Vauva haaveissa vuodelle 2014-2015

Heips taas pitkästä aikaa!

Tervetuloa uusille haaveilijoille! :flower:

Tiukuliinalle isot halaukset :hug:

Ansku87 toivottavasti plussa vahvistuu! :heart:

Olen tuossa pitänyt hiljaiseloa, lukenut olen välillä, mutta en ole jaksanut kirjoitella. Nyt on takana pari lääkärikäyntiä. Tuo PCOS vaikuttaa hieman helpottuneen. Molemmat munasarjat vähän normaalimmat. Tässä kierrossa aloitettu Clomifen-kuuri. Eli katsotaan mitä tapahtuu :) Vointi on kyllä paljon parempi! Kävin kaksi kertaa seuranta käynnillä clomifen kuurin jälkeen. Muutama isompi follikkeli näkyi, mutta ei mitään mullistavaa. Lääkäri sanoi, että ovulaatio voi vielä tapahtua, tai ollut jo tapahtunut. Viime käynti oli perjantaina, mutta viime maanantaina alavatsa oli kummallinen. Tuntui painetta ja molempia munasarjoja nippaili. Ti oikealta tuntui repäisevä kipu ja säteilyä kylkeen. Ikinä ei ole tuollaista tunnetta ollut. Se kesti vain hetken. Sen jälkeen vatsa on ollut turpea, arka ja tärähdyskipua. Joten oletan ovulaation tapahtuneen tuolloin ti. Olimme miehen kanssa yhdynnässä noina päivinä, mutta muuten ei oikein olla ehditty taas. Ärsyttävää! Ovulaatio testejä ei ollut, joten en tiedä varmaksi.

Onko jollain ollut Clomifen-kierron aikana oletetun ovulaation jälkeen paineen tunnetta, "kramppeja", jomotusta alavatsalla? Myös paino kohosi kilolla pariksi päiväksi ja oli ilmavaivoja. Nyt on vasta paripäivää oviksesta, niin olen ihmeissäni kun tälläisiä oireita on.
 
Torstai 31.10.13





Yritys/TJOTtailu alkanut

-PikkuMyy-.............kp 39/36................yk 14...........ya 1/12........1.
Tinttu85.................kp 36/27...................yk 6...........ya 4/13.........4.
Tiqustiina...................kp 35/28-32...........yk 1.....................................
harjoituskappale........kp 34/30-37............yk 2..............ya 8/13..........2.


Niiskulineiti86...........kp 28/29...................yk 11.............................1.
plussatuulia..........kp 26/28-31..............yk 3............ya 8/13.........
Karmini.....................kp 22/26-28.............yk 4..............ya 7/13.........2.
Markke...................kp 22/30-32................yk 15.........ya 6/12........2.
millionnea................kp 22/36....................yk 17.......ya 2012........2.
sani_.......................kp 21/??....................yk 1..............................2.
Emilia868...................kp 21/26-30............yk 2.............ya 9/13..........

Nenna81.................kp 18/28-31..............yk 8............ya 3/13.........3.
Penni79..................kp 13/23-26..............yk 13............ya 2/13.........2.
juliesisko(26)...........kp 13/26-28..............yk 9............ya 3/13.........2.

Tine........................kp 4/28-38................yk 2.................................3.
-Brita-........................kp 4/32.................yk 3............ya 7/13.........2.
Huumori...............kp 2/28-29................yk3........ya 8/13............2.
Madeia..................kp 2/28-30...................yk 4..........ya 8/13.........3.

Sydäntähti................kp ?/?....................yk 1.......ya 3/13........3.



