Vauva menehtyi 13+ . Mitä tapahtuu "tyhjennyksessä"..

Haluan tietää kaiken, mitä siellä tapahtuu.
Kysyin lääkäriltä, että mihin vauva "syntyy".. Vastaukseksi sain SITEESEEn tai vaihtoehtoisesti pönttöön johon laitetaan MALJA! En olisi ikinä kuvitellut että se täytyy tehdä niin karusti. Tuon ikäinen rakas lapseni tuskin tulee huomaamatta ulos, niin pitääkö minun todella synnyttää hänet housuihin, tai vastaavasti odottaa "kolahdusta" sinne maljaan... Ajatuskin karmii, ja tuntuu että tuleeko siitä koskaan pääsemään edes yli... Eikö ole mitään hienovaraisempaa tapaa :'(

Kerrotaanko sukupuoli halutessa? Itse haluaisin tietää ja lääkäri oli sitä mieltä että mahdollisesti sen myös saan tietooni.
Tutkitaanko tuon ikäistä sikiötä vielä, mikä menehtymisen saattoi aiheuttaa.

Voi tätä tunteiden tuskaa... Kumpa tämä olisi jo ohi...

Sata kysymystä päässä eikä tuskaa helpota mikään!

Myymä

 

Voi Myymä!
Olen tosi pahoillani :hug:
koska oma enkelivauvamme oli tosi paljon pienempi ja otettiin pois kaavinnalla, en osaa auttaa sinua asiassa... Mutta halusin vain toivottaa sinulle voimia tuleviin päiviin ja viikkoihin!!
Kirjoittele kysymyksiäsi tänne, vaikka yksi kerrallaan, joku varmasti osaa auttaa sinua!

Tsemppiä :hug:

 

Pahoitteluni :hug:

Mulla sikiö oli kuollut 13-14 viikon ikäisenä suunnilleen, se havaittiin rv 16. Mulla oli huoneen vessassa sellainen metallinen "vessanpönttö" missä piti käydä jos tuli asiaa, tavallista pönttöä ei saanut käyttää ettei sinne vahingossa putoa mitään. Sikiö syntyi sitten lopulta siteeseen mistä kätilö vei sen pestäväksi. Minä sain tutkia sikiötä ja sain arvion sukupuolesta, mutta se oli todellakin vain kätilöiden arvio koska ulkoisesti sitä voi olla aika vaikea arvioida vielä noilla viikoilla.

Tuo tarkempi tutkimus voi olla sairaalakohtaista, mulla käsittääkseni tutkittiin jotain istukkanäytteitä mutta ei kai sikiötä sen tarkemmin. Harvoin kuulemma mitään syytä löytyy.

 

myymä :hug: kovasti voimia huomiselle, se on raskas päivä :hug:

Meillä keskeytettiin raskaus heinäkuun lopussa rv 12+6, pieni oli saanut kuolemantuomion np-ultrassa :'( Tiistaina otin mifegyne lääkkeen, joka valmistelee kroppaa ja vissiin kypsyttelee paikkoja. Torstai-aamuna menimme osastolle (mies siis mukana). Juteltiin läääkärin ja hoitajan kanssa ja sitten aloitettiin käynnistämään. Cytotec tabletteja murskattiin 4 kohdunsuulle, 3 tunnin päästä tästä toiset 4 tablettia. Ensimmäiset käynnistivät jo supistelun ja sain kipupiikkejä pari kappaletta ja ne auttoivat. Tippa laitettiin, koska oli kuuma päivä ja janotti eikä saanut syödä eikä juoda, koska kaavinta oli todennäköinen. Cytotecit nostivat vähän kuumetta ja sain myös tippaan kuumetta alentavaa pullollisen. Se toinen satsi sitten voimisti supistuksia kovasti ja pian menikin lapsivedet. Siitä ei mennyt kauaa, kun alkoi tulla myös verta ja pian tuli pientä paineentunnetta ja pikkuinen syntyi. Minä synnytin sängyllä ja siinä oli lääkäri ja kaksi kätilöä vastaanottamassa.

Tuossa meni verta 700ml ja sitten kun istukkaa jäi vielä sisälle, niin kaavintaan mentiin ja siellä verta menetin vielä 300ml eli yhteensä litran. Hemppa laskikin sitten 136->96 ja olin aika heikkona sen jäljiltä, mutta tokeennuin sen verran että pääsin illalla vielä kotiin.

Minä en halunnut katsoa lasta, koska hänellä oli alaruumis kuroutunut ja sisäelimiä ulkopuolella. Meillä patologi tietysti tutki, koska kyseessä oli anomalia. En tiedä kuinka keskenmenotapauksissa toimitaan.

