Viisto raivotarjonta

Onko kellään kokemuksia synnytyksestä, kun sikiö on ollut viistossa raivotarjonnassa? Eli siis pää alaspäin mutta ei ihan kohdillaan vaan tavallaan äidin kylkeen päin. Miten on synnytys sujunut? Onko sikiö kääntynyt oikeaan asentoon itsestään supistusten myötä?
 
En ole ihan satavarma, mutta mulla oli pää vinossa jotenkin. En tiedä oliko viisto tarjonta, mutta jotenkin pojan pää oli väärässä asennossa. Yritin 40min ponnistaa päätä ulos, mutta ei onnistunut, sen jälkeen otettiin imukupilla. Oli ulkona 3 min:ssa. Jälkeen päin sanoivat, että ei olis poika tullut ulos ilman imukuppia.
 
Minulla oli. Synnytys hidastui, ja oikeastaan pysähtyi useaksi tunniksi. Tarjontaa seurattiin ja oltiin valmiina sektioon, jos ei edistystä tapahtuisi. Onneksi vauva oli vielä hyvin ylhäällä, ja pääsi itse korjaamaan asentoa. Sen jälkeen synnytys etenikin taas vauhdikkaasti (supistusten tukena oksitosiini).
 
mulla poika oli tulossa pää vinossa, synnytys päättyi keisarileikkaukseen. Pahka oli muodostunut pään korkeimmalle kohdalle vähän sivuun. varmaan jollakin olisi saattanut alatie onnistuakin mutta mun lantion läpi ei pikkumies tullut...
 
Joo meidän poika syntyi myös hiukan pää vinossa, tuli oikein komea pahka oikealle puolelle päätä korkeimpaan kohtaan. Synnytys kesti yhteensä 32tuntia kun poika ei meinannut laskeutua ollenkaan. Eppari jouduttiin tekemään että poika mahtui ulos vaikka olikin pieni painoinen 3110grammaa.
 
Meidän poika oli viisto-avosuisessa tarjonnassa (eli siis katseli lisäksi tähtiä syntyessään). Avauduin suht nopsaan 7 cm:n asti, sitten siinä jumitettiin seuraavat 12 h suunnilleen. Vauva kuitenkin laskeutui ja sain ponnistettua itse "luukulle" asti, sitten vedettiin kovalla imukupilla. Komea hiippalakki oli pojalla...
 
tannn
Meillä tyttö oli avosuisessa tarjonnassa ja avauduin vain 6cm asti, sitten päädyttiin sektioon ja oli tytöllä kokoakin, 54cm ja 4150g. kokemuksena ihan mukava, toista kertaa en kyllä haluais joutua leikkaukseen. :|
 
Meillä nuorimmainen (viides lapsi ) oli tulossa avosuisessa tarjonnassa. Synnytys eteni aiempien tapaan nopeasti, ambulanssissa tuskailin. Ponnistusvaihe alkoi jo ambulanssissa matkalla sairaalaan, ja jatkui vielä sairaalassakin. Poika ei mahtunut millään siinä asennossa ulos. Vaikka olikin toiseksi pienin meidän vauvoista. Kun ilman kivunlievitystä tuonkin synnytyksen sain kokea, olo oli kuin teurastamolla kun ponnistin, eikä poika mahtunut ulos. Mutta onneksi poika sitten lopulta päätti kääntyä kesken ponnistusvaiheen oikeaan asentoon ja sitten olikin ulkona parilla ponnistuksella. Synnytyksestä jäi aika raaka muisto, vaikkakin sitä pehmentää onnellinen synnytyksen loppu, kun poika kääntyi itse parempaan asentoon ja syntyi sitten nätisti, terveenä ja hyväkuntoisena. :heart:
 

Yhteistyössä