Vuoden ikäisten poikien puuhailut

Olisi kiva kuulla, minkälaista muiden elämä on reilun vuoden ikäisen pojan kanssa? Meillä poika on nyt 1 v 1 kk ja oppi kävelemään 11,5-kuisena. Sen jälkeen vauhti on ollut aivan mahdotonta. Poika on liikkeessä koko ajan, siis aivan koko ajan. Kävelee ja välillä melkein juoksee huoneesta toiseen, tutkii kaikki tavarat, levittelee leluja ja muita juttuja esim. keittiön muoviastioita ja vaatteita, mitä kiinni saa. Paikallaan ei ole hetkeäkään. Joskus ehkä minuutin leikkii pallon tai auton kanssa yksin, äidin tai isän kanssa kyllä jaksaa palloa viskoa ja painia pidemmän aikaa. Onko muiden pojat tällaisia ikiliikkujia? Leikkiikö teidän 1v. lapset yksinään?

Välillä ihan tuntuu, että onko tää normaalia ja miten se lapsi jaksaa touhuta koko ajan! Ja vahdittava on silmä tarkkana. Juuri eilen oppi kiipeämään sohvalle, huhhuh. Osaa välillä tulla sieltä alas ihan hyvin, mutta lähellä pitää olla, kun nousee seisomaan sohvalla ja saattaa hetkenä minä hyvänsä kaatua selälleen suorin vartaloin lattialle. Kiipeileekö muiden lapset sohville tai pöydille? Miten olette laittaneet huoneet turvallisemmaksi?

Ja vielä ruoka-asiaa olsin kysellyt? Syökö teidän 1 vee lapset samaa ruokaa kuin muu perhe? Mitä olette antaneet välipalaksi?

Kiva, jos joku jaksaa kertoilla omista palleroistaan!
 
Hei!

Mulla on 1v3kk ikäinen poika ja meilläkin oppi kävelemään 11 kk iässä ja vauhtia sekä vaarallisia tilanteita piisaa :D Semmosia tavaroita oon ottanu suosiolla pois väliaikasesti käytöstä joilla voi loukata ja terävät kulmat esim.pöydissä yms. oon koittanu suojata jotenkin, esim. olohuoneessa on vahvistin jonka kulmat on todella terävät, niin nostan joka aamu olohuoneen pyöreän pöydän vahvistimen eteen ja se on kumma kyllä saanu olla rauhassa. Mutta eipä sitä kaikelta voi suojella vaikka kuinka haluaisi... :ashamed: Myös kaikki semmoset tavarat mitkä toivon säilyvän ehjinä, oon laittanu kaappiin ja otan ne sieltä sitte kun näyttää siltä että ne saa olla rauhassa. Sohville meilläkin kiipeillään, mutta eipä siinä auta kun vahtia haukkana ettei vain tipu tai koittaa saada mielenkiinto johonkin muuhun asiaan :saint: Meillä poika syö kaikkea sitä mitä mekin mutta tietysti vahvasti maustettuja ruokia en anna mutta käytännössä syö kaikkea keitoista laatikkoruokiin. Välipalaks annan gefilus-jugurttia tai rahkaa ja lisäks syö jotain hedelmää esim. banaania =)
 
En tiedä onko tuossa iässä eroa tytöllä ja pojalla vielä niinkään.. Meillä tyttö läks liikkeelle aiemmin ja muutenkin kovempi kiipeilijä muttei poikakaan kovin rauhallinen pakkaus ollut.
Meillä ikäeroa 2,5v ja ongelmia tuli kun tyttö koitti pysyä isomman perässä. Nyt jo pysyykin =) mutta yhdessä vaiheessa todella olisi kaivannut silmä- ja käsipareja lisää rutkasti..
 
Poika on 1.4v. Lähti kävelemään 10 kuisena. Sohvlle kiipeeminen ei oikeastaan ole ollut ongelma, oppi heti tulemaan alas jalat edellä alas. Nyt tällä viikolla on keksiny että yltää haarukka ja veitsilaatikkoon ja saa roskakaapin oven auki. Täytyy joo jotain lukitus systeemejä miettiä. Sitten kans keksiny että keittön pöydälle on kauheen kiva kiivetä. Saa oman ja tavalliset tuolit siirrettyä niin että pääsee kiipemään parissa sekunissa pöydälle.
Kun ei ole pöydän päällä tykkää lukea kirjoja ja kantaa/työntää tyhjää isoa laatikkoa tai ajella autolla pitkin lattioita, ja keskittymiskyky on just sen pienen hetken.

Meillä on syöty osittain aikuisten ruokaa jo alle puolivuotiaasta lähtien, isän afrikkaikaisia chili ruokia tykkää erityisesti syödä.
Itse syö lusikalla vaihtelevalla menestyksellä, osaa siis syödä itse nyt on vaan joku vaihe menossa että ei haluaa vaan syöttää äitiä tai sitten sotkea pöytää lusikalla.
Välipalaksi syö yleensä jugurttia tai banaanin jos ollaan kaupungilla.
 
Meillä poika 1v3kk. Ja on myös ihan mahdoton touhuaja..koko ajan menossa ja sotkemassa. Kävelemään lähti 9,5kk,nyt juoksee ja kiipeilee aivan mahdottomasti. Osaa laskeutua hyvin sohvalta, sängyltä ja tuolilta. Nukkuu jo tavallisessa lastensängyssä koska oppi tulemaan pinnasängystä pois pää edellä.

Saa kaikki ovat auki ja karkaa pihalle jos ulko-ovi ei ole lukossa. Myös vessan ovi pitää lukita ulkopuolelta,muuten menee pönttöön uittamaan käsiään.

Syö samaa ruokaa meidän kanssa,syönyt 1v lähtien. Maidon juo mukista tai pillillä. Välipalaksi saa jugurttia/viiliä/kiisseliä/hedelmäsosetta. Näkkäriä rakastaa ja sitä järsii aina ruualla.

Osaa viedä pyynnöstä esim.vaipan roskiin ja hakea tavaroita pyynnöstä(vaipan,kännykän,kengät,hatun jne..)

Syö jokin verran itse mutta alun jälkeen aina kyllästyy ja odottaa sitten suu auki että äiti syöttäisi.

Mahdoton pelleilijä,koettaa saada meidät nauramaan ja osaa viihdyttää myös vieraita tempuillaan =)

Leikkii myös yksin leluillaan pitkiäkin aikoja(lähinnä autoilla ajaa lattialla tai laittaa palikoita palikkalaatikkoon),sit hakee isin tai äitin sormesta vetämällä mukaan leikkiin.

Ihana touhottaja :heart:
 
Meillä poika 14kk ei vielä kävele itse, mutta aivan pitäisi taluttaa. Konttaa vauhdilla, kaikki kaapit katsotaan läpi päivittäin ja pyykkikone se on mahtava juttu! yrittää syödä itse, muttei vielä onnistu oikein. Syö melkein kaikkea samaa ruokaa, mutta tämä alkoi juuri ihan vasta. maidon juo pullosta... meillä oli maitoallergiaepäilyä, ja nyt kun oon niin onnellinen että sitä voi juoda, on jääty tähän kii :)

pottailujutut sujuu nyt hyvin. Yöllä nukkuminen on ongelma, heräilee jatkuvasti. Leikkiä saatttaa n. 5min yksnään, sitten vaihtaa jo mielenkiinnon kohdetta toiseen.
 
meillä kanssa poika 1v1kk ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa liikaakin.
meillä noustiin pystyyn ja kiipeilemään puolivuotiaana ja varma kävely/juoksu alkoi vuoden kieppeillä. nyt sisällä painellaan vauhdilla edes takaisin, levitetään tosiaan laatikot ja kaapit jne. mihin vain pääsee, viedään lelut vessanpönttöön/astianpesu-tai pyykinpesukoneeseen, leikitään streoiden ym. nappuloilla, kokeillaan laittaa lelut/pillit ym. mitä löytyy pistorasioihin, kiipeillään sohvalle/nojatuolille/keinuhevosen päälle tms. hyppimään jne. meillä on kuhmut ja mustelmat päässä ja kasvoilla jatkuvasti...

