Voiko äidin stressi tappaa.....

Mietin.voiko äidin stressi tappaa syntymättömän lapsen?

Itse olen todella stressaantunut ihminen.Vaadin itseltäni paljon,huolehdin asioista liikaa ja jos itsellä ei ole tarpeeksi huolia...kidutan itseäni muiden(lähimmäisteni)huolilla.

Viime kesänä vauvani kuoli kohtuuni,rv 22.Syytä ei löytynyt.Ennen keskenmenoa takana oli hirveä kevät:surua ja murhetta.Ja minähän surin ja murehdin...Tuntui,että aina vaan tuli uutta murhetta eteen.En voinut syödä...en saanut edes nieltyä.Mieheni tarkkaili vieressä,että edes jotain suuhuni laitoin.Aloin pelätä puhelinsoittoja,koska yleensä ne tiesivät huonoja uutisia...ainakin yöllä.Minulle tuli univaikeuksia ja päivät meni kuin unessa.Tiesin,että kaikki ei ole hyvin,mutta en voinut asialle mitään.Näin jälkikäteen "jossittelen",mitä minun olisi pitänyt tehdä.

Syksyllä aloin odottaan uudestaan,mutta raskautta varjosti lähimmäisen kuolema...tai tieto tulevasta kuolemasta.Kaksi viikkoa lähimmäisen kuoleman jälkeen taas keskenmeno.

Kuinka voisin elää raskausajan liikoja huolehtimatta.Ne murheetkin tuntuvat moninkertaisilta odottavasta äidistä.

Onko kenelläkään samoja ongelmia tai hyviä neuvoja?
Onko kenelläkään ollut lääkitystä raskausaikana?

Tuntuu itsestäni.että minä murehtimalla "tapan"syntymättömät lapseni....

 

Enpä usko että lapsi voisi kuolla äidin stressiin. Itse sain rv. 13 kuulla että mieheni päässä on kasvain. Erillisten tutkimusten jälkeen 4 kk toteamisesta oli leikkaus edessä, tuolloin viikkoja 29. Stressasin ssitä tosi paljon. Verenpaineet oli alhaalla ja pahoinvointi kauheaa. Stressasin varmaan 7 kk koko odotuksesta, ja se ei ollut mitään pientä huolta jostain vaan aivan sydäntä riipivää.

En siis usko että olisit voinnut/ voisit "tappaa" lapsen stressaamalla!

 

Hei ystävä,

Äidin stressi ei voi tappaa lasta kohtuun. Paavinkaan ei tarvitsisi keskittyä vastustamaan abortteja, jos kerran sellaisen saisi itsekin aiheutettua. Älä siis syyllistä itseäsi moisilla ajatuksilla!

Elämässä voi tulla yllättäviä vastoinkäymisiä, jotka on kohdattava, onpa raskaana tai ei. Seuravaa raskauttasi ajatellen lähtökohdat niin äidin kuin vaavelinkin onnelliseen odotusaikaan on kuitenkin paljon seesteisemmät, jos äidillä ei jo raskauden alkaessa ole "mukanaan" mieliharmeja. Käännythän mielenterveystoimiston tms. puoleen, jos surut ja murheet tuntuvat vievän huomattavan paljon voimiasi? Niin odottava äiti kuin syntymätön lapsikin ansaitsevat mahdollisimman onnellisen ajan tutustua toisiinsa. Yllättävätkin elämänkriisit kestää sitten paremmin, kun "pohjalla" ei ole vanhoja kipeitä, käsittelemättömiä asioita. Bio-kemiallisella (esim. hormonaalisella) tasolla äidin mielialat vaikuttavat syntymättömään vauvaankin, joten senkin kannalta olisi hyvä, mitä paremmin äiti voisi raskausaikana. Kuitenkin, jos äidillä on raskausaikana ollut paljon murheita, näitä "viestejä" voi hyvin korjata sitten, kun vauva on tullut maailmaan ja äiti voi paremmin.

Voimia ja valoa kesään!

 

Itsekin oon miettinyt välillä tuota stressiä keskenmenon aiheuttajana. Mulla takana 3 keskenmenoa. Toisen keskenmenon aikana mulla oli hirveä stressi; useampi läheisen kuolema ja niiden jälkimainingit, työstressiä, kävin lisäkoulutusta tiiviiseen tahtiin ilman vapaita...
Keskenmenojen jälkeen mua alettua tutkia (viimeinen kaavittiin) ja syytä ei ole löytynyt.
Raskasta on ollut, mutta pakko jaksaa ja vähitellen jaksankin taas hymyillä ihan aidostikin.

 

 

:wave:
Täällä kanssa 107 alussa ja paino tippui ekalla kolmanneksella. Minullekin sanottiin neuvolassa, ettei paino saisi mielellään alusta nousta paljoa. Vaihdoin nyt neuvolaa ja uudessa paikassa oltiin sitä mieltä, että paino saisi nousta mielellään tasaisesti 4-6 kg. Tällä hetkellä vielä -4 kg, mutta matkaa on vielä ja ruokahalut vasta heränneet

 

tuli toi edellinen väärään paikkaan... :ashamed: