Vesirokon arvet

mie
Nyt olisin kysellyt teiltä, joiden lapsilla on ollut vesirokko, niin onko teidän lapselta vesirokon aiheuttamat arvet hävinnet, vaiko jäävätkö ne? Meidän lapsi (2½-vuotias) sairasti vesirokon tammikuussa ja esim. kasvoihin on jäänyt arpia, kuoppia sekä myös muualle vartaloon. Rasvasin lasta ja en edes huomannut, että hän olisi mitenään raapinut itseään, mutta silti tuli aikamoiset "montut". Vartallolla ne eivät haittaa mutta kasvoissa on vähän kurjat. Joten osaako kukaan sanoa onko ne pysyvät vai "uusiutuuko iho" jotta ne edes hieman häipyisivät? :(
 
alabama
Minulla oli itselläni vesirokko 2kk sitten.Kyllä aika moneen paikkaan jäi kuoppia vaikka en kauheesti niitä repinytkään.

En usko että kaikki arvet lähtee,esim silmäkulmastani,mutta kyllä varmaan muut..nou hätä. :)
 
Poika sairasti vesirokon yksi vuotiaana ja vielä näkyy monttu otsassa. Muuten en olisi edes muistanut hänen sitä sairastaneenkaan. Ja muistan kyllä, että esimerkiksi eräällä ystävällä on silmäkulmassa arpi myös vesirokosta.
 

Yhteistyössä