Vauva haaveissa vuodelle 2014

Tulempas jutustelemaan myös tänne :) Oma tarinani on seuraava: Olemme mieheni kanssa 26 vuotiaita ja yhdessä tallustelteltu 9 vuotta, naimisissa kohta 2v. Minulla ei ole ollut minkäänmoista vauvakuumetta, kysyjille ollaan sanottu, että katellaan vielä muuta vuosi.. Yllätyksekseni havaitsin itsessäni tänä keväänä vauvakuumetta! Liekö se kuuluisa biologinenkello alkanut tikittää vai onkohan vaikutusta sillä, että kaveripiiriin ja miehen sisaruksille on alkanut pukata jälkikasvua. Olen kyllä aina pitänyt lapsista ja minulle on itsestäänselvää ollut että jossakin vaiheessa haluan omia lapsia. Olen vihdoinkin saanut vakituisen työn, joka omalta osaltaan on varmasti edesauttanut vauvakuumeen puhkeamista :)

Olemme päättäneet, että tämä kesä 2013 vielä nautiskellaan kahdestaan ja ruvetaan koittamaan raskautumista elokuussa, jos vaikka saataisiin oma vauva kesälle 2014! Mietin tuskaisesti, että milloin olisi järkevintä jättää e-pillerit pois käytöstä, jos tavoitteena raskautua elo-marraskuussa? Löydän itseni joka päivä kalenteria tuijottamasta ja laskeskelemasta. Osaatteko heittää vinkkiä? Tiedän toki, että raskaaksi tuleminen ei ole niin yksinkertaista tai helppoa! Olen valmistautunut pidempäänkin yritykseen. Mutta miten teillä toiminut?
 
Meillä on sama, että halutaan vielä tämä kesä nauttia kaikesta mahdollisesta. Olen netistä paljon lukenut, että n. puoli vuotta pitäisi olla ilman e-pillereitä ennen raskautumisen yrittämistä. Itse jätin nyt pillereiden käytön pois.
 
voisin ilmoittautua mukaan tähänkin ryhmään, koska alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että ei sitä vauvaa ehditä enää tämän vuoden puolella saamaan :)

olen myös 26-vuotias ja meillä on miehen kanssa jo yksi yhteinen lapsi, reilu 1,5-vuotias tyttö. viime syksynä jouduimme keskeyttämään raskauden rv20+, kun rakenneultrassa selvisi sikiön olevan elinkelvoton :( se oli kamala tilanne, mutta onneksi siitäkin selvisi. asia ei ikinä tule unohtumaan, mutta nyt sen on jo hyväksynyt ja sen kanssa on oppinut elämään. vauvakuume on kuitenkin valtava. toiveissa olisi myös alle 3 vuoden ikäero lapsille. yritys on aloitettu 1/13 ja nyt on yk3 menossa.
 
Ilmoittaudunpas minäkin joukkoon. Olemme mieheni kanssa molemmat 24vuotiaita yhteistä taivalta takana 6,5vuotta. Olen kärsinyt enemmän tai vähemmän vauvakuumeesta koko aikuisikäni, mieheni toivoisi myös jo kovasti perheenlisäystä. Mieheni on ollut työelämässä jo useita vuosia, minä olen opiskellut viime vuoden lopulle saakka, jolloin valmistuin ammattikorkeakoulusta. Olen ollut töissä nyt kokopäiväisesti lokakuusta lähtien. Meillä on ollut reilun vuoden jo oma (tai no pankin) rivitalo kaksio. Joten kaikki alkaa olla mallillaan perheenlisäystä ajatellen.

Odotamme kuitenkin vielä elokuuhun ennen kuin aloitamme yrittämisen, nimittäin tuolloin menemme naimisiin. Minulla on kova elämänmuutoskuuri menossa, pillerit lopetin jo tammikuun alussa, jotta elimistö saa palautua ennen mahdollista raskautumista. Lisäksi ruokavalio ja liikunta puoli on laitettu uuteen uskoon, jonka myötä kiloja on karissut kahdessa kuukaudessa jo 7,5kg. :) Vielä kymmenisen kiloa tosin matkaa tavoitteeseen.

