Voiko mitään tehdä..? Veljellä ja hänen puolisollaan on omituiset välit

  • Viestiketjun aloittaja Essi
  • Ensimmäinen viesti
Essi
En ymmärrä niitä, jotka mököttävät. Voisiko joku auttaa kertomalla saako siitä helpotusta? Veljellä ja hänen tyttöystävällään on kaksi hyvin pientä lasta. Tyttöystävällä on taipumus pomottaa suhteessa. Hän sanoo lähes kaikille ihmisille suoraan mitä ajattelee ja näyttää olevan ylpeä siitä. Jos hänelle itselleen joku vahingossa sanoo jotain väärin, niin siitä seuraakin sitten mökötystä. Pahinta on, että hän sulkee lapsensa sillä tavalla miehen suvun ulkopuolelle. Odottaessaan ensimmäistään hän ei tavannut meistä ketään puoleen vuoteen. Sitten hän tupsahtaa yhtäkkiä iloisena, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Joskus heihin ei saa viikkokausiin mitään yhteyttä. Kyläilypyyntöihin hän ei reagoi mitenkään. Veli puhelimessa kiertelee ja kaartelee, jos ehdotan tapaamista. Jokunen viikko sitten he veivät lapset hoitoon tyttöystävän äidille ja lähtivät kaverinsa synttäreille. Veljelleni kävi sen verran köpelösti, että hän tottumattomana alkoholiin joi liikaa ja sammui sohvalle. Hänen tyttöystävänsä alkoi tämän vuoksi mököttää ja hän vältteli miestään viikon! Hän otti lapset ja lähti asumaan kaverinsa luokse ja tuli kotiin vain silloin, kun mies oli iltavuorossa töissä. Viikkoon hän ei puhua pukahtanut miehelleen eikä siis vastannut puhelimeenkaan yms. Minun mielestä tämä nainen on julma! En tiedä mitä hänelle on tapahtunut, kun hänestä on tullut tuollainen! Säälin veljeäni, joka elää tuollaisessa liitossa. Hän on liian kiltti mies. Haluaisin tavata veljeäni ja niitä ihania lapsia, jotka näyttävät aika lailla veljeltäni. En tiedä voisinko tehdä mitään... Miten tuohon voisi oikein suhtautua?

ps. jos tiedät mököttämisestä, niin mitä sinä silloin haluaisit, että tapahtuisi?
 
mmä
haluaisin mökötyksessä huomiota ja paijausta ja että saisin kaikki tahtomani läpi, tyhmät ihmiset tulisivat mulle pyyteleen anteeksi. Sellaista mitä 5v ehkä tekee, tainnut jäädä lapsuus päälle.
 
Kammottavan kuuloinen ihminen tää veljes puoliso. Oikein karvat nousee pystyyn noista draama queeneista....
Jos olis mun veli niin sanoisin ihan suorat sanat hänelle, että kasvattaa itselleen munat ja panee eukon pihalle tai ruotuun. Ei saa olla noin tossu!!!! Uskon että siskona palaa hihat moista tilannetta seuratessa.... :kieh:
 
Essi
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No veljesi pitäisi olla mies ja sanoa, että nyt prkl loppuu tuollainen lapsellinen mökötys!
Se hänen totisesti pitäisi tehdä. Luulen, että hänen tyttöystävänsä kiristää häntä lapsien kautta. Veli rakastaa lapsiaan ja on tosi hyvä isä. Ehkä minun pitäisi puhua veljelle.Ymmärrän miksi hän on sellainen "reppana". Hän alkoi seurustella 15-vuotiaana samantyyppisen tytön kanssa kuin tämä nykyinen on, joka oli hyvin voimakastahtoinen tyttö. Sitä liittoa kesti seitsemän vuotta. Sitten vuoden tauko ja nykyinen suhde, jossa alle vuoden seurustelun jälkeen heille alettiin odottamaan ensimmäistä vauvaa. Veljen itsetunto ei ole kehittynyt. Hän ei ole oma itsensä eikä tuossa liitossa saa olla.
 
vieras
Mitä ihmettä sulle kuuluu aikuisen ihmisen asiat?? Veljesi taitaa olla aika alistettu jo siskonsa/perheensä puolelta. Sinäkö haluat määrätä miten veljeesi pitää suhtautua. Voi elämän kevät.
Minäkään en tapaa mieheni omaisia siksi, että juuri laisiasi toisten asioihin puuttujia ovat!
Ettet se olis juuri SINÄ!
 
