*vuodatus* äiti, lapsi ja työssäkäynti

Mulla nyt sitten keitti yli, todella keitti. Mun esikoinen on 6v. Mä olen ollut hänen kanssaan elämänsä ekat 3 vuotta kotona, jonka jälkeen läksin töihin. Esikko on ollut aina "äitinpoika" ja kysellyt aina kauan menee, ootko kauan poissa jne...En ole kuitenkaan niin moksiskaan ollut, että olisin sen antanut vaikuttaa mitenkään.

Meille syntyi toinen lapsi pojan ollessa 4v. Se oli kova paikka esikoiselle, jonka käytös taantui aivan vauvan tasolle. Kerhossa hän kävi 2xvk saamassa seuraa, ohjattua toimintaa, leikkikavereita jne.
Muutoin oltiin pääasiassa kotona.

Palasin töihin äitiysloman loputtua ja tein todella vähän töitä. Pojat olivat hoidossa eripaikoissa kaksi-kolme kertaa viikossa.
Silloin alkoi jumalaton narina ja nirinä ja kysely milloin tulen, miksi meen töihin jne.

Eskari alkoi syksyllä, jolloin aamulähtöjä on 5xvk:ssa, niinkuin kaikilla muillakin eskarilaisilla. Osana päivistä mennään yhdeksään ja osana vien sitten aamuhoitoon . Hakuajat vaihtelevat 13-15 välillä.
Siitä se lysti sitten alkoi. Aamuisin poika valittaa, valittamisen riemusta, en jaksa herätä, herätä veikka ensin, mä jään yksin kotiin, monelta sä tuut hakemaan, miksi niin aikasin, miksi niin myöhään. Miksi mä en saa kävellä yksin sieltä kotiin jne. Jumalaton litania valitusta jo ennenkuin on edes ulkovaatteet päällä.
Hakemisen jälkeen ensimmäinen kysymys on onko sulla mitään iltamenoja, monelta sä huomenna tulet hakemaan, voidaanko tehdä sitä tätä tota...

Jos sattuukin niin, että isä on hakenut ja tulen töistä suoraan kotiin, niin en saa edes kenkiä pois jalasta, kun tulee vaan ilmoitusluontoisena asiana, että täällä olis nyt unokortit jaettu, TULE pelaamaan.
Isä saa käydä töissä rauhassa, poika ei kysele perään eikä edes huomaa onko isä paikalla vai ei.
Juniori on taas itse aurinko hoitoon mennessä ja hakiessa.
Nyt illalla kävin kaupassa SIIS KAUPASSA, ja vaihtoehtona oli, että poika voi lähteä mukaan, mutta halusi jäädä muiden kanssa ulos. Kotiin tulin kolmen ISON ruokakassin kanssa+vessapaperit ja vaipat. Ensimmäinen kysymys oli, mikä sulla kesti.
Sanoin, että kestää aikaa tehdä perheen ruokaostokset ja voit olla avuksi ja purkaa kassia.
En mä jaksa, niitä on ihan liikaa, ne on liian painavia...
Siis onko muilla tälläista?
Mua niin jurppii, että pelkän vessassa käynnin aikana poika on jo huudellut oven takaa sata miljoonaa asiaa ja pakko pitää ovi LUKITTUNA, muuten avaisi ovenkin joka kerta asiaa sanoessaan.

Meillä on tutut saman iltarutiinit, vietän aikaa, pelaan, hiihdetään yhdessä, käydään luistelemassa ja siltikään mikään ei riitä eikä kelpaa...
Mun tekis mieli olla töissä 24/7, koska kotona olo ahdistaa. Mun työtuntimäärät on kuitenkin pienet, jopa liian vähän teen töitä siihen nähden, minkä verran palkkaa tarvittaisiin minun osaltani talouden ylläpitoon.
Kiitos ja kumarrus. Ugh.

 

No meillä esikoinen 5v on niin aikuisten perään, että ei osaa tehdä oikeastaan mitään ilman aikuisen seuraa. Pienempien sisarusten kanssa saattaa ihan hetken touhuta, mutta vähän väliä käy ruinaamassa aikuista leikkiin mukaan. Onneksi hänelle kelpaa isä tai äiti, kumpi vaan, tai vaikka naapurin täti jos tämä vaan jaksaa ryhtyä lapsen kanssa juttusille.

 

Ne on niitä kausia, niistä pääsee eroon (ehkä) kun lapsi muuttaa pois kotoa, tai ainakin hetkeks kun menee armeijaan. Meilläkin poika on enemmän passattava ja paapottava kun tyttö. Pojalle saa erikseen sanoa "laita hanskat laatikkoon", "laita pipo laatikkoon",
laita takki naulaan jne. Ehkä vähän eri juttu kun teillä mutta rasittavaa. Ja toi on tuttua "en mä jaksa" "miks mun pitää tehdä KAIKKI hommat?" Laittaa vaikka oma lautanen koneeseen . Kai tää on sitä äitiyden onnea .

