Vauvojen äitien omia juttuja, galluppi tarpeeseen!!!

Meillä lapsi 5,5 kk.

a) Tarvitsen omaa aikaa! Ehdottomasti.

b) Lähes päivittäin omaa aikaani on koirien ulkoilutus. Sekä sitten kerran viikossa on illalla oma harrastus.

c) mies ei kyllä oikeastaan ikinä ulkoile muksun kanssa. Ehkä sitten kun lapsi isompi ja leikkii ulkona enemmän. Mökillä tosin asia hieman toisin. Siellä mies myös ulkoilee lapsen kanssa, kun saa puuhastella samalla omia juttujaan.

d) 5.30-14.30 (sis työmatkat)

Se oma aika on tosiaan varmasti monelle todella tärkeää! Itselle ainakin tuo kerran viikossa kun pääsen omaan harrastukseen ja nollaamaan pääni, tuntuu todella isolta ja tärkeältä ajatukselta. Lisäksi se lisää isän ja tytön yhdessä oloa merkittävästi, kun mies hoitaa sitten asiat aivan yksinään. :) RoRille :hug:
 
a) Tarvitsetko ns.omaa aikaa? (Ei siis baarissa riekkumista, vaan kuntosalia, lenkkeilyä, pitsin nypläystä jne itsenäisesti ilman vauvaa tehtäviä asioita)
Tarvitsisin! Mutta enpä sitä ole juurikaan saanut. Meillä poika kuukauden ikäinen. Aion aloittaa jälkitarkastuksen jälkeen taas käymään jumpassa/salilla 2-3 kertaa viikossa ja pistän miehen lapsenlikaks siks aikaa. Se riittää mulle. Toki joskus silloin tällöin ois kiva tavata myös ystäviä ulkona ja ihan vaan vaikka saada omaa aikaa kotonakin että sais vaa löhötä.

b) Jos tarvitset ja kumppanisi vahtii lasta sillä aikaa, kuinka monta kertaa viikossa pääset "ulostautumaan"?
En ole vielä kertaakaan päässyt "ulostautumaan".

c) Viekö kumppanisi lasta ulos, jotta saat levätä kotona?
Eipä tuo ole vienyt. Viikonloppuisin vie itsensä ulos...

d) Minkälaisia työpäiviä kumppanisi tekee?
Mieheni on autonasentaja ja työpäivät 7-16.
 
Pojat kohta 6v. ja 2vko, sekä tytärpuoli 10v.

a) Tarvitsen, ja yleensä saan jos mies kotona. Mulle riittää ihan vaikka yksinään hetken saunominen, kaupassa käynti ym. ja ne onkin järjestynyt. Mies hoitaa ihan mielellään.

b) Tarpeen mukaan. Vauvan syntymän jälkeen olen nyt käynyt kerran yksin kaupassa ja kaksi kertaa saunassa.

c) Ei vielä vauvaa ole vienyt, mutta isompia kyllä. Vie kyllä vauvankin varmasti kun hiukan tosta kasvaa.

d) 2vko putkeen töissä, käy kotona vaan nukkumassa silloin tällöin. Sitten on viikon vapaalla, jolloin kuskaa tyttöä kouluun 50km päähän. Vapaalla ollessa olen aina saanut hetken omaa aikaa pyydettäessä, ja mies on sitä monesti jopa tyrkyttänyt vaikken olisi juuri silloin kokenut tarvitsevani :D

Kun tuo vauva tosta varttuu niin käytetään noita lähellä asuvia innokkaita mummeja ja vaareja, enoja ja tätejä "hyväksi" ja otetaan aikaa myös keskenään. Se on tässä enemmän ollut kortilla kuin kummankin oma aika, ja sitä kaivattaisiin... :|

:hug: ap:lle!
 
a) Tarvitsetko ns.omaa aikaa? (Ei siis baarissa riekkumista, vaan kuntosalia, lenkkeilyä, pitsin nypläystä jne itsenäisesti ilman vauvaa tehtäviä asioita)
-Tarvin, joskus oisi ihana vaikka tiskata rauhassa :eek: ilman että joutuu keskeyttämään tai potemaan huonoa omaa tuntoa siittä jos muksu (8kk) kiukkuaa yksin. :attn: Saati sitten päästä käymään jossain yksin tai tehdä jotain mitä haluaa...