Essi
Alkuperäinen kirjoittaja Kerro mulle heti kaikki:
Olisiko sinun mahdollista tavata veljeäsi kahdenkesken, niin että vaimon "vaikutusvalta" hälvenisi tapamisillanne, ehkä hän jossain vaiheessa avautuu sinulle?
Voisi olla mahdollista, tosin hän tekee pitkää päivää töitä. Lapsista hän juttelee mielellään ja moottorikelkkailusta ja meidän talonrakennusprojektista. Muista asioista me ei hirveästi jutella. En tiedä jos yrittäisi. Luulen, että tuota vauhtia heille tulee jossain vaiheessa ero. Ei kukaan mies jaksa tuollaista, jos aina joutuu ottamaan kaiken töryn vastaan...
 
Anteeksi, taisin loukata sinua. Ehkä sinä olet vähän samantyyppinen kuin tuo veljeni tyttöystävä... Veljelläni on aina ollut hyvät välit äitini, isäni ja sisaruksien kanssa. On ollut onnellinen lapsuus. Säälin veljeäni ja toivoisin heidän yhteiselonsa olevan helpompaa. Tahtoisin tavata heitä. Olen ihan kiva" täti"... ja minulla on myös lapsia, jotka haluaisivat tavata serkkujaan
 
vieras
Viestistäsi ei käynyt ilmi, kuka kärsii mököttämisestä, veljesi vai sinä? Ihmisillä on erilaisia tapoja toimia riidellessä/loukkaantuessa jne, veljesi vaimolla se tapa on mököttäminen. Niin on monella muullakin. Oletan, että on vaikea oppia riitelemään millään muulla tavalla... jos veljesi esimerkiksi riitelee huutamalla, se voi taas vastaavasti olla vaimolle hankala asia kohdata. Sinä et käsittääkseni voi tähän asiaan mitenkään puuttua, eikä se sinulle kuulukaan.

Tuota raskausasiaa en ihan käsittänyt, oliko vaimo siis suuttunut jostain ja siksi ei tullut käymään puoleen vuoteen vai mitä? Minä olen kahdessa raskaudessa ollut niin huonovointinen pitkään, että minullakin kaikki yhteydenpito on totisesti jäänyt minimiin. Ehkä hänen käsityksensä ylipäätään yhteydenpidon tiheydestä on erilainen kuin sinun perheessäsi, eihän siinäkään mitään pahaa ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mitä ihmettä sulle kuuluu aikuisen ihmisen asiat?? Veljesi taitaa olla aika alistettu jo siskonsa/perheensä puolelta. Sinäkö haluat määrätä miten veljeesi pitää suhtautua. Voi elämän kevät.
Minäkään en tapaa mieheni omaisia siksi, että juuri laisiasi toisten asioihin puuttujia ovat!
Ettet se olis juuri SINÄ!
Paskan marjat, kyllä sellaisessa perheessä jossa on ollut läheiset välit ja hyvä ilmapiiri aina, välitetään toisen hyvinvoinnista vielä sittenkin kun asutaan eri kattojen alla. Mun kauhukuva olisi että mun rakkaalla siskolla olisi joku mulkku mies joka alistas häntä. Taivaalle kiitos on aivan ihanan miehen itselleen löytänyt ja heidän suhdettaan on ilo seurata.
Mutta tasan varmasti puuttuisin jos joku kusipää olisi kohdalle sattunut.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:

Mutta pitää muistaa, että asiassa on aina kaksi puolta :) Voihan se mies olla täysin välinpitämätön vaimoaan kohtaan, ilkeä puheissaan ym. Joten ei koskaan pidä yksipuolisesti tuomita ihmisiä.
Mua syytettiin etten ole päästänyt joka viikonloppu miestäni suvun mökille, selitykseksi ei kelvannut, että meillä ei ollut ylimääräisiä bensarahoja, 4 lasta ja mä äitiyslomalla... Että suurin osa voi olla vaan ihan keksittyjä juttuja!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Essi:
Alkuperäinen kirjoittaja Kerro mulle heti kaikki:
Olisiko sinun mahdollista tavata veljeäsi kahdenkesken, niin että vaimon "vaikutusvalta" hälvenisi tapamisillanne, ehkä hän jossain vaiheessa avautuu sinulle?
Voisi olla mahdollista, tosin hän tekee pitkää päivää töitä. Lapsista hän juttelee mielellään ja moottorikelkkailusta ja meidän talonrakennusprojektista. Muista asioista me ei hirveästi jutella. En tiedä jos yrittäisi. Luulen, että tuota vauhtia heille tulee jossain vaiheessa ero. Ei kukaan mies jaksa tuollaista, jos aina joutuu ottamaan kaiken töryn vastaan...
Oletko veljesi avioliittoneuvoja?? Onko veljesi jotenkin vajaa kun ei osaa itsestään huolehtia?
 
