Voiko sperma aiheuttaa tulehduksen..??

Meillä on kohta 2 vuotta yritystä takana- esikoinen täyttää kohta 4 v eikä pikkukakkosesta tietoakaan! Sen verran olen käynyt tutkimuksissa, että ultralla on katsottu munasolun irtoaminen ja miehen sperma on tutkittu. Munasolu kyllä irtoaa, mutta miehen sperma ei ollut "priimaa"- siittiöt hitaita liikkumaan ja epämuodostuneita oli jonkin verran.

Olemme aina ovulaation aikaan olleet yhdynnässä, mutta mitään ei tapahdu. Muuta kuin että mulle tulee aina hieman oletetun ovulaation jälkeen ja yritysten loppumisen jälkeen jonkin sortin tulehdus alapäähän. Siis se on ihan jatkuva kierre!

Voiko sperma olla tulehduksen aiheuttaja kun se kerta ei ole "täydellistä"?
Tuntuu viheliäiseltä, että alvariinsa saa hoitaa itseään kuntoon- Lactal kyllä auttaa vaivaan! Onko muilla ollut samaa vaivaa? Voiko sperman pH olla jotenkin pielessä? En tiedä otettiinko sitä tutkimuksen yhteydessä, koska en saanut tuloksien arvoja- pelkästään sanallisen selityksen, jonka perässä oli, että "raskaus spontaanisti mahdollista!"

Odotan pääsyä aukiolotutkimukseen, kutsun piti tulla sairaalan kesälomien jälkeen, mutta sieltäkään ei kuulu mitään!

Alkaa pelottamaan, että näinkö saamme ikinä toista lasta?!
 
Spermassa saattaa olla bakteereja jotka vaikeuttavat raskaaksi tuloa. Varsinkin jos siittiöt ovat hiukan epämuotoisia ja hitaasti liikkuvia niin bakteerit voivat vaikuttaa heikentävästi niiden kykyyn päästä munasolun sisälle. Tulehduksen saamisesta en tiedä... Meillä todettiin miehen spermassa bakteereja mutta lääkäri sanoi että normaalisti hedelmöitykseen se ei vaikuttaisi kun kohtu kuulemma siivilöi jotenkin bakteerit pois. Mutta kun meille ainoa vaihtoehto on ICSI niin siinä kaikki pöpöt haittaa. Itse en ole saanut mitään tulehduksia yhdynnän jälkeen ja miehenikin on oireeton.
 
Tuli vaan mieleeni, että onko mies lääkinnyt itsensä mahdolliselta hiivatulehdukselta? Kun sehän voi olla oireettomana miehellä.
Meillä oli vastaava tilanne pari vuotta sitten, aina ovulaation jälkeen tuli hiivatulehdus. Olin jo ihan varma, että olen allerginen spermalle. Sitten äkkäsin ostaa miehelle canesten-voiteen, kiltisti rasvasi itsensä parin viikon ajan ja ongelma hävisi.
Mitään oireilua miehellä ei ollut.

Mutta luulisin, että jos miehesi näytteessä olisi jotakin huomauttamista tai mahdollisuutta kyseiseen ongelmaan, olisi se lausunnossa mainittu.
 
Mies ei ole lääkinnyt itseään mahdolliselta hiivatulehdukselta. Kiitos vinkistä- ei ole tullut moinen asia edes mieleen!!
Tuosta heräsikin kysymys, että voiko tämä yhdyntöjen jälkeinen tulehdus itselläni estää raskaaksitulemisen?? Jos vaikka siittiö pääsisikin munasolun "kimppuun", voiko tulehdus estää hedelmöitymisen?

Tää tuntuu vaan jotenkin niin pitkäveteiseltä piimältä ja inhottavalta kun joka kuukausi oireilen alapäälläni eikä raskaaksitulemisesta tietoakaan...!!
 
Minulla tuli myös ekana mieleen, että olisiko miehelläsi hiivatulehdus. Minulla oli muutama vuosi sitten myös hiivatulehduskierre, joka katkesi vasta kun mieskin hoidettiin. Miehellä ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut mitään oireita.
Siitä en tiedä vaikuttaako hiiva hedelmöittymiseen, mutta kannattaa se joka tapauksessa hoitaa, on aika paljon kivampaa kun alapää ei tasaisin väliajoin kutise. :)
 
Minulla on semmoinen käsitys, että myös sillä naisen ph:lla on merkkittävä vaikutus raskauden onnistumiseen. Että luulisin "jatkuvan" hiivatulehduksen häiritsevän tätä.

Kiva, että voin olla avuksi! Tiedän ihan tasan varmasti turhauttavan tunteen kuukaudesta toiseen, kun alapää alkaa aina kutista.
Mutta hoidatahan miehesi, ehkä ärsyttävä vaiva on näin helpolla hoidettu!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gilmore:
Lactaliahan ei kai saisi edes käyttää jos on raskaustoiveita?

Lactalin käyttämistä tulee välttää, jos nainen toivoo tulevansa raskaaksi, sillä Lactalin matala pH-arvo voi heikentää siittiöiden elinolosuhteita.
http://www.lactal.fi/fragorochsvar.asp

Näin olen itsekin ymmärtänyt!! Olen kuitenkin käyttänyt Lactalia yleensä vasta oletetun ovulaation jälkeen, jolloin ko. kierrossa ei ole enää toiveita tulla muutenkaan raskaaksi. Olen ajatellut, että tilanne ehtii tasapainottumaan seuraavaan yritykseen mennessä. Lactalin käyttö ei ole kuitenkaan kohdallani säännöllistä!!
 

Yhteistyössä