b) Jos tarvitset ja kumppanisi vahtii lasta sillä aikaa, kuinka monta kertaa viikossa pääset "ulostautumaan"?
-Pääsisin varmaan muutaman kerran jos todella hommaisin jonkun harrastuksen yms. mut jostain syystä en ole osannut lähteä ja jättää. Nyt poika jo sen verran isompi ja ei enää rintamaidolla niin ois varmasti helpompi..


c) Viekö kumppanisi lasta ulos, jotta saat levätä kotona?
- Todella vähän ja taas en ehkä vaadi/pyydä tarpeeksi paljon, eli ei oikeastaan hirveen usein ainakaan oma-aloitteisesti.

d) Minkälaisia työpäiviä kumppanisi tekee?
-Päivätyötä 8/9- 16/17 välillä pidempiäkin päiviä mut ei koskaan yli 18

Mää jostain syystä oon aikasta paljon tyytynyt siihen että vietän ns. omaa aikaa kun poika nukkuu päikkäreitä tai menee yö unille. Ja se mun oma aika on sitä että siistaan kotia/keittiötä, surffaan netissä, teen käsitöitä ja katton telkkua..Tarviis varmaan hankkia elämä :D :LOL: no ei mut tarvis kyl osata välillä lähteä viettämään sitä omaa aikaakin :headwall:
 
LMK
Mulla tyttö 4kk ja mies käy satunnaisesti hoitamassa

a) Minulla on omaa aikaa kun tyttö nukkuu aamu-unia 10-12 välillä tai muuten viihtyy itsekseen lattialla vieressäni. Silloin teen koulutehtäviä tai luen, joskus luen ääneen niin tyttö pysyy tyytyväisenä. Illalla 21.00 jälkeen kun tyttö nukahtaa ompelen(osa tuloistamme) tai piirrän/maalaan(myös osa tuloja) Olen käynyt useasti kampaajalla ja kosmetologilla mutta tyttö on ollut sielläkin mukana!
Mummo hoitanut tyttöä kerran kun kävin ratsastamassa, n.2h mutta sen jälkeen olen ottan tytön mukaan vaunuihin, mennään 1-2krt/vkossa, 17.00 aikaan niin tyttö nukkuu. Tarvisin omaa aikaa koiran kouluttamiseen, haluaisin ilmottautua ihan kunnon koirakouluun. Nyt opettaminen tapahtuu päivittäisten ulkoilujen ohella kun neiti nukkuu, ulkona vielä paremmin eli n.2h päiväunet! Yksin vauvan kanssa vaateostoksilla vähän vaikeaa mutta silloin pyydän yhtä kaveria mukaan.

b) Minulla tyttö aina mukana, melkein aina myös koirakin! En osaa olla ilman heitä..

c) Lapsen isä asuu toisella paikkakunnalla niin käy satunnaisesti mutta kun käy niin vaunuilee ja leikkii tytön kanssa. Ei osaa kyllä vaihtaa vaippaa tai muuta niin toimii lähinnä tytön viihdyttäjänä että minä voin keskittyä täysi valtaisemmin opintoihini ilman syyllisyyden tunnetta. Seurailen toimintaa sivusilmällä.. :LOL:

d) käy satunnaisesti 1 tai joskus 2 kertaa kuukaudessa
 
Poika nyt 11 kk.

a) Tarvitsen omaa aikaa. Meillä mun omaksi ajaksi lasketaan päiväuniajat, jolloin en tee kotitöitä tms. Joudun kyllä siis olemaan kotona tämän ajan mutta katson telkkaa, neulon tms. Ja miehen kanssa näin on sovittu. Syön, käyn suihkussa jne. silloin kun vauva hereillä. Nukkuu päikkäreitä vähintään yhdet 1,5 h unet/päivä (on nukkunut koko ajan). Ihan aluksi en osannut rentoutua kun vauva nukkui. Toisaalta mieskin tarvitsee omaa aikaa ja hänen oma aikansa alkaa klo 21. Sen jälkeen hoidan vauvan (olen hoitanut kaikki yöt kahta lukuunottamatta) eikä miehen tarvitse enää osallistua kotitöihin tms.

b) Kerran viikossa pääsen ulos yksin eli käyn ruokakaupassa + muilla kauppa-asioilla. Tämä rutiini ollut myös jo siitä asti kun vauva oli 2-3 kk ikäinen. Reissu kestää max. 3 h. Alkuun en voinut olla kuin max 15 min ulkona ilman vauvaa..sitten siihenkin tottui.

c) Kyllä tarvittaessa. Esim. jos ei meinaa nukkua päikkäreitä ja on väsy, mies saattaa lähteä vaunulenkille ja itse jään kotiin tekemään kotitöitä tai lepäämään. Tätä tapahtuu 1-2 kertaa viikossa.

d) Päivätyö 8-17 matkoineen.

