Voiko uskottomuudesta oikesti päästä yli?

Aina kerrotaan tarinoita siitä, kuinka pettämisen jälkeen on löytynyt uusi luottamus ja parisuhde on lopulta ollut parempi ja syvempi ja jne.jne.

Onkohan tämä nyt taas näitä, että tuollasia tarinoita on se 1% ja loput parisuhteista on loppunut...? Lähinnä tarkoitan semmoisia tapauksia mihin ei lisäksi liity huumeet tai väkivalta tai muu samanmoinen.

 

Se on niin omasta asenteesta kiinni. Jos tarpeeksi vielä halutaan olla yhdessä, niin kyllä pettämisen jälkeen voidaan rakentaa suhdetta uudelleen. Mutta eihän se koskaan unohdu kokonaan, takaraivoon se jollain lailla jää aina. Sekin pitää hyväksyä, jos haluaa jatkaa ja päättää antaa anteeksi.

 

Mistä semmosen voiman voi löytää että aina jaksaa jokaisen uuden romahduksen jälkeen nousta uudestaan ylös?
Sen naisen kasvot on mun mielessä koko ajan. Joka päivä saan pelätä että törmään siihen kun lähden kotoa. Vaikka kuinka yritän, en saa ajatuksia pois siitä ajasta minkä mies vietti tuon toisen kanssa. Ja tätä on jo kestänyt yli neljä kuukautta.

 

Eiköhän se oo kiinni siitä mikä johti uskottomuuteen ja millasta se oli, mihin asti siis on menty, kauan kesti, ja millä mielin pettäjä on.
Tapaukset on aina niin erilaisia että periaattessa muut on huonoja antaan neuvoja miten toimia, mut yleisesti pätevä neuvo on että jos paha olo ei mene ohi, on suhde ohi. Jos sitä kituuttamista jatkaa niin onko se ennää tervettä, ei?

 

Mä yritin oikeasti päästä yli petetyksi tulemisesta .. multa meni kolme vuotta, ja sitten luovutin. Olin onnellinen enää hetkittäin, en vaan voinut käsittää sitä, miten pahasti tuo toinen oli pettänyt mun luottamuksen. En luottanut enää, kun hän sanoi,että rakastaa..
Arvostus ja kunnioitus olivat mennyttä. Meillä ei ollut mun mielestä edes ongelmia suhteessa, seksi sujui, kaikki oli OK - ilmeisesti ei sittenkään ollut, koska tuo toinen meni ja petti.
Kyllä se suhde jouti kuolla, menihän erosta selviämiseen aikaa, enää ei olla edes moikattu vuosiin vaikka ollaan nähty toisemme ohimennen. Erosta on nyt 10 vuotta.

 

voi päästä mutta kummankin pitää olla prosessissa ihan täysillä mukana

 

Ei. Luottamus ei koskaan palaa takaisin samanlaisena, mutta sen asian kanssa voi oppia elämään.

 

Seuraava ihmettelyn aihen onkin sitten se, mistä löytää voima alottaa uusi elämä pienen lapsen kanssa.

Mä en vieläkään voi käsittää miten näin tapahtu. Yhdessä päätettiin että lapsi halutaan, ja sitten miehellä ei ollu voimia kestää edes ensimmäistä vuotta! Toki me oltiin väsyneitä ja riideltiin... Mutta jos mä tiesin koko ajan, että me tullaan vielä sopimaan se kaikki, niin miksei toinenkin voinut luottaa siihen???

 

Mä tiedän parin joka on selvinnyt uskottomuudesta. He selvittivät taustat perinpohjin ja mies muuttui.

Itse yritin 6 kk jatkaa miehen pettämisen jälkeen, mutta homma ei toiminut. Mies olisi takuulla pettänyt toistekin. Oli aika keskenkasvuinen ja itsekäs ihminen.

 

Kertoiko mies itse pettämisestä? Vai miten sait selville? Katuiko? Miten käyttäytyi, mitä lupasi? Aikooko jatkossa olla uskollinen ja panostaa perheeseen?

Mä olisin käynyt juttelemassa sille huoralle ja kysellyt siltäkin asiat. Ei jäisi vaivaamaan.

 

[QUOTE="Onneton";25149455]Seuraava ihmettelyn aihen onkin sitten se, mistä löytää voima alottaa uusi elämä pienen lapsen kanssa.

