vieläkö kannattaa yrittää?

Meillä on kaksi lasta, kouluikäinen ja vauva, olemme olleet yhdessä 10 vuotta. Tällä hetkellä asumme erossa.

Meillä oli edellinen paha kriisi n. 4 vuotta sitten, jolloin selvisi että miehelläni
oli puolivuotta kestänyt suhde. Menimme parisuhdeterapiaan ja saimme asiat puhuttua läpi ja meillä meni kaksi vuotta kuten suhteemme alkuaikoina. Päätimme tehdä vielä toisen lapsen (enemmän minun toive). Raskausaikana tapahtui paljon ikäviä asioita, siis aivan muuhun liittyviä, ei meidän keskinäiseen suhteeseen. Loppu raskaudesta mies alkoi puhua "erosta", ei suoraan, mutta siten, että hän kyllä aina huolehtii meistä yms. En osannut reagoida mitenkään, koska se tuntui tietenkin pahalta ja ajattelin, että kyllä se ohi menee kun vauva syntyy.

Vauva syntyi terveenä ja olin onnellinen, mieskin näytti siltä. Mutta kun olin synnytyksen jälkeen pitkään sairaana, ei miehestä ollutkaan tukea ollenkaan, vaan tuli entistä etäisemmäksi. Lopulta päädyimme, että hän muuttaa pois ainakin joksikin aikaa. Suostuin, koska oletin että ikävä ajaa takas kotiin (tyhmä minä). Mies vannoi, ettei mukana ole kolmatta osapuolta ja minä uskoin.

Nyt kuitenkin on selvinnyt, että hän on jo pidemmän aikaa tapaillut nuorta naista. No ei kai siinä olisi mitään, mutta kun meilläkin on koko ajan meidän
"parisuhde" jatkunut ja vielä todella kiihkeänä. Nyt tuntuu että minä olen se toinen nainen?! Meillä on mennyt niin hyvin, että aloin jo ajatellä, että tästä vielä jotain tuleee. Olemme paljon keskustelleet asioita ja hänkin sanoi, että on paljon miettinyt asioita. Nyt kun tämä uusi suhde paljastui, en tietenkään halua jatkaa meidän seksielämää. Järki sanoo, että päästä irti ja tunteet haluaa pitää kiinni. Jos mies nyt haluaisi, että me yritetään vielä yhdessä, vaikka aluksi niin, että asutaan eri osoitteissa... onko mitään järkeä?

Tiedän ettei toista voi muuttaa, halu pitää lähteä itsestä. Mutta riittääkö sekään? Olemmeko taas muutaman vuoden päästä samassa tilanteessa?
Meillä on päällisin puolin kaikki hyvin, ei alkoholia, ei väkivaltaa, ei riitelyä (no tottakai pieniä joskus), seksiä ei pihdata... mikä siis mättää??

 

en kerro mitä sinun pitäisi tehdä, koska taidat tietää sen itsekkin!!
miksi me naiset yritämme aina revetä joka paikkaan, antaa anteeksi ja unohtaa??? onko hän todella sen arvoinen isä josta haluat pitää kiinni? koulu ikäinen lapsi tajuaa tilanteen...
pelkäätkö jäääväsi yksin koko loppu elämäksi?

itselläni on poika 1,7kk ja seuraava syntyy ensi kuussa meillä ei ole ollut toista naista vaan appiukko ja anoppi 3 osapuolena hajottamassa suhdetta...
en tiedä onko lapselle niin hyväksi nähdä toisen osapuolen ahdistusta, joten olen monien riitojen jälkeen saanut 2-3 viikkoa omaa aikaa ilman näitä ilkeitä ihmisiä.. eli 2-3 viikon välein joudun lapsen kanssa vierailulle helvetiiin.... onneksi sieltä pääsee pois!
olemme meinanneet erota 2 kertaa 7vuoden aikana, mutta kumpikin yrittää edelleen....

 

Ole rehellinen itsellesi.Uskotko siihen että suhteene voisi toimia ?Tiedät kyllä sen itse,pysähdy kuuntelemaan itseesi.Aina ei halua itse näitä asioita nähdä..J a pitää lopun asti kokeilla että toimiiko tämä vielä....Voimia sulle ja onnea matkaann mitä ikinä päätätkin

 

Luin netistä masennuksen oireista ja kaikki muu täsmää, paitsi itsetuhoajatuksia ei ole.

