Vietiin sitten isä hoitoon....

alkoholistin tytär
Miksi te nauratte ap:lle?
Toi on jo iso aske että on saanut isänsä hoitoon.

Toki alkoholisti on aina alkoholisti. Mun isäpuoli on ollut 5 vuotta kuivilla ja sanoi että se on JATKUVAA taistelua! Totta on sekin, ettei ketään voi väkisin auttaa, mutta voi yrittää saada toisen silmät auki. Usein siihen ongelman myöntämiseen ja huomaamiseen tarvitaankin toinen henkilö. Harva alkoholisti yksin havahtuu ongelmaansa.
 
"mä"
Tiedän muutaman alkoholistin, jotka ovat raitistuneet. Eräs mies esimerkiksi on ollut kuivilla noin 25 vuotta.
Hän oli alkoholistina siinä kunnossa, että näki pikku-ukkoja, kärsi paniikkikohtauksista, meni pitkin ojan pohjia jne. Tahto raitistumiseen kuitenkin löytyi jostakin. Mies raitistui käsittääkseni osittain AA-kerhon, osittain lääkäreidin, osittain määrätietoisten elämäntapamuutosten avulla. Alkoi käydä seurakunnan tilaisuuksissa. Jonkin ajan kuluttua hän "tuli uskoon". Nykyisin hänellä vaimo ja kaksi lasta, joista nuorempikin jo yläasteella. Harrastaa tiiviisti ja on mukana lämminhenkisessä porukassa, jossa toisesta pidetään huoli. Kuivilla tähän asti ja elämä vaikuttaa tasapainoiselta, myös vaimon silmin.

Monenlaisia tahdon päätöksiä ja vahvoja elämäntapamuutoksia raitistuminen vaatii, on varmasti todella todella haastavaa. Mutta mahdollista!
 
"pipsa"
Se on sitten päivä kerrallaan, koko loppuelämän :) Hienoa, että noin pitkälle olette päässeet, että alkoholisti ihan itse maksamassa hoitoaan ja menossa sinne. Vaikuttaisi olevansa tosissaan, ei mennyt pelkästään teidän suostuttelun takia, vaan ehkä näkee siinä jotain itselleenkin.

Itselläni äiti on juoppo, mutta vielä hyvin vahvasti kielto-vaiheessa. Hän tuntuu vielä pitävän alkoholinkäyttöään normaalina. Viimeksi kun kävimme keskustelua asiasta hän oli itseasiassa humalassa. Ja laski alleen keskustelun päätteeksi. En osannut reagoida mitenkään, jätin vaan noteeraamatta. En tiedä mitä enää tehdä, välien katkaisu tuntuu hankalalta kun olemme muutoin perheenä tiivis eivätkä muut ole hänestä luopumassa, ja joko näkisin häntä sisarusteni juhlissa yms tai sitten jättäisin niihinkin menemättä... :/

Mutta en siis haluaisi altistaa lastani moiselle, ja itselläni alkaa jo käydä hermolle, siksen tahtoisi olla yhteyksissä kauheasti.
 
Hienosti teit ap! Nyt voitte ainakin veljesi kanssa olla hyvin mielin siitä, että kaikkenne olette tehneet. Isästäsi sitten riippuu, onko teidän avustanne ollut hyötyä. Olettehan sanoneet isällenne, että tämän enempää ette aio tehdä? Eli jos tuon hoidon jälkeen vielä jatkaa juomista, niin sitten on omillaan?
Toivon kovasti, että kaikki kääntyy hyväksi ja saatte selvän isän/isoisän takaisin. :hug:

