Voiko olla synnynnäinen vauvakuume?

Mikä ihme minulla on? Meillä on 4 lasta, joista vanhin täyttä syksyllä 7. Olen ollut sen 7 vuotta yhteen putkeen kotona. Kaikki lapset on nukkuneet vuosikkaiksi asti yönsä todella huonosti ja senkin jälkeen. Mies ei ole koskaan osallistunut lasten hoitoon. Ei ole esim. koskaan vaihanut vaippoja kellekkään. Olen välillä TOSI puhki, mulla ei ole mitään harrastuksia eikä ollenkaan omaa aikaa...paitsi öisin pari tuntia.

Mistä hemmetistä sitten johtuu, että mulla on taas vauvakuume. Nuorin on just täyttänyt 1v.? Ei tämä ole tervettä. Järki sanoo vahvasti että nyt riittää, mutta tunteet jotain ihan muuta? En edes uskalla sanoa tätä ääneen kellekkään. Onko kellään muulla vastaavaa vai olenko jotenkin sekopää?

 

eli hoitoon...

minusta ei normaalia ----

Mikä ihme minulla on? Meillä on 4 lasta, joista vanhin täyttä syksyllä 7. Olen ollut sen 7 vuotta yhteen putkeen kotona. Kaikki lapset on nukkuneet vuosikkaiksi asti yönsä todella huonosti ja senkin jälkeen. Mies ei ole koskaan osallistunut lasten hoitoon. Ei ole esim. koskaan vaihanut vaippoja kellekkään. Olen välillä TOSI puhki, mulla ei ole mitään harrastuksia eikä ollenkaan omaa aikaa...paitsi öisin pari tuntia.

Mistä hemmetistä sitten johtuu, että mulla on taas vauvakuume. Nuorin on just täyttänyt 1v.? Ei tämä ole tervettä. Järki sanoo vahvasti että nyt riittää, mutta tunteet jotain ihan muuta? En edes uskalla sanoa tätä ääneen kellekkään. Onko kellään muulla vastaavaa vai olenko jotenkin sekopää?

 

Sori, mutta pakko kysyä ohi aiheen... Ihanko oikeasti miehesi ei ole koskaan vaihtanut vaippaa, vaikka lapsia on neljä?

 

Mitäs sun miehesi sano perheenlisäyksestä. Vai onko sillä mitään sanomista...?

 

White trxxxxh.
Varaa aika terveyskeskuksesta, ammattineuvojallle. Nopeesti...et ole sekopää, ehkä porvoosta kotosin?

 

Täällä ilmottautuu yksi. Meillä neljä lasta myös ja tämä nuorin pieni vauva. On ollut mahaitkuinen ja välillä olen kanssa ihan piipussa mutta jo nyt olen ajatellut että kyllähän tuo viideskin menisi samoilla höyryillä =) Meillä mies on kyllä osallistuvainen vaikkakin suurin vastuu lasten hoidosta jää minulle. Olen jostain lukenut että nainen on luotu synnyttämään neljä tai viisi lasta. Tiiä sitten mistä tämmöinen johtuu.
Ja huom! En ole pelkästään vauvakuumeinen vaan myös tykkään mielettömästi isoistakin lapsista, en siis pelkästään vauvoista.

 

Mulle kyllä riittää kolme murrosikäistä ja kaksi vauvaa, ei tuu vauvakuume enää. Tosin oon muutenkin huono äiti, kun oon aina tehnyt töitä, kun se on mahdollista.

 

Mulla on, AINA!

Sen takia koen vauva-ajankin niin ihanaksi, enkä mitenkään erityisesti oota että lapset kasvaa.

 

eli hoitoon...

minusta ei normaalia ----

Mikä ihme minulla on? Meillä on 4 lasta, joista vanhin täyttä syksyllä 7. Olen ollut sen 7 vuotta yhteen putkeen kotona. Kaikki lapset on nukkuneet vuosikkaiksi asti yönsä todella huonosti ja senkin jälkeen. Mies ei ole koskaan osallistunut lasten hoitoon. Ei ole esim. koskaan vaihanut vaippoja kellekkään. Olen välillä TOSI puhki, mulla ei ole mitään harrastuksia eikä ollenkaan omaa aikaa...paitsi öisin pari tuntia.