Harmaana nyt
Voi tiedän tunteesi täysin! Minulla myös veljeni vaimo on tuollainen, vanhempieni luona kyläessään viikonloppuisin voi suuttua ihan yhtäkkiä ja paiskoo ovia ja mököttää..
Kerran oli puoli vuotta vihoissaan äidilleni kun syötti lasta väkisin, lapsi rimpuili ja huusi, tämä vaan väkisin lappoi ruokaa suuhun kun PAKKO oppia syömään kaikkea ja äitini ehdotti että jos kokeilet vähän ajan päästä uudestaan tai toista ruokaa ja totutat pikku hiljaa uuteen makuun..
He huudattavat lasta aina nukuttaessaan, jättävät yksin huoneeseen"nukahtamaan"eli huutaa sen tunnin täyttä kurkkua yksin.
Kerran lapsi kun itki taas ruokailun päätteeksi suuttui lapselle ja laitto vaan tylysti lattialle yksin istumaan ja lähti ulos tupakalle.. Olen useasti ollut tosi järkyttyny tästä, kaikki meistä suvussa on koko ajan varpaillaan tämän naisen suhteen..
 
no tässä ei nyt tullut ilmi oikein muuta, kuin sinun kanta veljesi ja hänen vaimonsa riitoihin...toiset on mököttäjä-tyyppejä. en oikein itsekkään ole koskaan pitemmän päälle sitä ymmärtänyt, lasketaan tavallaan sen varaan, että muut olisivat ajatustenlukijoita ja ymmärtäisivät mistä kenkä milloinkin puristaa.

mutta, jospa tuo ei veljeäsi niinkään haittaa? jotkut ihmiset taitavat tykätä siitä tossukan roolista. antaahan se tietynlaisen vapauden vastuusta kun saa olla toisen perässä määkivä lammas. :xmas: mitä tulee teidän muiden sukulaisten ja veljesi yhteydenpitoihin, eiköhän tuo yhteyttä pidä sen mitä haluaa? tuskin kuitenkaan niin vässykkä on, etteikö vaimonsa takia uskaltaisi perheenjäseniinsä yhteyksissä olla?

toki voit yrittää vinkkailla siihen suuntaan, että menisivät pariterapiaan tms opettelemaan rakentavan riitelyn taitoja, mutta tässä on vaarana, että kokevat sen varpaiden tallomiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mitä ihmettä sulle kuuluu aikuisen ihmisen asiat?? Veljesi taitaa olla aika alistettu jo siskonsa/perheensä puolelta. Sinäkö haluat määrätä miten veljeesi pitää suhtautua. Voi elämän kevät.
Minäkään en tapaa mieheni omaisia siksi, että juuri laisiasi toisten asioihin puuttujia ovat!
Ettet se olis juuri SINÄ!
Paskan marjat, kyllä sellaisessa perheessä jossa on ollut läheiset välit ja hyvä ilmapiiri aina, välitetään toisen hyvinvoinnista vielä sittenkin kun asutaan eri kattojen alla. Mun kauhukuva olisi että mun rakkaalla siskolla olisi joku mulkku mies joka alistas häntä. Taivaalle kiitos on aivan ihanan miehen itselleen löytänyt ja heidän suhdettaan on ilo seurata.
Mutta tasan varmasti puuttuisin jos joku kusipää olisi kohdalle sattunut.
Mutta pitää muistaa, että asiassa on aina kaksi puolta :) Voihan se mies olla täysin välinpitämätön vaimoaan kohtaan, ilkeä puheissaan ym. Joten ei koskaan pidä yksipuolisesti tuomita ihmisiä.
Mua syytettiin etten ole päästänyt joka viikonloppu miestäni suvun mökille, selitykseksi ei kelvannut, että meillä ei ollut ylimääräisiä bensarahoja, 4 lasta ja mä äitiyslomalla... Että suurin osa voi olla vaan ihan keksittyjä juttuja!
No, uskon että ap aika hyvin veljensä tuntee....
Ja jos käytös on tuota luokkaa ja todella tiedän millaisia sellaiset draamakuningattaret voivat olla niin..... Todella harmillista.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Harmaana nyt:
Voi tiedän tunteesi täysin! Minulla myös veljeni vaimo on tuollainen, vanhempieni luona kyläessään viikonloppuisin voi suuttua ihan yhtäkkiä ja paiskoo ovia ja mököttää..
Kerran oli puoli vuotta vihoissaan äidilleni kun syötti lasta väkisin, lapsi rimpuili ja huusi, tämä vaan väkisin lappoi ruokaa suuhun kun PAKKO oppia syömään kaikkea ja äitini ehdotti että jos kokeilet vähän ajan päästä uudestaan tai toista ruokaa ja totutat pikku hiljaa uuteen makuun..
He huudattavat lasta aina nukuttaessaan, jättävät yksin huoneeseen"nukahtamaan"eli huutaa sen tunnin täyttä kurkkua yksin.
Kerran lapsi kun itki taas ruokailun päätteeksi suuttui lapselle ja laitto vaan tylysti lattialle yksin istumaan ja lähti ulos tupakalle.. Olen useasti ollut tosi järkyttyny tästä, kaikki meistä suvussa on koko ajan varpaillaan tämän naisen suhteen..
Kuinka veljesi vaimo on: HE?
 