Mun mieheni veli ja isä olivat myös täysin alkoholisteja. Eivät koskaan pahoja kenellekään, mutta lapsia emme vieneet sinne, kun pappa ja setä joivat. Monesti yritettiin puhua hoitoon menosta (me, sekä anoppi), mutta kumpikaan ei myöntänyt ongelmaa olevan. : / Lopulta kävi niin, että miehen veli joi itsensä hengiltä. Isänsä löysi eräänä aamuna sängystä kuolleena. Veli siis joutui hautaan ja miehen isä lopetti juomisen siihen paikkaan! Ilman mitään hoitoa tai "virallista" apua. Nyt on pappa ollut selvinpäin jo 10 vuotta ja elämä on paljon helpompaa kaikilla. :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: riepuriia
Pipsalle Me pidettiin kolmisen vuotta sitten keskustelu jossa oli minä ja mieheni, veljeni vaimoineen ja meidän äiti. Kerrottiin äidille että me ei aiota olla isän kanssa tekemisissä ennen kuin suostuu hoitoon tai itse asialle tekee jotain.
Ei olla käyty meidän vanhempien luona muuta kuin jos on ollut pakko jotain hakea tai toimittaa ja silloinkin on lapset jätetty pois.
Meidän äiti on normaalisti lasten kanssa ollut ja tullut sitten meille tai veljelleni. isä ei ole kutsua saanut ja kerran piti "ajaa" pois.
Jyrkkä linja, kolme vuotta, yhteinen päätös (ei se muuten onnistu) ollaan oltu toistemme tukena.
jossain sukujuhlissa oltiin mutta sielläkään ei meidän lapsia ollut.
Isän suvun puolelta ollaan kuultu arvostelua ja kyselyjä, että miten voimme hyljätä isän....
kerrottu oma kanta, miten voi isä haistateela lapsilleen vuosikaudet ja sekö pitäisi kestää ja ymmärtää? mekö tässä nyt paskiaisia ollaan kun pelastetaan oma ja lapsiemme nahka viinalta?
Ei ole sukulaiset sieltä puolen soitelleet. sisimmässään tietävät tilanteen. eivät vaan omasta veljestään halua sitä uskoa.
Siten se alkoholismi sairastuttaa lähipiisrin ja läheiset.
Voima sulle, puhu sisaruksillesi :hug:
 
häpeä
Mä en ole kertaakaan nähnyt yhtään alkoholistia, joka olisi halunnut katkaisuhoitoa pitempään kuin 1-2 päivää. Vaikka olisi ollut sosiaalitoimikin olisi ollut maksamassa vieroitushoidon laitoksessa, niin sinne ei haluta mennä. Ja tk:n osastollakin vieroituksessa kaverit kiikuttaa niille viinaa salaa. Laskuhumalassa ollaan sitä mietlä, että joo, nyt se on poikki, mutta seuraavana päivänä mieli on jo muuttunut.

Ja mua naurattaa tuo omaisten urheuden teko, "Olipahan homma, mutta tulipahan tehtyä tuokin... " Sillä ei ole paskaakaan merkitystä, jos tyypillä itsellä ei ole halua raitistua.
Niin olet sitten sitä mieltä, että läheisten ei eds kannata yrittää :O Se on joku syy pilkata ja nauraa, että joku haluaa edes yrittää? Mä nostan hattua niille, jotka viitsii ja haluaa yrittää auttaa.
Sä olet nolo.
 
"vieras"
Mäkin olen omaa äitiäni vienyt hoitoon monta kertaa. On ollut katkolla niin monta kertaa, etten edes muista. Pari kertaa on katkon jaksanut loppuun asti ja lähtenyt jopa kuntoutushoitoon. Mutta ihan aina on repsahtanut taas ryyppäämään. Aikoinaan oli seitsemän vuotta juomatta ja sen jälkeen pisin raitis pätkä on ollut alle vuoden.

Mä en enää edes yritä auttaa, en todellakaan. Ihan oman psyykkisen hyvinvointini vuoksi. Oon niin monet itkut itkenyt, kun onkin ottanut hatkat katkolta kaikkien lupaustensa jälkeen. Meillä oli joskus tosi läheiset välit, mutta nykyään soitellaan harvakseltaan ja jos soittaa kännissä lopetan puhelun heti. En enää kuuntele mitään avunpyyntöjä tai itsariuhkauksia, tosin ei niitä ole pitkään aikaan ollutkaan. Ennen hötkyilin ympäriinsä ja soittelin hätänumeroon ja niin edelleen, mutta en enää ikinä.