Day Past Ovulation

Karmini........................DPO 8
Nenna81.....................DPO 2
Penni79.......................DPO 1


Yrityksen myöhemmin aloittavat
eleonoora86, Villihiiri, Nato, SuloinenSalaisuus, Nannahh




Taustailijat
Neiti Näpsän Äiti, Isbla, piupiu, Pionia, another, mavli, nibander, Katiliin84, minmaria, marianna87, Säihkiss, Daisy D, Villemo, Slallu, jadeka, Beyond, Miukula, Jumevi, Clarity, Annatto, Ambrosia85, kolmas(ko?), Spukka, moulin rouge, Wuf, SuAnn, pinkkihevonen, heinäsorsa





Plussanneet 2012

Kesäkuu: Vissyliini (yk6), lenkkari (yk10)
Heinäkuu: Leenuliinukka (yk2), Kamomillatee (yk2)
Elokuu: eufemia (yk2), hintrikka (yk14), haave2 (yk2) Mi&Ma (yk1), panzkus (yk4)
Syyskuu: Heiverö (yk1), Chrissy72 (yk4), Hetami (yk2), emily90
Lokakuu: Emppuli83 (yk3), wilma79 (yk1), Minix (yk1), amylee
Marraskuu: nanna_ (yk1), BDU (yk1), Epa_88, hopestar (yk10), jeennaa (yk3)
Joulukuu: AnnuLiisa (yk5), pink dream (yk2), Ainolinnea (yk15), Bambini (yk4), Amiraali (yk3), Lintsa (yk2), Pintsu (yk5), Sunshine84 (yk2), eufemia, suan (yk1), Ambrosia85 (yk23)

Plussanneet 2013

Tammikuu: Vilijonkka (yk10), Maana-mamma (yk1), Minde87 (yk9), Peity, Luna85 (yk10), LukLu (yk1), Villanen
Helmikuu: Apatus (yk2), kääkkis82 (yk1), Mylvinen (yk6), TauTau
Maaliskuu: ViiruP, irenne (yk2), jii87 (yk2), Susimieli (yk1), jen_ni (yk3)
Huhtikuu: NeitiT (yk3), verppu (yk4), NuNutin (yk2), Nomppeli (yk2). Jeccika (yk6), ralliruutu (yk7), Klementiini (yk1), Linttu (yk3), Sanna-M, Alexandra89 (yk4)
Toukokuu: Kolibrinkukka (yk5), Mijau (yk2), katrinainen (yk2), Slartibart (yk7), miss_piggy (yk10), Pippuri85* (yk2)
Kesäkuu: Hassel (yk5), Piitu85 (yk1), katrinainen (yk3), Mom09 (yk11), sydäntähti (yk3), maamis (yk3)
Heinäkuu: Tipetsu, Matilda- (yk1), Tiukuliina89 (yk1)
Elokuu: manije (yk4) Laurina (yk2), Viides Villahousu (yk5), moulin rouge, Heku (yk10), saspa (yk3)
Syyskuu: avantasia (yk9), Menhit (yk3)
Lokakuu: ToKa89 (yk3), FLV (yk1), Madeia (yk3)





kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
ya = yritys aloitettu
TJOT = tulee jos on tullakseen
dpo = days past ovulation, päivät ovulaation jälkeen


Päivittäjät:
-PikkuMyy-

Listalle haluavat ilmoittakaa ainakin tummennetut kohdat: nimimerkki, kiertopäivä ja kierron kesto, monesko yrityskerta/-kierto menossa, koska yritys on aloitettu ja monennestako haaveilette.


***Mikäli kiertosi venyy yli kp56, niin ilmoitathan siitä.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan listalta pois.***


*-merkillä merkitty aktiiviset pitkän kierron naiset, joita ei siivota yllämainituin perustein.


Ilmoitathan listalle tulevat/muuttuvat asiat punaisella.




+++++ PLUSSARIKASTA LOKAKUUTA+++++


Plussanneille löytyy oma pino täältä ------>
 
Viimeksi muokattu:
Vähä omaanapaa. Mulla ollut muutaman päivän vatsarampin olosia kipuja ja tänää niitä ollut tosi paljon. Ovis oli viime viikonloppuna. Voiskohan nää olla et ois tärppi käynnyt? Kellää kokemusta? Mulle niin outo oire ettei ole koskaa ollut tommosta koskaa. Vois kuvailla lieviksi supistuksiksi kun katoaaki melkein heti kun tulee.
 
Täällä kp21/28-29, rinnoista olen erittäin tietoinen ja yleensä vaan ovat siinä ilman tuntemuksia, on ollut menkka tuntemuksia monta päivää, pönötystä alavatsalla ja ilta lämmöt yli 37

Missä kohtaa uskaltaa tikuttaa :popcorn:
 
Tein tänää ku ei malttannut niin testin aamulla, ja hailakka haamu. Näkyy ihan selvästi ilman kääntelyä. Oireitakin on mitä ei normisti ole ollut. Mutta raskauteen en usko ennenkun kunnon viivat! Mutta toiveet elää!