:hug: Näytäpä tätä viestiketjua miehellesi..minä luulin että meillä asiat huonosti tai siis että meillä mies ei osallistu tarpeeksi mutta taitaa olla ihan hyvin asiat.
 
Meillä poika 6,5 kk.

a) Käyn jumpassa 3krt/vko ja monesti vauvan nukkumaan menon jälkeen (menee nukkumaan klo 19-20) yksin ruokakaupassa.

b) Ei ole tarvinnut miehen kanssa asiasta riidellä, riittää, kun ilmoitan, milloin on menoa. Vain silloin ei ole sopinut, jos miehellä ollut jotain työjuttuja samaan aikaan.

c) Silloin kun vauva oli pienempi kävi useinkin vaunuilemassa, nykyisinkin monena lauantaiaamuna, jotta saan nukkua niin pitkään kuin haluan.

d) Vaihtelee. Pakollista työpaikallaoloa matkoineen välillä klo 7-16.30 30h/vko, lisäksi tekee kotona työhommia.
 

a) Totta hemmetissä

b) Kerran - pari viikossa.

c) Kyllä, jos vain ehtii

d) 8h, vuorotyötä kylläkin.

SUosittelen kyllä että yrität saada edes yhden "vapaaillan" eli vaikka johonkin kaupungille lorvimaan vaan niin miehesi joutuu hoitamaan lasta edes sen aikaa ja tajuaa, mitä se oikeasti on.
 
Nonniin. Kiitos kaikille vastanneille ja vastaajille.

Löytyi kun löytyikin yksi hyvinkin painava tekijä "teijän miesten ja meijän miehen" välillä :( Kyllähän tämän jo vähän arvasinkin, mutta piti silti tarkistaa..
Mies tekee päivää klo.4.15-(16-18), joskus jopa myöhempäänkin. Että eihän sitä sitten enää jaksa ja kun on hänen etälapsi hyvin usein meidän luona vielä, niin eipä siinä sitten enää puistoilla tai kärrytellä tms. Hyvä, kun vaipat vaihtaa tai syöttää pyynnöstä. :/ Ja elämä rullaa, kai minä joskus pääsen kuntosalille, sitten kun kaveri tarpeeksi iso sinne lastenhuoneeseen leikkimään.
 
Tuo pitkä päivä kyllä selittää aika hyvin... 12-14 tuntia töissä niin ei mikään ihme ettei paljon kotihommiin jaksa osallistua, kun nukkuakin pitäisi. :/ Onko miehesi yksityisyrittäjä, vai onko hänellä lomiakin joskus? Miten silloin? Entä vapaapäivinä?
 
Meillä lapset 4 v. ja 8 kk

a) Kyllä tarvitsen omaa aikaa. Se että pääsen ruokakauppaan ilman lapsia on jo omaa aikaa, eli ei tarvi olla mitään erikoista. Mies on jopa ajamassa mua ulos, siis kuntosalille, kaupoille, kahvilaan kaverin kanssa jne. Aika usein jätän menemättä, taitaa olla syyllisen äidin syndrooma ;)

b) Pääsen aina kun haluan, miehen työvuorot poislukien.

c) Kyllä vie, joskus esikoisen, joskus molemmat. Ei tarvi edes pyytää, yleensä esikko tekee sen :D Mutta oikeesti vie ihan oma-aloitteisesti.

d) Joka 4. vuorokausi klo 9.00-9.00, eli on aika paljon kotona, siksi mun on mahdollista mennä menojani myös päivisin.

Voimia ap:lle
:hug:
 
