Vauva tulossa, mies lähdössä....

Olemme 30+ pariskunta, yhdessä olleet lähes 9 vuotta. Mieheni on todella ihana, huomaavainen ja rakastan häntä ja hän luullakseni minua. Takana on kolme vuotta enemmän tai vähemmän vauvayritystä, joista vuosi aktiivisesti. Saldona kolme keskenmenoa, joista viimeisin, lääkkeellisesti tyhjennetty, masensi myös miestä paljon. Hän oli innolla odotuksessa mukana.

Keväällä laitoimme vauvatouhut hieman "jäihin", riskillä pelaten kuitenkin. Joka kuukausi kysyin, alanko syömään e-pillereitä. Mies sanoi että ei, kohta taas yritetään täysillä, tiedosti ja hyväksyi riskit. Kuinka ollakaan, tärppäsi tietysti silloin kuin sitä vähiten odotti. Ihana yllätys, ainakin minulle. Raskaus alkoi heti voimakkaampana oireineen kaikkineen, kuin keskenmenneet raskaudet. Aiemmissa mies oli mukana ultrissa ym. Nyt alusta asti hän on ollut todella välinpitämätön, ei lähtenyt ultraan, neuvolaan. Kaksi kertaa olen yksin saanut todistaa ihanan, elinvoimaisen sikiön sydämensykettä. Olen nyt rv 10+.

Viikko sitten mies pudotti todellisen pommin; hän ei olekaan valmis lapsen tuloon juuri nyt, parempi tehdä abortti tai hän lähtee. Pitäisi kuulemma tehdä abortti, mutta silti emmem alkaisi käyttämään ehkäisyä kuin korkeintaan kortsua, koska hän sitten "vähän ajan kuluttua" on valmis isäksi. Häntä kuulemma kovasti ahdistaa tilanne ja valmistautunut lähtemään millä hetkellä hyvänsä. Abortti ei tule kuuloonkaan, olen ollut aina sitä vastaan ja lisäksi uskon syvästi Jumalaan ja en voisi elää itseni kanssa jos sen tekisin. Mies ei tätä ymmärrä, vaan sanoo että minun täytyy valita lapsi tai hän ja sanoo että täytyy valita kumpi painaa enemmän, parisuhteemme vai moraalini.

En ymmärrä, kuinka kukaan toista rakastava ihminen voi tehdä näin. Varsinkin useamman keskenmenon kokeneelle!! Lapsi on suurin lahja, mitä olen toivonut kokemani jälkeen. Mies sanoo yrittävänsä tosissaan, rakastaa minua, mutta sanoo että ahdistus voi tulla niin suureksi että on pakko lähteä. Hän on todella lapsirakas ja en villeimmissäkään kuvitelmissani olisi voinut tätä uskoa todeksi!! En pysty nauttimaan raskaudesta ollenkaan, vaan olen koko ajan lamaantunut ja surun turruttama. En pysty syömään enkä juuri nukkumaan.

En voi elää kuin päivän kerrallaan, katsoa mitä tuleman pitää. Haluan todella toivoa ja uskoa että kyse on alkushokista ja masun kasvun myötä hän alkaa ajattelemaan positiivisesti ja jää meidän luokse. Toisaalta olen alkanut varautumaan yksinodotukseen ja yksinhuoltajan elämään, todella raskain mielin. Edes vanhemmilleni en ole voinut iloista uutista kertoa, koska se on tällä hetkellä niin masentavaa. Kellekään kaverille tai tutulle en ole voinut kertoa, koska en halua mustamaalata miestäni. Uskon että kaikki kääntyy vielä parhain päin ja siksi en halua että miesheni muistetaan isänä, joka yritti painostaa aborttiin. Jos mies lähtee, sitten kerron kaiken, kaikille. Tällä hetkellä olen ajatuksineni yksin, odotan vain milloin mies lähtee. Tuntuu pahalta kun en voi saada tukea mistään. Muuten meillä menee tosi hyvin, ollaan kuin vastarakastuneet, paitsi jos keskustellaan asiasta. Mies sanoikin että pahin ahdistus varmaan tulee kun maha alkaa näkymään. Nyt pelkään sitä kuin ruttoa, vaikka aiemmin en malttanut odottaa että saisin vauvamasun...