Yksi asia joka sekoitti hieman suunnitelmiamme tuossa pari viikkoa sitten, on työtarjous, jonka sain nykyisestä työpaikastani. Minulle on siis tarjottu yhden toisen työntekijän äitiysloman sijaisuutta (tod.näk ainakin kahden vuoden pesti) ja nythän minua sitten mietityttää, että teenkö väärin työnantajaa kohtaan, jos otan tuon sijaisuuden vaikka suunnitelmissani olisi parhaassa tapauksessa jäädä äitiyslomalle ensi vuoden alkupuolella. Eli tällöin voisin tehdä tuota sijaisuutta ainoastaan vähän reilun vuoden ja sitten minulle tulisi etsiä sijaisen sijainen.:/ Tiedän, että raskautuminen ei välttämättä tapahdu tuosta noin vain, mutta silti mietityttää, että teenkö eettisesti väärin työnantajaa kohtaan.. No mutta uskon jokatapauksessa, että otan tuon tarjotun työn, koska vastavalmistuneella ei niin paljon varaa ole töistä valita ja mikäli raskautumisessa kestää ajateltua kauemmin, niin ompahan ainakin toimeentulo taattu joksikin aikaa.

Mites teillä muilla oletteko millaisissa hommissa? Vakkareina/määräaikaisina? Ompas kiva kun on joku paikka missä vaihtaa ajatuksia, muiden melko samassa tilanteessa olevien kanssa. :)
 
Itse teen tällä hetkellä sijaisuuksia vähän miten sattuu, välillä lyhytaikaisia ja välillä pitkäaikaisia. Saa kokemusta. Olisi kyllä kiva saada vakityö tai joku pidempi sijaisuus. Ja sit hirmusti odotan tietoa tuosta opiskelupaikasta, olen hakenut ilta -ja monimuoto-opintoihin opiskelemaan asiakaspalvelua -ja tietohallintaa. Toivon niin, että pääsisin.
 
Moikka kaikille :)

Täälläkin haaveissa vauva vuodelle 2014. Hurja kuume ollut jo reilut puoli vuotta, mutta yhdessä miehen kanssa sovittu yritys aloitettavaksi touko-kesäkuussa. Tarkoituksena juurikin, että vauva syntyisi aikaisintaan 2014 alusta. Ikinähän ei voi tietää, kauanko raskautuminen kestää, mutta me halusimme ottaa varman päälle, ettei perhe kasvaisi ainakaan ennen tuota ajankohtaa.

Meille vauva olisi neljäs ja tarkoituksena olisi saada uuden kodin remontti hoidettua alta pois. Muutoin ei vauvasta juuri ehdi nauttia, muutenkin niin reipastahtisessa lapsiperhearjessa. Yhdessä mieheni kanssa olemme olleet 10 vuotta, naimisissa pian neljä. Lapsia tosiaan on kolme, 2-, 4-, ja 5-vuotiaat. Molemmilla vakituiset työt ja 29-vuotiaita olemme.

Aikaisemmat raskaudet eivät ole alkaneet helposti, mutta kolme noita on kuitenkin aikaiseksi saatu :heart:
 
Minäkin mukaan :)

Ollaan miehen kanssa kummatkin 23-vuotiaita (tai no jos tarkkoja ollaan niin mie täytän vasta tiistaina sen 23, mutta ei nyt nipoteta? ;) )
Yhessä ollaan kuljettu lukiosta asti, eli ihan useampi vuosi. Minä olen lähihoitaja ja teen lyhempää ja pidempää sijaisuutta, nyt on sopimusta juhannukseen asti :) Mies opiskelee ammattikorkeassa toista vuotta. Lisäksi tässä kaksiossa tallustaa on kaksi labradorinnoutajaa.