Mistä hemmetistä sitten johtuu, että mulla on taas vauvakuume. Nuorin on just täyttänyt 1v.? Ei tämä ole tervettä. Järki sanoo vahvasti että nyt riittää, mutta tunteet jotain ihan muuta? En edes uskalla sanoa tätä ääneen kellekkään. Onko kellään muulla vastaavaa vai olenko jotenkin sekopää?

Millä perusteella hoitoon?

 

7 lasta,nuorin 7kk ja vauvakuumeilen,vielä sen yhden kerran,ainakin=)

 

Ei ole vaihtanut mies vaippoja todellakaan. Neljännen positiivisen tesin jälkeen se kyllä sanoi että "se on sitten viimeinen". Mutta ei kai se mitään sano, kun minähän ne hoidan jokatapauksessa. Mutta siis ihan oikeasti, olen itsekkin sitä mieltä, että tarviis ihan päästä puhumaan jonkun kanssa asiasta. Nyt nään jo itsekin sen, että mä en jaksais enää (ainakaan pariin vuoteen) uutta vauvaa. Ja mistä saisin sen kipinän, että alkaisin välittämään myös itsestäni. Inhoan itseäni aika usein, kun ei ole aikaa laittaa vaatteita tai hiuksia tai mitän muutakaan, mikä liittyisi itseen.. Mutta olisi se vauva niiiiiiin ihana.

Puhukaa mulle järkeä.

 

Oletko kauankin jo potenut vauvankaipuuta?

 

Ei ole vaihtanut mies vaippoja todellakaan. Neljännen positiivisen tesin jälkeen se kyllä sanoi että "se on sitten viimeinen". Mutta ei kai se mitään sano, kun minähän ne hoidan jokatapauksessa. Mutta siis ihan oikeasti, olen itsekkin sitä mieltä, että tarviis ihan päästä puhumaan jonkun kanssa asiasta. Mutta olisi se vauva niiiiiiin ihana.

Puhukaa mulle järkeä.

Ihan oikeesti, (white trashiin nyt mitenkään viittaamatta): lue nyt nuo omat juttuskin - - - ootko IHAN varma ett oot kypsä pyöräyttämään TAAS yhden mukulan lisää?

 

Voihan se olla ohimenevääkin Mutta jos todella haluaa niin eipä siinä taida olla vaihtoehtoja

 

Mitä se miehesi sitten tekee jos ei auta lasten kanssa? Haluatko vauvan vai haluatko rakkauttaa ja huomiota?

 

Todennäköisesti joillakin on oikeasti "krooninen" vauvakuume. Ainakin minulla. Meillä on myös neljä lasta, joista vanhin 8v. ja nuori 6kk. Meillä tämä nuorimmainen on ehdottomasti viimeinen, se ollaan miehen kanssa yhteisymmärryksessä päätetty, sen olen kailottanut melkein joka vastaantulevalle ja selittänyt myös omalle järjelleni. Silti tunteeni tai joku hormonaalinen osa minussa yrittää sanoa viekkaasti, että vauvat on niin ihania, söpöjä, suloisia, tuhisevia pikkuotuksia (no ovathan ne, jos eivät huuda ja valvota!), mutta tällä kertaa minä aion pitää pintani ja sanoa tuolle tunnepuolelleni, että vauvoista kasvaa muutaman vuoden sisällä uhmakkaita pikkuriiviöitä ja myöhemmin kinastelevia ja kovaäänisiä koululaisia ja lopulta auktoriteettini ja kaiken minussa kyseenalaistavia murkkuikäisiä...Summa summarum: ota oikeasti järki käteen ja hanki myös lasten ulkopuolista elämää: harrastuksia, ehkä työpaikka jne...Toki lapset ovat minullekin ehdottoman rakkaita ja ihania. Tästä viimeisimmän vauva-ajastakin nautin todellakin paljon. Heistä jokaisesta on paljon iloa meille ja he ovat kasvattaneet minua ihmisenä ja kasvattavat joka päivä, mutta jonain päivänä he sulkevat kotioven ja meidän tehtävämme on päästää irti. Tuolloin on hyvä, jos on edes vähän hankkinut muutakin elämää itselleen kuin lapset. Ja kyllähän ne lapset tarvitsevat äitiään vielä isompinakin. Jos lapsia on paljon, niin aina on pienempi siivu ajasta yhdelle lapselle annettavana. Itse ainakin yritän näiden ajatusten kanssa kamppailla vauvakuumetta vastaan. Ja olempa senkin päättänyt, että jos ihan mahdottomaksi joskus vuosien päästä menee, niin voin ryhtyä vaikka sijaisvanhemmaksi jollekin vauvalle.