parasta on leikki aikuisen, koiran tai isompien lasten kanssa, tällöin jaksaa keskittyä leikkimään pitkiäkin aikoja. itse leikkiessä tilanne vaihtelee eli minuutin keskittyminen per asia/ puolisen tuntia yksinleikkiä legoilla, palloilla tai autoilla...
vaativa, vahdittava mutta suorastaan hurmaava:)

ja omaa tahtoa löytyy eli meillä ainakin osataan saada kunnon raivareita jos ei heti jokin suju suunnitelmien mukaan.

meillä syödään samaa ruokaa koko perhe, allergioiden takia aika basic-sapuskaa. poitsu syö itse kun semmoista ruokaa joka lusikassa pysyy. juo pullosta(kaatonokka), mukista tai pillillä autettuna.
pottaa ei treenattu vielä.

nukkuu 1-3 päikkärit, rytmit vielä hakusessa. öisin 19.30-20 - 6-6.30...
 
Meillä poika 1v ja 2kk on kävellyt itse jo useita kuukausia, alkuun kaatuili paljon ja loukkasi itseään, sitten kun se vaihe meni ohi, alkoi mennä juoksujalkaa eli taaskin kaatuilee jonkin verran vauhdin takia. Kiipeilemään ei onneksi ole vielä alkanut! Työntää huonekaluja paikasta toiseen ja laatikoita ja ihan mitä tahansa tavaraa raijaa pitkin poikin eli koti on aina kuin pommin jäljiltä jos en koko ajan siivoa perässä. Erityisesti vaatteita on kiva kuljetella. Joskus hyvällä päällä ollessaan leikkii yksinkin mutta useimmiten haluaa kaverin siihen eikä kyllä hetkeä kauempaa tee yhtä asiaa. Joskus jotain puuhatessani havahdun hiljaisuuteen ja se on merkki siitä että ollaan tekemässä jotain kiellettyä kuten räpläämässä tietokonetta tai jotain muuta laitetta tai pöllyttämässä äidin kukkia tai kukkamultaa. Vessapaperia myös käy repimässä., pytynkansia ei ole vielä hoksannut nostaa. Auttaa äitiä purkamaan kauppakassit, tyhjentämään pesukoneen (vaikka olisin täyttämässä sitä) jne.
Kotiruokaa on syönyt jo reilusti alle vuoden ikäisestä (tietysti ilman suolaa) mutta lisäksi jonkin verran purkkiruokaa ja nyt varsinkin on joku vaihe ettei viitsi paljoa syödä ja nirsoilee niin loppumaha täytetään soseella. Välipalaksi soijajogurttia tai hedelmää tai rintamaitoa.
 
voi jee kuin kuulosti tutulta puuhalta SantaMaria, meidän poika on melko samanlainen! Hiljaisuus on varma merkki käydä tarkistamassa mikä puuha on oikein menossa. Sama on tuo pyykkikoneen kanssa, mielellään on sitä hiplaamassa ja auttaa laittaa/ottaan pyykkejä oli ne nyt sitä puhtaita tai likaisia. Auttaa myös astianpesukoneen laitossa eli räplää kaikkia liikkuvia osia ja haluaa laittaa koneen päälle.

Kovasti puhuu ihan sanoin (on jo lähemmäs 100 sanan sanavarasto, toistaa melkein kaiken) ja sitten on sitä omaa höpötystä, komentaa hyvin tiukalla äänellä välillä jopa itseään, kun muistaa et nyt on homma hiukan niin ja näin, et onko kiellon paikka. Varmuudeksi itseään toruu etusormi viuhoen =)
Kiipeilee kyllä joka paikkaan, paitsi meidän sänkyyn ei vielä pääse. Mutta pöydille, vaunuihin, nojatuolin selkänojan päälle jne. Alas osaa tulla, paitsi portaita. Kuvittelee osaavansa kävellä ne alas itsekseen ja voitte vain kuivitella kuin kävis, jos yksinään antaisin niin tehdä.

