masentuneena on vaikea löytää motivaatiota. Lisäks mun pitäis kertoa miehelle asiasta jos menen jonnekkin kauemmas lääkäriin koska tarvitsen kyydin sinne.
mieheni ei kuitenkaan ymmärtäisi ja voisi sitten käyttää tuota masennusta tai mikä mulla nyt onkaan mua vastaan joskus jos vaikka eroaisimme että sais lapsen itselleen.
Mä kyllä suosittelisin kertomaan miehelle. Mielen sairastuminen ei ole hävettävä asia. Miksi pohdit sitä, että mies voisi saada lapset jos eroaisitte? Onko ero kuinka todennäköistä? Musta on lastensuojeluviranomaisillakin merkintä, mutta en silti pelkää sitä että mieheni koskaan käyttäisi sitä mua vastaan. Niin, ja masennuksen vuoksi lasta ei pois viedä, paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että lapsen huolenpito laiminlyödään jollain lailla.
Mä en olisi päässyt siitä suosta ilman ulkopuolisen apua. Masennus, vitutus ja paha mieli on eri asioita. Jos ihminen on masentunut, siihen harvemmin auttaa pelkkä ulkoilu ja "hanki itsellesi kiva harrastus" -neuvo. Mä en loppujen lopuksi tiedä, kumpi auttoi enemmän: keskusteluapu vai lääkkeet. Mutta lääkkeet sai ainakin ahdistuksen poistumaan. Musta keskustelu on ihan ensiarvoisen tärkeää, siinä voidaan päästä sen masennuksen juurille ja voidaan alkaa muuttaman asioita.
Lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus, mutta mä ymmärrän, että on varmasti vaikea puhua jollekin, jonka tuntee jo entuudestaan. Jos nyt kuitenkin kertoisit sille miehelle ja hankitte sulle apua vaikka naapurikunnasta? Yksityinen on toki kalliimpi kuin kunnallinen, mutta ei nekään ihan maltaita maksa. Muistaakseni mun yksi yksityinen käynti maksoi jotain 70-80. Mutta kalliiksi voi tulla sekin, jos et hanki apua.