Madeia Miten sun plussas kanssa?
 
  • Tykkää
Reactions: Penni79
Jos tästä kierrosta ei tärppää niin ei koskaan. Eilen bongasin tikuttamalla ja oireilun perusteella oviksen. Viivat olivat yhtä tummia ja samanlaisia kuin joka kierrossa. Yllätys olikin suuri kun tänään juilinta oli kaksinkertaista ja testi näytti vieläkin tummempaa viivaa kuin edellisenä päivänä. Huomiselle voi laittaa DPO 0
 
  • Tykkää
Reactions: Penni79
Ovis on täälläkin taas käsillä. Osana tutkimuksia oli myös follikkeliultraus tänään kp 10. Olen epäilllyt että huijaavatko ovistestit että ovis olisi aina nykyään jo kp 11-12. No, tänään ainakin varmistui että siellä oli toisella puolella hieno iso 20 mm follikkeli puhkeamassa oletettavasti huomenna. Ja testissä oli vasta hailura viiva aamulla, ja oireiden perusteella olisinkin huomiselle ovisplussan laskeskellu. Se on ainakin varmaa nyt että ovisplussan mä saan just ennen itse ovista eli 12 h sisään, enkä suinkaan 24-48 mitä paketeissa taidetaan sanoa.

Toivottavasti ovis nyt sitten ihan oikeasti tapahtuu, hyvältä ainakin näytti lääkärin mukaan. Verikokeet sen sitten viikon päästä varmistaa että pelittääkö keltarauhanen mun lyhyellä kierrolla (22-23 pvää vaiko ei. Tosin tulokset saadaan kuulla vasta Marraskuulla.. Plussaa tietty taas toivotaan kuten joka kuukausi eikä lääkärikäyntejä enää tulisi näillä asioilla..
 
Tänään on kp24 ja aamulla tikutin ehkä havaittavan viivanpaikan. Mulla on herkkiä Davidin liuskoja ja nyt iski epäilys että huijaako mun kroppa? Tissit turpeina ja nännejä jotenkin kirvellyt, alavatsa nippailua, röyhtäilyä, janottaa ja pissattaa. Öisin olen käynyt viideltä pissalla ja yleensä nukun hyvin ilman pissatarvetta. Jos malttais mielen ja testais keskiviikkona uudestaan kun kp olisi 26 vai mitä ;)
 
Ehkä uskallan vähitellen alkaa uskoa siihen plussaan, vaikka vieläkin täytyy vessareissulla tarkastaa, ettei ne menkat ole alkaneet :) mut voisi siis siirtää lokakuun plussanneisiin kiitos!

Ihan hurjan paljon onnea myös muille iloisen uutisen saaneille!

Toivottavasti kaikki pian tavataan muissa pinoissa :)
 
Oi täällähän plussaillaan urakalla. =)

Huumori voihan se olla että kroppa huijaa mutta hyvältä kuulostaa. Mulla ainakin oireita tulee mitä enemmän niitä kyttää. Raskauteen johtaneessa kierrossa ei juuri mitään oireita ollutkaan ja oli aika yllätys kun asia selvisi. Toivottavasti sulla oireet viittaa siihen itseensä. d:)b

Tänään alkoi täällä kp 1 ja yk 3. Toisaalta harmittaa, toisaalta ei. :snotty: No seuraavaks alkais olla syysvauva tähtäimessä. :p Jep mä oon niin höperö että katon aina menkkojen alussa että millon olis la.
 