 

aikuistu ap..... ja voi elämä mikä mies..

 

Ei ole vaihtanut mies vaippoja todellakaan. Neljännen positiivisen tesin jälkeen se kyllä sanoi että "se on sitten viimeinen". Mutta ei kai se mitään sano, kun minähän ne hoidan jokatapauksessa. Mutta siis ihan oikeasti, olen itsekkin sitä mieltä, että tarviis ihan päästä puhumaan jonkun kanssa asiasta. Mutta olisi se vauva niiiiiiin ihana.

Puhukaa mulle järkeä.

Ihan oikeesti, (white trashiin nyt mitenkään viittaamatta): lue nyt nuo omat juttuskin - - - ootko IHAN varma ett oot kypsä pyöräyttämään TAAS yhden mukulan lisää?

Sehän siinä just on, että tajuan sen etten todellakaan ole valmis pyöräyttämään taas yhtä mukulaa. Kypsä kyllä olen.....mutta pelastan teidät huolelta että en aio nyt hankkiutua raskaaksi, vaikka se kuinka houkuttelisikin. Varasin tänään jopa ajan lääkärille, että saadaan ehkäisy kuntoon. Ei olla 7 vuoteen käytetty mitään ja tässähän se tulos näkyykin. Mutta yritän kyllä kovasti olla nyt järkilinjalla.

 

mulla on seitsemän muksua ja ikuinen vauvakuume.

 

Todennäköisesti joillakin on oikeasti "krooninen" vauvakuume. Ainakin minulla. Meillä on myös neljä lasta, joista vanhin 8v. ja nuori 6kk. Meillä tämä nuorimmainen on ehdottomasti viimeinen, se ollaan miehen kanssa yhteisymmärryksessä päätetty, sen olen kailottanut melkein joka vastaantulevalle ja selittänyt myös omalle järjelleni. Silti tunteeni tai joku hormonaalinen osa minussa yrittää sanoa viekkaasti, että vauvat on niin ihania, söpöjä, suloisia, tuhisevia pikkuotuksia (no ovathan ne, jos eivät huuda ja valvota!), mutta tällä kertaa minä aion pitää pintani ja sanoa tuolle tunnepuolelleni, että vauvoista kasvaa muutaman vuoden sisällä uhmakkaita pikkuriiviöitä ja myöhemmin kinastelevia ja kovaäänisiä koululaisia ja lopulta auktoriteettini ja kaiken minussa kyseenalaistavia murkkuikäisiä...Summa summarum: ota oikeasti järki käteen ja hanki myös lasten ulkopuolista elämää: harrastuksia, ehkä työpaikka jne...Toki lapset ovat minullekin ehdottoman rakkaita ja ihania. Tästä viimeisimmän vauva-ajastakin nautin todellakin paljon. Heistä jokaisesta on paljon iloa meille ja he ovat kasvattaneet minua ihmisenä ja kasvattavat joka päivä, mutta jonain päivänä he sulkevat kotioven ja meidän tehtävämme on päästää irti. Tuolloin on hyvä, jos on edes vähän hankkinut muutakin elämää itselleen kuin lapset. Ja kyllähän ne lapset tarvitsevat äitiään vielä isompinakin. Jos lapsia on paljon, niin aina on pienempi siivu ajasta yhdelle lapselle annettavana. Itse ainakin yritän näiden ajatusten kanssa kamppailla vauvakuumetta vastaan. Ja olempa senkin päättänyt, että jos ihan mahdottomaksi joskus vuosien päästä menee, niin voin ryhtyä vaikka sijaisvanhemmaksi jollekin vauvalle.