Aloittajalle tsemppiä, toivon tosiaan, että isäsi raitistuu. Ei kaikki alkoholistit ole toivottomia tapauksia. Se on kuitenkin totta, että muutoksen on lähdettävä itsestä. Sun tai muiden läheisten tekemisillä ei ole siihen osaa eikä arpaa. Tavallaan jatkuva tukeminen ja auttaminen vain mahdollistaa sen ryyppäämisen jatkumisen, kun alkoholisti ei saa sitä omaa pohjakokemustaan. Teitte kuitenkin hienosti, kun autoitte hoitoon nyt.
 
Ollaan luvattu olla tukena jos itse haluaa apua ja parantua.
Ollaan sanottu että joko me ja lapsenlapset tai sitten pullo. Molempia et saa.
Se on nyt kolme vuotta ollut "ilman" meitä. Muutaman kerran kännissä soittanut ja haukkunut mutta on helppo panna puhelu poikki.
Sai tosiaan kaiken tarvittavan tiedon Minnesota hoidosta ajoissa ja tiesi minne meni. Sai päättää jääkö hoitoon vai tuleeko meidän kyydillä takaisin jatkamaan juomista.
Sanottiin että jos päättää kotiin lähteä, saa sinne sitten mennä ja olla yksin, me ei sitten enää panosteta ajatustakaan asiaan.
Ei olla vuosiin salailtu tuota ongelmaa vaan ollaan ihan rehellisesti kerrottu esim AA-n terapiassa mitä on todellisuus, samoin suvulle ja samoin hänelle.
Eli ei olla häntä siinä mielessä tuettu ja autettu jatkamaan.
Ollaan kerrottu että hän voi muuttaa vain itse itseään, ei kukaan muu.
Me voidaan saattaa hänet hoitoon tai hautaan, valinta on yksin hänen ja jos tämä ei nyt toimi, niin me ei enää sitten voida auttaa.
 
"xXx"
Olen toimittanut alkoholisti-isäni kerran hoitoon. Minnekään Minnesota-hoitoon ei ole suostunut, eikä antabukseen. Ei halua lopettaa juomista, käy A-klinikalla silloin tällöin. Kortti ollut alkon takia kuivumassa kahteen kertaan, tällä viimeisimmällä kerralla tein selväksi että jos kerran vielä kortti lähtee niin on oman avun nojassa, me ei enää kuskailla kauppaan sitten. Kävelemään ei "pysty" kun on selkä "kipeä". Joi avioliittonsa ja työpaikkansa jo, me lapset vielä toisinaan yritetään, ikinä ei tosin itse oteta yhteyttä, soittakoon jos haluaa selvinpäin tavata lapsenlastaan. On nähnyt reilu 1v:n ehkä 5-6 kertaa.

Voimia ap:lle. Mä jaksoin vielä muutama vuosi sitten uskoa että toi ukko raitistuisi, mutta nykyään enää vaan odotan sitä viimeistä puhelua että saan tiedon et on juonut ittensä hautaan. Välillä tulee katkera olo, "miksi muilla on ihana pappa lapsilleen, miksi mun isä on tollanen", menee aikaa että pääsee tästä katkeruudesta. Häpeän tunne on valtava.
 
Ei kaikki repsahda ja lähde takas juomaan! Se, selviääkö alkoholisti, riippuu ihan siitä, onko vielä "juomatonta viinaa" vai onko itsellä tullut jo mitta täyteen.