Muumi83 kysyi että onko isä sen arvoinen; kyllä hyvä isä on. Voi kyllä että pelkäänkin yksin jäämistä, en pärjäämistä. Niin huonoja kokemuksia on ystäväpiirissä, että tiedän, ettei sitä uutta elämän kumppania tuosta vaan löydy. Enkä kyllä heti kaipaisikaan, mutta en koko loppuelämää tahdo yksin viettää.

Ja mun mielestä ihmiset eroavat niin heppoisin perustein nykyään, että vähemmistönä taitaa olla ydinperheet (en siis tiedä onko näin)... Omat vanhempani ovat edelleen naimisissa, mieheni ei. Joten roolimallit ovat selvästi opittuja ja se on ikävää, ettei nyky lapset enää opi siihen mitä on
elää myötä- ja vastoinkämisissä.

 

Onhan se masennuksen mahdollisuuskin olemassa.Ja oikeassa olet ihmiset eroaa helposti , tai ainakin vaikuttaa siltä.Mutta kai se näin on että mikä on kenellekin "syy " on jokaisen oma tilanne/elämää.Itsekin sainoin joskus nuorena meneväni vaan kerran naimisiin, nyt olen toista kerta asialla ja nyt vasta tiedän mitä oikea parisuhde on...Keskustele avoimesti miehen kanssa.Jos päätätte vielä yrittää niin molemmat pitäisi sitoutua siihen täysillä..Ja jos hakee ulkopuolisia suhteita vaikuttaa siltä ettei hän ole tyytyväinen teidän parisuhteseen...Jos päätät lähteä niin kyllä pärjäät !Mutta kyllä vaikeita kausia aina on suhteessa kuin suhteessa..parisuhdekin on paljon tahdon asiaa :hug:

 

Mun mielestä nykyään mennään ehkäpä naimisiin ja parisuhteeseen liian ruusunpunaisin kuvitelmin ja siksi erotaankin useammin. Mutta en ymmärrä mitä pahaa on siinä, jos eroaa kun suhde ei ole enää hyvä?

Mielestäni ennen aikoina oli aivan kamalaa, että kaikki vaan pysyivät naimisissa, vaikka kuinka onnettomia oltaisiin oltu. Nykyäänhän on positiivista, kun erotakin saa ilman ympäristön suurta paheksuntaa. Mun vanhemmat ovat eronneet kun olin pieni ja olen kyllä tosi onnellinen siitä. Ovat nimittäin niin erilaisia ihmisiä, etten mitenkään voi uskoa että he olisivat voineet olla pitkäaikaisesti toistensa kanssa onnellisia. Mä olen ylpeä mun äidistä, että hän lähti huonosta avioliitosta eikä jäänyt siihen ikuisiksi ajoiksi roikkumaan ja toivomaan parempaa! Se on mun mielestä oikea malli; jos yrityksistä huolimatta ei vain toimi, täytyy yrittää kaikkensa pystyäkseen lähtemään ja tekemään itselleen ja lapsilleen onnellisemman elämän. Vain kukin itse sisimmässään voi tietää koska se raja tulee vastaan, että nyt ei enää kannata yrittää. Mutta tietääkseen sen täytyy olla rohkea ja katsoa totuutta silmiin.

Mun ystävä on yhä aikuisenakin katkera, että hänen vanhempansa eivät eronneet jo kun hän oli lapsi. He olivat sopineet olevansa lapsen tähden yhdessä. Lopputulos oli tunnekylmä vaikkakin asiallinen ja riidaton koti. Ei hyvä sekään.

Mä taas tunnen monia yksinhuoltajia, jotka ovat onnellisissa uusissa suhteissa. Toinen avioliitto tai suhde on tuonut monelle rauhan ja oikeasti aikuisen ihmissuhteen. Ehkä näin voisi käydä sinunkin tapauksessasi? Ero on aina kauheaa, yksinäistä ja pelottavaa aikaa, mutta sen yli kun pääsee, elämällä on kaikki mahdollisuudet vain parantua!

Tsemppiä joko suhteeseesi tai uuteen elämään!