Tämä oli aikalailla juuri sitä mitä itsekin nyt tunnen. Nyt pitäisi keskittyä kaikin voimin noihin olemassa olevin lapsiin ja kenties omaan itseeni. Mutta tuo itsensä ajattelemisen taito minun opittava ihan uudestaan.

 

meillä neljä lasta ja mulla krooninen vauvakuume. Mies on meinannut että on viimeinen, mutta ei kuitenkaan oo siitä varma.

 

Mutta kiva kuulla että on olemassa myös muitakin "kroonikoita". Sitähän alunperin ajoinkin takaa, että olenko ihan kokonaan sekoamassa vai onko jollain muullakin tämmösiä tunteita.

 

Todennäköisesti joillakin on oikeasti "krooninen" vauvakuume. Ainakin minulla. Meillä on myös neljä lasta, joista vanhin 8v. ja nuori 6kk. Meillä tämä nuorimmainen on ehdottomasti viimeinen, se ollaan miehen kanssa yhteisymmärryksessä päätetty, sen olen kailottanut melkein joka vastaantulevalle ja selittänyt myös omalle järjelleni. Silti tunteeni tai joku hormonaalinen osa minussa yrittää sanoa viekkaasti, että vauvat on niin ihania, söpöjä, suloisia, tuhisevia pikkuotuksia (no ovathan ne, jos eivät huuda ja valvota!), mutta tällä kertaa minä aion pitää pintani ja sanoa tuolle tunnepuolelleni, että vauvoista kasvaa muutaman vuoden sisällä uhmakkaita pikkuriiviöitä ja myöhemmin kinastelevia ja kovaäänisiä koululaisia ja lopulta auktoriteettini ja kaiken minussa kyseenalaistavia murkkuikäisiä...

Mulla on aivan sama tilanne, ainoa ero on se et vanhin on 11v. On tää kyllä käsittämätöntä! Mulla olis (ON!) sterilisaatio n. 3 kk:den päästä ja aina välillä huomaan miettiväni et jos sittenkin peruis sen...

 

Todennäköisesti joillakin on oikeasti "krooninen" vauvakuume. Ainakin minulla. Meillä on myös neljä lasta, joista vanhin 8v. ja nuori 6kk. Meillä tämä nuorimmainen on ehdottomasti viimeinen, se ollaan miehen kanssa yhteisymmärryksessä päätetty, sen olen kailottanut melkein joka vastaantulevalle ja selittänyt myös omalle järjelleni. Silti tunteeni tai joku hormonaalinen osa minussa yrittää sanoa viekkaasti, että vauvat on niin ihania, söpöjä, suloisia, tuhisevia pikkuotuksia (no ovathan ne, jos eivät huuda ja valvota!), mutta tällä kertaa minä aion pitää pintani ja sanoa tuolle tunnepuolelleni, että vauvoista kasvaa muutaman vuoden sisällä uhmakkaita pikkuriiviöitä ja myöhemmin kinastelevia ja kovaäänisiä koululaisia ja lopulta auktoriteettini ja kaiken minussa kyseenalaistavia murkkuikäisiä...

Mulla on aivan sama tilanne, ainoa ero on se et vanhin on 11v. On tää kyllä käsittämätöntä! Mulla olis (ON!) sterilisaatio n. 3 kk:den päästä ja aina välillä huomaan miettiväni et jos sittenkin peruis sen...

Älä ihmeessä tee sterilisaatiota jollet ole sata varma!