Mulla on niin paha olla.

 

Ikävältä kuulostaa, mutta väkisinkin tulee mieleen, liekö miehelläsi pelko keskenmenosta niin kova, että on sekaisin. Eli pelkää että jos tulee keskenmeno, ei enää kestä eli ei uskalla iloita raskaudesta? Luulisin että jos todella tilanne on noin, niin menee ohi, mutta varmaan hänen olisi hyvä jutella vaikka psykologin kanssa. Ja jos tosiaan lähtee tuossa tilanteessa, ei rakasta sinua - ei tärkeän ihmisen moraalia kyseenalaisteta tai muutenkaan painosteta moiseen. Eli henkisesti hänellä ei nyt kaikki kunnossa... :hug:

 

Epäileekö miehesi jostakinsyystä, ettei lapsi olekkaan hänen?
Vuosien odotus ja muutama keskenmeno, sitten yllätys raskaus.
Tämä ei ole lapsettomuustapauksissa harvinaista.
Itselläni vuosien hoidot ja senjälkeen luomuraskauksia, neuvolassa
kysyttiin suoraan olinko vaihtanut miestä.
Yritä päästä keskustelemaan neuvolaan tai teitähoitavalle lääkärille.
Älä missään nimessä alistu aborttiin, et selviäisi sen tuomista henkisistä syytöksistä.
Lapsi on aina suurilahja. Onko sinulla ystäviä tai sisaruksia jolta saat tukea. Kaikesta huolimatta onnellista odotusaikaa.

 

:hug: Toivon kaikesta sydämestäni, että miehesi pääsee pian paniikin yli ja järkiintyy. Hänen käytöksensä kyllä kuulostaa sellaiselta, että jos hän vain mitenkään suostuu, olisi parasta puhua ammattilaisen kanssa.

Jos miehesi kuitenkin päättää lähteä, pärjäät kyllä yksinkin. Löydät itsestäsi uusia voimavaroja ja kun saat lapsen syliisi huomaat että kaikki on sen arvoista.

Paljon onnea raskaudestasi! :flower:

 

Vaikuttaa todellakin siltä, että miehesi on avun tarpeessa. Minä luin kirjoituksesi suu auki loksahtaneena - ei voi olla totta! Missään nimessä en kehota tekemään aborttia sen takia, että miehelle on yhtäkkiä iskenyt perheenperustamispelko. Pöyristyttävintä on kuulla, että tehdään ensin abortti ja aletaan kumminkin pian yrittämään uudestaan. Sitä paitsi kolmekymppisenä ja lapsettomuutta kokeneena pitäisi tietää, että jokainen lapsi on lahja.

Jos mies siis lähtee, niin lähteköön ja miettiköön hetken asioita. Tällä hetkellä hänen puheissaan ei valitettavasti tunnu olevan järjen hiventäkään...

 

Miksi "jonkun ajan päästä" on se parempi aika ? osoittaa todella epäkypsyyttä mieheltäsi tuommoinen käytös. Jos lapsi on toivottu ja haluttu, ei tuollaisia kommentteja pitäisi olla. Ammattiauttajan puheille tai sitten anna miehesi lähteä, pärjäät varmaan yksinkin ja vauvalle on parempi yksi hyvä vanhempi kuin ei-haluttu tunne toisen puolelta. Tsemppiä ! Eikä missään nimessä aborttia, se kaivaa koko loppuelämän.

 

Tosi kurja tilanne, mutta uskon että pääsette yli tuosta!