Hauskin puuha on tällä hetkellä limoviikunan ravistelu niin, että kellastuneet lehdet putoilevat ja niitä kerätä purkkiin ja viedä roskiin. Minulta tämän oppi, mutta nyt ei niitä kellastuneita lehtiä enään juurikaan ole, niin ketale repii niitä harvoja vihreitä lehtiä ja laittaa ne siististi purkkiin ja vie roskiin :( juu ja ihan oma syy, mitäs opetin..

Kovasti tykkää lukea kirjoja itsekseen tai, että me vanhemmat niitä hänelle luetaan, pitää musiikin kuuntelusta ja laululeikeistä. Lauleskelee itsekseen, alkoi vasta muutama viikko sitten lauleleen. Vaatii useinmiten aikuisen mukaan puuhiinsa, mutta hetkiä leikkii yksinään. Leikkii mielummin muiden läheisyydessä, kuin yksin toisessa huoneessa. Välillä saa kauheita säpsyjä ja kaahaa tuhatta ja sataa pelästyneenä syliini ja selittää kovasti jotain =)

Suosikki leluja on autot, pikkueläimet ja puupalikat, nii ja lapio. Se on todella huipputärkeä, meillä on kylpyleluna yksi, sisäleluissa muutama ja ulkokäytössä iso ja muutama pien. Nyt on oppinut tämän kakunteko mantran eli tule, tule hyvä kakku. Älä tule paha kakku. Sitä saan minä hokea ja hän nakuttaa lapiolla..

Kaikki nappulat kiinnostaa ihan hirveän paljon, hokee nappi, nappi ja kiipeää laittaa valot päälle jne.

Meillä myös on koti sekunneissa kuin pommin jäljiltä ellen viitsi tämän tästä olla keräämässä ja siistimässä paikkoja, aina en todellakaan jaksa ja sitten kyllä koti on kuin Naton iskun jäljiltä! Mutta aikansa kutakin ja kai tätäkin vaihetta jossakin vaiheessa kaiholla muistelen.. ehkä.

Vaan on kyllä todella kuitenkin rauhallinen poika, vaikka ei tämän kirjoituksen perusteella vois uskoa. On kyllä, jos vertaa oikein ikiliikkujiin joita olen joillakin tavannut. Tuo meidän Väinämöinen on ihana ja kultainen, vaan niinhän kai jokainen omastaan ajattelee tai niin ainakin toivon ajattelevan. On siis ihan normaali ikäisekseen ja kaikki kiinnostaa. Ruokailut sujuu hyvin, on vain taas joku kumma kausi menossa ettei puurot mene mitenkään. Mutta ruokia syö hyvällä halulla, osin syö samoja kuin me aikuisetkin, mutta enimmäkseen omia purkkipöperöitään. Siihen yritän hiljalleen saada muutoksen. Rinnalla on vielä, purkkimaito ei mene mitenkään..

Niin ja osaa kyllä olla ihan oikeastikin jo avuksi olla mm. tuo ja vie tavaroita pyynnöstä. Mutta näin meillä tällä hetkellä. Ai juu kävellyt on toukokuulta asti eli oli n. 10kk, kun alkoi käveleen ja samaan aikaa tuli ekat sanat. Nyt Väinämöinen on 1v3kk.

Mukavaa alkanutta syksyä kaikille vauhdikkaiden taaperoiden vanhemmille!

:wave:
 
Onko kenelläkään komentelevia yksi-vuotiaita? Meidän poika komentaa ja huutaa esim. ruokaa lisää jos en kerkeä heti suuhun laittamaan. Ääni on kylläkova! Välillä loukkaantuu todella syvästi, kun otan vaikka kännykän kädestä. Yritän aina antaa jotain tilalle, mutta ei oo kännykän voittanutta.
 
