voiko rakkaus loppua?

laitanpa tän tännekin:

meillä on miehellä ollut jo noin vuoden verran jotain 30-kriisiä. alkoi siitä, että ei viihtynyt työssään, ja sanoi, että kun saa sen asian kuntoon, niin eiköhän kaikki helpota. no, työasia järjestyi, mutta paha olonsa vain jatkui. nyt sitten oltiin lomalla ja tilannen kärjistyi ja sanoi, ettei tiedä, jaksaako jatkaa meidän suhdetta. mä tietty romahdin täysin ja on nyt puhuttu ja puhuttu tilanteesta, joka mulle tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. mies sanoo, että ei haluaisi erota, jättää mua ja lapsia, mutta kun siitä tuntuu, että ei tunne mua kohtaan mitään. yhessä on oltu 11 vuotta ja tällaiset vaiheethan kyllä kuuluu varmasti joka suhteeseen. mutta kuinka tästä eteenpäin?

nyt kuitenkin eilen puhuttiin ja sovittiin, että ei tehdä mitään eropäätöksiä, vaan jatketaan yhdessä, meillä kun periaatteessa menee kuitenkin hyvin. siis kuulostaa varmaan tosi sekavalta, mutta mies on pääasiassa ihan ok, sitten tulee tällasia lyhyitä jaksoja, kun on valmis jättämään kaiken. onko kellään kokemusta? miten selvisitte ym?

 

Meillä oli ihan sama tilanne viime syksynä, ja varmaan vieläkin. Mies ja minä ollaan 31 ja oltu yhdessä 12 vuotta. Syksyllä mies oli väsynyt ihan kaikkeen, etenkin perhe-elämään. Mies ei puhunut mulle ensin, vaikka mä kyselin että mikä on vialla. Sitten kun se sai puhuttua niin asiat alkoi kääntyä parempaan pikkuhiljaa. Koitin saada miehen tajuamaan, miten paljon sillä on hyvää elämässä mitä ei kannata heittää hukkaan. Jokaisella on kriisinsä, mutta ei todellakaan kannata luopua kaikesta vain koska ei "huvita". Pyydä miestäsi tekemään ajatusleikki: nukahtamaan yksin ilman kenenkään lämpöä, ei lasten huvittavia juttuja, ei juttukaveria, tulla yksin kotiin töistä lämmittämään mikroateria, viikonloppuisin ei muuta tekemistä kuin istua baarissa...jollekin tuo voi olla ihanaa mutta onneksi omalle miehelleni tuo oli toimiva kauhuskenaario. Nyt ollaan menossa kohti valoa, hitaasti mutta varmasti.

 

Meillä myös sama tilanne vime kesänä. Oli kyllä märkä rätti vasten kasvoja kun mies alkoi selostaa tota "en tiedä rakastanko sua, sun kanssa ei voi puhua, olisko parempi jonkun toisen kanssa, aina väsyttää ja kapakoissakin muut naiset houkuttaa jne jnejne". Uhkaili avioerollakin jopa-p...a. Sanomattakin selvää, että myös romahdin täysin. Meillä kun oli ollut mielestäni hyvä yhdessä suurimmaksi osaksi. Sen mieskin myönsi, mutta nyt kuulema oli joku kriisi. No siitä selvittiin, tai mies ainakin tuntuu selvinneen. Vaikuttaa tyytyväiseltä, ainakin useimmiten. Mutta mihin tässä voi luottaa? Luulinhan aiemminkin että onnellisia ollaan. Niin kuin oltiinkin. Mistä tiedän ettei seuraava miehen kriisi kaada koko hommaa? Hyppää vielä vieraaseen sänkyyn elämäniloa hakemaan. En uskalla suuttua kotona oikein kunnolla mistään ettei ukko pakkaa laukkujaan ja lähde kun muualla on paremmin. Ihan kuin ei olisi mulla ollut kriisejä ja kyllästymistä koskaan häneen. Sellaista se elämä on. Ei aina toinen miellytä. Mutta raukka uhkaa lähteä vaimon ja kolmen pienen lapsen luota kun "on kriisi, eikä tiedä mitä haluaa". Voi voi. Kävi jotenkin niin etten minä toivu siitä hänen kriisistään pitkään aikaan. Vaan varon sanomisiani ja tekemisiäni jatkuvasti, ettei lapsilta lähde isä. Edes ruoka ei maistu samaan tahtiin vieläkään kuin ennen. Mutta mitäs teet? Ainoa mitä olen päättänyt että minä se en ainakaan ole joka tästä suhteesta lähtee. Jonkun täytyy olla aikuinen kun miehellä jäänyt ilmeisesti murrosikä väliin. Niin että uutta ukkosta odotellessa menee tämä elämä vielä jonkun aikaa multa. Mutta iloistahan on että ukko on onnellinen.

 

...Ja siis meillä oli toi sama juttu aluksi, että väitti että työt painaa ja jouduin kyllä jonkin aikaa kyselemään että mikä on. Ja p...a ne mitkään työt oli.

 

meillä ei ole ikää vielä noin paljoa yhdesä on oltu kyllä yli 10vuotta eli aika nuoresta. nyt on lapsista huolimatta ero edessä. meillä vain niin päin että rakkaus loppui mun puolelta tai se vaihtui ystävyyteen ja kaveruuteen. ketään en tietenkään ole etsinyt päälle päin ollaan oltu onnellisia se jokin vain on puuttunut. nyt olen löytänyt sen ja odotan milloin saan osoittaa toisellekin osapuolelle oikein kunnolla. hitaasti mutta varmasti eteenpäin.

tsemppiä teille jotka yhdessä aijotte vielä jatkaa minä en sitä lupausta enää voinut tehdä niin voimakkkaat ovat tunteet tätä uutta miestä kohtaan.

 

tilannekatsaus: tällä hetkellä tuntuisi siltä, että tuo kriisi teki vain hyvää ja nyt ollan rakentamssa ns uutta yhteyttä, eli ollaan oikein tietoisesti alettu osoittaa hellyyttä. tällä hetkellä näytäisi siltä, että tämä oli vain kupru tässä suhteessa. hope so.

 

Meillä on sama asia vireillä. Nainen ilmoitti että ei enää rakasta...
Siihen on aika huono mitään vastata, nyt hän on muuttamassa erilleen
minusta. Itsehän rakasta häntä enemmän kuin koskaan.
Yhdessä oltu yli 10 vuotta ja ollaan molemmat kolme kymppisiä.
Tuntuu siltä että maailma romahtaa ja elämä loppuu.
Onneksi ei ole lapsia.

 

No kylläpäs kuulostaa niin tutulta.....

Me olemme kolmikymppisiä, meillä on kolme alle koulu ikäistä lasta ja olemme olleet 15 vuotta yhdessä. Miehellä ollut monta kriisiä ja murrosikää ja minä olen aina vahvana yrittänyt seistä, tukea ja uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Miehen kriisien alkaessa hän myös edellisten tapaan yritti löytää syytä masennukseensa työpaikastaan, joka onkin vaihtunut tämän kolmen vuoden aikana kaksi kertaa (nyt tosin löytänyt jo mukavan paikan). Sitten alkoin perhesyyni ja hän tunsi suurta ahdistusta arjenpyöritystä sekä minua kohtaan. Arki olisi pitänyt olla pelkkää juhlaa ja ruusuilla tanssimista. Tosiasiassa oli normaalia lapsiperheen arkea rahahuolineen ja lasten kitinöineen sekä tietenkin nauruineen. Minulle siis jäi koko koti hoidettavaksi ja siinä lisänä kolmenkympin kriisiä poteva miehen retale, joka piti minua itsestään selvyytenä, eikä arvostanut, antanut huomiota, jaksanut keskustella mistään kanssani eikä sanojensa mukaan enään tuntenut rakastavansa minua.

Näitä isompia suhdetta ravisuttavia kriisejä on ollut tämän kolmen vuoden aikana kaksi, jolloin olemme puhuneet jo vakavissamme erosta.

Ensimmäinen erouutinen tuli, kuin märkä rätti päin kasvoja, vaikka olihan meillä mennyt huonosti jo jonkin aikaa. Tässä vaiheessa miehelläni oli ollut jo vuoden kestänyt salasuhde toiseen naiseen, jonka sitten sain vahingossa selville....mutta se on pitkä pitkä tarina erikseen.

Puhuttiin ja selvitettiin ja päätimme jatkaa yhdessä....ei ole ollut helppoa luottaa mieheeni tämän kriisin jälkeen.

Toinen kriisi nousi salakavalasti pikkuhiljaa pintaan, mutta tässä kriisissä ei kuulemma ollut kolmatta osapuolta (ken uskoo joka tahtoo). Mies ilmoittii, että hän ei jaksa tätä arjen pyöritystä ja minä ahdistan häntä. Hän ei oikein itsekkään tuntunut tietävän mitä haluasi. Halusiko hän minut ja lapset ja perhe-elämän huonoine ja hyvine hetkineen ja puolineen vai halusiko hän mennä ja pyöriä vapaasti tuolla sinkkuna. Sain kuitenkin sen kuvan, että mies halusi elää sinkkuelämää, mutta täällä minä sitten tarpeen tullen olisin odottanut häntä esiliina päällä torttu lämpimänä....voi voi, kun on pieni maailma, että oikein sellaista kuvitteli .

No nyt näistä molemmista isommista kriiseistä ollaan selvitty, olen tehnyt myös itsetutkiskelua, katsonut itseäni peilistä ja miettinyt mitä voisi itsessään ja omissa tavoissaan parantaa. Valoa näyttäisi paistavan jo hiukan tännekin risukasaan. Päätimme olla rikkomatta kaikkea yhdessä rakentamaamme ja katsoa pvä kerrallaan. Minä tosin en enään perusta ns. henkisesti tämän suhteen varaan, koska saan olla aina vähän varpaisillani. Koskaan ei voi tietää minä päivän hän taas kyllästyy tähän kaikkeen. Sitten annan mennä aivan rauhassa ilman puolustuspuheita ja kriisikeskusteluja....sitten MINÄ luovutan. Olen niin monta vuotta jo tehnyt ja yrittänyt.

 

Kyllä voi valitettavasti (vaikken uskonut siihen itse koskaan että minulle voisi käydä niin) jos parisuhdetta ei hoideta kunnolla :'(