Todella vaikea päivä sinulla edessä, tiedän sen omasta kokemuksesta :hug: Minulla suru iski vasta pari päivää tapahtuman jälkeen, kun fyysinen olo hieman parani. Sitten olinkin aika hukassa pitkän aikaa... Voimia kovasti sinulle! Minulle saa laittaa yytä, jos haluat jotain kysellä tai ihan vaan purkaa :hug:

 

Kiitos, juuri noita vastauksia kaipasinkin! vaikka kokemus on ollut teille varmasti todella rankka, kiitos että jaoitte tämän tiedon kanssani... Huokaus. Osaan mennä vähän tietävämmin mielin huomenna sairaalaan...

TUlen sitten kertomaan kuinka kävi..
Kiitos rakkaat kanssasiskot <3

 

Voimia sinulle, Myymä! :hug:

Minulle annettiin vaihtoehdoksi joko just semmonen "pytty" tai sitten alusastia...istukka tuli sinne pyttyyn mutta sikiö tosiaan piti sit lääkärin irrottaa, ei lähteny tuleen sieltä vaikka kuinka yritettiin.

Elämäni rankin ja hirvein kokemus tää oli, epäilemättä. Ei sitä enää tahtoisi muistella yhtään, mutta alitajunnasta puskee koko ajan flash backejä sairaalasta. Aika se on mikä parantaa, syvimmätkin haavat. Arvista ei koskaan pääse eroon, mutta ne vain kertovat eletystä elämästä, iloineen ja suruineen. Jaksamista, jospa vielä tavataan tuolla odotuspuolella joku kaunis päivä!

 

:'( :hug: Voimia!

Keskeytyksen jälkeen tuntui minusta siltä et nyt se suru ja kaikki on takana kun 3vko oli odottanut sinne pääsyä(keskeytykseen). Raskaus oli edennyt jo 15vk. Kaikki sanoi että ei se vielä ole ihminen eikä oikein sikiökään. Oltiin jo surtu melkein kuukausia niin aattelin että kun keskeytys on tehty kaikki on hyvin, elämä jatkuu taas. Suru tuli tosiaan pari päivää sen jälkeen (ehkä johtui hormooneista) mutta edelleen tulee hetkiä että sitä suree. Tosi kylmältä tuntui sairaalassa yksin odottaessa koska tapahtuu mitä kun ei juurikaan osanneet sanoa kauan siihen menee. Pelotti se että jos sikiö syntyykin "vahingos" etten huomaa eikä ketään ehdi apuun. Sain nimittäin välillä soittaa kelloa jonkun aikaa että joku ehti tuleen kysymään mikä hätänä. Mies ei voinut tulla mukaan kun ei saanut töistä vapaata. Kaikki lohdutti et teillä on yksi terve lapsi että tämä oli vaan huonoa tuuria, tuskin sattuu toiste ym.

Kysyivät heti alussa minulta ainakin siitä hautaamisesta miten halutaan toimia sen suhteen. Siinä oli joku raja et jos on alle 12vk tai sinne päin ei sikiöö haudata. Minulle ei ketään muistanut mainita että maito voi lähtee nousemaan ja herua vaikka raskaus oli näin alussa.
Sen takia sitten kärsin muutaman viikon maidon tulosta. Pahalta tuntui kun vauvaa ei ollut syömään sitä.

Olen yrittänyt ajatella että ei tässä ollut muutakaan vaihtoehtoa kun sairas ja kuolemaisillaan oleva sikiö jo. Vaikka se meille olikin jo rakas. Oli pakko tehdä se. Sikiö olisi kuollut viimeistään 2vko päästä kun lapsivesi loppuisi (tukehtuu) tai virtsantoiminta loppuu (kystia) siellä.

 

myymä :ashamed: :hug: :hug: :hug:
olet tänään jo käynyt sairaalassa joten en itse viitsi kirjoitella helmikuisesta rv 13 keskenmenosta.
samoja kokemuksia kuin muillakin täällä-
varsinkin seahorse viesti muistutti hyvin omaani. :ashamed:
itselläni nousi myös maito ja sain 39 asteen kuumeen siitä- rintatulehdus?!?

voimia sinulle, muista surra niin paljon kun siltä tuntuu.
kyllä se päivä valkenee vielä, usko pois.
ja tulee eteen se päivä kun voi ilman itkua keskustella vauvasta tietäen että toisella on jossain hyvä paikka. :hug:

saa laittaa yv:tä :ashamed:

 