Meillä tasan 1v. Lähti kävelemään 9kk iässä eli on jo vanha tekijä. Koti on tehty turvalliseksi, jotta ei tarvitse vahtia. Esim. laatikostojen läpi on pitkät kepit, hyllyissä palikat, jotka estää avaamisen. Avohyllyt on siivottu tyhjiksi ja ovia pidetään kiinni esim. vessan ovi. Ovenkahvaan ei yllä. poika on kyllä myös yllättävän rauhallinen, vaikka vauhdilla lähti liikkumaan. katselee mielellään kirjoja yksikseen ja leikkii palikoilla. Pujotusleluista ja nuppipalapeleistä tykkää. jaksaa selvästi keskittyä ja tuo jopa kirjan ja istuu syliin, että "luetaan". Syö samaa ruokaa. Purkit ei tahdo enää maistua - valitettavasti. Välipalaa ei meillä syödä. Kunnon lämminruoka maistuu niin paremmin. Hedelmät yms. saa jälkiruokana.
 
Meidän poika lähestyy nyt 1.5 vuotta. Taaperokärryt tuli käyttöön 11kk, tuetta käveli tasan 12kk. Varovainen liikkuja. Oppi heti nousemaan portaat kontaten ja kävelemään takaperin. Osaa laskeutua portaita kontaten (vahdittava...), mutta vasta nyt on oppinut nousemaan nojatuoliin ja sohvalle. Liukumäestäkin oppi laskemaan itse vasta 15-16kk. Ei tykkää olla yksin omassa huoneessaan, mutta keskittyy leikkeihin kohtuu hyvin (5-20min). Nykyään vaatii, että seura keinuu viereisessä keinussa, lukee kans kirjaa, leikkii kans legoilla/autoilla.

Kai niillä pojilla on poikien geenit, jotka näkyvät mieluisissa leikeissä:
* Pehmolelut eivät oikein kelpaa, meillä nukutaan pieni pehmopallo kainalossa. Pallon heittely alkoi jo 7kk lähtien, palloa potkittu pikkuisen 13kk alkaen.
* Autot ovat olleet ehdottomasti in 10kk lähtien. Jotain 14kk tajusi, että autoihin voi liittää peräkärryjä. Osan peräkärryistä osaa itse liittää, osaan komennetaan vanhempia apuun. Autotalo päiväkodissa mieluinen. Vuoden ikäisestä lähtien on ajettu potkuautoilla tai kolmipyörällä potkien.
* Keväästä lähtien lapio ja ämpäri ovat kulkeneet ulkona mukana, kesällä oppi tekemään hiekkakakkuja.
* Vuoden ikäisenä vanhempien tekemät legoviritykset purettiin ja harjoiteltiin yhdistämään kaksi palikkaa. Nyt tehdään isoja torneja ja täytetään legoalustoja kaikenlaisilla palikoilla.
* Alkukesästä junarata oli liian vaikea juttu, nyt leikitään junilla. Käskee rakentaa junarataa tuomalla radanpalasia ja on tarkka, että ne laitetaan hänen mieleisessä järjestyksessä.
* Nuppipalapelit aloitettiin 15/16kk
* Kirjoja tutkittiin ahkerasti 8kk alkaen. Kesän jälkeen niitä ei ole enää tuhottu (syöty tai revitty). Tutkii joko itse tai tuo kirjan ja pyytää syliin. Nykyään osaa nimetä asioita kirjasta ja etsii kysyttyjä asioita.
* Ekat sanat 10kk, nyt 17kk alkaa puhesuoni pulputa ihan tosissaan. Meillä on näkynyt realistisesti puheen ja liikkumisen vuorottelu. Eka puhuttiin pari sanaa (aina noin 30 sanaan tai usein käytettyyn äänteeseen tietyissä tilanteissa), sitten ryhdyttiin liikkumaan ja puheen kehitys hidastui. Nyt taas jatketaan puheen kehitystä. Itsepäinen ja osaa komentaa. "Ei, ei. Tota". Tehostaa kieltäytymistä heittäytymällä makarooniksi lattialle.... Osannut jo alle vuoden ikäisenä.
* Syömään oppi itse 13/14kk, sen jälkeen onkin syönyt itse. Nokkamuki 6-7kk, mukista juonut 16kk alkaen. Syö osin samaa ruokaa kuin me, osin purkkiruokaa. Vaatii makua ruokaan ;)
* Päiväkodissa pottailee nyt, kotona vähän harvemmin. Onhan tässä vielä aikaa...
* Tyhjentää joskus omat vaatelaatikot, mutta muuten jättää rauhaan. 12kk kohdalla oli kovia taisteluita esim lehtien suhteen, mutta termi "äitin lehti" on hyvin iskostunut mieliin. Meillä on asunto monessa tasossa, joten useilla porteilla estetään liikkuminen. Jos portti on auki, poika menee portille ja yrittää pistää kiinni ("kii"). Osaa myös kertoa kun haluaa portista eteenpäin ("au"(ki) tai "apu"(a)). Osannut jo pitkään.
 
