan vessassa ja
tänään illalla tuli kahvista ja pullasta vähän paha olo. kuvittelenko tosiaan kaiken (taas)?
olis niin mukavaa saada plussa jo vihdoin. ens viikon torstaina vasta pitäis menkkojen alkaa,
ja ei kyllä vielä kannata testata. kuinka jaksan odottaa...jännään täällä nyt ensin miss-piggyä,
toivon kovasti plussaa sinnekin!
 
Viimeksi muokattu:
Iltaa :). Ja sori kun tulen tällain taustalta huhuilemaan, mutta halusin vaan tulla kertomaan omaa kokemusta, josko se antaisi muillekin toivoa :). Taustalla olen tosiaan lueskellut näitä ketjuja jo viime kesästä, eli siitä saakka kun annettiin vauvalle lupa tulla..

Itsellä nimittäin kävi niin, että "alkoi menkat" dpo10 ja tulipahan siinä silloin itkutkin taas kerran pettymyksestä vuodatettua. Mutta sitten huomasinkin että vuoto loppui kuin seinään saman päivän iltana. Sitä sitten kovasti ihmettelin ja testasinkin roskishaamun, johon en tosin uskaltanut pahemmin luottaa.
Seuraavana aamuna tuli sitten haaleat haamut kahteenkin eri testiin ja siitä sitten lähteneet vahvistumaan.
Jospa miss_piggy sulla olisi joko kiinnittyminen tai valemenkat kyseessä. Ei muuta kuin uutta testiä kehiin huomenna! :)

Plussatuulia kaikille!!!
 
pinkkihevonen Kiitos! Tuntuu kyllä vielä aika epätodelliselta, tosin rinnat on niin järkyttävän kipeät että sen perusteella ehkä jotenkin suostun uskomaan asian...

Se ei vaadi kuin sen yhden kuukauden kun oireet eivät ole kuviteltuja! Monen kuukauden pettymyksien jälkeen sitä suhtautuu skeptisesti oikeisiinkin oireisiin ja ajattelee kuvittelevansa kaiken. Älä siis luovuta vielä, vaikka testailua ehkä kannattaa malttaa odottaa vielä hetki jos vain suinkin kykenee...! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Helena2013
miss_piggy
annamay:Ei ole menkat alkaneet :D Sen eilisen tuhrun jäkeen ei oo tullu taas mitään, muutaku valkovuotoa. Ja jotenki närästää vähän. Tein aamulla one stepin liuskatestin, ei sofi vaan se toinen, ja siihen tuli joku omituinen viivanpaikka :rolleyes: Tosin en nyt sitä laske edes haamuks ku en tiedä oliko se väärässä kohdassakin :D Mutta ompa tässä vielä aikaa testailla.
Rinnat ei oo kipeät, mutta eihän ne välttämättä vielä oliskaan tässä vaiheessa. Tuota närästystä en ainakaan itse kuvittele, oon aikoinaan kärsiny pahoista närästyskohtauksista ja nää pikkunärästyksetkin kyllä tunnistaa.

Toisaalta ärsyttää just se, että tulis sitte edes menkat jos ei oo raskaana ni ei tarttis enää tikuttaa :D Ja ois se lääkäriaikakin 30.4, niin ehtis sitä ennen valutella veret. Tai sitten perua koko keikan jos oiski tärpänny :p
 
miss_piggy: Tavallaan kurja, että uusi kierto ilmeisesti on alkamassa. Toisaalta oot ollu ihmeissään tän edellisen kierron kanssa jo niin kauan, että ihan hyvä että jotain tapahtuu edes johonkin suuntaan, eikä junnata paikallaan. Jos nyt jotain sitte tapahtu... No tsemppiä ja halauksia :hug: Jos nyt johonkin suuntaan tosta mentäis, ettei tarvii paikallaan junnata, se kun on ärsyttävintä.
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Toivottavasti miss_piggy sulla tärppää pian! Mullakin tosiaan lopulta raskaus menikin kesken 6+ viikolla :( Enää ei 2013 puolelle ehdi, mutta jaksaa paremmin eteenpäin kun fokusoi uuden yritykseen... Tsemppiä ja hurjasti vauvapölyä sulle! :)
 
annamay :hug: :(

Täällä ollaan vaihdettu tuonne lapsettomuus-puolelle, en kovin usein käy enää täällä kurkkimassa. Tämä olikin enää se ainoa ketju, jossa kirjottelin, kunnes plussa-aalto hyökyi yli. :) Kuun lopussa on aika lapsettomuuspolille, ehkä sieltä saadaan kunnon toivonkipinöitä. :)
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy

Yhteistyössä