Äitiä me vietiin useammalle eri katkolle, osa onnistui paremmin kun toinen mut äidillä oli silloin yli 20v jatkunut vakkarityösuhde kunnalla joten irtisanoahan ei alkkista saa ennen kuin kaikki hoidot on käyty läpi (näin ainakin silloin) joten siksikin monessa paikkaa jouduttiin äitiä tukemaan. Lopulta se raitistui "itse"; kun olin jo luopunut toivosta, eikä enää paljon pidetty yhteyttä (olin aika pieni), äiti itse soitti ja kertoi et oli ollu 2 vko juomatta. Oli kävelly itse AAn ovesta sisään siinä vaiheessa ku luottotiedot, työ, asunto, lapset (huoltajuus) ja ystävät oli jo menetetty eli ei ois ollu "mitään syytä". Nyt just tuli äidille 11 v raittiutta täyteen!! =) Mielenterveysongelmat tuli sit paljo myöhemmin, ja itsemurhajutut ja pakkohoito, mut siitäkin selvittiin - ja silloin en "höösännyt" (enkä usko et ap:kään isäänsä paapoo) vaan joko oisin silloin toiminu tai äiti ois kuollut. Mut nyt siis kaikki hyvin, vihdoin! Ja me vielki mennään päivä kerrallaan...

Siitä oon samaan mieltä, et alkkista EI KOSKAAN SAA HYYSÄTÄ. Monesti läheiset hyvää hyvyyttään mahdollistaa sen juomisen - tekee ruokaa, pesee vaatteet, potkii ulos ja sit ottaa takas, yrittää piilottaa pulloja tai ostaa viinaa ku aattelee et "silleen se pysyy kotona paremmin", saattaa jopa valehdella esim työpaikalle et ei se tuu töihin ku on sairas ku toinen darras makaa sohvalla jne.

Monet herää kun ne laittaa selkä seinää vasten! Osa heti, osa myöhemmin. Mun äiti selvis siinä vaihees ku toivosta oli jo luovuttu. Mut KAIKKI ALKOHOLISMISTA IRTI TAISTELEVAT TARVII TUKEA! En tosiaan ymmärrä joitakin vastauksia, kyllä ihmistä pitää auttaa, AINA, mut paraneminen tapahtuu siinä vaiheessa kun sairastunutkin auttaa itseään! :)


Voimia aloittajalle... Nuo on sellaisia juttuja, joiden kans hajoo pää, kun ihminen saa hitaasti tappaa itseään eikä yhteiskunta tunnu välittävän paskaakaan! Hyvä että olette pitäneet omasta jaksamisesta huolen!
 
  • Tykkää
Reactions: riepuriia
Rollolainen
[QUOTE="vieras";24102256]alkoholisti on aina alkoholisti. oma kokemus on että hoitojen kautta --> AA--> kuivilla monta vuotta ja lopussa joi itsensä hengiltä[/QUOTE]

anoppi on entinen alkkis. Ei oel koskan käynt aa.ssa ti mussa, mutta päätti lopetttaa, kas kummaa, on pystynyt olemaan juomatta jo pian 15vuotta. eikä ole kuulemma edes mieli tehnyt.
 
xXx.lle älä sinä mitään häpeä, et sinä mitään ole tehnyt. sun isä on sun isä ja hän on mikä on.
Sinä olet sinä, ja et mitenkään vastuussa, kiinni ,riippuvainen, samanlainen tai verrattavissa isääsi.
Joo, teillä on samoja geenejä ja samaa historiaa, ota sieltä ne parhaat hetket ja hyvät jutut ja kasvata niitä. Se paska ja katkeruus unohda koska se ei sinua kanna elämässä.
Mä olen ajatellut niin, että mun isä on mikä on, mutta sairaan hienon tyttären on itselleen osannut tehdä ja siitä olen hänessä ylpeä, ja se saa minut pää pystyssä kulkemaan ja rehellisesti asiasta muillekkin kertomaan.
Mahtoiko kukaan ymmärtää mitä tarkoitan...
 
