Voimat vähissä...

Masentaa...taas kerran...
Minulla on synntyksenjälkeinen masennus, lapseni on tällä hetkellä puoli vuotias. Välillä on ollut jo tosi hyviä päiviä, mut nyt taas alkoi masentamaan ja ahdistamaan...eihän sen pitäisi olla edes enää mahdollista kun minulla on ollut lääkitys siitä asti kun synnytin poikani \|O
Parina päivänä ajatukset on ollut tätä luokkaa: en jaksa enää yhtään tehdä mitään, voi kun tuo lapsi ei olisi ikinä syntynyt, en taida rakastaa miestäni enkä lastani, molemmat voisivat kuolla en välittäisi ollenkaan... no siitä lähtee sitten niin paha noidan kehä pakkoajatuksia että olen tukehtua niihin! en taas näe mitään muuta pakokeinoa kun itsemurhan...Olen kyllä aina kuulunut siihen ryhmään ihmisiä jotka ajattelee että itsemurha on vain surun ja tuskan siirtämistä toisille ihmisille. Käyn kerran viikossa terapiassa mutta jotenkaan en osaa puhua noista ajatuksistani vaikka aiemmin olen kaikki kertonut niin avoimesti, tunnen itseni niin pahaksi...terapeuttini varmaan tuomitsisi minut...Hän on kyllä todella mukava ihminen mutta ei siitä kyllä ole ollut paljon apua. Minulla on varmaan kaikki mahd. apu mitä voi masentuneella olla mutta #&%£$!* kun ei silti auta...
Onko sielunsiskoja?Jos joku on selvinnyt tämmösstä helvetistä niin kertokaa mulle miten?!

 

Kun en osaa itse auttaa, niin kannattaisi varmaan puhua omalle lääkärillesi, jos hän on sinulle "läheinen". Ja jos terapeutistasi ei ole ollut sinulle apua, niin kannattaa vaihtaa. Ihan totta, täytyyhän sinun löytää ilo elämääsi ja oppia nauttimaan perheestäsi!

Hirmu iso hali ja paljon voimia elämääsi!!! :flower:

 

Voi toivon sydämeni pohjasta että sinulle näkyisi pimeän tunnelin päässä valopilkku joka suurenee ja suurenee. Ystäväni oli samassa tilanteessa 6 vuotta sitten kun kummityttöni syntyi. Ulkopuolisen silmin se ei vaikuttanut kovin vakavalta mutta sitä se kuitenkin oli. Olin töissä toisella paikkakunnalla ja joka viikonloppu lähdin helsinkiin ystäväni tueksi ja hoidin vauvaa koko ajan. Jälkeenpäin ystäväni on kiitellyt siitä avusta jota pystyi kaikesta välimatkasta huolimatta antamaan. YSTÄVÄT OVA KALLISARVOINEN AARRE!! VOIMIA SINULLE YSTÄVÄ KALLIS

 

Mulla oli esikoisen jälkeen synn. jälkeinen masennus, mutta minulla lääke ja keskustelu auttoi tosi nopeesti. Sun täytyy puhua lääkärille, jos olis vaikka joku toinen lääke. Tai sitten toinen terapeutti. Voimia.

 

se on tosi raskasta. itsellä meni ohi noin vuodessa, jälkeenpäin ajatellen tuo aika oli hirvittävän rankkaa ja jätti jälkensä sekä minun ja lapseni että minun ja mieheni välisiin suhteisiin. mutta jollain tavalla olen nyt vahvempi. kyllä sinä voitat sen masennuksen, niitä huonoja tunteita tulee vain melko kauan, ne on vain käytävä läpi ja sillä tavoin niistä pääsee eroonkin sitten lopulta. voimaa!!!