Minä olen saanut kolme keskenmenoa vuoden sisällä ja välillä tuntuu ettei meinaa jaksaa. ensimmäinen rv 13+4 toinen rv 7 ja kolmas rv 6+. Tiedän etä tuntuu ihan älyttömän pahalta. minulta tutkittii istukka sikiö ja kromosomit. vasta-aineet ja otettiin fetus mortus näytteet. miitän syitä ei löytynyt. Jotenkin tuntuu niin väärältä. Ennen ei tullut edes ajateltua koko keskenmenon mahdollisuutta ja nyt on surullista nähdä kuinka yleistä se näyttää olevan. Jaksamista kaikille :hug:

 

Kiitos kaikille! Ja voimia myös saman kokeneille :heart:

Koitos on nyt ohi, ja se oli kamalaa...
Kopioin tähän vaikka kirjoituksen toiselta pinolta:

Noniin. Yritän kertoa tapahtumien kulun mahdollisimman "kauniilla" tavalla, vaikka se hetki oli kyllä kaukana kauniista...

Pääsin osastolle ennen kymmentä aamulla ja sain kivunlievitystä heti tullessani. Kohdunsuulle laitettiin pari tablettia käynnistämään "synnytystä". Supistuksia lähti kyllä tulemaan samantien, mutta vuoto ei alkanut. Kolmen tunnin päästä lisättiin uusi satsi tabletteja. Supistukset olivat sen verran kovia että sain petidiinipiikin kipuihin... Sen seurauksesa sitten sain huonon olon ja oksensin. Olo parani kuitenkin välittömästi ja supistuskivut hälvenivät.
Oli juuri uusien tablettejen antamisen ajankohta koittanut, kun jokin muljahti vatsassa ja kuului naps, ja lapsivesi alkoi valumaan... Juoksin huonovointisena maljalle istumaan eikä mennyt aikaakaan kun pieni jo
"syntyi".. Näky ei ollut kaunis, sillä se tuntui niin pahalta, että reaktiona taas rupesin oksentamaan... Ei tullut pieni ulos huomaamatta, mutta en onneksi katsonut pienokaista. Olisin varmasti saanut painajaisia...
Olo parani ja vuoto loppui. Pääsin lepäämään ja kätilö vei pienokaisen pois.
Tunnin sitten vain makasin ja odottelin kätilöä takaisin.
Sukupuolta ei voitu enää tunnistaa, koska pieni oli ollut jo 2 viikkoa kuolleena.. Muuten kuulemma siisti sikiö. SUkupuolta en nyt sitten välttämättä edes saa tietää, jolleivat selvitä tutkimuksessa. Yksi lääkäri sanoi, että saattavat selvittää ja toinen tyly lääkäri antoi ymmärtää että ei ole olennainen tieto, joten siitä ei ilmoiteta minulle.. Tuli todella paha mieli.
Istukka ei meinannut tulla, joten illaksi varattiin aika kaavintaan. Kuitenkin 10 aikaan illalla oli pieni pala istukkaa tullut kun kävin vessassa.. Joten Lääkäri sitten alkoi kiskomaan loppua istukkaa pihdeillä ja sai kuin saikin sen sitten osissa pois... Kipeetä teki, mutta parempi sekin kuin kaavinta..
Yön olin sitten sairaalassa ja aamulla pääsin pois.

Nyt se on sitten takana, se pahin kaikista! Nyt alkaa vain toipuminen ja toive siitä, että vielä joku päivä saan pienen nyytin syliin!
Suuri kiitos kuuluu kuitenkin ystävälleni Katalle, joka jaksoi olla koko päivän tukenani mukana! EI varmasti ole helppoa katsottavaa eikä todellakaan kaunista! Ihana tunne oli kuitenkin kun oli joku siinä läsnä!
Henkilökunta oli myöskin aivan ihanaa joka auttoi minua selviämään päivästä kunnialla...


Myymä ja pieni enkeli

 

minulla oli kokemus melkeen sama. sairaalassa pikkuinen syntyi tosin siteeseen ja hetken mietittyäni halusin nähdä oman pikku enkeli prinsessani. Näky ei tosissaa ollut kaunis mutta ajattelin että jään katumaan jos en katso. Minulla sikiö oli ollut mahassa kuolleena n. viikon joten ulkoapäin oli vielä ihan siisti.
Toisaalta teke hyvää lukea toisten kirjoituksia mutta välillä tulee sairaala päivä niin elävästi mieleen. Onneksi ajan mittaa helpottaa. tietenkin ihmiset ovat erilaisia ja tiedän etten itse pääse asiasta yli kokonaan varmasti koskaan vaikka sen oman pienen nyytin joskus syliini saisin.