Oisku hyvä; Heh =) ei ole y-yrittäjä, vaan ihan tavallinen raskaankaluston kuljettaja. Mutta työssä hyvin pienessä firmassa, jossa pomo vaatii työntekijöitä tekemään kaiken työn ja ylityön lain sallimissa puitteissa ja joskus hieman ylikin. Osa vapaapäivistä menee just sen etiäisin kanssa ja miehellä ihan "pötköttelyyn" sohvalla. Ymmärrän hänen valtavan väsymyksen, kun nukkumaanmeno onnistuu useimmin vasta 22-23 korvilla (ja aamulla 4.15.......)mutta edes JOKU mun oma juttu. Mä olen NIIN kateellinen kaikille, ketkä pääsee 3kertaa viikossa punttisalille, mä haluaisin itse niin paljon. Mutta tosiaan, kyllä se sen puoleen helpottaa, kunhan poika kasvaa, niin pääsee sinne "leikkilään".
Muuten mä olen aika neuvoton tilanteesta, olen miehelle uupumuksesta puhunut, mutta hän on vähän niinkuin puun ja kuoren välissä. Firma ei kuulema pyöri, jos kaikki kuskit tekee 8-9tunnin työpäiviä. Eli 10tunnin päiviä MINIMISSÄÄN!!!
KIITOS TUHANNESTI KAIKILLE ZEMPPAAJILLE/SKARPPAAJILLE.
Kummallisesti se auttaa, vaikka ihan ventovieraat ihmiset tunnistaa uupumuksen ja hetkittäin ihan suoranaisen hädän jaksamisesta.
 
RoRi: Olisko sulla ketään muuta joka vois jelpata? Naapuri? Sukulaisia? Kavereita?Oletko kysellyt neuvolan kautta lapsiperheille tarkoitettua kotipalvelua? Täälläpäin sellanen ei maksa paljoo (5-6 euroo/2h tai sitä luokkaa, en muista tarkkaa hintaa) ja pk-seudulla siis, laita YV:tä, jos haluat asiasta lisäinfoo... Ja eihän miehesi tollasta pitkään jaksa, siis liittymättä nyt mitenkään lapsenhoitoon.
:hug:
 
a) Tarvitsetko ns.omaa aikaa? (Ei siis baarissa riekkumista, vaan kuntosalia, lenkkeilyä, pitsin nypläystä jne itsenäisesti ilman vauvaa tehtäviä asioita)

JUU, HALUAN KÄYDÄ URHEILEMASSA ITSEKSENI.

b) Jos tarvitset ja kumppanisi vahtii lasta sillä aikaa, kuinka monta kertaa viikossa pääset "ulostautumaan"?

NO VARMAAN "VAHTIS" USEEMMINKIN, JOS HALUAISIN, MUT PARI KRT VIIKOSSA TÄLLÄ HETKELLÄ.

c) Viekö kumppanisi lasta ulos, jotta saat levätä kotona?

EI VIELÄ PIENENPÄÄ, MUT ESIKOISTA KYLLÄ.

d) Minkälaisia työpäiviä kumppanisi tekee?

NYT ON HELPOTTANUT, KUN MIES LÄHTI KOULUUN ELI VAIHTELEVIA KOULUPÄIVIÄ. AIEMMIN OLI YRITTÄJÄNÄ EIKÄ MIESTÄ PALJON NÄKYNYT :whistle:
 
Luppis. Uskotko, jos sanon, että VARMASTI EN VALITTAISI TÄÄLLÄ, jos mulla olisi joku... :D
Olen saanut jo kaikki mahdolliset avun neuvolalta jo tämän 9kuukauden aikana. Mikä on ihan hölmöä, sillä en ole edes yh. Vaan meitä on täällä äiti, isä ja lapsi. Ja, vaikka täällä olisi lastenhoitopalvelu, joka noin vähän maksaa, niin eihän mulla olisi sitä varaa käyttää 3 kertaa viikossa omaan kuntosaliaikaan, eikä kenenkään lapsiperheen aika oikeesti saa olla niin, että joku lastenhoitopalvelu hoitaa lapset. Samantienhän voin palkata itselleni MIEHEN tänne, niin saa tuo kumppani rauhassa pötkötellä. Vähäiset sukulaiset asuvat toisessa kaupungissa ja ovat fyysiseltä kunnoltaan niin huonossa kunnossa, että heillekin saa vaihdella vaippoja siinä sivussa.
Ja miehen jaksamisesta, hän on tehnyt samaa työtä jo 15 vuotta. Hyvin jaksaa. Ja mielestään hän tekee nyt lyhyttä päivää :LOL:
 
Mulle tuli mieleen sun miehen kannalta sellainen juttu, että kun tekee noin pitkää päivää niin tavallaan häneltä menee lapsen vauva-aika ja muukin kasvu kokematta. Mun mies kertoi isyysvalmennuksessa vetäjän todenneen ettei kukaan mies ole katunut viettämäänsa aikaa lapsen kanssa, mutta eläkkeellä ja lasten lennettyä kotoa monikin surkuttelee sitä ettei tullut oltua kotona.