vauvasta on puhuttu jo 2012 alkuvuodesta ja mietitty että olisiko aika, mutta todettiin sitten että antaa ajan vähän kulua niin mies pääsee opinnoissaan pidemmälle.
Lokakuussa 2012 jätin kuitenkin sitten pillerit pois, koska mietittiin että vaikka heti tärppäisi niin vuosi kerkeää vaihtua ;)
Vielä ei ole tärpännyt, joten todennäköisestihän se vauva ei enään ihan tälle vuodelle kerkeä. Odottavan aika on tosi pitkä!!!
 
ylilyönti et todellakaan tee väärin! raskaudesta ei ensinnäkään edes tarvitse kertoa esimiehelle ennen kuin 2 kuukautta ennen äitiysloman alkua. kukaan ei ikinä voi tietää elämäänsä 2 vuotta eteenpäin ja mitä tahansa voi sattua kenelle tahansa. otat tietenkin paikan vastaan ja jos raskaudut ja äitiysloma alkaa ennen sijaisuuden päättymistä, niin sitten sun esimies etsii sun tilalle sijaisen :) that's it!

mulla on tällä hetkellä määräaikaisuus kesän loppuun asti, mut toivottavasti se vielä sittenkin jatkuis. vakkaripaikkaa kovasti havittelen, koska rakastan mun työtäni!
 
Moi:)
Paatinpa sitten liittya seuraanne, itsellani on ollut vahan on ja off vauvakuume, nyt kylla tuntuu ihan silta etta kahden vuoden sisaan olis ihanaa saada vauva :)
Olen 27v. ja poikakaveri 10v. vanhempi, ollaan oltu kimpassa 3v. ja alusta asti ollut selvaa, etta jossain vaiheessa lapsia hankitaan. Meilla kumminkin on ollut vaikka mita tassa muutaman vuoden sisaan esim. maan vaihtoa ja uuteen paikkaan tutustumista niin on sitten tammoiset asiat jaaneet taka-alalle.
Onhan ne kokoaika mielessa olleet enemman tai vahemman:) etenkin nyt kun sain tietaa, etta poikakaverin sisko odottaa vauvaa:) jotenkin tulee entista kovempi hinku saada oma. Tassa kylla meinasin opintoja aloitella, alaa vaihtaa joten se on kanssa mietityttanyt, etta onko jarkevaa sitten tassa kahden vuoden sisalla, opinnot jaa ainakin valiaikaisesti kesken mutta niitahan voi sitten jatkaa.
Minulla kanssa sama juttu, viela muutama vuosi sitten en sen kummemmin valittanyt lapsista tai edes ajatellut etta joku paiva haluaisin oman, mutta nyt tulee vaan vahvempana etta sita oikeasti haluaakin..ehka se on juuri se kuuluisa "sisainen kello":)
Meilla siis ei ole yritysta takana ja pillereita syon, lahinna olisi mukavaa tassa seurailla muita samanhenkisia ennenkuin aloitetaan oikeasti se yrittaminen ja jatetaan pillerit pois.
 
Eilen mietiskelin raskautta ja lapsen saamista, niin synnytyspelko jotenkin koveni. Minul on koko ajan ollut synnytyspelkoa ja siitä tarvisi päästä jonnekkin puhumaan, vaan en tiedä minne. En tiedä mikä siinä oikein sitten pelottaa. Onko kellään muulla mitään pelkoja?
 
Moi!

Täällä yksi kuumeilija lisää! En taida nyt varsinaisesti kuulua joukkoon kun vieressä tuhisee vähän päälle kaksi kuukautinen vauveli, mutta on ihan hirvee vauvakuume ja pitäs malttaa oottaa ensvuoden puolelle vasta uuden yrittämistä... Tulis sitte sopivasti se parinvuoden ikäero... Blaah:headwall: Niin ja pitäs käydä töissäkin välillä tienaamassa.

Ei oo naisen elämä helppoo.. Tuleeko miehille näin voimakkaita kuumeiluja? Oon tosiaan 28v ja mies 30 yhdessä ollaan oltu kahdeksan vuotta. Molemmat ollaan töissä ja minun pitäiskin palailla töihin loppuvuodesta. Vähän jo hirvittää miten hoitopaikan saa järjestettyä.
Ensimmäinen lapsi tuli aluilleen viidennestä kierosta. Yllättävän nopeasti kumminkin kun ajateltiin, että siihen menee kauemmin. Pillereitä olin käyttänyt sitä ennen kahdeksan vuotta putkeen, mutta onneksi kierto ei mennyt pahasti sekaisin.