Mä en vieläkään voi käsittää miten näin tapahtu. Yhdessä päätettiin että lapsi halutaan, ja sitten miehellä ei ollu voimia kestää edes ensimmäistä vuotta! Toki me oltiin väsyneitä ja riideltiin... Mutta jos mä tiesin koko ajan, että me tullaan vielä sopimaan se kaikki, niin miksei toinenkin voinut luottaa siihen???[/QUOTE]


Eka vauvavuosi on aina vaikein, seki kannattaa toki ottaa huomioon ko alkaa miettiin onko tulevaisuutta ennää saman ihmisen kanssa parisuhteessa. Mut siinäki on kaks puolta, se, miten rankkaa se elämä uuen perheenjäsenen kans on, se voi ajaa tekoihin joita normaalisti ei tekis, mut toisaalta, sinä aikana sitä voi olla herkimmillään ja loukkaantua pahemmin petoksesta entä mitä muuten loukkaantuis. Mie oon huono selittään nykyään mittään, mut yritän.

Ei siihen lähtemisseen varmasti mittään etukäteis voimavaroja olekkaan, siihen tarvii vain sysäyksen että laittaa asiat rullaamaan ja lähtee. Sen jälkeen mennään päivä kerrallaan etteenpäin.

 

Miehen kännykästä se selvis. Oli ostanut uuden puhelimen jota harkitsin itsellekin joten anto tutkia sitä. Siellähän ne oli Facebook sovelluksessa...viestejä ikävästä ja siitä kuinka haluaa taas lähelle ja pussailemaan.
Mies väitti että oli vain suudellut ja pitänyt kädestä kiinni. Ikävä kyllä mä olen vähän liian hyvä saamaan asioita selville. Viestillä kysyin siltä naiselta (huora-nimellä se meidän taloudessa kyllä kulkee, mutta jos nyt yritän olla sivistynyt). Ärsytin sitä niin kauan että se vahingossa tunnusti että olivat harrastaneet seksiä. Sen jälkeen mies tunnusti kaiken.
"Suhde" oli alkanut laivalla ja jatkunut 2 viikkoa. Pari päivää ennen kiinni jäämistä olivat olleet naisen ja tämän lapsien ja MINUN lapseni kanssa kaupoissa käymässä. Siellä mies oli tajunnut että tekee väärin ja seuraavana päivänä laittanut poikki naisen kanssa.
Uskon kyllä että oli näin tehnytkin, ja se auttaa välillä...suurimman osan ajasta oma olo on vaan niin uskomattoman kauhea että haluaa vaan pois.

Mies on pahoillaan. Itkee ja vakuuttaa rakastavansa. On vaan niin paljon asioita mikä pitää koko asian tuoreena mielessä.

 

Eka vauvavuosi on aina vaikein, seki kannattaa toki ottaa huomioon ko alkaa miettiin onko tulevaisuutta ennää saman ihmisen kanssa parisuhteessa. Mut siinäki on kaks puolta, se, miten rankkaa se elämä uuen perheenjäsenen kans on, se voi ajaa tekoihin joita normaalisti ei tekis, mut toisaalta, sinä aikana sitä voi olla herkimmillään ja loukkaantua pahemmin petoksesta entä mitä muuten loukkaantuis. Mie oon huono selittään nykyään mittään, mut yritän.

Ei siihen lähtemisseen varmasti mittään etukäteis voimavaroja olekkaan, siihen tarvii vain sysäyksen että laittaa asiat rullaamaan ja lähtee. Sen jälkeen mennään päivä kerrallaan etteenpäin.

Sitäkin olen miettinyt, kun olemme aina puhuneet että halutaan pojalle pikkusisko tai -veli. Mitäs sitten tapahtuu? Tuskin se sen "helpompaa" olisi kuin tämän lapsen kanssa. Jos taas ajaudumme samaan ja hänellä on niin paha olla kotona, että hakeutuu jälleen jonkun muun seuraan....

 

[QUOTE="Onneton";25149627]Miehen kännykästä se selvis. Oli ostanut uuden puhelimen jota harkitsin itsellekin joten anto tutkia sitä. Siellähän ne oli Facebook sovelluksessa...viestejä ikävästä ja siitä kuinka haluaa taas lähelle ja pussailemaan.
Mies väitti että oli vain suudellut ja pitänyt kädestä kiinni. Ikävä kyllä mä olen vähän liian hyvä saamaan asioita selville. Viestillä kysyin siltä naiselta (huora-nimellä se meidän taloudessa kyllä kulkee, mutta jos nyt yritän olla sivistynyt). Ärsytin sitä niin kauan että se vahingossa tunnusti että olivat harrastaneet seksiä. Sen jälkeen mies tunnusti kaiken.
"Suhde" oli alkanut laivalla ja jatkunut 2 viikkoa. Pari päivää ennen kiinni jäämistä olivat olleet naisen ja tämän lapsien ja MINUN lapseni kanssa kaupoissa käymässä. Siellä mies oli tajunnut että tekee väärin ja seuraavana päivänä laittanut poikki naisen kanssa.
Uskon kyllä että oli näin tehnytkin, ja se auttaa välillä...suurimman osan ajasta oma olo on vaan niin uskomattoman kauhea että haluaa vaan pois.