Yhdessä nukuttavat niin käytän sanaa HE, outoa minusta ja ihmettelen suuresti tätä veljestäni ja en enää kohta edes tunne veljeäni, on muuttunut täysin tämän naisen tavattuaan.
 
Harmaana nyt
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä mun aikuiset veljet saavat elää ihan omaa elämäänsä, kurjuuksineen kaikkineen :) Niin minäkin teen!
En minäkään välittäis ellei ole veljeni ja mieti itse vanhempana jos lapsellasi olisi tuollainen puoliso. Minun vanhemmat on hyvin suruissaan mutta puuttua ei voi, mutta surettaa se silti ja vaivaa mieltä.
 
Kuullostaa niin mun isoveljen uudelta muijalta :D
No heillä ei onneksi ole ainakaan vielä lapsia (eikä toivon mukaan ole vielä ihan tulossakaan)...
Muija pompottaa isoveljeä ihan älyttömästi ja suuttuu ihan ihme jutuista. Me tavattiin viime kesänä ensimmäisen ja viimeisimmän kerran... Suuttus mulle, kun en muistanut häntä yläasteelta... Pahoittelin sitä, mutta muija veti siitä herneet :$
Siis kuka muistaa kaikki 750 oppilasta, jotka oli samaan aikaan kanssasi yläasteella? Mun olisi vissiin pitänyt olla maailman paras ystävä heti parin minuutin jälkeen ja kun en ollut, niin eipä tuo ole jutellut yhtään mitään sen jälkeen... No ihan niinkuin mua jotenkin kiinnostaisikaan...
Meidän perhe muutenkin pitää antaa sille muijalle joko kaikki mitä se haluaa tai sitten ei olla missään väleissä... siis tarkoitan vanhempiani ja minua. Varsinkin vanhempiani, jotka asuvat samalla paikkakunnalla....

Isoveli joutuu koko ajan varomaan sanomisiaan ja tekemisiään tai muija pistää sen kävelemään tai muuten vain suuttuu... Ja vähän ajan päästä on jo kaikki taas niin pirun loistavasti.....
 
Essi
Alkuperäinen kirjoittaja sisar puoliQ:
no tässä ei nyt tullut ilmi oikein muuta, kuin sinun kanta veljesi ja hänen vaimonsa riitoihin...toiset on mököttäjä-tyyppejä. en oikein itsekkään ole koskaan pitemmän päälle sitä ymmärtänyt, lasketaan tavallaan sen varaan, että muut olisivat ajatustenlukijoita ja ymmärtäisivät mistä kenkä milloinkin puristaa.

mutta, jospa tuo ei veljeäsi niinkään haittaa? jotkut ihmiset taitavat tykätä siitä tossukan roolista. antaahan se tietynlaisen vapauden vastuusta kun saa olla toisen perässä määkivä lammas. :xmas: mitä tulee teidän muiden sukulaisten ja veljesi yhteydenpitoihin, eiköhän tuo yhteyttä pidä sen mitä haluaa? tuskin kuitenkaan niin vässykkä on, etteikö vaimonsa takia uskaltaisi perheenjäseniinsä yhteyksissä olla?

toki voit yrittää vinkkailla siihen suuntaan, että menisivät pariterapiaan tms opettelemaan rakentavan riitelyn taitoja, mutta tässä on vaarana, että kokevat sen varpaiden tallomiseksi.
En minä oikein voi tuoda esille kuin oman näkökulmani... Tämän keskustelun avulla yritin löytää vinkkejä siitä, mitä mököttäjän päässä liikkuu... Luulen, että aika monella ihmisellä on taipumusta mököttää. Tosin ei varmaan kovin monella mene niin överiksi kuin tällä naisella, josta nimettömänä kerroin. En usko, että nainen suostuisi helposti menemään pariterapiaan. Ainakin hän näyttää haluavan antaa kuvan täydellisestä perheestä silloin kun on haluaa olla kanssamme väleissä ja vierailee esim mummolassa. Mutta voihan siitä veljelle vinkata.
 
Yhteistyössä