Se hankaluushan tässä on, ettei tää elämä niin yksinkertaista ole; rahaa tarvitaan että tullaan toimeen jne. Lapsi vaistoaa kovin helposti jos vanhemmalla ei ole hyvä olla, voithan sinä välillä ottaa ulkopuolista apua, että saat välillä hengähtää :hug:
 
RoRi: Uskon että et valita turhaan tai että sulla ei ole ketään..kunhan tarkistin. Kaikki/monet kun ei halua pyytää apua perheen ulkopuolelta tai suostu ottamaan apua vastaan. Jos kerran miehesi puolelta apua ei ole saatavissa, siis koska käy töissä noin paljon eikä tilanne ole muuttumassa, niin jostainhan sitä apua on saatava? Vai?
Jos siis vain ja ainoastaan miehesi apu "kelpaa", toivotan sulle kovasti jaksamista ja toivottavasti miehesi haluaa viettää lapsen kanss enemmän aikaa ihan omasta tahdostaan jossain vaiheessa.
Ja mitä tohon jaksamiseen tulee: itse olen tehnyt kahta työtä samaan aikaan viimeiset 10 v. (tunteja päivässä 8-14, kuusi päivää viikossa) ja lisäksi opiskellut (nyt valmis) ja kyllä sitä tosiaan jaksaa. Mutta mun mielestä toi työnteko ei kyllä ole vetänyt vertoja tälle 24h vauvanhoidolle- siis rasittavuuden puolesta. Okei, meillä moniallerginen lapsi- mutta silti..
Taisi mennä jo "off topic".

Mutta kyllä se satunnainenkin oma aika piristää..
 
cruelladevil
a) tarvin, tietysti

b) joka päivä ainakin ne roskat viemään tai koiran kanssa lyhyt lenkki

c) no ei vie ulos, mutta en oo kyllä ehdottanukaa

d) tällä hetkellä työtön ,mutta sain kyllä omaa aikaa silloinkin kun oli vuorotöissä
 
a) Tarvitsetko ns.omaa aikaa? Tarvitsisin, mutta tällä hetkellä se on aika jäissä. Mulla on kolme lasta, joten rauhallisempaa on silloin, kun mies on ulkona 4,5v ja 3v. kanssa. Välillä kaipaisin kovin sitä, että olisi täysin hiljaista, lukisin vaikka kirjaa keskeytyksettä :)

b) Jos tarvitset ja kumppanisi vahtii lasta sillä aikaa, kuinka monta kertaa viikossa pääset "ulostautumaan"? Omat käynnit on lähinnä ruokakaupassa käyntejä ilam lapsia :) Kerran pari viikkoon.

c) Viekö kumppanisi lasta ulos, jotta saat levätä kotona? Ei pienintä (8kk), isompien kanssa ulkoilee kuten yllä kirjoitin. Kaikkien kolmen kanssa tosin saattaa olla ulkona niin että vauva nukkuu päiväunia vaunuissa, mutta se edellyttää, että mä oon kaupassa...

d) Minkälaisia työpäiviä kumppanisi tekee? Normaalia työpäivää, n. 8-17. Tällä hetkellä 1 ilta viikossa oman harrastuksen parissa.

Jaksamista sulle :hug:
 
Meillä vauva 8kk.

a) Tarvitsen omaa aikaa! Hulluksihan sitä muuten tulisi..Jaksaa paremmin kun saa välillä tehdä omia juttujaan.

b) Kerran viikossa koiran kanssa agility (matkoineen oon poissa kotoa noin 3h) ja vaihtelevasti koiran lenkkeilytystä, kaupassa käyntiä jne ilman lasta. Oon myös käynyt leffassa kavereiden kanssa pariin kertaan. Enemmänkin sitä voisi mennä ja mies siihen kannustaakin, muttei usein malta lähteä kotoa pikkumiehen luota. :heart:

c) Vie lasta ulos, käyvät koiraa ulkoiluttamassa yhdessä ja kaupassa sekä famun luona kylässä ja isoisoäitiä myöskin hoitokodissa moikkaamassa silloin tällöin myös ilman minua. :)

d) Työpäivät matkoineen noin klo 7.15-16.30 - satunnaisesti myös muutaman päivän työmatkoja (onneksi harvoin) ja välillä saattaa olla iltatilaisuuksia myös muttei niitäkään onneksi usein.

8kk on tosiaan pitkä aika jos et edes roskista ole päässyt yksin viemään.. :| Jaksamista, ja toivottavasti asiat järjestyvät tavalla taikka toisella. :hug:
 

Yhteistyössä