Mies on pahoillaan. Itkee ja vakuuttaa rakastavansa. On vaan niin paljon asioita mikä pitää koko asian tuoreena mielessä.[/QUOTE]

JOS mie oisin sie, eli en sano mitä sinun pitäs tehä vaan sanon mitä mie tekisin...

Muuttaisin pois. Aika näyttäkköön palaako luotto vai ei. Ja jos ei, se eroaminen on helpompi prosessi ko jo assuu erillään, entäkö siinä kaiken maailman tunnemyrskyjen keskellä alkaa muuttoa tekemään. Onpahan se miehellekki näytönpaikka kuinka tosissaan katuu asioita, ko muutat pois. Jos jatkuu rellestäminen jne niin tiiätpä tehnees oikean ratkasun.

 

Kertoiko mies itse pettämisestä? Vai miten sait selville? Katuiko? Miten käyttäytyi, mitä lupasi? Aikooko jatkossa olla uskollinen ja panostaa perheeseen?

Mä olisin käynyt juttelemassa sille huoralle ja kysellyt siltäkin asiat. Ei jäisi vaivaamaan.

Älä, ap, tästä ainakaan ota mallia. Turha sitä naista kohtaan on tuntea katkeruutta, ei se pettänyt vaan mies (ellei sitten kyseessä ole joku tyyliin sun paras kaveri jota mies pani). Huorittelu tuossa kertoo kyllä ihmisestä itsestään hyvin paljon. Katkeruus ja viha vahingoittaa vaan sen tuntijaa. Tietysti saa olla vihainen toipuakseen muttei sitä pidä ottaa tavaksi ja taakaksi.

 

Jotkut osaavat antaa anteeksi, unohtaa, ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Itse siihen tuskin pystyisin.

Minusta suhdetta ei kannata jatkaa, vaikka olisi tusina lapsia ja yhteinen talo-, auto- ja mökkilaina, jos ei kykene oikeasti aloittamaan uudestaan puhtaalta pöydältä pettämisen ja siitä seuranneen kriisin jälkeen. Se on väärin naista kohtaan, miestä kohtaan, ja lapsia kohtaan.

 

[QUOTE="Onneton";25149651]Sitäkin olen miettinyt, kun olemme aina puhuneet että halutaan pojalle pikkusisko tai -veli. Mitäs sitten tapahtuu? Tuskin se sen "helpompaa" olisi kuin tämän lapsen kanssa. Jos taas ajaudumme samaan ja hänellä on niin paha olla kotona, että hakeutuu jälleen jonkun muun seuraan....[/QUOTE]

Elämä nyt vaan ei aina ole reilua, älä mieti mittään perheenlisäyksiä tässä tilanteessa. Koska tuohon tilanteeseen ei uus vauva tuo yhtään helpotusta, ja tosiaan, mistä tietää miten sitte käy.
Väliaika, sitä sie tarvit nyt. Sitte on helpompi tehä päätöksiä.

 

[QUOTE="Onneton";25149400]Mistä semmosen voiman voi löytää että aina jaksaa jokaisen uuden romahduksen jälkeen nousta uudestaan ylös?
Sen naisen kasvot on mun mielessä koko ajan. Joka päivä saan pelätä että törmään siihen kun lähden kotoa. Vaikka kuinka yritän, en saa ajatuksia pois siitä ajasta minkä mies vietti tuon toisen kanssa. Ja tätä on jo kestänyt yli neljä kuukautta.[/QUOTE]


Meillä aikaa kulunut 7kk:tta ja nykyään mulla on jo parempi olla. Välillä tulee todella ahistava olo ja mielikuvitus jyllää. Mutta silloin puhun mieheni kanssa ja hän ottaa kyllä vastaan mitä multa tulee. Olen päättänyt antaa anteeksi ja yrittänyt parhaani mukaan laittaa asian pois mielestä. Ja jos vielä on pettääkseen niin sitten pettää, mutta uutta tilaisuutta multa ei saa.
Meillä takana 13vuotta ja 2 lasta, ja siksi haluan vielä yrittää. Mies tuntuu vilpittömästi olevan pahoillaan ja haluan uskoa sen. Ja uskonkin, vaikka sitäkin huonoina päivinä epäilen.
Voimia sinulle! Minäkin saatan törmätä siihen muijaan joku päivä. Vielä en onneksi ole törmännyt...

