Yh:t reppanoita?

Mikä on, että ihmisillä on yleinen käsitys yksinhuoltajaäideistä, että olemme jotenkin säälittäviä ja reppanoita. Ihmisiä, jotka ei huolehdi itsestään, lähinnä jotain pulimummon peilikuvia???

Olen saanut monesti kuulla ihmisiltä, joita en ole tuntenut, että: ethän sä näytä yhtään yksinhuoltajalta!!!!!

Miltä yksinhuoltaja sitten näyttää, tai pitäisi näyttää?

Oletteko muut törmänneet tähän? Pisti vaan miettimään.

 

En mä ainakaan koskaan ole aatellut et yh:t näyttäis mitenkään normaalia perheenäitiä kummemmalta.

 

Tätä palstaa lukiessa mustakin välillä tuntuu, et yh:t on reppanoita, mutta tosi asiassa olen ihan toista mieltä. Mun mielestä ei voi tyypitellä ketään. Itse en myöskään ole saanut osakseni arvostelua. Mun ystävä-yh:t on kaikki fiksuja ja hyviä ihmisiä.

 

\

Tätä palstaa lukiessa mustakin välillä tuntuu, et yh:t on reppanoita, mutta tosi asiassa olen ihan toista mieltä. Mun mielestä ei voi tyypitellä ketään. Itse en myöskään ole saanut osakseni arvostelua. Mun ystävä-yh:t on kaikki fiksuja ja hyviä ihmisiä.

Eiköhän kaikissa naisissa löydy niitä reppanoitakin, ja fiksuja. Sama ihminenhän nainen on vaikka ero tulisi ja jäisi yh:ksi.

 

Joo käykääpä lukaisemassa vaikka parisuhde tai uusperheellisten osiota niin kyllä sieltäkin löytyy niitä reppanoita.

Mutta totta on myös se ettei aina jaksa huolehtia omasta ulkonäöstä samalla lailla kuin aiemmin. Tai ei ole rahaa laittaa kampaajalle tai uusiin vaatteisiin.

Mulla meni vuosi ennenkuin aloin taas käyttää kynsilakkaa. Nyt aika kulmien ja ripsien värjäykseen ja aion ostaa uusia meikkejä, tästä se taas lähtee....

 

juu niin luullaan ja miehet kuvittelee että yh.t on epätoivoisia..huh huh.Mä olen ollu syksystä asti nyt 3 lapsen kaa ja ei mun elämä ole muuttunut huonompaan ainakaan-päinvastoin

 

Jotenkin itseä pistää ns. vihaksi, että olisin jotenkin muuttunut tai lähinnä olisin nyt eronneena huonompiarvoinen kuin naimisissa ollessa. Ihan sama ihminen olen, kuin silloin aiemmin, vaikka yh-olenkin, kammottava sana tuokin!

Ihan yhtälailla käyn töissä ja hoidan perheen/kodin ym. asiat, paitsi että lasten isä/ex-mieheni asuu muualla.

Arghhhhhhh.

Jotenkin luulisi, että nykypäivänä ihmisillä olisi toinen käsitys asioihin, erot on valitettavan yleisiä nykypäivinä, mutta kai mä joku kummajainen olen.. kun olen yh.

 

Puistattaa muakin ! Ja koko samperin sana. En halua edes käyttää sitä, on niin negatiivinen. Sanon aina ASUN kaksin lapseni kanssa. Onhan lapsella isäkin, en minä yksin hänestä huolehdi. Me nyt vain satuimme muuttamaan erillemme...
Paljon on pahoja puheita ja ihan ilkeilyäkin. Taloudellista tilannettani kysellään, ihmetellään...Yksityisasioita jotka eivät muille kuuluu !Koen kyllä koppavassa ystäväpiirissä olevani huonompi ihminen. Muilla on talot ja tavarat, hyvät puolisot, elämä "niin kuin pitääkin olla " kuten eräs matami sanoi verratessaan itseään minuun...
Pahalta tuntuu, kun eivät tajua että ei mulla ole entiseen malliin varaa shoppailla ja matkustaa. Maksan yksin autoa ja asuntoa, kaiken elämisen...siinä on savottaa ilman ilkeilyäkin. Tukea en saa, pikemminkin irvistellään ja kauhistellaan "köyhyyttäni" ym ARRRRGH \|O

 

Minulla on hyvä työ, ihanat lapset, kaunis koti ja oma vapaus. =) Elämä on ihanaa, vaikka se meneekin hyvin pitkälti lasten ehdoilla. En ole koskaan ajatellut olevani reppana, vaikka yh:na ollut jo 4v.

 

\

\

Tätä palstaa lukiessa mustakin välillä tuntuu, et yh:t on reppanoita, mutta tosi asiassa olen ihan toista mieltä. Mun mielestä ei voi tyypitellä ketään. Itse en myöskään ole saanut osakseni arvostelua. Mun ystävä-yh:t on kaikki fiksuja ja hyviä ihmisiä.

Eiköhän kaikissa naisissa löydy niitä reppanoitakin, ja fiksuja. Sama ihminenhän nainen on vaikka ero tulisi ja jäisi yh:ksi.

Niinpä.Jotkut ihmiset on mahdollisesti reppanoita, jotkut ei ..mut se ei kuitenkaan johdu siitä että onko yh tahi ei. Minkähänlainen se reppana oikein on loppujenlopuks?
Noh, enivei, eiköhän ne kantavimmat ainekset aikuisuuteen tule sieltä lapsuudesta, ne reppanuus-aineksetkin...
Mä olen aatellut että vaikeudet aina vahvistaa ihmistä ja kun asun nyt lasten kanssa yksin ja olen vastuussa kaikesta, niin tunnen oloni aika vahvaksi kun pärjään...eikä tää pärjääminen ole edes yhtään sen kummempaa...ihan tavallista eloa.

 

Henk. koht. en ole koskaan miltään taholta saanut negatiivista kommenttia yhden vanhemman perhettämme koskien. Vai olenko niin naiivi, etten ymmärrä sitä saaneeni?

 

asennekysymys lähinnä... miten itse suhtautuu kommentteihin yksinhuoltajuudesta... minä annan mennä toisesta sisään ja toisesta ulos. on kyllä minustakin kammottava sana tuo yh, puhun itsestäni mielummin sinkkuäitinä .

 

Minä oleilen kolmen lapseni kanssa yksin.Miesten mielessä aika yleisesti liikkuu käsitys,että yksinhuoltajat on helppoja saaliita ja innokkaita,kun eivät ole kuitenkaan aikoihin saaneet...Suututtaa moinen,kun itteä ei ainakaan nappaa ollenkaan mitkään sänkypuuhat,vaikka edellisestä kerrasta onkin aikaa...Tulisipa joku joskus mulle suoraan tokasemaan moista....piru vie!Monet on miettiny ääneen,et miten mä jaksan yksin,kun toiset ei meinaa jaksaa,vaik siinä vierellä on auttava käsipari.Sekin on ihan,että mihin on tottunut ja asennoitunu.En taas voisi kuvitellakkaan,että miten kaikki sujuisi,jos tähän yhtäkkiä tulisikin joku nk.isukki.Pakka menisi sekaisin kertaheitolla....
Ei me yh:t olla reppanoita,vaan vahvoja,henkisesti ainakin!