[QUOTE="Vierailija";29254231]Voi saada, mutta jostain syystä itselläni ne aikuisiällä solmitut ystävyydet jäävät aina jossain vaiheessa, vaikka alussa olisikin tiivistä yhteydenpitoa. Lapsuuden kaverit taas ovat ja pysyvät. Välillä voi olla "hiljaisempaa", mutta kuitenkin ne ovat olemassa ja aina jossain vaiheessa tapaamiset tiivistyvät.
En tiedä, miksi. Kai se yhteinen menneisyys on jotain sellaista, mitä millään ei voi korvata. Edelleen vietän aikaa lapsuuden ystävien kanssa paljon, vaikka olemme useimpien kanssa täysin erilaisessa elämäntilanteessa. Niin rakkaita ja niin pitkä historia takana.
Ja tuo lasten kautta ystävystyminen on mielestäni haastavaa, kun usein se menee siihen, että puhutaan vain lapsista ja ei niinkään keskitytä siihen, miten aikuisten persoonat kohtaavat. Itse en jaksa keskustella vain lapsista.[/QUOTE]
Minulla on ollut just tuo lasten kautta tutustuminen todella vaikeaa. Tuntui tosi hassulta jutella vain lapsista, eikä siitä aikuisesta itsestään kenen kanssa keskustelin. Tietysti asiaa haittasi synnytyksen jälkeinen masennus enkä ollut kovin sosiaalinen ja koin itseni joka paikassa ulkopuoliseksi tai sitten ihmiset vain sellaisiksi, ettei kemiat oikein kohdanneet. Jotenkin olen kokenut, että se että molemmilla on lapsia ei riitä yhteiseksi tekijäksi ystävyyden syntymiselle jos muuten ei ole mitään yhteistä.
Kun on asunut muutaman vuoden siellä, toisen täällä ja tuolla, on kaikki kaverit vaan kaikonneet ympäri Suomea. Olisi kiva, jos joku pyytäisi kylään (pari sellaista joiden kanssa nähdään lasten kanssa) tai käydä leffassa ilman muksuja jne. Ja soitella muuten vain kuulumisia, ilman sen kummempaa asiaa. Itse joskus soittelen, mutta tuntuu kurjalta ettei kukaan koskaan soita minulle.