Lapsettomuushoidot+vauvan odottaminen niiden jälkeen voivat aiheuttaa miehessä tai naisessa yllättäviäkin reaktioita sillon, kun raskaus vihdoin alka tai vauva syntyy. Esimerksiksi synnytyksen jälkeinen masennus on yleisenpää IVF alkuisten lasten äideillä.

Itselläni tulee ensimmäisenä mieleen juuri masennus, voisiko mies olla masentunut kaikeasta kokemastanne? Masennus voi oireilla juuri noin, epämääräisinä pelkotiloina. Taustalla voi olla pelko uudesta menetyksestä (keskenmeno) tai ihan oikeasti pelko isäksi tulemisesta.Onhan lapsi toivottu, osaanko olla isä tms.

Meillä on kokemusta vuosien lapsettomuushoidoista ja vanhemmuudesta niiden jälkeen. Kyllä se heilautti ja pelkoja oli paljon, sekä raskauteen liittyviä että itse vanhemmuuteen. Lapsen synnyttyä mietin, että tällaistako tämä nyt on (vuosien haaveiden täyttymys) ja osaanko olla tarpeeksi hyvä äiti.

Puhukaa asioista ja ottakaa vaikka yhteyttä ammattiauttajiin, uskon että selviätte tilanteesta ja pääsette nauttimaan lapsestanne ja tarjoamaan hänelle rakkautta ja lämpöä.

 

Kuulostaa osin tutulta asetelmalta. Akuutiksi vinkiksi antaisin

a) Kysy mieheltäsi, mistä hän löytäisi parempaa elämää, jos aikoo ylipäätänsä perheellistyä. Ikä tulee vastaan miehelläkin ja jos teillä muuten menee hyvin, sitäkin paremmalla syyllä syytä kysyä.

b) Masennuksen ym. taustalla voi olla myös lääkeapua tarvittaa. Mielialalääkkeet ovat jo vanha juttu, mutta miten on miehen hormonitasapaino? ks. www.miesklinikka.com

Kysyvä ei tieltä eksy. Onnea ja voimia sinulle!

 

ONNEA!!! :hug:

Älä nyt luovuta jos vihdoin tärppäsi! Ehkä mies on mennyt sekaisin, hiljalleen punonut viimeisten keskenmenojen aikaan että lähtee lätkimään. Anna sen tehdä mitä haluaa, tässä on monta kuukautta aikaa palata takaisin normaalimaailmaan. Tämä voi olla sun viimeinen mahollisuus saada lapsi, ja vaikka ei oliskaan oot sitä jo niin kovasti oottanut....
Ehkä nyt lapsi ihan uhastakin pysyy mahassa kun sulle tulee vastoinkäymisiä. Siis ei kun luottavaisin mielin kertomaan vanhemmille ja valmistautumaan koitokseen!!!
(ps. itsekin odotin vuosia ennen kuin tärppäsi ja nyt tosi onnellinen....)

 

Onnea uuden tulokkaan johdosta.
Ja heti kättelyssä totean että älä tee aborttia, itsellä sama tilanne ja mies pisti valitsemaan lenko mieluummin hänen kanssaan vai yksinhuoltajana, olin tuolloin 21v ja tuleva pelotti todella paljon ja suostuin tekemään abortin. Se jäi kalvamaan välejä ja sitten kumminkin erottiin. Nykyisin yksinhuoltajana tiedän että kyllä pärjää ja olen löytänyt itsestäni vahvan ihmisen ja vaikka vielä tulisin raskaaksi en hätääntyisi koska tiedän että selviydyn vaikka yksin, enkä ikinä enää tekisi aborttia.

 

Älä tee aborttia. vauvan kanssa selviää ilman miestäkin. jopa kahden (kokemuksella).

Miehillä voi tulla rimakauhu tuossa vaiheessa. Kannattaa antaa ajan kulua ja ehkä mieskin pikkuhiljaa kypsyy isäksi. Voit ehkä omassa mielessä laittaa päivämäärän ehkä jonnekkin vauvan syntymän jälkeiselle ajalle, johon mennessä asian olisi oltava ratkennut. Silloin ei tarvitse koko ajan miettiä. Keskityt nyt vain siihen ihanaan pikku ihmeeseen sisälläsi. Onnea tosi paljon :flower: ja :hug:

 

Lämpimät onnittelut Sinulle raskaudesta :hug: Nauti siitä, vaikka miehesi ei vielä osaa nauttia. Anna hänelle aikaa totutella ajatukseen, jotkuu kasvavat niin h-i-t-a-a-s-t-i isäksi. Sinullakin alkaa olemaan ikää ja jos vauvasta on haaveillut niin eihän haaveita noin vain haudata. Sinulla on oikeus lapseen. Voimia ja tsemppiä, kaikki menevät varmasti loppujen lopuksi parhain päin :flower: :hug: :flower:

 

Moikka,

mä jäin yh:ksi ennen vauvan syntymää... aika raskasta, mutta vauva on ihana!! Ja kyllä sitä pärjää ilman miestäkin. Ja sitä paitsi sun mies saattaa tulla järkiinsä kun vauva on syntynyt... Niin kuin Anna Wahlgren sanoi: "vauvat syntyy taikasauva kädessä"

 

Onko ketään kohtalotovereita?? Olisi kiva vaihtaa sähköpostia. Myös muutkin yksinodottajat tai muuten vaan kurjasti kohdellut ihmiset. Oma elämä vieläkin sekaisin, mies tekee lähtöä joka toinen päivä...:/

terv. alkuperäinen kirjoittaja

 

Minulla on sellainen kokemus moisesta, että oma isä ei ollutkaan ollenkaan valmis minun tuloon vaikka yhdessä olivat raskauden toivoneet. Hän eki raskausajan äitilleni #&%?$!* ja oli mm. äärimmäisen mustasukkainen tulevalle vauvalle eilä milläään tavoin auttanut valmitseluissa. Kun synnyin, ei isä suostunut minua tulemaan katsomaan sairaalaan, saatika että olisi hakenut minut ja äitini kotiin.
Muutaman päivän kuluttua siitä kun pääsin kotiin, isä uskalsi ottaa minut syliin ja siitä se rakkaus sitten lähti eikä hän halunnut olla enää minusta hetkeäkään erossa.

Olen muiltakin kuullut kokemuksia, että välillä miehet ovat erittäin hankalia raskauden ja syntymän jälkeisen alkuajan, mutta kun sitten alkushokista toipuvat niin vauva on mitä rakkain.

Eli ei kannatta luovuttaa, eiköhän sinunkin miehesi viimeistään siinä vaiheessa kun vauva syntyy, rauhoitu ja huomaa miten ihanaa on olla isä. Voi olla, että hän on ollut keskenmenoista niin suruissaan ettei vielä osaa iloita raskaudesta.

 

Älä vaan tee aborttia, en ole niitä vastaan, mutta tässä paistaa läpi klassinen miehen ahdistus lapsen tulemisesta.

Kokemusta on.

 

Älä vaan tee aborttia, en ole niitä vastaan, mutta tässä paistaa läpi klassinen miehen ahdistus lapsen tulemisesta.

Kokemusta on.

 

Joo älä vaan tee aborttia miehen painostuksesta.

Niin julmalta kuin se kuulostaa niin, koska ihan selvästi olet sitä mieltä, niin sanot vaan että pidät lapsen ja sillä selvä. Eihän tuota ees kannata sen enempää miettiä. "ehkä sitten kohta valmis lapsen saamisen" ja muut vastaavat tarkoittavat sitä että se "kohta" ei ehkä tule koskaan. Ehkä mies miettii menojaan ja tulojaan, omaa vapauttaan. Se voi yllättäen tuntua jopa (niin karulta kuin se kuulostaakin) vankilalta. Jos sitä ei oikein osaa ajatella...