Nani92: Kannattaa puhua siitä synnytys pelosta sitten neuvolassa.Täällä suosittelevat pelkopolille menemistä, missä ilmeisesti sitten kekskustellaan mikä siinä synnytyksessä pelottaa ja käydään asia tarkemmin läpi. Itse en suunitellut synnytystä millään tavalla vaan annoin kätilölle vapaat kädet. Hän suositteli kivunlievitystä sen mukaan kun parhaaksi katsoi. Synnytys menikin ihan loistavasti ja sen takia uusi kuumeilu alkoikin näin nopeasti.:)
 
Hei!
Minäkin taidan liittyä teidän seuraanne. Olen ollut syksyllä raskaana, mutta keskenmeno tuli. Ikää minulla ja miehellä on 22vuotta, ja yhdessä olemme olleet 6 vuotta. Välillä tuntuu että voisi alkaa jo yritys, mutta päätin että käyn koulut joka loppuu syksyllä ja saa mahd. pitempi aikaisen työpaikan. Eli kesän lopussa lopetan pillerit, eli vauva tulisi vuodelle 2014 :)
 
Täälläkin yksi jolla haaveissa vauva vuodelle 2014:)

Yritys tarkoitus aloittaa kesä-heinäkuussa. Jos uskalletaan=) Mietityttää vaan kaikki, mitähän muut, tutut ja sukulaiset ajattelee? Ja että mennäänkö liian nopeasti... Ollaan miehen kanssa molemmat sellaisia pohdiskelijoita, vaikka ei kyllä uskois. Mutta kaikkea ollaan kyllä ehditty miettiä ja pohdiskella vaikka nopealla tahdilla ollaankin edetty, ollaan vaan menty sen mukaan mikä oikealta tuntuu ja tietenkin voimavarojen mukaan.

Yhdessä ollaan oltu tässä kuussa 4v, naimisissa kohta vuosi. Itse lähentelen 30v, mies on jo vähän sen yli. Ja meillä on 2 lasta, 2v1kk ja 5kk ikäiset pienet.

Meillä on niin helpot ja kiltit lapset ja mies on paljon mukana arjessa (melkeinpä kaiken mitä töiltään ehtii) niin en ole kokenut elämää kahden pienen kanssa yhtään raskaaksi, tiedän että meillä on ollut paljon helpompaa mitä yleensä. Ainakin sen perusteella mitä lukenut olen=) Molemmat on alkaneet nukkua yönsä jo 1,5kk iässä heräämättä, tietenkin välillä on tullut kausia jolloin nukutaan huonommin. Ja esikoinen on ottanut vauvan alusta asti hyvin vastaan. Vaikka pieni uhmailu onkin nyt alkanut, ei onneksi kohdistu vauvaan:)

Vauvakuumetta mulla ei kyllä ole, mutta kolmannen lapsen kuume. Toivotaan lapsia pienellä ikäerolla, ei ihan putkeen kuitenkaan. Se vauva-aika tuntuu ajatuksena raskaalle, kun olis jo 2 pientä joille pitäisi riittää aikaa. Mutta yhden taaperon ja yhden vauvan kanssa meillä sujui todella hyvin. Ja sitten noista vanhemmistahan olisi jo seuraa toisilleen. Ja ajan riittäminenhän on vaan järjestelykysymys. Jos vauvalla ois koliikkia tai muuta, kyllä siitäkin varmaan selviäis, kun vauva-aika on niin lyhyt. Ja noista lapsista saa niin paljon iloa ja jaksamista=)
 
Te joilla on jo lapsia niin oletteko käyttäneet minälaista ehkäisyä ennen kuin olette aloittaneet uuden yrittämisen? Onko ollut vaikeampaa tulla raskaaksi? ite otin käyttöön nyt cerazette merkkiset pillerit ja ilmeisesti ne saattaa lopettaa kuukautiset kokonaan tai sitte tiputtelee alvariinsa... pelottaa jo valmiiksi,että ei vaan kierto mene pahasti sekaisin.