 

Jotenkin vaan niin v*tuttaa. Jotenkin jopa ajattelen, että onneksi juniori lähti jo pienenä hoitoon, ettei takerru samalla tavalla.
Mä olin aivan rättipuhki töitten jälkeen, kun flunssaa selkeästi tulossa. Pötkähdin sohvalle hetkeksi ja vedin peiton korviin. Koko ajan, aivan KOKO ajan...äiti...äiti...äiti...Ja niin isä istui siinä samalla sohvalla! Kävi mua tökkimässä ja tekemässä vaikka mitä, kunnes isänsä ärähti, että anna äidin pötköttää rauhassa. Isä tosin saa pötköttää vaikka päivän putkeen, eikä poika kiinnitä siihen huomiota. |O

 

Meillä nuorempi on tuollainen, mutta minä taas ajattelen, että hän on niin pieni vielä. Sinun kohdallasi vanhempi lapsi on tuollainen ja sinä taas ehkä pidät häntä isompana kuin hän onkaan? Minä kyllä myönnän, että omaa tulee pidettyä pienempänä kuin onkaan... Välillä lapsi itse sanoo minulle, että "äiti minä olen jo iso poika"... Ja niinhän se on

 

No sanoisin, että lapset on erilaisia. Ei se 3v kotona ole syy lapsesi käytökseen, jos sitä ajattelit. Meillä ollaan ihan molempien vanhempien perään, vaikka minä olenkin se joka on kotona. Toisekseen miksi painotit tuota ISOA? Ei lapsi ymmärrä, että sä nyt raahaat niitä isoja kasseja ja sulla on rankkaa. Ja toi, että lapsi tulee heti ovelle sanomaan, että kortit on jaettu, mutta äiti ei nyt jaksakaan. Ei sellasesta voi suuttua lapselle, että lapsi on innoissaan kun äiti tulee kotiin.

Ja tää ei ollut mitenkäänlynkkaavasti kirjoitettu. Ei sun kaikkea tarvii jaksaa, mutta ei noista asioista lapselle voi hermostua. Otat vaan omaa aikaa, kyllä se lapsi pärjää vähän isinkin kanssa vaikka muuta väittää

 

Kaikki nämä ongelmat johtuu vaan teidän vanhempien munattomuudesta. Onko pakko pelata uunoa, jos ei halua? No ei ole, ja vielä vähemmän jos peliä VAATII joku kakara. Silloin pelataan kun niin sovitaan ja aikuisille sopii.

Teette itse itsellenne näitä ongelmia. Säälittävää jopa hieman.

 

[QUOTE="Zip";27841791]Kaikki nämä ongelmat johtuu vaan teidän vanhempien munattomuudesta. Onko pakko pelata uunoa, jos ei halua? No ei ole, ja vielä vähemmän jos peliä VAATII joku kakara. Silloin pelataan kun niin sovitaan ja aikuisille sopii.

Teette itse itsellenne näitä ongelmia. Säälittävää jopa hieman.[/QUOTE]

No eipä meillä pelatakaan silloin, kun asia tulee ilmoitusluontoisena asiana. Pelataan silloin kun se kaikille sopii.
pointti onkin siinä, että miten mä voin aina pojan mielestä olla liian kauan pois tai mulle tulee sellainen olo, että hän syyllistää. Asettaa sanansa niin hienosti, että aina se meet ja miksi oot niin kauan jne..

 

Niin makaa kuin petaa. Sitä saa mitä tilaa... Jos teet itsestäsi korvaamattoman lapsellesi, on ihan turha odottaa, että hän osaisi yhtäkkiä olla tarvitsematta sinua.

 

Mustakin tuntuu, että pidät ehkä lastasi isompana kuin onkaan?

 

No sanoisin, että lapset on erilaisia. Ei se 3v kotona ole syy lapsesi käytökseen, jos sitä ajattelit. Meillä ollaan ihan molempien vanhempien perään, vaikka minä olenkin se joka on kotona. Toisekseen miksi painotit tuota ISOA? Ei lapsi ymmärrä, että sä nyt raahaat niitä isoja kasseja ja sulla on rankkaa. Ja toi, että lapsi tulee heti ovelle sanomaan, että kortit on jaettu, mutta äiti ei nyt jaksakaan. Ei sellasesta voi suuttua lapselle, että lapsi on innoissaan kun äiti tulee kotiin.