Tsemppiä, pidä lapsesi kun sinulle on sellainen siunattu ja kasvata sitä rakkaudella. Jos mies tuon takia lähtee, olisi mies lähdössä joka tapauksessa joskus kuitenkin. Tämä on vain tekosyy.

 

Niin, aborttia ei kannata tehdä, jos lapsi on edes sinun puoleltasi toivottu. Viestiketjun aloittamisesta on kyllä jo niin paljon aikaa, että olet varmasti ratkaisusi jo tehnytkin.
Itselleni sana "abortti" ei merkinnyt mitään dramaattista, ennen kuin sain itse keskenmenon rv:lla 17. Silloin vasta ymmärsin, miten suuresta asiasta on kysymys. Aiemmin olin ajatellut, että abortti on "helppo juttu" jos vauvaa ei haluakaan. Ei varmasti ole.

 

Lämmin :hug: ja mielettömästi voimia! Ja ennenkaikkea onnittelut piiperoisen johdosta! :flower: :heart: :heart: :flower:
Minulla vähän samanlainen kokemus takana... Yritettiin vauvaa, kävin hoidoissa, odotettiin 5 vuotta tuloksetta. Kuume kasvoi koko ajan miehelläni ja minulla. Kunnes sitten positiivinen testi!!! Että usko sitä onnea, Itkettiin ilosta kaulakkain kotimme portailla kun mies tuli töistä kotiin... Raskaus oli aika vaikea....supistuksia, vuotoja, pelkoa keskenmenosta. Koskaan en ollut rukoillut niin kuin silloin.Pelkäsimme ja odotimme viikkojen vierivän.
Kunnes pommi putosi eteeni!!! Mies ilmoitti haluavansa erota, ja lähti samantien.... Kaikki tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta!!! Joku nainen kai sekoittanut pään...
Minä aivan shokissa, mies kertoo että oli suunnitellut jo pitempään eroa. Minun tietämättäni. Ei voi tajuta miten ihmisen mieli voi olla seko?!?!?!
No mies meni ja ystävät ja sukulaiset tulivat apuun...Halusin kuolla.En ikinä olisi voinut kuvitellakaan tällaista, ei IKINÄ!!! Mutta pakko jaksaa kun yksi lapsi oli jo ennestään.
tarina on pitkä,enkä jaksa kaikkea kertoakaan, mutta lopulta. Mies soitti,puhuttiin,puhuttiin ja puhuttiin. Hän katiu tekojaan,pyysi anteeksi käytöstään. Halusi palata. Minä annoin anteeksi,tein mitä vaan että saisin rakkaani takaisin!!! Arvet ovat vieläkin kipeät,ja pelko ei ole hellittänyt mutta aika parantaa. Hoitoon mies hakeutui, ei todella ollut tasapainossa. Lapsi syntyi ja on meidän perheen ihana enkeli!Niin rakas kaikile ettei sanoin voi kuvailla. Mies on itkenyt monesti, että mitä sai aikaan omilla hairahduksillaan. Yritämme parasta aikaa rakentaa luottamusta uudelleen, ja sekin palautuu joskus....ehkä... Mutta rakkautta meillä riittää joka päivään!
Toivottavasti meidän esimerkki lohdutti jotakuta jolla on juuri nyt tosi vaikeaa. Et ole yksin,eikä sinun tarvitse kantaa kuormaasi yksin...Pyydä apua läheisiltäsi ja ammatti-ihmisiltä.Voimia!!! :hug:

 

Muista että moni on kasvattanut lapsen yksin, se ei ole helppoa eikä kivaa mutta siitäkin selviää..

Toivon kuitenkin että miehesi kasvaa tämän asian yli ja palaa hiukan ehjempänä ja oppineena perheensä pariin..