Hyvällä tuurilla loppuvuodesta tai heti ensivuoden alusta pääsisi aloittamaan jännäilyt.:) mitenkähän sitä saa pidettyä itsensä aisoissa siihen asti:p

Mites jo yrittävillä menee?
 
Mä käytin esikoisen syntymän jälkeen cerazetteä kun sektiolla syntyi ja kävi tosiaan niin että kuukautiset loppui ensin moneksi kuukaudeksi ja sitten tuli tuota tiputteluvuotoa. Mutta kuukautiset alkoi ihan normaalisti heti lopetuksesta ja pari kuukautta olin syömättä pillereitä ennen yritystä ja raskauduin sitten heti.

Nyt meillä ei ole mitään hormonaalista ehkäisyä käytössä.

Voishan se olla hyvä lopettaa ne paria kuukautta aikasemmin niin kierto ehkä ehtii vähän tasaantua? Joillakin saattaa mennä kai pahastikkin sekaisin ja joillakin ei yhtään. Mutta mitä pidemmän aikaa niitä syö, varmaan enemmän sekottaa kiertoja. Eli jos vaikka n1v syö niin ei luulis kovin sekaisin menevän..?
 
Meillä oli lasten välissä ehkäisynä kondomi. Itselleni ei käy mikään hormonaalinen ehkäisy ja kuparikierukka tuntui niin turhalta laitattaa, kun tiedettiin lisää lapsia haluavamme pienellä ikäerolla. Raskaudet eivät ole meillä kovin helposti alkaneet/sujuneet. Esikoista teimme kolme vuotta, hoitoineen päivineen. Kakkonen tuli kuitenkin jo paljon rivakammin puolen vuoden yrittämisellä. Kolmosta ei oikein yritetty vielä edes, salakavala tyyppi vaan tuli ;) Puhuttu oltiin, että kolmas olisi kiva, mutta ehkäisy unohtui ehkä kerran.
Kolmosen jälkeen laitoin kuparikierukan, sillä neloseen toivoimme hiukka suurempaa eroa ja kondomit pidemmän päälle ovat aika tylsiä.

Ja pari kuukautta vielä kun jaksaisi, voisi kierukasta hankkiutua eroon.

Jee =)
 
Huomenta! Huolittako matkaan? :saint: Täällä 26v nainen (mies 33v) ja meillä vauvan yritystä enenpi ja vähempi takana kesästä 2011. Elikkä parisen vuotta alkaa olla tuloksetonta touhua... Ei olla aikoihin enää edes yrittämällä yritetty vauvaa, mutta nyt mulla puhjennut uudestaan kukkaan tämä vauvakuumeilu :) En vaan ole kauheasti huudellut missään vaiheessa lähipiirille näistä vauvahaaveista, vielä vähemmän enää nyt kun huomattu, että tämähän on vaikeaa :'( Jotenka täällä olis kiva ja helppo jakaa ajatuksia :)

Voisin kertoilla tarkemmin tästä mun "tilanteesta" illalla, koska oon nyt lähdössä töihin pikkuhiljaa. Ellen sit kirjoittele jo ruokiksella ;) Mukavaa ja aurinkoista päivää kaikille!
 
Mie84 minakin juuri aloitin cerazette-pillerit, tosiaan kerran vasta "kuukautiset" tulleet. ei pahemmin ole mitaan muita oireita ollut, mutta kylla vahan tuntuisi etta on nyt parina paivana ollut semmosta pms-oireilua, esim. pahoitan mieleni ihan turhista asioista mutta ei kylla ole onneksi toistaiseksi sen ihmeempaa. Itsekin luin vaikka millasia kauhutarinoita noista pillereista.. saa nahda miten ne pitemman paalle vaikuttaa!