Ja tää ei ollut mitenkäänlynkkaavasti kirjoitettu. Ei sun kaikkea tarvii jaksaa, mutta ei noista asioista lapselle voi hermostua. Otat vaan omaa aikaa, kyllä se lapsi pärjää vähän isinkin kanssa vaikka muuta väittää

painotin sanaa iso ehkä siksi, että kuvittelen tosiaan poikaani niin isoksi, että hän on kykenevä auttamaan kassien purkamisessa, jos haluaa saada äidin huomion nopeammin =/

 

meillä tyttö melkein 6v pitää usein samanlaista kuoroa, en jaksa sitä, ei ole mitään tekemistä, en lähde tonne yms. supjen korvat välillä kun huomaan että ihan tahallaan haluaa ärsyttää tai valittaa huvikseen. kun en hermostu lopettaa pian.

toisaalta 6v on niin iso jolle voi ja pitäisi selittää asioita. äidin ei ole pakko pelata os ei jaksa, aikuinen päättää. hieman tulee mieleen onko esikoinen se joka päättää usein asioista perheessä, sanotaanko hänelle vastaan. päättääkö aikuinen asioia oikeasti vai lapsi? jos tekisit pidenpää työpäivää se olisi lapselle sanottava että n äin on piste ja pulinat pois. ehkä yrittäisin kurin ja rajojen kauttaa ratkaista asiaa. mä en kuuntelisi tuollaista jupinaa lapselta kokoajan...

 

Mikä tekstissä vaikuttaa siihen, että pidän pidän poikaani isompana kuin on? Nuo ruokakassitko?

 

Meillä kyllä aikuiset päättää, mitä tehdään ja mitä ei. Ton uno-jutun otin siksi puheeksi, koska se kuvastaa mielestäni hyvin sitä, että kun minä olen ollut töissä niin täällä jo kovasti odotetaan äidin huomiota, mutta kun isä on ollut töissä niin hyvä kun moit sanotaan.
Ja poika on ollut mummolassa paljon, käy mummon kanssa myös hiihtämässä ja uimassa, isänsä kanssa ralleissa jne..
Mulla on vaan tullut niin mieletön ahistus tästä ainaisesta jallittamisesta, kun koko ajan kysellään tekemään sitä ja tätä. Matkitaan pikkuveikkaa, joka on kymmenen kiloa kevyempi ja kiusataan sitä, pidetään turhanpäiväistä pölötystä (puheesta ei saa selvää), napsutellaan kyniä piirtäessä kovaäänisesti, kolistellaan ja potkitaan pöydän jalkoja. Koko ajan tehdään jotain, jotta huomio siirtyisi häneen.
Omaan huoneeseen menee leikkimään, kun ensin on saanut sen sinne kunnolla komentaa tai käyttänyt metodia kiristys ja uhkailu.
Mä olen oikeesti sitä mieltä, että ei kukaan muu eskarilainen voi olla tollanen.

 

Niin ja niistä rajojen asettamisesta, täällä palstalla minuakin on pidetty ihan satanistiäitinä, kun olen pitänyt lasta jäähypenkissa yli 40 minuuttia sen takia, että ei osannut olla siellä hiljaa. Aika lähti käyntiin vasta, kun suu pysyi kiinni.

 

Olet sä tehnyt paljon lapsen kans kotona ollessa? Leikittänyt, laulanut, pelannut? Tuo vaan tuli heti mieleen, että lapsi on tottunut äidin kanssa tekemään kokoajan jotain hänen mieleistää. Jos näin ei ole en osaa auttaa. oma samanikäinen on ihan erilainen, eikä kauppakassien kaverina purkaminen ole iso homma noin pienelle, kun ei sitä varmasti tee yksin.

 

No siis silloin puuhattiin paljon, kun olin hoitovapaalla. Sen jälkeen palasin töihin ja ei poika silloin ollut tuollainen vaativa jallittaja.
Tää on tullut nyt oikeestaan pahemmaksi, kun eskari alkoi. Pikkuveljen syntymän jälkeen elämä oli yhtä hullunmyllyä, josta en oikeestaan muista mitään. Tää on pahentunut eskarin myötä.
Meillä on myös paljon niitä tilanteita, kun poika haluaisi tehdä jotain isojen juttuja, mutta turvallisuussyistä ei voi antaa. Kuten kävellä kotiin jostain kyläpaikasta, lähteä koululle laskemaan mäkeä kavereiden kanssa jne.
On saanut vapauksia jo liikkua yksin tietyllä alueella ja saa olla hetkiä yksin kotona, kun niin tahtoo...Onko tää sitten sitä, että hän ei itse nyt tiedä ollako pieni vai iso?
Suurin muutos on tapahtunut myös nyt syksyn aikana, kun on tullut yökuivaksi. Ei ole sattunut vahinkoja marraskuun jälkeen.
Hänelle on ostettu uusia lakanoita (aiemmin en ostanut, kun joutui pesemään aivan pilalle lakanat), sai oman rammarin omaan huoneeseen ja pari omaa levyä lahjaksi...Onks tää nyt sit kuitenkin niinpäin, että poika ei tiedä onko iso vai pieni?

