Vauva oksentaa ruuan, mikä vialla?

Meillä poika vajaa 5kk. Syö hyvin kasvissoseet, paitsi kaalit yököttää. Nyt aloittelin pikkuhiljaa broileri-riisi sosetta ja jo ensimmäisen lusikallisen saatuaan alkaa yökkäillä. Söi kuitenkin muutaman lusikan kärjellisen sitä höystettynä porkkanasoseella ja sen jälkeen oksensi kaiken kaaressa pihalle. Tällaista samanlaista yökkäilyä on myös siis noiden kaalien kanssa. Voiko olla, että vauva ei vaan pidä ruuan mausta, ja se aiheuttaa tämän oksennusreaktion? Vai voiko olla, että vauva on mieltynyt vain ns. makeisiin soseisiin, kuten porkkana, maissi ja hedelmä ja marjasoseet? Millä lihasoseella olette aloittaneet ja onko syöminen tuottanut ongelmia?
 
kaalia ei suositella alle vuosikkaille... ja nuita lihasoseita en alkais antamaa kun vasta reippaasti yli puolivuotiaana. Voipi olla että vauvan vatsa pistää hanttiin ainakin tuota lihaevästä, nuin pienen maha ei pysty vielä kaikkea kuitenkaan äkkiseltään sulattamaan. Kokeile lihaa uudestaan vähän myöhemmin, varmasti sujuu jo paremmin vaikka kuukauden päästä :) mutta jätä se kaali kokonaan vielä pois...
 
Samaa mieltä olen edellisen kanssa. Ja tuli myös mieleen, että kuinka hienona soseena annat ruuan? Onko ruoka liian karkeaa, mikä aiheuttaisi yökkäilyn? Itse olen sitä mieltä, että kannattaa pikku hiljaa lisätä uusia makuja, ei liian nopeeseen tahtiin. Viikon aina yhtä kerrallaan ja sit uusi maku mukaan. Itse antaisin nyt niitä makuja, mistä lapsi pitää ja pystyy syömään, porkkana ja maissihan on ihan hyviä. Tai jokin hedelmä- tai marjasose, kyllä hän oppii vielä ei-makeitakin soseita syömään. Ja lihat tosiaan aloittasin vasta 6 kk.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aply:
kaalia ei suositella alle vuosikkaille... ja nuita lihasoseita en alkais antamaa kun vasta reippaasti yli puolivuotiaana. Voipi olla että vauvan vatsa pistää hanttiin ainakin tuota lihaevästä, nuin pienen maha ei pysty vielä kaikkea kuitenkaan äkkiseltään sulattamaan. Kokeile lihaa uudestaan vähän myöhemmin, varmasti sujuu jo paremmin vaikka kuukauden päästä :) mutta jätä se kaali kokonaan vielä pois...
Mä käsitin, että ap tarkoitti kukkakaalia ja parsakaalia.

 
Meillä on kans reilu 5kk pojan vesseli. Ja 5kk neuvolassa terveydenhoitaja nimenomaan sanoin, että pitää alkaa maisteleen myös liha aterioita.

No minähän sitten kauppaan ostamaan erilaisia liharuokia, jotka oli tarkotettu 5-6kk... Kasvikset ja naudanliha meni ihan ok. Ei millään suunnattomalla innolla, mutta meni kuitenkin. Mutta kasvikset ja palapaistista tuli ihan sama reaktio kuin ap:llä. Eka lusikallinen sai naurun aikaiseksi, kun tuli puistatusta ja hassuja ilmeitä suuauki. Toinen lusikallinen sai aikaan yökkäysreaktion, ja totesimme että palapaistit saavat meidän puolesta jäädä kauppaan.

Tein sitten itse jauhelihasta, perunasta ja porkkanasta sosetta ja se maistuu kyllä ihan hyvin. Mutta meillä on muutenkin mennyt omatekoinen perunaporkkana seos paremmin alas kuin kaupan.

Mutta siis... Ainakin meillä käskettiin alkaa sitä lihaa jo syömään. Että ehkä sinne vuoden ikään ei kannata odotella, jos ja kun kiinteitä on jo alettu maistelemaan...
 
Juu, siis tarkoitin just noita kaupan valmiita kukkakaali ja parsakaali soseita. Eli ne aiheuttaa kyllä tosi kovat yökkäilyt. Se broileri ja riisisose on muuten aika rakeista, eli voi kyllä johtua siitäkin, että ei tykkää syödä. Kokeilin naudanlihaa ja vihanneksia (piltin sose), niin se kyllä upposi, eikä yhtään yökkäilty. Se on aika pehmeä sose. Niin, ja ihan vaan makuannoksilla on aloiteltu, sitten pikkuhiljaa lisäillään jos ei mitään ihmeitä ilmene.
 

Yhteistyössä