 

Se riippuu niin monesta asiasta. Itellä ainakin on vaikuttanut kovasti pettäjän käytös ja suhtautuminen tekoonsa, sekä se oliko kyseessä joku yhden illan pano vai pidempi suhde. Satunnainen pano on kuitenkin huomattavasti helpompi unohtaa, kuin se, että toinen on tietoisesti rakentanut suhteen toiseen ihmiseen ja mahdollisesti ollut rakastunut/miettinyt eroa alkuperäisestä suhteesta.

Itse jouduin petetyksi ja jätetyksi viimeisimmässä suhteessani ja asioita on ollut todella vaikea käsittää, käsitellä ja yrittää antaa anteeksi. Voisin kuvitella, että jos suhteemme olisi jatkunut, niin aika kipeää tekisi ja asia varmasti palaisi mieleen turhan usein. Itseäni loukkasi eniten varmaankin se, että mies ei kääntynyt puoleeni silloin kun suhteessamme oli vaikea aika, vaan lähti katselemaan muita vaihtoehtoja.

Jos jatkaisimme yhdessä, kuinka voisin olla varma, ettei hän seuraavassa kriisissä toimisi taas samoin?

 

Tätä vihaa mä pelkäänkin. Rakastan kai miestä vielä mutta vihaan yhtä paljon.
Nainen ei ollut minun kaverini. Mutta miehen siskon kaveri. Tiesi siis meidän perheen tilanteen...kummatkin asuvat tien toisella puolella. Vihaan siis häntäkin. Ja vihaanpa miehen siskoakin, koska päätti olla kaverinsa puolella, ja hylätä minut (meidät) kokonaan. Valehteli vielä tästäkin päin naamaa. Aina kaikille puhunut kuinka veli on hänelle niin tärkeä, eikä pärjäisi ilman tätä. Ja näinhän se näytetään.

Mä taidan vihata koko maailmaa...

 

sen kanssa voi elää,mutta sitä ei unohda. anteeksi on annettu mutta ei unohdettu :/
11 vuotta yhteistä elämää, ja 8-9 vuotta sitten kummatkin on pettäneet.
kyllä se kaivelee välillä, mutta on tässä vuosien varrella oppinut luottamaankin ym..

 

Elämä nyt vaan ei aina ole reilua, älä mieti mittään perheenlisäyksiä tässä tilanteessa. Koska tuohon tilanteeseen ei uus vauva tuo yhtään helpotusta, ja tosiaan, mistä tietää miten sitte käy.
Väliaika, sitä sie tarvit nyt. Sitte on helpompi tehä päätöksiä.

Ei, en minä uutta lasta ole tähän soppaan nyt tekemässäkään. Onneksi sen verran on järkeä vielä päässä =)
Tarkoitin sitä, että jos me pysyttäis yhdessä, niin mikä takaa ettei tulevaisuudessa oltaisi ihan samassa tilanteessa...

Mä niin toivon, siis todella toivon, että voisin vaan ottaa ja lähteä. Ajattelen sitäkin päivittäin. Mutta mulla on itelläni vielä vuosi jäljellä ennen kuin valmistun koulusta. Meillä on se talolaina...ja vaikka talo on kyllä nyt myynnissä, niin emme taida siitä saada omiamme takaisin.
Lyhyesti siis, mulla ei taida olla edes rohkeutta lähteä lapsen kanssa omilleen.

 

[QUOTE="Onneton";25149750]Tätä vihaa mä pelkäänkin. Rakastan kai miestä vielä mutta vihaan yhtä paljon.
Nainen ei ollut minun kaverini. Mutta miehen siskon kaveri. Tiesi siis meidän perheen tilanteen...kummatkin asuvat tien toisella puolella. Vihaan siis häntäkin. Ja vihaanpa miehen siskoakin, koska päätti olla kaverinsa puolella, ja hylätä minut (meidät) kokonaan. Valehteli vielä tästäkin päin naamaa. Aina kaikille puhunut kuinka veli on hänelle niin tärkeä, eikä pärjäisi ilman tätä. Ja näinhän se näytetään.