Meillä poika 1v ja 1½kk ja vauhtia piisaa! Oppi kävelemään 10kk ikäisenä ja jo ennen sitä kiipesi sohvalle. Nyt juoksee jo ja osaa kiivetä keittiön pöydälle tuolia hyväksi käyttäen, samoin onnistu kiipeämään syöttötuoliin ja pinnasänkyyn on kova hinku hakemaan tuttia... Koko ajan saa olla silmä tarkkana ja me ollaankin päädytty siirtämään tuolit keskelle lattiaa kauaksi kaikista tasoista tai sitten kaadetaan tuolit. Osaa tulla turvallisesti alas, mutta vieressä saa silti olla vahtimassa ja välillä muistuttamassa.

Tietokone on in (nyt kun onnistuu kiipeämään sitä rämpyttelemään), samoin telkkarit menee päälle ja pois +valot. Imurointi on kivaa, vaikka pelottavaa ääntä pitääkin ja äidin avuksi ruuanlaittoon täytyisi myös päästä. Eli kaikki uusi ja erilainen on kivaa!

Olen antanut ihan tavallista kotiruokaa, kun hoidossakin poika saa sitä, mitä muutkin. Välillä olen antanut kaupan purkkisoseita, mutta pääasiassa siis saa samaa ruokaa. Välipalaksi annan banaania tai jugurttia tai viiliä jne. Pojalla on todella hyvä ruokahalu ja illalla onkin yleensä maha ihan piukea :D

Autot kiinnostaa ja aina pärisee, jos näkee auton, mopon tai jonkun muun sellaisen B) Sanoja (omia sanoja) osaa sanoa äiti, tutti(kouka) ja vaippa(öpapa). Isiä kovasti yrittää sanoa. Meillä noi sanat ei ihan siis ole sitä mitä pitäis, joten tarkkaan en osaa sanoa koska poika oppi ne sanomaan tai onko niitä vielä lisääkin. :whistle: Toistaa kyllä sanoja perässä. Ymmärtää jo tosi paljon puhetta ja toimiikin yleensä sen mukaan. Esim. laittaa valot päälle, vie vaipan roskiin, tietää mistä haetaan maitoa ja mihin mennään pesulle.

Mitäs vielä... Palloa potkitaan ja heitellään pikkuisen. Piirileikkejäkin jaksetaan hiukan leikkiä muiden mukana. Liukumäestä pitäisi päästä mahallaan laskemaan. Koitaa aukaista kaappeja (Meillä ollut jo pidemmän aikaa ovissa stopparit). Potalla ei vielä istu, mutta eiköhän senkin aika vielä joskus koita.
 

Yhteistyössä