Mun mielestä 6-vuotiaan voi jo velvoittaa pieniin kotiaskareisiin, kuten avustaa kassien purkamisessa, tiskikoneen tyhjentämisessä, oman huoneen siivouksessa yhdessä aikuisen kanssa...

 

että mene itseesi aikuinen ihminen ja mieti miksi sua ahdistaa. Lasta et voi/saa syyllistää. JA MIKSI IHMEESSÄ LAPSI EI VOISI PÄÄTTÄÄ PELAAMISESTA TMS...kotityöt voivat joskus odottaa! Mietipä lapsestasi jotain positiivista sanottavaa ja huomaa,et jokainen lapsi on yksilö.

 

[QUOTE="Maitoparta";27842090]että mene itseesi aikuinen ihminen ja mieti miksi sua ahdistaa. Lasta et voi/saa syyllistää. JA MIKSI IHMEESSÄ LAPSI EI VOISI PÄÄTTÄÄ PELAAMISESTA TMS...kotityöt voivat joskus odottaa! Mietipä lapsestasi jotain positiivista sanottavaa ja huomaa,et jokainen lapsi on yksilö.[/QUOTE]

No ei lapsi ei voi päättää, että nyt äiti tänne näin nyt ja heti pelaamaan, koska aikuisen tehtävä on päättää onko kenties parempi käydä vessassa ensin, pestä kädet ja syödä, ennenkuin aletaan tekemään muita juttuja.
Ja kyllä, lapseni osaa ja tekee paljon hienoja asioita, joista olen erittäin ylpeä.

 

Lapsella on ikävä äitiä. Huomionhakua ja mun mielestä se on ok lapselta. Tiedän, että ketuttaa varmasti, mutta et voi olla lapselle vihainen hänen ikävästään. Jos ennen on ollut aikaa pelailla ja touhuta niin ei lapsi käsitä, että yhtäkkiä sitä aikaa ei enää olisi... Vaikeita asioita.

 

kiitos vastauksistanne. Sain monta aihetta mitä pohtia.
Nyt painun maate, aamulla taas se työkummitus kolkuttelee ovelle.
Hyvää yötä!

 

Kyllä lapselle voi sanoa että ole hiljaa, äiti tekee nyt äidin omia juttuja(makaa sohvalla ja lukee vauvapalstaa) nyt äitiä ei saa häiritä. Mee vaikka lukemaan kirjaa. Ei kuulosta siltä että lapsi ois turvaton ja sen takia haluais huomiota vaan kuulostaa
Siltä että lapsi vaan pompottaa.
Älä reagoi jankutukseen. Tai voit sanoa että jankuttajat omaan huoneeseen, jos on hiljaa voi olla olkkarissa.

Eikö lapsella ala jo olla omia kavereita mihin keskittyä? Jos veisit seb jonain oltana kaverilleen leikkimään tai pyytäisit lavereita teille? Lapsi on kyl sen verran vanha että auttamatta kaverien kanssa tehdyt jutut alkaa kiinnostaa enempi kun äiti.

Onko siellä eskarissa kavereita?

 

R u t i i n i t !
Lapsesi tarvitsisi selkeän muuttumattoman viikkorytmin. Samaan aikan eskariin, samaan aikaan pois jne. Osa lapsista on tarkkoja.

 

Niin ja olisiko jo tarpeeksi vanha kellon oppimiseen ja rannekello hänelle!

 

Syy ei varmastikaan oo siinä että oot ollut kotona esikoisen kanssa.
Lapset ovat erilaisia.

Kieltämättä kuullostaa aika "rasittavalta" eskarilaislta...

Meillä eskarilainen (kuopus) kinuaa sen sijaan koko ajan kaveria.
Haetaan hoidosta klo 16- 17 välillä ja ennen klo 18 alkaa kinuaminen.
Valoisalla tykkää olla ulkona ja silloin kaverit on ihan ok.
Mutta ei me vanhemmat toki jakseta joka päivä tänne lisää lapsia illalla ja esikoisellakin on kouluhommaa ja muuta.
Eikä kaveritkaan tietty aina kerkee....

Kotitöistä mainitsit; kyllä eskarilainen vo tiettyi tehdä kotitöitä!
6v tyhjentää tiskarin, laittaa vanhemman kaa pyykkiä, siivoaa oman huoneen itsenäisesti, vie roskia ja auttaa ruuanlaitossa täällä meillä. Ja saa 1 euron viikkorahaa