Viimeksi muokattu:
alkoholistin lapsenlapsi
toivon myös kovasti, että isäsi tuosta raitistuu ja kovasti jaksamista omaisille. Mutta tosiasia on hyvä muistaa, että alkoholismista parantuminen lähtee vain ja ainoastaa omasta itsestää, sitä pitää tahtoa niin lujasti, että onnistuu. Helppoa se ei tule olemaan. Oma paappani on "entinen"alkoholisti, lopetti viinan seinään, kun sai 40 vuotiaana ekan sydänkohtauksen. 30 vuotta oli selvinpäin ja sen jälkeen ratkesi pari kertaa, noin viikon rännin joi, kun ratkesi, mutta se oli sairaala reissu sen jälkeen. Nyt ei ole varmaan 5 vuoteen mitään ottanut, tietää, että kuolee siihen, jos juo(paljo sairauksia muutenkin nyt). Mutta paappa on syönyt nyt sellaset 15v tenoxeja liikaa, mikä johtaa juurensa alkoholismista, kun ei viinalla laiteta päätä sekasin, ni tenoxeilla, jotka ei vaikutakkaan sille, muuta kuin aiheuttaa sekavuustilan. Nyt ollaan saatu lopettamaan tenoxin liika käytön, koska minä käyn sielä jakamassa lääkkeet, ja tenoxeja ei säilytetä paapan luona. Joskus on tehnyt sitä, että ottaa dosetista jo ennakkoon, mutta tietää myös sen ettei saa enempää, että on jonaki muuna yönä sit ilma, toki mulle soittelee ja pyytelee, että veisin, mutta en vie.
 
Nyt on rymättylässä uusi minnesota paikka -Rehappi ja sinne mennään läheisviikonloppuun kuun lopussa.
Sanoin juuri kaverille että mun New yorkin loma päättyy sitten sopivasti rehappiin.....
Onko sulla tietoa tai kokemusta asiasta, vähän se kyllä jännittää se läheisviikonloppu.
Ei varmasti ole mikään kevyt sessio!
 
"vieras"
Nyt on rymättylässä uusi minnesota paikka -Rehappi ja sinne mennään läheisviikonloppuun kuun lopussa.
Sanoin juuri kaverille että mun New yorkin loma päättyy sitten sopivasti rehappiin.....
Onko sulla tietoa tai kokemusta asiasta, vähän se kyllä jännittää se läheisviikonloppu.
Ei varmasti ole mikään kevyt sessio!
Mä olen ollut Lapualla mieheni läheisviikonlopussa, perjantaina mentiin ja maanantaina päästiin pois.
Olihan se kokemus.. Tosin alkoholismista mä tiesin paljon jo etukäteen, mutta se, että pääsi miehelle kertomaan omista tuntemuksistaan kaikkien läheisten ja "potilaiden" kuullen oli aika rankka kokemus. Ja kovasti mua kosketti miehen oma kertoma omista tuntemuksistaan, siitä miltä tuntui juoda.
 
Onko se nyt oikeesti niin, että me ollaan siellä koko viikonloppu? minä, mun mies ja meidän lapset, mun veli perheineen ja mun äiti? Missä siellä ollaan yötä edes ja mä en kyllä lapsiani sinne halua viedä koska he ei tiedä edes mistä puhutaan. Ei mun ja veljeni nuorimmat edes muista koko ukkoa kun eivät ole olleet tekemisissä.
Tuliko sinne "kutsu" tai jotkut ohjeet. voiko asioista neuvotella?