Täälä menkat tuli ja meni, 19.10 alkoi. Nyt "tänään" ma oli siis 10kp ja oli lapsettomuuspolille jälleen kontrolliultra. Oli tarkoitus päästä inssiin tässä kierrossa. Olisi ollut ensimmäinen inssi ja kovasti odotin sitä. No eilen, yllätyksekseni oli ovulaatiomaisia kipuja. Ihmettelin kovasti, koska ei ole koskaan aiemmin elämässäni ollut noin aikaisin, vaan noin 13-14kp:nä. Kerroin lääkärille asiasta ja hän sanoikin sitten, että juu, ovulaatio on ollut tai juuri tulossa, kun follikkeli oli 21cm. Oli jo vähän nestettäkin kertynyt rakkulaan ja kuulema toinen sivu myös vähän mennyt kasaan. Multa pääsi kyllä itku, kun pääsin ulos huoneesta ja soitin avopuolisolleni. Oon ollut todella kiukkuinen ja surullinen, että edellisen kierron Lugesteronit laittoi kai mun kierron nyt aivan sekaisin..:( Mulla ollut aina ihan suht säännöllinen kierto, nykyään 26kp, mutta joskus myös 27-29kp välillä. Ja nyt sitten tuollainen yli lyhyt kierto!!! En voi käsittää!!! Voi että kun ottanut päähän, että lääkäri määräsi nuo viime kiertoon. En keksinyt mitään muuta syytä, kun nuo Luget...:/ En siis taida kovin helposti niitä enää käyttää, kun ei kerta olis ollut oikein mitään syytäkään. Lääkäri vain halusi vähän pidentää kiertoani. Ja pitenihän se siihen kiertoon 31kp, mutta nyt sitten otti kai luonnollinenkierto takaisin ja laittoi vain 10kp ovulaation. Ollaan kyllä onneksi heiluteltu peittoa tuurilla la 8kp ja tänään. En vain usko, että noista on ollut mitään hyötyä, koska nuo päiväthän jäi liian vähäisiksi, ennen ovulaatiota. Lämpö ei ole kuitenkaan vielä noussut, koska näytti olevan nyt 36,0 ja yleensä mulla on 36,5-36,8 ovulaation jälkeen.. Joten aika outo tilanne itselleni.. No, toivotaan, että ensi kierrosta tasaantuis tuo kierto sitten takaisin omakseni..
 
Viimeksi muokattu:
Yöllä vessassa vuotoa paperiin, aamulla vuotoa paperiin, kp olis vasta 25
Katsotaan että päivitänkö päivällä kierron alkuun... vai loppuuko se jossain vaiheessa. Esikon odotuksen aikana ei tullut verta missään kohtaan joten siksi tuntuu että tämä on tätiä : /

muoks. huomiselle kp1 yk3
Tätiä tämä on.
 
Viimeksi muokattu:
Madeia :hug:

Mua just pelota tuollaiset toiveet ja sit tiputaan korkeelta. Jotenki sitä on ajatellu, et aikaa menee (tuo imetyskin tässä vähän häiritsee vissiin) ja tytön imetyksen aikana meni puoli vuotta ennenku poika sai alkunsa. Nyt imetän viel enemmän mitä tyttöä silloin.

Sateenkaari80 Toivottavasti siellä kierrot löytää uomansa!
 
Täällä ovista "podetaan", eilen illalla sain hymynaaman digiin ja nyt siellä jotain jo tapahtuu. Eli dpo 1 huomiselle, kiitos :). Sitten vaan piinailemaan, tässä kierrossa kahta kauheammin kun on tiedossa että siellä on hyvän kokoinen folli ollut irtoamassa ja kohdun limakalvo vastaanottavassa kunnossa. Talletuksetkin kohillaan..

Madeia :hug:
 
Täällä taas nettiyhteys jumittaa ihan urakalla.. Nyt toivottavasti pelaa edes sen aikaa että saan jotain kirjotettua :)

Onnea plussanneille :flower: ja pahoittelut kaikille jotka täti yllätti :hug:

Mulla menossa tänään kp13 ja vatsan turvotuksista päätellen ovis alkaa olla lähellä. En nyt oo viitsinyt testailla ollenkaan kun mieheni tulee työreissulta kotiin vasta huomenna ja olin jo valmiiksi laskeskellut että se on siinä ja siinä ehtiikö kotiin ovulaation aikaan.. Mutta, huomenna siis tulee ja ovulaatiokin ihan näillä näppäimillä joten toivoa on :) Ei muuta ku kaataa huomenna ukko petiin heti ulko-ovelta! :D
 

Yhteistyössä