Mä taidan vihata koko maailmaa...[/QUOTE]

Tiedän tunteen...
Mä kirjoitan paperille tunteeni ja ajatukseni kun on tosi paha olla. Pari kertaa olen näyttänyt kirjoitukseni miehellekin. Mulla ja tällä naisella oli hyvin alkuun päässyt ystävyys, tai siis siinä uskossa mä olin... Naisen miehen kans olen puhunut monestikin (on/oli mieheni kaveri) sen jälkeen. Jonkun sortin vertaistukea. Mieheni on jutellut myös tämän miehen kans sen jälkeen kerran, mieheni soitti hälle.

 

Se riippuu niin monesta asiasta. Itellä ainakin on vaikuttanut kovasti pettäjän käytös ja suhtautuminen tekoonsa, sekä se oliko kyseessä joku yhden illan pano vai pidempi suhde. Satunnainen pano on kuitenkin huomattavasti helpompi unohtaa, kuin se, että toinen on tietoisesti rakentanut suhteen toiseen ihmiseen ja mahdollisesti ollut rakastunut/miettinyt eroa alkuperäisestä suhteesta.

Itse jouduin petetyksi ja jätetyksi viimeisimmässä suhteessani ja asioita on ollut todella vaikea käsittää, käsitellä ja yrittää antaa anteeksi. Voisin kuvitella, että jos suhteemme olisi jatkunut, niin aika kipeää tekisi ja asia varmasti palaisi mieleen turhan usein. Itseäni loukkasi eniten varmaankin se, että mies ei kääntynyt puoleeni silloin kun suhteessamme oli vaikea aika, vaan lähti katselemaan muita vaihtoehtoja.

Jos jatkaisimme yhdessä, kuinka voisin olla varma, ettei hän seuraavassa kriisissä toimisi taas samoin?

Meillä on samanlaisia ajatuksia. Toivon koko ajan että mies olisi tyytynyt johonkin tuntemattomaan, kun kerran oli vierasta pakko saada. Sillon en tietäis miltä toinen näyttää, mikä sen nimi on, monta lasta sillä on, millanen sen edellinen mies oli, miltä se kuulostaa, missä se liikkuu.... Mitä enemmän toisesta naisesta tietää sen vaikeampi sitä on olla ajattelematta.

Sitä olen miettinyt myös, että auttaisiko etäisyys miehestä todella. Eikö ne ajatuksen sitten palais pettämiseen niin usein kun se ei olis tuossa vieressä koko aikaa?

 

[QUOTE="Onneton";25149786]Ei, en minä uutta lasta ole tähän soppaan nyt tekemässäkään. Onneksi sen verran on järkeä vielä päässä =)
Tarkoitin sitä, että jos me pysyttäis yhdessä, niin mikä takaa ettei tulevaisuudessa oltaisi ihan samassa tilanteessa...

Mä niin toivon, siis todella toivon, että voisin vaan ottaa ja lähteä. Ajattelen sitäkin päivittäin. Mutta mulla on itelläni vielä vuosi jäljellä ennen kuin valmistun koulusta. Meillä on se talolaina...ja vaikka talo on kyllä nyt myynnissä, niin emme taida siitä saada omiamme takaisin.
Lyhyesti siis, mulla ei taida olla edes rohkeutta lähteä lapsen kanssa omilleen.[/QUOTE]

Ne tuntuu isoilta asioilta mutta tärkeämpää on perheenjäsenten hyvinvointi. Asioilla on tapana järjestyä mutta henkisellä puolella yleensä tarvii vähän sitä omaa panosta enempi, eli ei jää paskaan lillumaan koska sellasta pakkoa ei oo minkätakia pitäis tuhlata elämää johonki, mikä ei välttämättä ole sen arvosta. Tottahan sitä keksii "tekosyitä" loputtommiin miksi ei voi lähteä, miksi ei halua lähteä, mutta jonkusortin kokemuksesta sanoisin ettei se ajatus lähtemisestä jätä rauhaan.

Mikä tahansa muuki asia voi järkyttää sinun puolisoa niin että hakeutuu toisen seuraan. Ei toki kaikki ole sitä sorttia että ko kerran pettää niin aina pettää, mut suurinosa ehkä on ja se kannattaa ottaa huomioon. Lopulta huomaat että kyttäät ja kyyläät joka asian, puhelut, tekstarit, naamakirjan, menemiset, tulemiset ja ko toinen on jossaki, itket itekses missä se todellisuuessa on ja mitä tekkee.
Jos siihen jäät nii menkää ees terapiaan. Ulkopuolisen apu monesti auttaa avaamaan silmiä ja ymmärtämään toisen tekoja ja se joka on tehny pahasti, ymmärtää seurauksia paremmin.