Miten sun miehesi nyt voi, oliko hoidosta teille apua? :hug:
 
"vieras"
Vietiin veljen kanssa isä eilen hoitoon alkoholismin takia.
Oli ukko kyllä vihainen autossa, mutta sinne jäi.
Kuukauden päästä kai sitten pois.
Olipahan homma, mutta tulipahan tehtyä tuokin...
Onko muita saman kokeneita tai asiaa miettiviä?
Se voi lähteä sieltä ihan silloin kuin haluaa valitettavasti. Äitini vietiin muutamaan kertaan hoitoon tuon takia ja pari kolmepäivää oli ja sit päästivät pois. Kunnes oli psykoosissa ja silloin olikin sit melkeen vuoden siellä hoidossa. Tosin apua ei oo tullut siitäkään
 
"vieras"
Onko se nyt oikeesti niin, että me ollaan siellä koko viikonloppu? minä, mun mies ja meidän lapset, mun veli perheineen ja mun äiti? Missä siellä ollaan yötä edes ja mä en kyllä lapsiani sinne halua viedä koska he ei tiedä edes mistä puhutaan. Ei mun ja veljeni nuorimmat edes muista koko ukkoa kun eivät ole olleet tekemisissä.
Tuliko sinne "kutsu" tai jotkut ohjeet. voiko asioista neuvotella?

Miten sun miehesi nyt voi, oliko hoidosta teille apua? :hug:
No jos sun isäs on sulle tärkeä mene sinne itse edes ei sinne sun tarvi omia lapsias tietenkää viedä
 
"vieras"
Onko se nyt oikeesti niin, että me ollaan siellä koko viikonloppu? minä, mun mies ja meidän lapset, mun veli perheineen ja mun äiti? Missä siellä ollaan yötä edes ja mä en kyllä lapsiani sinne halua viedä koska he ei tiedä edes mistä puhutaan. Ei mun ja veljeni nuorimmat edes muista koko ukkoa kun eivät ole olleet tekemisissä.
Tuliko sinne "kutsu" tai jotkut ohjeet. voiko asioista neuvotella?

Miten sun miehesi nyt voi, oliko hoidosta teille apua? :hug:
Jos tää rehappi on samanlainen kuin Lapualla, niin sitten koko viikonloppu. Ja se toipuvalle alkoholistille ensiarvoisen tärkeää että läheiset siihen osallistuu!!! Muuten hän ei näe, miten te olette hänen juomisensa kokeneet. Just ne teidän kertomukset on todella tärkeitä.
Alle 12 vuotiaita ei saanut Lapualle ottaa mukaan, liian rankaa pienille lapsille.
Me yövyttiin hotellissa, tietysti kustannettiin se itse. Ja kutsu tuli. Alkoholisti ei itse päätä ketä paikalle kutsutaan, vaan hoitolaitos katsoo ketä paikalle pyydetään.
 
"vieras"
olen minä ilman muuta menossa, tottakai! ja veljeni myös samoin kuin meidän äiti ja ajattelin että jos minun ja veljeni puolisot olisivat yhden päivä siellä mutta en mä lapsia sinne vie.
Mutta kun teillä ei ole päätösvaltaa siihen, ketä paikalle kutsutaan. Välttämättä sun ja veljesi puolisoita ei pyydetä lainkaan läheisviikonloppuun, toki saavat tulla seuraksi hotellille..
 
[QUOTE="vieras";24107815]Jos tää rehappi on samanlainen kuin Lapualla, niin sitten koko viikonloppu. Ja se toipuvalle alkoholistille ensiarvoisen tärkeää että läheiset siihen osallistuu!!! Muuten hän ei näe, miten te olette hänen juomisensa kokeneet. Just ne teidän kertomukset on todella tärkeitä.
Alle 12 vuotiaita ei saanut Lapualle ottaa mukaan, liian rankaa pienille lapsille.
Me yövyttiin hotellissa, tietysti kustannettiin se itse. Ja kutsu tuli. Alkoholisti ei itse päätä ketä paikalle kutsutaan, vaan hoitolaitos katsoo ketä paikalle pyydetään.[/QUOTE]

ok. hyvä tietää. meillä on kaikki nuo lapset pieniä joten ei niistä sitten tarvi murehtia, muuta kuin hoitajan kotiin. Me asutaan tunnin ajon päässä hoidosta joten ajellaan sitten kyllä iltaisin kotiin.
Kiitos tiedosta.
 

Yhteistyössä