Niin siis ja minulla ei ole lapsia joten en sitten osaa siihen asiaan kommentoida mutta tulipa mieleen nuo pillerit kun mainitsit:)
 
Viimeksi muokattu:
No niin, palasinpa nyt tarinoimaan itsestäni :)

Elikkä meillä tosiaan yksi lapsi jo on, alakouluikäinen. Mieheni ei ole hänen biologinen isä, mutta silti enemmän isähahmo (lapsenkin mielestä) kuin oma isänsä.

Me ei olla vauvaa nyt yritetty enää aikoihin, asiasta ei oo puhuttu eikä isommin mietitykään. Mulla kierto on 26-28pv ja nyt, jostain syystä, kierto venyi 32pv. Ehdin jo ajatella, että voisinko olla raskaana? Vatsa mulla oli ihan sekaisin viikon ajan ennen menkkojen alkamista, mua paleli, oli kamala nälkä jne. Ehkä kuvittelin oireita tai sitten ne oli iahn todellisia, mutta johtui jostakin muusta :) Nyt siis kp1/26-28 ja vauvakuume siis puhkesi uuteen kukkaan tuon pitkän kierron ansiosta... Olen juuri pudottanut painoani 5kg ja toinen mokoma on vielä tähtäimessä, tupakointi on vähentynyt huomattavasti uuden työpaikan vuoksi ja juon nykyään kahviakin vain kupillisen aamulla, kun ennen sitä saattoi mennä ainakin litra päivässä. Nämä parannukset on kans nyt mua innoittaneet, että ehkä olen hedelmällisempi! :) hmm, mies tosin juo kamalasti kahvia ja polttaa tupakkaa askin päivässä :x

Kirjoitin jo itselleni kauppalistaa greipeistä, vitamiineista yms. Olen vähän taikauskoinenkin ja pyrin maksimoimaan hedelmällisyyttä :snotty: Ehkä en vielä tähän kiertoon ehdi niin panostaa, kun on kamalasti kaikkea muuta, mutta olen hyvin innoissani! :) JA laskeskelin juuri tuossa, että ovulaation pitäisi osua pääsiäisen ajalle, jolloin on pitkä viikonloppu ja aikaa olla kahdestaan miehen kanssa ;) Lapsi nimittäin menee aika varmasti isänsä luokse pääsiäiseksi. Hmm, niin tuosta ovulaatiostani en oo koskaan ollut oikein varma, minulla ei ole mitään kipuja enkä osaa oikein tarkkailla... Ovistikut on poissuljettu! Ajattelinkin siis tuota greippimehua kokeilla. Osaako muuten joku sanoa, onko sama käyttääkö itse puristettua greippimehua vaiko esim. Valion greippimehua?
 
juliesisko: Eipä sillä taida olla väliä kumpaa mehua juo kuhan on sitä ihteensä. Ite taisin juoda valion mehua yhdessä kierossa. En oo varma tekikö mitään..:) Teitkö muuten raskaustestejä? Mulla veny pari kiertoo kun oli kemiallisia raskauksia. Tajusin sen nyt tälleen jälkeen päin. Normi kierto oli 31pv niin kahdessa kierrossa ne oli 34pv ja sain haaluraisia viivoja testeihin ja kerkes tulla vähän raskausoireitakin.

Ovulaation tunsin ainoastaan kun vasemmalta puolella tapahtu. Oli melko kipeitä repäsyjä pari päivää. Oikeella puolella ei mitään tuntemuksia tai sitte siellä ei tapahtunut mitään..:LOL:

pumpulipallero: Ittee pelottaa noissa pillereissä eniten painon nousu kun pitäs muutenkin puottaa painoa ennen seuraavaa raskautta. Niin ja jos menkkoja ei sitte tuukkaan niinkuin pitäis. Mulla ei vielä ole ainenkaan mitään muutoksia omassa olossa (no ei varmaan muutenkaan muutaman päivän käytön jälkeen ole). Taidan kyllä muutenkin olla vielä hormooni hirviö kun synnytyksestä ei nyt kumminkaan ole kauheen pitkä aika.:LOL:
 

Yhteistyössä